Trainspotting

Meillä olisi voinut olla tänään sellainen tylsänankea velvollisuusaamupäivä: ohjelmassa oli käynti Oulunkylän terveysasemalla (kävin näyttämässä luomea, joka pian poistetaan). Voi äh ja blaah, luvassa siis loputtomasti viivästyneitä vastaanottoaikoja, laumoittaan räkäkröhiseviä sairauslomanhakijoita sekä tylsyyttään kitisevä taapero?

Ei. Meillä oli yllättäen ihana ja mahtava yhteinen seikkailuaamupäivä!

*******

Jo pelkästään terveysasema oli Silvan mielestä ihan huisin kiva paikka. Oli jänniä pitkiä käytäviä ja tuoleja, joille voi kavuta istumaan niin kuin isot tytöt. Oli ohikulkevia valkotakkisia lääkäreitä ja hoitajia, sekä odotushuoneessa kivoja tätejä ja setiä, jotka jaksoivat sitkeästi leikkiä Silvan ”ole hyvä – kiitos” -leikkiä erilaisten brosyyrien kanssa. Yhdessä luettiin allergiaoppaasta voikukkia, perunoita ja koivupuita.

Terveysaseman ulkopuolella oli ihana parkkipaikka – oh, paljon paljon autoja, brrrn brrrn BRRRN! Jäätiin seuraamaan paria rekkaa, jotka lastasivat tavaraa terveysasemalle ja ostoskeskukseen. Nostolavat hurisivat ja miehet työnsivät rullakkoja. Voi VAU!

Ja sitten: parasta ehkä ikinä mitään. Terveysaseman takaa kuului tuttua kiskojen nirskuntaa ja keksin, että hei mennäänpä vielä hiekkatielle junia katselemaan. JUNIA! Ihan oikeita junia!

 

trainspotting.jpg

 

Minulle paikallisjunat merkitsevät harmaata ja kylmää työarkea: pimeitä aamuja ja aivan yhtä pimeitä iltoja, myöhässä olevia M-junia ja väliin jääneitä vuoroja (ja kiukkua VR:n olemattomasta poikkeustiedottamisesta), liian kylmissä korkkarisaappaissa asemalla palelevia varpaita ja liian pitkään tehtyjä ylitöitä, joista harvoin saa mitään kiitosta.

Silvalle junat olivat jotain ihan muuta: uskomattoman mielenkiintoista kolinaa, suhinaa ja piippauksia, avautuvia ja sulkeutuvia ovia ja niistä kiiruhtavia ihmisiä, vauhdilla ohi kiitäviä pitkänmatkanjunia ja hiuksia heiluttavaa hurjaa ilmavirtaa.

Tirppa kirmaili pitkin hiekkateitä, tervehti iloisesti (vuh! vuh!) ohikulkevia koiria ja virnisteli ystävällisille mummoille, ja ihmetteli pusikosta kuuluvaa kaskaiden säksätystä.

Kotimatkalla tuli uni.

Aivan loistava aamupäivä. Hmm mihinkäs niitä huvipuistoja nyt sitten tarvittiinkaan…?

Kommentit (16)
  1. Ninan verkkareissa
    17.8.2013, 16:13

    Mä aion ensi visiitillä katsella Ogelin ostaria huudeineen ihan uusin silmin. Kiitos, Silva!

  2. Ihana teksti, tästä tuli itsellekin paljon lisää virtaa. Niinhän se on että aina pitäisi muistaa nauttia niistä ”pieneltäkin” tuntuvista asioista, kuten jäätelön syömisestä kaupan portailla hellepäivänä 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *