Reippaina käymme rekkain alle (rv 33+6)

…tai tässä tapauksessa kohti lähestyvää synnytystä.

Supistukset kävivät viime viikon lopulla pahemmiksi ja pahemmiksi. Perjantai-iltana ne olivat jo niin kovat, että katsoin parhaaksi soittaa Kätilöopistolle ja kysyä neuvoa. ”Joo, kyllä sun tänne päin pitää nyt lähteä. Kannattaa varautua jäämään; ota hammasharja mukaan.”

Apua. Kauhu alkoi jo hiipiä. 33+3. Onko tämä nyt se lähtö laitokselle?

*******

”Eihän täällä ole enää mitään jäljellä!”, lääkäri parhahti kohdunkaulan pituutta tutkiessaan. Ultra näytti kuitenkin onneksi vähän parempaa – jopa paria senttiä. Neuvolakorttiin taidettiin kirjata 0,5 cm. Käyrän mukaan levossa supistuksia tuli 15 minuutin jaksolla 3 kpl; liikkeellä ollessa niitä tulee tietysti ihan koko ajan, on tullut jo pitkään.

Siellä Kätilöopiston käytävällä supistusten takia kaksin kerroin raahustaessani olo oli…
…optimistinen.

Olisitteko uskoneet tuohon kohtaan tuota sanaa? Minä en.

kättäri.jpg

Tuossa Kätilöopistossa vaan on jotain maagista – olen siitä aiemminkin kirjoittanut. Heti ensimmäisen kätilön ohjatessa minut huoneeseeni tunsin, että olen turvassa. Täällä minusta ja vauvasta huolehditaan. Katsoin henkilökunnan nimilappuja: ”kätilö”, ”kätilö”, ”kätilö”. Minulle se on joku kummallinen turvasana. Luottamus.

Itse asiassa luulen, että minut päivystyksessä vastaanottanut kätilö oli sama, joka oli osastolla töissä silloin kaksi vuotta sitten. Mutta minulla on maailman huonoin kasvomuisti. Luultavasti se oli joku ihan muu. Mutta silti. Tuli hyvä olo.

*******

Sitä paitsi vauvalla on kaikki hyvin. Tyyppi oli vihdoinkin tajunnut kääntyä oikein päin (tähän asti neuvolakortissa on ollut kysymysmerkki ja viime ultrassa hän oli perätilassa) ja painoa oli kertynyt arvion mukaan jo huikeat 2,4 kg. Jee, hyvin kasvettu!

…ja TUIKS sain kankkuuni jo perjantai-iltana ensimmäisen kortisoniruiskeen vauvan keuhkoja vahvistamaan. Toiseen kankkuun vastaavan kävin hakemassa vuorokautta myöhemmin lauantaina.

Ihan varalta, että jos sieltä oltaisiin jo tulossa ulos tyyliin n-y-t-nyt. Silloin Silvan tapauksessakin nuo kortisonit ehdittiin laittaa, ja tirppa hengittikin alusta alkaen hienosti ihan itse eikä hengityskonetta tarvittu.

Yöksi jäämistä pähkäiltiin perjantaina – minä sanoin, että mieluiten menisin kotiin, mutta te tietysti päätätte. Tiesin, että kotona saisin nukuttua parhaiten ja olisin mahdollisimman vähän poissa Silvan luota. Ja eihän tästä ole kuin 15 minuutin matka takaisin Kätilöopistolle tarvittaessa. Taisin vaikuttaa niin reippaalta ja rauhalliselta (heh), että pääsin: pujahdin omiin lakanoihini perjantaina puolen yön aikoihin, ah!

Nyt näissä lakanoissa sitten saakin maata: ylös ei ole nousemista oikeastaan muuta kuin vessaa varten. Ja koska meillä on nuo portaat tuossa, olen käytännössä nyt yläkerran kokoaikainen vanki. Ihan niin kuin silloin kaksi vuotta sitten. Mutta hei – kotona! Jos tämä sama tilanne olisi ollut päällä pari viikkoa sitten, olisin joutunut todennäköisesti osastolepoon ja pois Silvan luota moneksi viikoksi. Hui! Tämä on niii-iiiin paljon parempi.

kotona.jpg

Synnytys ei siis vielä ole käynnissä. Jos supistukset muuttuvat säännöllisiksi synnytyssupistuksiksi tai lapsivedet lorahtavat – sitten se on menoa. Siihen asti elo on aikapeliä: joka ilta iloitsemme, että jesh taas yksi päivä takana. Ja joka aamu, että jesh taas yhdestä yöstä selvittiin.

Ehkä näitä jesh-tuuletuksia tulee vielä päiviä. Parhaassa tapauksessa ehkä jopa viikkoja. Siihen asti makaan nyt vaan tässä sängyssä. Tai itse asiassa parin viikon (jos tämä tila nyt niin pitkään kestää) levon jälkeen saatan päästä taas liikkeelle – viikon 36 tietämissä lapsen tuloa ei tarvitse enää yrittää vartavasten estää.

Huomenna käynnistyy viikko 34. Se on se viikko, jolloin Silva syntyi.

Kaikki on hyvin.

 

 

PS. Isot pahoittelut, että mulla on kamala liuta kommentteja vastaamatta viime viikolta lähtien. Ehkä ymmärrätte 🙂 Luen ne kuitenkin kaikki, koska mitäpä tässä makuulla on muuta tekemistä kuin kännykkää ja kameraa näpytellä 🙂

Kommentit (44)
  1. Onko Laura-täti nyt kokoaikaisesti hoitamassa Silvaa vai onko Joel kotona auttamassa vai miten pärjäät? Tsemppiä loppuraskauteen! 🙂

    1. Molemmat aputavat ovat silleen joustavasti käytössä – ja voi onneksi meillä on tuo Laura, muuten tästä ei selviäisi! Lauralle annettiin siis lisää tunteja niin, että se tulee jo ysiltä odottelemaan Silvan heräämistä. Sitten Laura on Silvan kanssa päikkäreihin asti, ja vastaavasti sitten iltapäivällä Joel tulee kotiin etäiltapäivälle (siltä varalta, että Silva heräisi normaalia aiemmin). Joel tekee sitten vielä kotoa käsin töitä 2-3 tuntia, kunnes Silva herää joskus viideltä-kuudelta.

      Eli yllättävän sujuvaksi saatiin tämä meidän järjestely – ja mä voin siis ihan oikeasti vaan maata, mikä tuntuu ihan poikkeusluksustapaukselta näin naperoperheessä!

      Kiitos tsempeistä, tulevat tarpeeseen! 🙂

  2. Kovasti tsemppiä! Olin itse sairaalassa vuodelevossa rv 30-31, sen jälkeen sain luvan jatkaa pötköttelyä kotona jääkaappi-, vessa- ja suihkuluvalla. Viikolla 35 sain jo liikkua omien tuntemusten mukaan, mutta eihän siitä mitään tullut kun supisti niin herkästi. Muutenkin näytti siltä, että vauva syntyy ihan minä päivänä vaan. Lopulta päästiin kuitenkin viikolle 38 🙂 Nyt kolme viikkoa vanha bebe tuhisee tuolla omassa kopassaan.

    1. Voi ihanaa, että teillä meni noin hyvin – siihen täytyy tähdätä täälläkin!

      Kuulostaa tosi tutulta kuviolta: mullekin sanottiin, että jos tää tilanne ois ollut päällä jo ennen viikkoa 32, ne ois ottaneet osastolle. Mutta nyt mä ”onnekseni” pääsin suoraan tähän kotipötköttelyvaiheeseen, kun tuo maaginen raja oli ylittynyt. Ja sit ehkä viikon-kahden päästä tosiaan saa taas liikkua rauhallisesti (jos pystyy ja jos vauva on vielä sisällä).

      38 viikkoa on kyllä niii-iiin hyvä suoritus tuossa tilanteessa! Isot onnittelut teidän pikkuisesta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *