Ultrajännitystä

Huomenna on se paljon puhuttu jännä päivä: reissuunlähtö, IIIIIIK!

Mutta tämä päivä ei ole kyllä ainakaan yhtään vähemmän jännittävä. Parin tunnin päästä on nimittäin rakenneultra.

matkamasu.jpg

Matkamasu, raskausviikkoja… ööö en mä edes tiedä! 19 + jotain? Ehkä se selviää ultran jälkeen neuvolakorttiin kurkistamalla.

 

Päällisin puolin oma pää viestittää, että totta kai siellä on kaikki hyvin. Mutta sitten jostain aivojen takalohkosta pilkkii tietysti myös se ”entä jos…?”. Ja sitten sitä taas pohtii, että jos siellä näkyisikin jotain hälyyttävää, niin se olisi sitten niin pysäyttävä ja kamala uutinen, että sen miettiminen ja käsitteleminen olisi sitten ihan oma asiansa erikseen. Sen murehtiminen etukäteen ei kuitenkaan auttaisi asiaa. Se murhe kun sitten kuitenkin tulee samansuuruisena, oli sitä stressannut etukäteen tai ei.

Tietysti sitä toivoo ensisijaisesti tervettä lasta. Mutta jos siellä olisikin jotain ”pientä” vialla, meidän maailmamme todennäköisesti ei kaatuisi siihen. Lähipiiristämme olemme aivan itsestäänselvästi oppineet, että myös kehitysvammainen henkilö voi elää hyvän, onnellisen elämän. Eri asia sitten olisi, jos vamma olisi sellainen, että se tuottaisi ihmiselle jatkuvaa kipua ja jopa kivuliaan kuoleman. Silloin olisimme kyllä niin suurten kysymysten äärellä… …että sitä on itse asiassa turha murehtia vielä näin etukäteen. Phuuh. Hengitä syvään.

Kahden tunnin päästä tiedetään taas vähän enemmän.

*******

Niin, ja tietysti sukupuoli tiedetään pian myös – kivaa! Tytön nimi onkin valmiina, mutta pojan nimessä olisi vielä paljon miettimistä. Hitsi miksi tyttöjen nimiä onkin jotenkin niin paljon helpompi keksiä kuin poikien…?

*******

Eletään siis jännittäviä aikoja. Pitäkää peukkuja!

Kommentit (15)
  1. Kainaloinen kana
    21.11.2013, 15:05

    Kuinka kävi?
    Itsellä vasta nt-ultra takana. Heräsi sen jälkeen ajatus pojasta, kun toinen on sivuprofiilissa aivan isänsä näköinen (lue: sillä on iso nenä). Sukupuolen näkee sitten, mutta hauska arvailla ja kuulla muiden arvailuja etukäteen 🙂

  2. Tulee ihan toissakevät mieleen. Olimme lähdössä muutamaksi viikoksi Aasiaan ja pari päivää ennen lähtöä oli rakenneultra. Nyt se vatsassa mukana kulkenut ”Eero-Armiida” on vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen Inka. Muistan, kun eräällä Malesian pienellä saarella mies tunsi tyttären liikkeet ensi kertaa mun vatsalta. Jopas meni muisteloksi. Toivottavasti pienokaisellanne on kaikki hyvin ja pääsette Thaimaan lämpöön hyvillä mielin. Ihanaa reissua teille!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *