Rytmitön ryhmä

Viime viikolla perhevalmennuksessa keskusteltiin vauvan yö- ja päivärytmistä. Tehtäväksi saatiin taiteilla värikynin kellotauluun oma vuorokausirytmi: koska syödään, koska ulkoillaan, koska nukutaan…

Täh? Ai mikä rytmi? Pyörittelimme värikyniä käsissämme, kunnes minulla napsahti feikkausvaihde päälle – joo joo kato no kyllä meillä tässä iltapäivällä varmaan vähän ulkoillaan, vihreää väriä ja silleen. Joel pyöritteli silmiään: ai sä ulkoilet joka päivä klo 14?

Onhan meillä tietysti jotain rytmiä. Illalla mennään nukkumaan ja aamulla herätään. Yö siinä välissä nukutaan ihan hyvin, välillä imetetään kerran tai pari.

Ihan hyvä mun mielestä. Pitäiskö muka olla vielä jotain muutakin?

Sitten alettiin käydä väritystehtäviä läpi:
”Joo no meillä herätään klo 7. Sitten klo 10 lähdetään ensimmäiselle tunnin ulkoilulle”, ensimmäinen perhe aloitti.
Toinen perhe oli samoilla linjoilla:
”…ja klo 12 meillä tavallisesti syödään…”
MITÄ?! Kolmikuukautinen vauva (muut ovat Silvaa pari kuukautta nuorempia) syö kellontarkkudella!? 
Ja seuraava:
”Klo 19 aloitetaan iltatouhut. Ensin mennään kylpyyn tai suihkuun, meillä siis käydään pesulla joka ilta, ja…”
Auts. Meillä kylvetään vain kerran viikossa. Tai tarvittaessa. Apua, koskakohan meillä kylvettiin viimeksi…? Onkohan meidän vauva tuon mielestä ihan haiseva ja likainen…? Tuo päänahka kyllä haisee aika pahalta, kun sitä pitää öljytä niin usein…

Huono-äiti-synrdooman ainekset siis ilmassa. Taas.

Meidän epämääräisen piirrossösserömme esittelyvuoro lähestyi. Ja ihan viime tipassa sen keksin. Pelastussana: vauvantahtinen!

”Meillä kun katos ollaan vauvantahtisia!”
(kuulostaa ihan uskottavalta, kuulostaahan…?)

Niinpä kerroin: Imetän vauvan, kun sillä nälkä. Ja kun vauvalla alkaa väsyttää, laitan sen päikkäreille Vaunuihin, vauvakeinuun, pinnasänkyyn – mikä nyt sattuu olemaan saatavilla. Tutti suuhun, tiikeri-unirätti käteen ja äidille kuppi kahvia. Ja kun palaan minuutin päästä katsomaan, vauva on täydessä unessa. Vauva voi nukkua viisi minuuttia tai kolme tuntia. Viisi kertaa päivässä tai vain kerran.

Yöunille mennän kahdeksan ja kymmenen välillä: odotetaan, että tulee iltanälkä – sitten nopeasti vaippahommiin, valot pois, imetys ja sänkyyn. Vauva nukahtaa heti tai jokeltelee hetkisen. Koko perhe menee nukkumaan samaan aikaan vauvan kanssa, samaan isoon sänkyyn totta kai.
”…meillä kun katos ollaan vauvantahtisia.”

Ohjaajat eivät sanoneet juuri mitään. Jäi epäselväksi, tuliko henkiseen pieneen mustaan kirjaan miinusta vai plussaa.

Okei okei: useampi äiti kertoi, että heillä tiukka rytmi on heidän itsensä takia – se tekee elämästä helpompaa. Ja moni mainitsi, että tähän rytmiin pyritään – ei välttämättä onnistuta.

Mutta silti. Uhhuh.

Ja juuri kun ajattelin, että meidän arkihan rullaa nykyään ihan mainiosti. Päivät ovat alkaneet kulua enimmäkseen mukavasti, toki kitinäpäiviäkin mahtuu väliin. Joskus ollaan muskarissa, joskus vauvajumpassa, joskus treffataan ystäviä. Joskus ollaan vaan kotona ja makoillaan lattialla ja lorutellaan. Ja joskus vaan möllötetään väsymyssuossa ja odotellaan, että isi tulisi töistä kotiin.

Uhhuh koko ajatuskin tiukasta päivärytmistä ah-dis-taa. Että joka päivä pitäisi tiettyyn kellonaikaan olla tietyissä puuhissa. Että ei saisi oleilla ja lököillä ja puuhastella ihan oman mielen mukaan. Lue: vauvan mielen mukaan.

Vaikka niin – niinhän sitä kaikkialla sanotaan, että tutut rutiinit ja toisto tuovat vauvan elämään turvallisuutta… Huono-äiti-synrdooman ainekset leijuvat väkevinä Toukolan ilmatilassa.

Ei tuo kyllä kovin turvattomalta vaikuta, perustyytyväinen pieni murmeli.

Piirroskierros läheni loppuaan. Ja lopulta eräs toinenkin äiti lainasi pelastussanan: ”vauvantahtinen”. Kuuntelin häntä hymyillen. Joskus kuulemma ollaan kaupungilla koko päivä. Teki mieli mennä halaamaan.

Kommentit (48)
  1. Hei,
    vielä sit semmoista että se jonkinlainen rytmi tulee varmaan mukaan kuvioihin kun lapsukaisia on enemmän kuin vain se vauva. Huhhuh, ei kai sitä pelkän vauvan kanssa kannatakkaan kelloa tuijotella vaan tehdä just niin kuin on kivaa. Mutta sitte jos niitä on useampia niin sitte äidistäki alkaa tuntua kivalta että on joku rytmi. Ettei mene koko päivä siihen että koko ajan on jollakin nälkä tai väsy tai jokin pielessä, vaan että äiti tietää että nyt aamulla syötettyäni nämä ja ulkoilutettuani koko jengin (tai nää kaks) on erittäin todennäköistä että saan ainakin pienen hetken olla rauhassa kun kaikilla on maha täynnä ja pahimmat energiat purettuna.

  2. Hih, ja kommentistani päätellen mulla on myös uusi lempiadjektiivi – tai sitten olen vain oikein erityisen mainiolla tuulella:).

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *