Punapää

Pakko myöntää, että muut kauneudenhoitorutiinini ovat romahtaneet lapsen saamisen myötä. Mutta on yksi juttu, josta en ole luopunut kaikesta säästölinjailusta huolimattakaan: luottokampaajalla käyminen 8-10 viikon välein.

Mun identiteetille tukka on se juttu. Vaikka se nykyään onkin suurimmaksi osaksi kymmenessä sekunnissa sykerölle takaraivolle sutaistuna, se kuitenkin on siellä. Se on olennaista minulle itselleni.

Tällä Ronja Ryövärintyttären hiuslaadulla (lapsena näytin suunnilleen tältä – kuva siis kyseisestä elokuvasta) säännölliset kampaajakäynnit ovat ihan välttämättömyys – ilman niitä muuttuisin puolessa vuodessa rastahipiksi. Oikeasti. Ehkä muistatte tämän, tämän ja lopulta tämän. Huvittavaa kyllä, vaikka sitten päädyin leikkaamaan Joelin tukallisen verran rastatakkuja pois sieltä täältä, aukkoja ei tukastani loppujen lopuksi edes huomannut. Hyvä niin.

*******

Vaikka tavaramerkkitukastani sitä ei välttämättä huomaisikaan (viime vuosien tukkatyyliä täällä), henkisesti taidan olla ikuinen punapää. Se lähti liikkeelle teininä ensin äidin kuparinväristen hiusvärien testaamisesta, sitten joskus 16-vuotiaana ensimmäisistä henna-kokeiluista, sitten tulivat kuvaan Dekadenzin shokkivärit. Ja tietysti siis paloautonpunainen. Parikymppisenä olin vannoutunut punapää.

Ehkäpä joskus puolivuotisen Intian-matkani jälkeen, ja nykykampaajani penkkiin päästyäni, löysin nykyisen hiusvärityylini: lämmintä ja kultaa, niin kuin aurinko olisi sen luonnollisesti värjännyt – mutta mahdollisimman hyväkuntoisena, kiitos.

Kuitenkin jossain takaraivossa silloin tällöin välähtää ajatus paluusta punaiseen. Ja sitä onkin aina välillä tehty – tämänkin bloggauksen kuvassa vm. 2007 näkyy häivähdys tummasta punaisesta. Punaväri on kuitenkin niin hemmetin vaikea: se pysyy hehkeänä vain niin lyhyen hetken, sitten se kulahtaa sellaiseksi perusvaljuksi, kutsun sitä mielessäni ”ostarinpunaiseksi”, tiedättekö? Antakaa mulle anteeksi tämä stereotypia: mutta sellainen keski-ikäisen naisen itsevärjätty punainen jossain paikallisessa räkälässä. Eäääh.

*******

Eli joo siis niin sitä piti kertomani (Instagrammaajat tämän jo tietävätkin), että no nyt se on sitten taas kerran punainen!

Punaisuusinspiraatio iski vasta eilen matkalla kampaajalle – ja onneksi sitä kuuntelin! Vai mitä mieltä olette?

making of.jpg

Making of…

valmis möhömaha.jpg

…ja valmis möhömahapunapää.

 

Raskaus, imetys ja imetyksen lopettaminen saattavat käsittääkseni tehdä koviakin tuhoja hiuksille. Mä taidan olla edes jossain asiassa hyväonninen: tuntuu, että mulla päinvastoin nyt tuo tukan pituus kasvaa ihan humisemalla. Ennen latvat aina hapertuivat rikki jonkun tietyn pituuden saavutettuaan.

Nyt Pauli ihan alkoi ihmetellä, että onpa nämä pitkät. Ai? Mutta totta! Pauli rapsaisi pois viitisen senttiä kuivaa latvaa, ja silti pituudeksi jäi vielä tällainen.

hiukset takaa.jpg

Jaahas, tämän aamun kuva-aineisto (nuo taipumiskohdat) paljastaa, että olen taas pitänyt takaraivosykeröä päässäni… Parantumaton.

Kommentit (40)
  1. Mitkä ovat nuo ihanat (oranssit?!?) kengät?? 😀 Tukka on kyllä myös upea. Tämän postauksen tiimoilta alkoi taas tehdä mieli itekin värjätä pitkästä aikaa. Oon jo pitempään mennyt punaisella hennalla ja nyt tää on tämmönen sekasotku joka kaipais kyllä väriä ja leikkausta.

    Tulee muutenkin elettyä aina silloin tällöin vähän ehkä liikaakin Puutalon elämää mukaillen. Eräänä päivänä kun menin kauppaan, mieleen pälkähti postauksesi jossa oli mehujään kuvia. Oli sitten pakko ostaa mehujää-pakkaus. Toisena päivänä puhuit tulisesta ruoasta ja oli sitten kokattava tulista itsekin. Voit myydä mulle ihan mitä vaan. 😀

    Niin ja edes yöllä ei saa olla Puutalolta rauhassa. Joku aika sitten näin unta että sulla oli joku blogitapaaminen/avoimet ovet ja vieraita oli PALJON. Vierasmäärästä ja porukan laajuudesta kertoi se, että tapasin siellä sattumalta mummoni ja tätini ja ihmettelin että hekinkö tosiaan kuuluvat lukijoihin. Puutalo oli iso, sisältä todella korkea lautatalo, mutta ei yhtään niin tunnelmallinen kuin mitä blogissasi olit kuvaillut. Sinä olit tosi kiva ja ihana kuten olin ajatellutkin ja Silva ihan todella sosiaalinen ja suloinen lapsi. Joelin luonteesta ei paljoa tullut esille, mutta ulkonäöltään oli paljon laihempi kuin kuvissa, posket olivat lommolla ja oli ikäänkuin alkoholisoituneen oloinen. Muistan vielä että siellä myytiin eurolla pullosiideriä. Voi hyvänen aika. 😀

  2. Niinpä – kohtuus ja maalaisjärki tässäkin asiassa! 🙂

    1. Mun mielestä kolme kertaa 9kk aikana on paljon. Ei se olo mun mielestä ”maalaisjärkeä”; kolme kemikaalicoctailia vauvan kehityksen aikana.
      En tarkoita pahalla. Sulla on kyllä upeat hiukset.
      Kemikaaleista puheenollen, tiesittekö että Tanskassa viranomaiset suosittelevat raskaana olevia naisia käyttämään vaan luonnonkosmetiikkaa? Suosittelen kirjaa nimeltä Marjoja ja maskaraa jos aihe kiinnostaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *