Siskot 3 kk

Joo-o, olen kertonut monet kerrat, että raskasta on. (tai siis oli ennen kuin Joel jäi kesälomalle – nythän tämä elo on tietysti ihan yhtä juhlaa)

Mutta olenhan muistanut kertoa tarpeeksi painokkaasti myös tämän:

20140624_192857.JPG

Siskot <3

Joku sanoi joskus ajat-ajat sitten täällä kommenteissa, että parasta, mitä lapselleen voi antaa, on sisarus. Nyt alan ihan todella ymmärtää sen.

20140624_192838.JPG

Siskojen ensimmäisestä yhteisestä viikosta kirjoitin jo silloin huhtikuussa täällä. Ja kyllä: tilanne on ihan yhtä ruusuinen nyt kolmen kuukauden jälkeenkin. Mahtavaa, maailma on selvästi tasapainossa: jos jossain asiassa on vaikeaa, onneksi jossain toisessa asiassa pääsee iloitsemaan ja jopa röyhistelemään (lue: luultavasti täysin ansiotta) rinnuksiaan onnistuneena kasvattajana. Heko. Heko.

Siinä, missä esimerkiksi meidän uloslähtövaikeuksiin ja suuritarpeisen vauvan haasteisiin en välttämättä ollut osannut valmistautua (koska niistä ei ollut aiempaa kokemusta), tätä sisaruusasiaa olin pyöritellyt mielessäni oikeastaan siitä loppukesän plussatusta raskaustestistä asti. Jotenkin koin tämän sisarusten välisen suhteen rakentamisen oikeastaan jopa isoimpana (positiivisena) haasteena äitiydessä tähän asti.

Tietysti tekiksi mieli sanoa, että jee näillä nikseillä me onnistuttiin. Mutta eihän se niin mene. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja ihan samaan tapaan kuin itse jouduin toteamaan, että meillä nyt vain on suuritarpeinen vauva, joutuu joku toinen toteamaan, että meillä nyt ei vaan olla voitu välttyä mustasukkaisuudelta.

20140624_192845.JPG

Mutta. Koska tätä on nyt useasti kysytty, voisin yrittää listata ylös asioita, joilla me ollaan pyritty vaikuttamaan sisarusten välisiin suhteisiin näin ensimmäisten kuukausien aikana. Osasta olen jo maininnutkin, mutta tässä vielä näin yhteen tiivistetysti.

Mitään yleispäteviä kuningasniksejä nämä eivät tietystikään ole, mutta ehkä jostain saattaa olla apua toista lastaan odottaville…? Ehkä?

  • Vauvaleikistä jo kirjoitinkin – tämä kiva vinkki saatiin siis neuvolantädin kotikäynnillä
     
  • Samoin mainitsin jo sanallisista pienistä jutuista silloin eka viikon kohdalla. Esimerkiksi Seelalle osoitetuista kukista tosiaan sanotaan, että ”voi ihanaa, Silva sai kukkia, kun on nyt isosisko”. Tai Silva saa avata Seelan paketit ja leikkiä niillä leluilla – vaikka sanottaisiinkin, että se on Seelan.
     
  • Kun ihastellaan pientä Seelaa, muistetaan aina ihastella myös ihanaa isosiskoa. Tirppakin usein ihastelee vauvaa, ottaa käsistä ja sanoo: ”oi meidän ihana kultapieni”. Silloin muistetaan jatkaa, että ”…ja voi, miten ihana isosisko sinä olet, sinä olet Seela-vauvalle rakas”.
     
  • Puhutaan aina ”meidän perheen vauvasta” ja ”Silvan ikiomasta pikkusiskosta” – niin että vauvan tulo on ikään kuin meidän kaikkien juttu, tai jopa lahja erityisesti isosiskolle
     
  • Ollaan järjestetty alusta asti tekemistä eri kokoonpanoilla; usein Silva saa valita, lähteekö ulkoleikkeihin äidin kanssa, isin kanssa vai koko perheen kanssa. Välillä minä olen Silvan kanssa kaksistaan (ja Seela syö pullosta), välillä Joel on Silvan kanssa (kuten nyt), ja lisäksi ollaan oltu niin onnekkaita, että välillä ollaan saatu Seela mummilahoitoon ja vietetty aikaa tuttuun tapaan kolmistaan äiti-isi-Silva -kokoonpanolla. Käytiin jo vaikkapa Korkeasaaressa kolmistaan. Jossain vaiheessa jopa mietittiin, että voitaisiin yrittää järjestää siitä sellainen ”kerran viikossa” -tapa.
     
  • Silvaa muistetaan kehua niissä tilanteissa, kun hän on huomioinut pikkusiskoaan (ja niitä tilanteita on paljon). Silva tykkääkin kovasti silitellä ja ”hoitaa” vauvaa. Silvalta myös ihan tarkoituksellisesti pyydetään apua, tyyliin: ”oi katso kulta, Seelan tutti tipahti lattialle. Vietkö sen isille ja sanot: ”tämä tipahti ja se pitää pestä”. Ja tirppahan ylpeänä vie <3
     
  • Silvaa on myös usein hoitanut nukkea tai pehmolelua silloin, kun minä vaikkapa imetän – joskus Silva tuo vauvanuken minulle toiselle rinnalle, ja siinä sitten imetän  mukamas kahta vauvaa yhtä aikaa.
     
  • Ollaan kerrottu Silvalle usein, että ”tässä Silvakin nukkui silloin, kun Silva oli vauva” tai ”näin äiti hoisi Silvaa, kun Silva oli vauva”. Ollaan myös katseltu Kätilöopistoa ja muisteltu, että siellä Silvakin tuli äidin masusta ulos ja oli aivan pienen-pieni vauva, jopa pienempi kuin Seela-vauva.

20140624_192847.JPG

Hmm mitäs vielä…? Suurin osa näistä meidän ”sisarusjutuista” itse asiassa on ollut jotenkin niin arkisen pieniä sanamuotojuttuja, että niitä on jopa vähän vaikea tiedostaa tai muistaa, kun niitä yrittää näin listata…

Miten teillä?

Entä tuleeko mieleen vielä joitain muita vinkkejä näin muille jaettavaksi…?

Kommentit (68)
  1. Ah, ihana kuulla miten teillä! Ja sitten on jossain tilanteet kuin meillä, 2v ero ja isosiskon vahva ja tulistuva tempperamentti pistää lyömään, rutistamaan, potkimaan jne pikkuveljeään… Tilanteet tulevat yhä(2,3v ja 4kk) usein aivan yllättäen ja tuntuvat meistä vanhemmistakin kauheilta ja ahistavilta… On vauvatettu, oltu lähekkäin, kahdestaan ja yhdessä, kehuttu hyvää jne ja silti, silti meillä näin. Kuulema aika auttaa. Ja parhaat frendit saattavat vielä olla. Silti pikkuveli on tärkein maailmassa ja saa tuhansia pusuja ja silityksiä.

  2. Vierailija H
    4.7.2014, 08:56

    Kyllä musta ainakin voit ihan hyvillä mielin röyhistellä vähän rintaa sillä, että olet löytänyt teille sopivat tavat hyvän sisarussuhteen vaalimiseen 🙂 Hyvä te, ja voi hyvänen aika kun on siskokset söpöjä!

    Mulle paras neuvo/muistutus, jonka neuvolasta sain juuri ennen kuopuksen syntymää oli se, että mitä nuorempi isosisar on, sitä voimakkaammin hän todennäköisesti reagoi pikkusisaruksen syntymään, ja että vanhempien pitää hyväksyä myös ne negatiiviset tunteet ja auttaa lasta käsittelemään niitä. Meidän terveydenhoitajan mukaan kuulemma kovin usein hyssytellään liikaa niitä ikäviä tunteita ja korostetaan miten hienosti sisaruksilla menee. Ja sanon tämän nyt täysin tarkoittamatta, että Puutalossa tai täällä kommentoineilla näin olisi!

    Sain neuvolasta mukaani artikkelin, jossa todettiin (kuten myös täällä siteeratussa MLL:n ohjeessa), että sisaruksen syntymä on monelle pienelle ensimmäinen todella iso kriisi, ihan ymmärrettävästi. Artikkelin mukaan vanhempien kannattaa olla varovaisia esim. sen suhteen, miten isosisar ”valjastetaan” auttamaan vanhempia vauvan hoidossa. Lapsilla on kova miellyttämisen halu, joten isosisar saattaa kyllä näennäisesti esim. hoitaa vauvaa äidin kanssa mielellään, mutta pinnan alla voi olla peitettyä surua. Usein hoivapaineet kohdistuu etenkin tyttöihin, kun taas pojat pääsevät purkamaan agressioitaan esim. rajujen leikkien kautta. Näin siis siinä artikkelissa (jota en valitettavasti nyt löydä, joten en voi tarkempaa lähdeviitettä tarjota).

    Meidän pojilla on ikäeroa 1v 8kk ja mustasukkaisuutta on kyllä ollut. Mieltä on osoitettu äidille ja pikkuveljeä on mm. mottaistu leluilla. Äidin sydäntä on raastanut, kun sen oikein näki päällepäin, miten surullinen isoveli välillä oli äidin täyden huomion menettämisestä. Me ollaan koitettu kanssa aika paljon samoja juttuja kuin Puutalossa ja lukijoiden kommenteissa, mutta ollaan jouduttu myös miettimään miten sitten suhtaudutaan kun sitä mustasukkaisuutta osoitetaan. Me ollaan koitettu sanoittaa pienen tunteita kovasti jo ennen pikkuveljen syntymää (sekä positiivisia juttuja tyyliin ”taidat tykätä/tulla iloiseksi… jne.”, että negatiivisia ”sinua taitaa harmittaa/tuntua kurjalta… jne.). Meidän onneksi isoveli puhuu jo aika paljon, ja on hienosti osannut ihan ääneen sanoakin sen, että pikkuveli ja äiti harmittaa häntä. Ja kumma kyllä, se ääneen sanominen tuntui helpottavan myös hänen oloaan. Sitten siitä on voitu puhua että on ihan ok, että välillä harmittaa ja sitten mietitään mitä kivaa voitaisiin tehdä ihan kaksistaan tai kaikki yhdessä. Olen havainnut hyväksi myös sen, että selitämme että meidän perheessä kaikki säännöt koskevat ihan kaikkia, esim. että ketään ei saa satuttaa, ei äitiä, isää, isoveljeä eikä pikkuveljeä – sen sijaan että olisi vain sanottu että pikkuveljeä/äitiä ei saa satuttaa (ikäänkuin sääntö koskisi vain isoveljeä ja korostettaisiin sitä, että juuri hän on tehnyt jotain pahaa).

    Nyt tuntuu, että pahin mustasukkaisuuskausi on toivottavasti meilläkin takana ja aivan ihania veljeshetkiä on jo koettu <3. Olisi silti kiva kuulla, mitä keinoja muissa mustasukkaisuusdraamaa kokeneissa perheissä on kokeiltu? Siis siinä vaiheessa kun jotain ikävää käytöstä on tullut.

    Ja pahoittelen taas kilometrin mittaista todennäköisesti hyvin sekavaa kommenttia. T. aika väsynyt äiti.

    1. Ihana kilomertrin mittainen kommentti eikä tällä väsypäällä edes yhtään sekava 🙂 Mutta kyllä: toi on muuten varmaan aika tärkeää, että jos ongelmia tulee, niin ne ikään kuin hyväksytään elämään kuuluviksi (ja tietysti pyritään aktiivisesti pääsemään niistä yli) eikä vaan lakaista niitä maton alle, että eeeeeeei ei meillä mitään tässä… Koska totta kai ne mustasukkaisuuden tunteet ovat ihan luonnollisia – niin kuin just siinä aiemman kommentin MLL:n siteerauksessa just aika hyvin tulee ilmi 🙂 Ja ne kuuluvat tietysti elämään niin kuin muutkin negatiivisemmat tunteet, vaikka suru tai pettymys. Ja oppiminen niiden käsittelyyn (eikä niiden kieltäminen) on kyllä varmaan kans yksi niitä elämän suuria oppitunteja…

      Aika hyvältä kuulostaa tuo, että korostatte sääntöjen koskevan kaikkia. Ja samoin, tuollaiset keinot kiinnostavat (myös vähän niin kuin vastaisuuden varalle -tyyppisesti) kovasti muakin: 
      Onko teillä muilla jotain kuningasvinkkejä mustasukkaisuusdraamoihin? Millaisia juttuja olette kokeilleet ja mikä on toiminut?

      1. Meidän ”kuningasvinkki” on ollut se, että on ihan ok olla sitä mieltä että pikkusisarus on tyhmä ja siitä häiriötä. Ja on myös ihan ok se, että äiti on tyhmä 🙂 

        Eli kun isompi on raivonnut jonkun olevan tyhmä jne, ollaan vaan sanottu, että susta saa tuntua tolta, me  tykätään susta jokatapauksessa. Sitten joskus on ollut kiva hetki, oon saattanu kysyä, että eikö se kuitenkin välillä oo ihan kivaakin että on tuo sisarus. On meillä toki ikäerokin 4vuotta ja kuopuskin on jo 2, joten ihan hirveän selkeitä muistikuvia ei enää ole vauva-ajoista, mutta kyllä nuo ainakin nykyään ovat hyvissä väleissä. Enkä kyllä muista, että vauva-aikanakaan olisi mustasukkaisuusongelmia ollut. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *