Rappioromantiikan nousu ja tuho

Rankan päiv… viikon jälkeen äidin unelmat ovat saavuttamaisillaan lynchmäisen tason: mitä jos mä ottaisin huoneen jostain hotellista? Pakkaisin laukkuun mukaan pullon viiniä ja pari kuivaa siideriä. Jättäisin kännykän ja kannettavan kotiin. Menisin hotellin sänkyyn peiton alle ja katsoisisin telkkarista kaikki paskimmat tosi-tv-ohjelmat (meillä kotona ei ole tv:tä).

Niin ja joisin sitä viiniä. Niin kauan, että olisin sellaisessa tukkoisessa sössön-sössön-humalassa. Huom.: yksin ja ilman viestintävälineitä, niin en voisi sössöttää kenellekään. Saisikohan myös hotellihuoneen oven ulkoa lukkoon, niin en menisi sössöttämään aulaankaan? (koska se riski olisi tietysti olemassa) Sössöttäisin ihan itsekseni vaan.

Sitten seuraavana aamuna heräisin ja aurinko pilkottaisi tummien verhojen raosta ja olisi krapula. Krapula! En edes muista, miltä se tuntuu. (raskauspahoinvoinnin kyllä muistan) Sitten avaisin ikkunan (en tv:tä) ja joisin hi-taas-ti niitä kuivia siidereitä (jäitä! pitäis olla jäitä!) ja tilaisin pizzan. En mitään hyvää herkkupizzaa vaan sellaisen kulmakuppilapitserian jauholätyn, jossa vihreät chilit ovat lötköjä ja juusto pahaa.

Illalla tulisin taas kotiin.

Suunnitelmassa on kenties useampikin aukko. Mutta ensimmäinen, minkä huomaan: rintapumppu. Voi paskan paska, mulla pitäis olla rintapumppu mukana. Muuten mun rinnat räjähtää. Tai maidontuotanto loppuu, uijuijui eli ei.

Hmm mun turmiovisio ehkä hieman kärsii, jos mulla oiskin viinilasi toisessa ja rintapumppu toisessa kädessä.

Sitten ne muut aukot. Oon ollut viimeksi humalassa… hmmm… toissa talven työpaikan pikkujouluissa? Uhh. Joel (joka ei siis juo ollenkaan) kutsui sitä ”voi kamalaa” -humalaksi: tulen kotiin ja rötkähdän kaikki vaatteet (myös kengät) päällä sänkyyn ja hoen voikamalaa, voikamalaa, voikamalaa. Ei. En haluakaan. Koska se ON kamalaa. Ja entä se krapula? Voikamalaa.

Alkoholittomalla siiderillä ja rintapumpulla tää ei nyt vaan ois ihan sama.

Niin ja sitten tietysti se, että en edes HALUA olla poissa kotoa ja poissa noiden kultien luota. Koska niitä tulee niin ikävä ja ne on niin ihania ja mä haluan olla niiden vieressä ja kuulla niiden hengityksen tuhinan ja ahh.

Hmm niin miksi halusinkaan edes lähteä sinne hotelliin?

En mä halua minnekään hotelliin, mä haluan olla KOTONA!

 

 

Joo. Joel lupasi, että saan huomenna vapaapäivän. Käytän sen olemalla KOTONA. Jee!

Kommentit (5)
  1. Joo… Rintapumppu pitää muistaa… Tosin sillä pumppaaminen pinkeistä rinnoista onkin ihan tuskaa. Olin itse leikkauksessa sairaalassa, kun vauva oli vuoden vanha (imetän edelleen, vaikka nyt hän on jo taapero) ja kyllä huonekaverit ihmetteli kun yön pimeydessä kuului rintapumpun ääni. Olin ajatellut nukkuvani kerrankin yhden yön putkeen (sitä kun ei ole vieläkään tapahtunut), mutta ei onnistunut. Rinnat piti hereillä. Ja koti-ikävä tietysti.

  2. Kotona on hyvä. mä voisin joskus lähettää mieheni isompien lasten kanssa kylään, että saisin olla omassa rauhassa kotona, vauveli jäis toki minun kanssa, kun vieläkäämn en sitä mielellään muille luovuta hoidetavakseen, kun hän tuoksuukin niin ihanalle.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *