Vaihtoehto maissinaksuille

Jesh, uusi ruokailunpelastaja löydetty!

Silvan syömiset ovat sujuneet pitkän aikaa parhaiten niin, että lämpimän ruoan lisäksi tirpalla on aina käsissään jotain omaa syömisnyherrettävää: leipää, tomaattia, kurkkua – tai sitten vadelmia, karviaismarjoja, mansikoita tai mustikoita. Viimeisenä keinona (jos mikään edellämainittu ei jostain syystä kelpaakaan. tai kröhöm jos tietyt talouden aikuishenkilöt eivät ole jaksaneet käydä kaupassa tai puutarhapuskassa) sitten on hätiin otettu… tadaa… no ne klassiset maissinaksut. Silva osaa jo osoitella sitä kaappia, mistä naksupussi löytyy. ”Na! Na! Na!”

Mutta nyt ruokapöytään saatiin uusi mutusteltava, joka tirpan innosta päätellen on ihan käypä kilpailija naksuille. Joel nimittäin toi ruokakaupasta pussillisen tällaista:

soijahiutaleet.jpg

Muistan itse asiassa nähneeni näitä jo Kampissa Joelin ruokakomerossa – se laittaa näitä silloin tällöin myslin sekaan. Itse en ollut tätä ennen jostain syystä näitä edes maistellut, vaikka saman merkin tumma soijarouhe on ollut monta vuotta ruokalistallani jatkuvasti.

Mutta hei nämähän on ihan mahtavia!

Olen ymmärtänyt, että maissinaksuissa hyvää on se, että niissä ei ole mitään huonoa. Mutta mitä olen muilta kysellyt ja pussin taustaa lueskellut, ilmeisesti niissä ei sitten kovin paljon hyvääkään ole – ravintoarvoltaan siis. Näissä hiutaleissa sen sijaan on ihan oikeasti hyvää; paljon proteiinia ja kuituja. Voisi kuvitella, että nämä olisivat erityisesti meidän laiheliinille parempaa natusteltavaa kuin naksut.

Ja molemmissa on siis yhteistä se, että ne ovat suoraan pussista valmiita. Näitäkään ei siis tarvitse huuhdella tai keitellä tai mitään muutakaan.  Pussi vaan auki ja rousk.

hiutaleita.jpg

Nämä eivät maistu juuri millekään, mutta silti huomaan natustelevani näitä koko ajan tätä kirjoittaessani…

Silva tykkää popsia näitä sormin suoraan tarjottimelta ja siihen tarkoitukseen tämä hiutalemuoto onkin ihan ok. Mutta ”matkakäytössä” naksut kyllä vievät voiton kuus-nolla. Nämä hajoavat eivätkä ole missään nimessä niin helppoja jäystää kuin naksut.

Voi keksisipä joku tehdä tällaista soijahiutalejuttuja naksun muotoisina! Ostaisin!
(tai kenties niitä on jo olemassa? tietääkö kukaan?)

Miinus tulee myös siitä, että pussin pohjalla näyttää olevan tosi paljon tuollaista atomikokooon hajonnutta hiutalejauhoa. Nooh, ehkä sen voi laittaa vaikka puuron päälle.

Tai siihen Joelin mysliin.
 

 

PS. Hih ja mainittakoon (jos jonkun epäluulot heräsivät) vielä erikseen, että tämä ei siis ole millään tavalla kaupallinen postaus. Ihan itse näitä ruokakaupasta ostettiin, innostuttiin ja ajattelin sen takia vinkata 🙂
 

Kommentit (51)
  1. Aikanaan annoin lapsilleni usein naposteltavaksi maisseja jäisinä. Eli suoraan kaupan pakastepussista vaan kippoon ja sormin / lusikalla syötäväksi. Ne maistuvat makealle jäisinä; samalla lailla tarjosin joskus herneitä, mutta ne eivät olleet yhtä iso menestys. Taitaa vielä nykyisinkin (aikuisena) ainakin yksi heistä joskus napostella ”jäisiä maisseja”.

  2. Mari Johanna se on
    11.8.2013, 18:03

    Itse vältän (kasvissyöjänä) tuota soijaa täysin siksi, että se on todennäköisesti geenimuunneltua. Niin kuin se maissikin, jota alkaa tosin olla vähän joka toisessa (enämpikin) eineksessä. Ennen käytin soijarouhetta ja -lastuja ruuassa ns. jauhelihana, mutta nykyään AINA kotimaista härkäpapua tai hernettä. Kokeilkaa ihmeessä härkäpapua, se on sikahyvää eikä mitään mautonta vaahtomuovia kuten soija.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *