Tämä on perhe

Tänään heräsin väsyneenä, vauvalla oli kitinäyö. Väsytti. Väsytti. Väsytti-väsytti-väsytti. Mälsän päivän ainekset kasassa.

Mutta ei – tämä päivähän oli aivan ihana!

Koska jo iltapäivällä kömmin reilun tunnin päiväunien (korvatulpallisten, jea!) jälkeen alakertaan. Ruoka tuoksui. Sara-täti puuhasteli keittiössä vauva sylissä, fajitakset oli katettu pöytään. Ruoan jälkeen juotiin kahvit pihalla omenapuun katveessa. Ja kun isi tuli töistä, hän toi tuliaisiksi jäätelön.

Missäs se mälsyys nyt olikaan? Ei ainakaan tässä osoitteessa.

sara_ja_silva.jpg

Silva <3 Sara-täti.

Eihän siitä ole kuin muutama vuosi, kun punavuorelais-citysinkkuna mietin, että hui jos tulisinkin hups vaan raskaaksi. Eihän minulla olisi ketään. Äiti 700 km päässä pohjoisessa, ystävät silloin vielä lapsettomia.

Ja yhtä äkkiä minulla onkin nyt ympärilläni tällainen: perhe. Miten ihmeessä minulle kävi näin hyvin?  Juuri minulle? Koska aika vähän aikaa sitten olin kuitenkin aikalailla yksin. Perhe. Melkein ei voi käsittää. On se. Vau!

****

Mitenköhän sitä osaisi aina pitää mielessä, miten mielettömän-mielettömän-mielettömän onnekkaita me olemmekaan? Isin perhe asuu lähellä ja auttaa ihan valtavasti: Sara-täti saapuu kerran viikossa ruokakasseineen ja päästää äidin päiväunille. Kumpulan-mummi järjestelee jopa työpäiviään niin, että pääsee silloin tällöin kesken päivän muutamaksi tunniksi auttamaan.

Ja oma äitini, jota ennen näin vain ehkä kerran vuodessa – nyt hän on viettänyt Silvan syntymän jälkeen meillä sohvamajoituksessa jo neljä viikon pätkää. Kolmasosan Silvan elämästä.

Luksusta. Kun Silva kukonlaulun aikaan on päättänyt, että nyt on potkimis-sätkimis-vuoropotkunharjoitteluaika, olen saanut viedä vauvan hoitoon aamuvirkulle mummille alakertaan. Ja jatkaa itse unia puolille päivin. Kyllä: korvatulpilla.

Eläkkeellä oleva neuvolantäti/kätilö -mummi, voinko olla onnekkaampi? Hänelle voi soittaa, jos mietityttää esimerkiksi se, että pitääkö sillä vauvalla nyt tosiaankin olla hattu myös kesäkuumalla, tuulettomassa varjossa. Niin. Ei siis pidä.

mummi_ja_silva.jpg

Silva <3 mummi.

En ole yksin. Tämä on perhe. Vauva yhdistää. Vaikka Silva on vielä ihan pieni, hän on tehnyt jo paljon.

Kommentit (18)
  1. Kirjoitat niin ihanasti, tää on paras blogi ikinä <3

  2. Ihanaa, että ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat ja tukevat. Minullakin on kyllä lähipiiri tukemassa, mutta äitini asuu 250km päässä ja on edelleen työelämässä, käy harvoin meillä. isäni ei käy juuri koskaan. siskoni asuu yli 300km eikä ole käynyt kuin kaksi kertaa kylässä tämän 10kk aikana kun Olivia syntyi. veljeni ei myöskään käy, vaikka asuu vain 30km päässä. heillä on tosin jo viides lapsi tulossa, että ei siinä kamalasti ehdikään. anoppini käy melko usein, mutta ne ovat vain pikaisia visiittejä eikä hän ole koskaan tarjoutunut todella auttamaan tai tulemaan lapsenvahdiksi niin, että me miehen kanssa pääsisimme kahdestaan jonnekin. tai että olisin edes silloin ensi kuukausina saanut nukkua muutaman tunnin päiväunet. anoppini on myös tehnyt vihjailevasti selväksi, ettei hän haluakaan ottaa tyttöämme hoitoon, koska ”ei osaa hoitaa vauvoja”, kuulema ehkä sitten 10v päästä. miehen veli vaimonsa kanssa on oikeastaan ainoita, kelle voi soittaa, jos tahtoo lähteä vaikka elokuviin. eivät hekään omatoimisesti ole tarjonnut kertaakaan apua. eikä meidän lapsettomat ystävätkään ole tarjoutuneet auttamaan. eli ehkä mekin olemme vähän yksinäisiä. ja kyllä, taidan olla hieman kateellinen sinulle 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *