Satunnaisia ajatuksia luonnonkatastrofeista

Meitä suomalaisia varmasti eniten (?) koskettanut luonnonkatastrofi on Se Yksi, vai oletteko samaa mieltä: se tsunami vuosimallia 2004. Paitsi uhrilukunsa vuoksi, se kosketti tietysti myös siksi, että tsunamissa meneytyi (Wikipedian mukaan) 179 suomalaista. Kaikenkaikkiaan kuolonuhreja oli saman lähteen mukaan 296 684.

Minua itseänikin, ihan henkilökohtaisella tasolla, tämä tsunami aika kovasti kosketti. Vuodenvaihteessa 2004-2005 olin juuri lähdössä vapaaehtoistyöhön Intiaan (siitä mm. täällä)  – vain muutama päivä tsunamin iskemisen jälkeen.

Kun lähdin kohti tuhoaluetta, oikeastaan aika lailla kaikki oli vielä epäselvää. Sen jo tiesin, että alkuperäiseen vapaaehtoistyöpaikkaani, lastenkotiin Cuddaloressa, en voisi ainakaan heti alkuun mennä – se oli lähellä rantaa eikä edes lasten tilanteesta ollut vielä selvyyttä. Että onko niitä lapsia enää siellä edes olemassa. Lentokenttävirkailijakin kysyi, että oletko varma, että aiot matkustaa tuohon suuntaan – juuri silloin suomalaisten evakuointilentoja kovaa vauhtia järjestettiin vastakkaiseen suuntaan.

Olin kuitenkin varma. Jotenkin kummallisella tavalla olin varma, että minun täytyy mennä sinne.

Pari päivää myöhemmin Suomen lööpit huusivat milloin minkäkinlaista koleraepidemiavaaraa. Minä seisoin kumisissa varvastossuissani keskellä täysin tuhoutunutta intialaista kalastajakylää, kaiken romun keskellä, ja tunsin olini hyvin-hyvin epätodelliseksi. Ruumiit oli sentään jo kannettu pois. Yhtään taloa ei ollut pystyssä.

cuddaloren lapsia.jpg

Cuddaloren lastenkotilapsia, tsunamista selvinneitä.

Intiassa elämä pyöri tsunamiavustustöiden ympärillä – ja toisaalta tavallaan ei. Järjestö teki avustustöitä, mutta johtajan näkemys oli varmasti oikea: länsimaalaisen kalpeanaaman ei kannata olla konkreettisesti paikalla avustustyökohteisssa. Minä istuin toimistolla, jossa oli sähköä tyyliin puolen tunnin ajan päivästä ja yritin tehdä edes jotain. Ei minusta varmasti ollut mitään apua. Pari intialaisella tarkkuudella (heko. heko.) tehtyä raporttia taisin kirjoittaa länsimaalaisille avustusjärjestöille siitä, mihin heidän antamansa varat on käytetty ja miten avustustyöt etenevät.

IMG_2344.JPG

Mutta joo – en missään nimessä halua antaa vaikutelmaa, että olisin ollut joku merkittäviä tuloksia aikaansaanut länsimaalainen suuri avustaja. Heh heh. Kunhan vaan yritin elää siellä ja jotenkin tulla mukana olematta liikaa tiellä.

Moni asia omassa elämässä otti kuitenkin vähän niin kuin vaivihkaa uutta suuntaa tuon Intia-kokemuksen jälkeen. Ehkä arvoja tai jotain. Äh, enmätiedä. Itse asiassa jossain vaiheessa ihan vakavasti harkitsin, että hakisin SPR:n avustustyöntekijäksi – sellaiseksi, joka kutsuttaisiin tarvittaessa lyhyelläkin varoitusajalla katastrofialueelle. Okei okei, en ole lääkäri enkä hoitaja, mutta luin silloin jostain, että siellä tarvitaan monesti vaikkapa viestinnästä vastaavia henkilöitä.

No, sitten tulivat lapset. Ehkä joskus 20 vuoden päästä?

IMG_2613.JPG

Nämä muistot heräsivät tietysti Nepalin viimelauantaisen maanjäristyksen uutisointia seurattuani.

Tämä kirjoitus puolestaan syntyi Lauraxxx:n eiliseen bloggaukseeni jättämästä kommentista, jossa oli linkki Väestöliiton blogiin. Luin tekstin ja meinasin alkaa ratikassa itkeä liikutuksesta. Lainaan suoraan:

”Kriisitilanteissa tytöt ja naiset ovat erityisen haavoittuvia. Raskaudet ja synnytykset eivät katoa kriisin iskiessä. Katastrofin keskellä naiset ja vastasyntyneet ovat vaarassa, sillä lääkkeistä, terveydenhuoltopalveluista ja ehkäisyvälineistä on pulaa eikä neuvolapalveluja tai synnytysapua ole saatavilla. Usein äidit ja lapset myös kärsivät traumaattisista kokemuksista, sairauksista ja väkivallanteoista. Tutkimusten mukaan kriisitilanteissa myös naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on normaalia yleisempää ja erityisesti nuoret tytöt ovat alttiita raiskauksille.”

(Väestöliiton blogi)

kylässä.jpg

Väestöliiton blogista löytyi myös lista järjestöistä, joiden kautta voi tukea Nepalin avustustöitä. Täällä.

Poimin niistä itsekin tähän pari suoraa linkkiä:
SPR: https://www.punainenristi.fi/lahjoita/nepalin-maanjaristys
Suomen World Vision: http://www.worldvision.fi/katastrofiapu
Pelastakaa Lapset: http://www.pelastakaalapset.fi/tue-tyotamme/lahjoita/
Kirkon Ulkomaanapu: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/

IMG_2244.JPG

Kiitos! <3

Kuvat Intiasta vuonna 2005.

Aiempia muistelubloggauksia vapaaehtoistyöajastani ja -ajatuksistani:
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-4-vapaaehtoistyohon-intiaan
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-5-elamaa-jarjestolla

 

 

Kommentit (35)
  1. Vaikka nää ei meekään yks yhteen, niin just tällasten uutisten keskellä vituttaa ne jo muutama viikko sitten ihan tarpeeks vituttaneet manifestit, ”oman maan asiat ensin kuntoon”. Kuinka sokeita ihmiset voi olla maailmalle?

    Mä koin kanssa joskus tosi suuria vaikeuksia kuukausilahjotusten kanssa, lopulta valitsin Pelastakaa Lapset ihan vaan ajatuksena, että se on spesifimpi kun suuret yleisjärjestöt. Toki näistä voi olla mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mut mustakin on vähän katkeraa sivuuttaa kaikki järjestöt ja kaikki aputoimenpiteet sillä perusteella, että ”joku on joskus sanonut että kerran kaikki raha ei ehkä välttämättä mennyt tiettyyn tarkotukseen”.

    1. Uhh. Jotenkin sisällä muljahti, kun ajattelin kontrastia näiden ”oman maan asiat kuntoon”:n ja oikean hädän kanssa. Nyt kyllä töräytän vähän suoraan, mutta itselleni on kyllä paljon tärkeämpää ihmisyys kuin se, minkä valtion rajojen sisällä kukainenkin sattuu asumaan.

  2. Täältä ääni myös maya nepalille. Apu menee suoraan perille ilman suurta koneistoa välissä. Varmasti isoilla järjestöillä rakennetaaan, toivon niin, pidemmällä aikavälillä uutta infrastruktuuria mutta valitettavasti kriisiapu ei tunnu ainakaan nopeasti löytävän kathmandun ulkopuolelle. Mieheni on nepalista ja esim. Hänen kotikylällä on tarve hätämajoitukselle. Valtion edustajat olivat käskeneet ostaa itse. Valitettavasti Nepal on hyvin korruptoitunut joten nähtäväksi jää miten miljoonat sinne nyt lahjoitetut eurot käytetään. Jälleenrakennus vie kuukausia ja jopa vuosia, toivottavasti apua viedään pahimman kriisin jälkeenkin.

    1. Toi onkin mulle uusi järjestö, täytyypä tutustua!

      Joo me länsimaiset ihmiset ei välttämättä tulla aina ajatelleeksi just korruptiota ja muita avun perillemenon esteitä – Intiassa se oli just se kastilaitos… Toivottavasti Nepal saa apua, joka aidosti menee perille!

      1. Kollegani on parhaillaan Nepalissa vapaaehtoistyöntekijänä ja on viestinyt, että luotto valtioon ja viranomaisiin ei siellä ole tällä hetkellä kovin korkealla ja avustustoiminta virallisilta tahoilta on hidasta ja sekavaa. Nyt valtio on myös tehnyt linjauksen, että kaikki nepalilaisille organisaatioille maanjäristyksestä selviämiseen tarkoitetut rahat, jotka on siirretty paikallisille pankkitileille siirretään automaattisesti valtiolle keskitetysti käytettäväksi (lähde täällä: http://directionkathmandu.com/information/important-notice-from-the-government-2/). Tämä ei kasvata luottoa valtioon vaan lisää pelkoja rahojen väärinkäytöstä. Tämän takia kannattaakin ehkä tällä hetkellä suosia (toiminnassaan läpinäkyvämpiä) kansainvälisiä järjestöjä, jotka todennäköisemmin saavat apua perille myös paikallistasolle, missä sitä todella tarvitaan.

        Lisää suomalaisajatuksia maanjäristyksen keskeltä voi lukea täältä:
        http://pohjantahdestaetelaan.blogspot.fi/2015/04/kun-maa-tarisi.html

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *