Synnytysmuistoja, päivä 3

ti 3.4. 2012
Facebook 9:15:
”…ja sarjassamme ”keskity aina olennaiseen”: Kätilöopiston aamussa poden huonoa omatuntoa siitä, että Joel ei pääse huomenna virkistyspäivään, koska tänään ehkä synnytetään.”

*******

Hyvää huomenta – jo kaksi lähes täysin nukkumatonta yötä takana.

”Tänään aletaan sitten käynnistelemään synnytystä”, kätilö kertoo.
TÄNÄÄN?! Nytko jo?

Vauvan keuhkoja kypsyttävää kortisonia on kuulemma jo ehditty antaa riittävästi, ja  tulehdusriski alkaa suurempi kuin keskosuuteen liittyvät riskit.
MIKSI mä en ole nukkunut? Apua, miten IKINÄ tulen jaksamaan.

Onneksi en siinä vaiheessa tiennyt, että käynnistetty synnytys on kuulemma usein kivuliaampi kuin luomusti käynnistynyt.

No, sattuu se joka tapauksessa ihan h*vetisti (anteeksi, tässä on pakko käyttää kirosanaa), että ihan sama. Kai. Mutta mistä sitä voi sitten jälkikäteen tietää, että sattuiko se aivan järjettömästi, ihan mielettömästi vai tosi älyttömästi…?

*******

Kymmeneksi on sovittu tutustumiskäynti lastenosastolle.

Kyyneleet vyöryvät valtavalla voimalla jo osaston ovella. Teen kaikkeni pidätelläkseni niitä, mutta ne vain tulevat. Tuntuu, että en VOI parkua täällä, se olisi jotenkin väärin; osastolla vanhemmat päivystävät keskosvauvojensa kaappien äärellä. Joku äiti on työntänyt kätensä keskoskaapin sisään sellaisista  pyöreistä aukoista, ja hoitaa reilun kilon painoista vauvaansa sitä kautta. Hän ei saa lastaan syliin. Sydän särkyy.

Mutta en SAA itkeä. Tunnen, että minun itkuni olisi jollain tavalla loukkaus näitä kaikkia muita kohtaan. Kohta mekin olemme vauvamme kanssa täällä. En minäkään haluaisi jotain isomahaista synnyttäjää tuijottamaan olkani takaa ja parkumaan. Pidättelen itkua niin voimakkaasti, että saan hikan.

Äänettömästi vyöryvät kyyneleet ja ehkä maailman kovaäänisin hikka.

Koko kierros menee minulta täysin ohi. En kuule, mitä lastenlääkäri puhuu. Korvissa humisee, pyörryttää.

En osaa sanoa, miksi itkin. Se ei ollut pelkoa, ei surua, ei järkytystä eikä sääliä.

Ehkä se oli vain nimetön tunnevyöry.

*******

11:00

Käynnistys aloitetaan.

Supistukset näkyvät monitorissa, minä en tunne mitään. Nukahdan tunnin – jee mahtavaa!

18:00:

Okei no nyt alkaa tuntua. Minulta kysytään, haluanko kipulääkitystä. En halua. Vielä.

Mielessäni olin ajatellut etukäteen jotenkin näin: Tiedän, että synnytys tulee sattumaan, enemmän kuin mikään muu ikinä. Mutta tiedän myös, että se eroaa aiemmista tuntemistani kivuista siitä, että tällä kertaa kipu ei tarkoita sitä, että jotain on vialla. En ole sairas.

Tavallaan se on sellaista positiivista kipua. Ha. No edes neutraalia. Luonnollista?

Olin päättänyt, että aion kestää kipua mahdollisimman paljon. Niin kauan, kun kipu on ns. normaalia, siedettävissä olevaa, aion sietää sen. Mutta heti, kun sietokynnys alkaa ylittyä, pyydän apua.

Itsestään selvää minulle oli kuitenkin, että epiduraali – kyllä kiitos. Mutta koska arvasin, että siihen on vielä pitkä matka, halusin katsoa, mihin asti kestän ilman.

19:35:

”Reippaasti jaksaa vielä puhua supistuksen aikana”, synnytyskertomus kehuu. Jep, ja myös:

hampurilainen.jpg

…syödä Joelin tuomaa Chico’s-hampurilaista. (monitori kertoo, että supistus käynnissä)
 

20.30:
Eikö vieläkään kipulääkettä?
Ei.

22:58:
”Okei nyt voin ottaa. NYT! NYYYYYYYT!!!!”
Saan Liltalginia, mutta se ei auta mihinkään; au-au-AU! Supistaa kipeästi neljän minuutin välein.

23:16:
Sisätutkimus. Joo, eiköhän tämä ollut tältä päivältä tässä – jatketaanpa sitten taas aamulla.

ANTEEKSMITÄTÄH?

Saan kipulääkettä ja ohjeen yrittää nukkua. Heko. Heko. Heko.

Joel joutuu taas lähtemään kotiin pariksi tunniksi.

03:00:
Hereillä edelleen. Supistukset ovat loppuneet.

 

Jatkuu huomenna. Taas. Jepjep.
Vuoden takainen Kätilöopistolla tehty bloggaus täällä.

Kommentit (17)
  1. Oletko jo tähän tutustunut? Kaveri synnytti 870g pienen tytön(ei tämä kyseinen) mutta samanlainen tilanne hänelläkin. Ja sullaki on pieni keskostyttö
    http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/20130403022381194_v0.shtml

  2. Mun päähän sattuu…ja mahaan. Hekotan täällä mainioille sanakäänteillesi ja näin vatsatautitoipilaana se tekee kipeää 😛 kiitos elämänmakuisesta kirjoittelusta -olen tänne sattumalta eksynyt ja varmaan villasukastani lattialautaan kiinni jäänyt,vaikka elämäntilanne on kovin erilainen niin jollain tapaa tapasi kirjoittaa vain kovasti viehättää 🙂 -päivi

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *