Uusi mekko murteella

Bongasin Mindekan tontilta hauskan murrehaasteen – pakko napata koppi! 

Mä olen aina yrittänyt kirjoittaa tätä blogia niin, että mun oma ääni jotenkin kuuluisi tekstistä. Mutta miten se ”kirjoitettu ääni” poikkeaa omasta ihan normaalista puhekielestä; hmm jännä kokeilla. 

Haasteen idea on siis kirjoittaa bloggaus ihan täysin siinä muodossa kuin kertoisi jutun omalle ystävälleen. Oho, saattaa olla jopa vähän vaikeaa! Mutta kokeillaan:

*******

Niin siis mähän en siis ikinä oo ite omistanu mitään Marimekon vaatetta. Tai nojoo on mulla kai ollu pari sellaista raitapaitaa, mitä oon käyttäny, mutta ne on kyllä ollu joidenki ex-poikaystävien paitoja, jotka oon vaan sitte pölliny omaan käyttööni. Mut niinku uutena en oo koskaan ostanu mitään Marimekkoa. Niin joo paitsi jotain ihme Unikko-peltipurkkeja (ei hitsi missähän ne ees on, pitäis myydä pois) ja ehkä jotain muuta sellasta kotisälää, mut niinku vaatetta.

Musta on vaan jotenki tuntunu, että ne vaatteet näyttää aina kuvissa mallien päällä niin ihanilta, mut sitte niiden muoto on jotain sellaista, että ne ei kyllä tosiaankaan menis mulle. Jotenki ne on ehkä sellaisia vähän säkkimäisiä tai jotain. Että mä oon ajatellu, että mä niinku hukkuisin niihin.

Ja sit samalla oon tietty salaa kadehtinu niitä, joilla niitä vaatteita on. Höh ku mulla ei oo koskaan ollu yhtään. Ja nyt viime syksynä ja oisko ollu viime keväänäkin oon vaan selannut niitä sellaisia niiden katalogeja ja ajatellu, että voi hitsi ku näyttää kivalta. Mutku joo mä en oo satakahekskytsenttinen malli.

Ai joo ja tietty se hinta! Ne hintalaput on kyllä jotain sellaista, että juu ei. Vaikka muuten näyttäis ihanalta, niin sitten oon kattonu, että aaaaargh okei ei sitte.

mekko ravintolassa.jpg

Tää on muuten eka ikinä mun vessan peilistä ottama kuva. Vähänkö jännitti. Me oltiin eilen Joelin kanssa Töölössä nepalilaisessa ja mulla toi mekko päällä. Ja sitte totesin, että hitsi mä käyn kyllä ottaan vessassa mekkokuvan. Mut hitsi sitä ovee ei vaan saanu lukkoon ja mua ihan älyttömästi jännitti, että apua kohta joku tulee sisään ja kattoo, että mitä hemmettiä toi tossa tekee. Joo räpsin ehkä viidessä sekunnissa kauheella jännityksellä jotain ja sit piilotin kameran äkkiä laukkuun. Huh huh.

 

Aaa niin paitsi että tossa kuvassahan mulla nyt on Marimekon mekko. Jeee, se on uusi ja mun eka ikinä!

Me oltiin silloin matkalla sinne Sotkamoon ja pysähdyttiin jossain Matin ja Liisan asemalla matkalla, se on se kirja tiiätkö. Joku Lapinjärvi tai jotain. (eiku Emmi sanoi just Facebookissa, että se on sittenki Lapinlahti) Niin me syötiin pitsat siinä, ja sit Joel meni Silvan kaa vielä veskiin ja mä sanoin, että mä ihan vaan pyörähdän sillä aikaa tossa jossain myymälässä, joka oli siinä vieressä. siellä oli kaikkee joulukrääsää ja jotain vaatteita ja jotain.

Nooo, siellähän oli sitte Marimekkoa aika paljonki, ja menin kaivelemaan alerekkiä. Ja siellä toi sitte oli! Tota olin katellu just sellasessa katalogissa, oisko ollu jopa just tänä syksynä. Ei hemmetti, mä kyllä kokeilen. 

Äkkiä sitten sovituskoppiin, ja kun Joel ja Silva tuli veskistä, niin mulla oli jo mekko päällä.

mekko kotona.jpg

Joelkin siitä kovasti tykkäsi ja sano, että osta ihmeessä jos tykkäät. Mä sanoin, että se on kyllä ihan älyttömän kallis, et se maksaa kyllä sen alennuksen jälkeenkin yli satasen. Mut Joel sano, että jos tykkäät niin osta.

No hitsi! Kyllä mä vähän sitä mietin, mutta kyllä mä kuitenki oikeesti halusin. Sinne meni toi maha sisään just hyvin ja yritin vähän mallailla, että kyllä sitä voi varmaan sit raskaudenki jälkeen pitää, jos sitä vaan vyöllä kursii kii. Vaikka imettää tossa ei kyllä voi. Mut jos nää on silleen niinku ajattomia nää mekot, niin voinhan mä varmaan pitää sitä myöhemmin vaikka töissäkin. Vai onks toi sun mielestä ihan säkki? Apua jos se sit onki ihan kauhee säkki ja jää käyttämättä, ku se oli niin kallis ja oi ei apua apua apua…

Mut joo kyl mä vaan halusin ton. Ku siinä oli vielä mukana se sellane yyyy yhyyy ku mulla ei oo koskaan tollasta ollu. Nii sit me se sit vaa ostettiin.

mekko edestä.jpg

Tai Joel se sen sit oikeestaan osti ja sanoi, että laittaa sit kuitenkin mulle joululahjaksi. Mä sanoin, että mä ostan sen ite itelleni joululahjaksi, mutta Joel sanoi, että se laittaa. Vaikka siis meillä ei pitäny laittaa toisille lahjoja; tai siis en mä sit kuitenkaan laittanu sille mitään. Vähänks kamalaa.

Mä sit seisoin siinä vieressä ja naureskelin mukamas, että joo en tiiä yhtään, mitä sä oot ostamassa. Nii joo ja meidän yhteiseltä tililtähän se tietty maksettiin, että en mä oikeestaan tiedä, että kuka se sen oikein osti sitte kuitenkaan.

Mulla oli se jo päällä joulupäivänä ja nyt eilen, kun me käytiin Joelin kaa kaksistaan treffeillä, Sara-täti oli Silvan kaa. Hitsi että oli ihanaa. Nii joo ja kyllä mä tosta mekosta tykkään ihan tosi-tosi paljon; oon kyllä iloinen, että se tuli ostettua.

*******

Hih no miltäs kuulosti? Oliko vaan pelkästään työlästä lukea, vai pystyikö kuulemaan minut puhumassa?

Yritin kirjoittaessa mahdollisimman tarkkaan eläytyä sellaiseen tilanteeseen, että kertoisin tätä ystävälleni Sannalle – että miten sen koko tarinan kertoisin, jos istuisin kahvikupin kanssa heidän olohuoneessaan ja lapset leikkisivät siinä lattialla. Tshih en kyllä ehkä ystävän kanssa pitäisi noin pitkää yksinpuhelua… Ja todellisuudessa siinä olisi varmasti aika monta lastenpaimentamiskommenttia myös välillä: leikittäisiin vähän palomiestä ja sen sellaista 😀

Mun puhe taitaa olla nykyisin tollasta aika peruspuhekieltä, mutta löytyy sieltä aivojen takaosasta kai vielä jokin toinenkin puheenparsi, lapsuudesta siis. Sen esiin kaivaminen onkin sitten vähän vaikeampaa, ja osa saattaa olla kyllä ihan rehellisesti unohtunutkin. Mutta yritetään sitäkin:

*******

Parhaiten se lapsuuen puhe taitaa tulla essiin, ku puhun jonku toisen kuusamolaisen kanssa ja jos niinku tarkotuksella alan yrittää. Mut pittää mulla kyllä iha jo ponnistella. Tai vaikka isän kanssa puhelimessa, silloin ehkä vähän tarkotuksellaki puhun nii. Mittään varsinaista Kuusamon murretta se ei oo, ku emmä sellasta iha puhasta murretta osannu puhua lapsuuessakaan. Aika moni kaveri sitä kyllä puhu, ku niie vanhemmat oli kans Kuusamosta. Mut ei mun äiti tai isä kuitenkaa Kuusamosta ollu kotosi kumpikaa. Äiti on Kittilästä ja se puhhuu sisarustensa kanssa silleen ”mie ja sie”. Ja isä on Posiolta, ja sielläki mun mielestä puhutaa vähä eri tavalla ku Kuusamossa. Siinä iha vanhassa Kuusamon murteessa on jotain iha omia sanojansaki.

Mutta se Kuusamo-puhe on vähä sellasta levveempää ja sitte niinku joissain sanoissa se tullee vielä paremmin essiin. Oiskohan hei muuten just tossa, että tullee niinku kaks konsonanttia peräkkäin johinki sannoihin. En kyllä iha hahmota, että mihi. Jotenki se mennee vaa iha näppituntumalla. Ehkä.

Sitte on tietysti ripaus sellaista Oulua ehkä, vaikka ei sanottukkaa ”nää” vaan ”sää”. Mutta mulle on ihan normaali sana se, että johonki mennään pahki. Mulla on ollu iha vaikeeta ymmärtää, että joku ei sitä muka tajjuu. Kerran alkuaikoina Helsingissä olin ostamassa junalippua Helsingistä Ouluun mutkin, ja se vikailija ei tajunnu yhtään, että mitä mää oikein meinasin.

Ja Kuusamossa tietysti joku asia on käessä. Mää muistan aina, kumme oltiin jollain jumppamatkalla Helsingissä ja sitten oli joku disko ja joku meiän tytöistä kysyi jotain pojalta, että mikä sulla on käessä, ku sillä oli muistaakseni joku pullo. Ei se poika tajunnu mittää, että mitä se tarkotti.

*******

Huh huh, olipa vaikeaa! Ja varmaan meni joiltain osin eri tavalla kuin mitä olisin sanonut joskus lapsena vielä 🙂

Mäpäs heitän tähän loppuun saman haasteen kuin Mindeka:
kun kommentoit, kirjoita ihmeessä kommenttisi omalla murteellasi! Hih hauskaa!

Kommentit (101)
  1. Faija oli kolmannen polven stadilainen, se salee kirjottais mageemman komman ko mä! Mut mun oma puhe on jotai slangin ja yleiskielen välist. Bruukkaan käyttää vähä sekasi kaikkee, ehk se et mä oon täält kuuluu enemmä yksitäisist sanoist, stidit, stiflat, spora, kundi, skutsi, rode. Muistan skidinä kun faija ja sen frendit bamlas sitä iha kunno stadin slangia, se on mulle vieläki rakast ja kotosaa varsinki ku faijaa ei enää oo ja mutsi on ihan vaa jäkest 🙂

  2. Mukavahan se näitä on lukia. Niin harvon tulee omalla murteella kirjotettua, ku eihän sitä kovin heleppo oo toisin tavailla eikä sitte kehtaa itekään alakaa itteksensä yksin raatata, että sais kaikki kirijaimet omille paikollensa.

    Vaikka kyllä se minä yksinki ruukaan puhua. Kulukee suvussa, ämmiki aina alotti jutun, että minä se joka aina suutani auvon. Olemma semmosia mettäläisiä, että harvon jouvamma muitten kanssa kahavipöytään ja sillonki on se sumppi, johon pittää keskittyvä. Eihän sitä kukahan kylymää juo. Vaan minähän se en enähän kahavia saata juuva, piti joku vuosi sitte lopettaa, ku ei vatta tykänny. 

    Vaan jokohan se tässä olis nokko, ei sitä sentään tyhyjänpäiväsiä passaa. Lähen viruttamahan käjet ja laitan ruuvan tulelle. Kiva tosijaan on mekko ja kivoja kommentteja, vaikka ihime kielillä ovatki.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *