Vielä yksi lusikka soppaan: ruoasta ja arvoista

Täältä sängynpohjalta käsin aika on suhteellisen venyvä käsite – niinpä tässä ihan pokkana sössin lusikkani soppaan puheenaiheesta, joka näköjään on käynnistynyt jo lähes viikko sitten…

Nojoo, eli minähän oikeasti siis heräsin tähän ruokakeskusteluaiheeseen vasta eilen illalla Fitness Fuhrerin bloggauksen luettuani. Olin kyllä huomannut Toimituksen päivän kysymyksen aiheesta, mutta alkuperäisen Jätä mullekin -blogin jutun menin lukemaan tosiaan vasta eilen illalla.

Ja aihe jäi kyllä nyt sen verran pyörimään omaankin mieleeni, että en ehkä nyt voi olla bloggaamatta tästä samasta aiheesta, vaikka olinkin ajatellut tälle päivälle jotain ihan muuta…

*******

Jos haluatte lukea ihan älyttömän hyvin kirjoitetun ja argumentoidun tekstin ruoasta, lukekaa ihmeessä tuo Fitness Fuhrerin teksti – oon niii-iiin samaa mieltä tyyliin kaikesta. Siksipä minun ei tietysti kannata kirjoittaa samaa asiaa uudestaan. Mutta silti halusin lisätä keitokseen (hihi miten mä en pysty pysymään erossa näistä ruokatermeistä) vielä yhden, mun mielestä tosi-tosi tärkeän sanan, joka mulle nousi mieleen päällimmäiseksi siitä alkuperäisestä keskustelunavauksesta: arvot.

*******

Näin ihan suoraan sanottuna: mun mielestä keskustelunavauksessa (aiheesta kuin aiheesta) mennään rankasti metsään, jos kirjoittaja ottaa lähtökohdaksi omat arvonsa ja olettaa, että niiden tulee olla kaikille muillekin standardi – ja sen jälkeen alkaa arvostella muita ihmisiä siitä, että he eivät noudata kirjoittajan omia arvoja.

Otetaanpa kärjistetty esimerkki: kaksi ihanaa seuraamaani blogia Onnenpäivä ja juuri tuo Fitness Fuhrer. Treenipainotteisia blogeja molemmat. Mitä jos jompi kumpi, A. Sinivaara tai Fffifi, kirjoittaisivat blogiinsa tekstin, jossa kertoisivat tuijottavansa bussipysäkillä seistessään toisten ihmisten vyötärömakkaroita ja argumentoisivat kauhisteluaan näin (suoraan poimittuna Jätä mullekin -blogin alkuperäisestä kirjoituksesta):
”Mielestäni olen oikeutettu arvostelemaan muita, sillä arvostelen jatkuvasti itseäni ja omia valintojani.”

Kuinka moni vetäisi herneen nenäänsä? Minä ainakin 🙂

Nooh, en usko, että kummallekaan treenibloggaajalle tulisi mieleenkään kirjoittaa näin. Päin vastoin – kun täällä Lilyssä joku tuskailee jenkkakahvojaan, nämä kaksi ihanaa tuntuvat olevan usein lohduttamassa, tsemppaamassa ja kannustamassa.

On ihan eri asia näyttää omaa, positiivista esimerkkiä (ja sitä kautta inspiroida muita) kuin arvostella toisten tekemiä valintoja.

*******

Niin siitä ruoasta.

Puhdas, eettinen ja hyvistä raaka-aineista tehty ruoka on oikein hyvä arvo sinänsä. Mutta kaikkien ihmisten elämässä se ei nouse tärkeimpien asioiden top-viitoseen tai edes kymppiin. Sekö oikeuttaa arvosteluun? Mikä arvo sen arvostelijan top-listalta on sitten tipahtanut pois, kun se ruoka sinne kärkeen mahtuu – pitääkö sitten aloittaa vasta-arvostelu siitä aiheesta? Ei. Koska eihän se sellainen mihinkään johda.

Minä olen niitä ihmisiä, joille ruoka ei ole niin kovin tärkeää. Okei pidän hyvästä ruoasta ja haluan syödä terveellisesti (ja mielestäni syönkin) ja olen niii-iiiin onnellinen, että Joel tekee meille (mun mielestä) aivan huippuherkullista ruokaa; usein puolivalmisteista itse soveltaen ja jatkaen. Mutta ruoka ei kuitenkaan nouse prioriteettilistallani niin tärkeäksi, että olisin valmis itse käyttämään sen valmistamiseen aikaa ja vaivaa, saatikka että lähtisin ympäri kaupunkia tuoreita raaka-aineita metsästämään.

palak_paneer_tirppa.jpg

 En pääse nyt alakertaan tarkistamaan, mutta veikkaan, että meidän jääkaapistamme löytyy juuri tälläkin hetkellä nuo kaikki alkuperäisessä Jätä mulle -blogin tekstissä paheksutut kamalat-kamalat ruoat: iso paketillinen X-trajuustoa, leipää, pullo Rainbow-cokista, suklaalevy, kaksi banaania, litra rasvatonta maitoa ja mansikkajogurttia, sekä paketti nakkeja.” Tai no melkein: cola on meillä Cokista ja suklaa on viime jouluna lahjaksi saatu, avaamaton konvehtirasia. Eikä nakkejakaan taida olla jääkaapissa, mutta luultavasti pakasteessa on. Että hyi hyi meitä, ollaanpas me… …mitä? Moukkia? Tietämättömiä? Ylipainoisia? Köyhiä? Juntteja? Sivistymättömiä? En todellakaan tiedä, mitä kirjoittaja haki takaa.
 

*******

Myös White Trash Diseasen Nata on näköjään kirjoittanut pari päivää sitten tästä aiheesta. Natan kirjoitus ei muuten ärsyttänyt yhtään – ero taas sama: Nata kertoo itsestään eikä arvostele muita. Kirjoituksesta ihanien kuvien lisäksi jäi päällimmäiseksi mieleen se, että Nata kirjoitti käytäneensä viime kuussa yhteensä 975 euroa ruokaan kotona ja ravintoloissa. Yhdeltä hengeltä siis.

Ensimmäisenä tekisi tietysti mieli älähtää, että meillä ei olisi ikinä varaa tuollaiseen. Mutta hetkinen – olisiko?

Kyse on edelleen niistä arvoista, elämänvalinnoista.

Jos me Joelin kanssa olisimme esimerkiksi juuri nyt lapseton pariskunta, joka olisi muuttanut yhteen Joelin Kampin-kaksioon tai minun Punavuoren-kaksiooni… Tekisimme molemmat töissä pitkää päivää, emmekä tekisi kuukauden mittaisia Aasian-reissuja… Jos olisimme tehneet sellaiset valinnat elämässämme, kyllähän meillä luultavasti olisi varaa.

Mutta teimme erilaiset valinnat sen perusteella, mitkä asiat meille tuntuvat tärkeiltä.

Se, että työssäkäyvä nuori aikuinen käyttää ruokaan kuukaudessa itse ansaitsemiaan rahoja lähes tonnin ja nauttii siitä täysin siemauksin, on erittäin ok. Hyvä, Nata!

Minä taas olen erilainen. Minäkin olin jossain vaiheessa työssäkäyvä nuori sinkkuaikuinen, mutta silti söin vain työpaikalounaan ja keitin illalla ne Mama’s-nuudelit. Koska minä olen minä – ja ruoka ei silloinkaan ollut prioriteettilistani kärjessä. Ne rahat, jotka jollain toisella menevät hyvään ruokaan, menivät minulla matkusteluun ja opintovapaatilille säästöön. No, opintovapaata ei koskaan tullut. Sen sijaan tuli tämä elämänvaihe, ja ne säästötilin säästöt ovat osaltaan olleet mahdollistamassa meidän nykyistä elämäämme juuri näin.

Ja sekin on erittäin ok.

Olenko edelleen junttimoukkaylipainoinensivistymätön, kun minulla on jääkaapissani Xtra-juustoa (josta tykkään)?

*******

Apua, tämä teksti on jo hurjan pitkä, mutta pakko jatkaa vielä – sori avautuminen…

Alkuperäisen bloggauksen keskustelussa nimimerkki Kotiäiti kertoi (hyvin positiiviseen sävyyn) heidän ruokavalinnoistaan ja päätti kommenttinsa lausahdukseen:
”Laittaisinko alle 2 vuotiaan lapseni tarhaan sen takia, että menisin töihin jotta saisin ostaa kaupasta ”parempia” elintarvikkeita, luomua ja lähiruokaa?”

Kommentti sai paljon tykkäyksiä (minultakin), mutta myös jonkin verran kritiikkiä. Kommentti näköjään nostettiin esiin myös Natan bloggauksen kommenteissa – joku kirjoitti näin, alkuperäistä bloggausta kehuen:
Mutta huhheijaa mitä ihmisiä ja kommentteja! Tykkäsin erityisesti ’kotiäiti’ tyypin kommentista ja kohdasta ”Laittaisinko alle 2 vuotiaan lapseni tarhaan sen takia, että menisin töihin jotta saisin ostaa kaupasta ”parempia” elintarvikkeita, luomua ja lähiruokaa?” Miksi et laittaisi?! O.o”

Öööö – koska kyseessä on arvovalinta?

Kun kerran Kotiäidin elämässä lapsen hoitaminen kotona on tärkeämpi arvo kuin ”paremmat” elintarvikkeet, eikö ole aivan hemmetin hienoa, että heillä on päätetty toimia (ja pystytty toimimaan) omien arvojen mukaisesti juuri näin? Ja samaan hengenvetoon siis lisäys, että lapsen hoitoonlaittaminen ei tietenkään ole sen huonompi ratkaisu – jokaisesssa perheessä toimitaan sen oman tilanteen mukaisesti parhaalla mahdollisella tavalla.

Ja taas tänne puutalon elämään tuotuna: meillä säästetään (mm.) ruokalaskusta ja myös monesta muusta asiasta, jotta jompi kumpi vanhemmista voisi olla kotona nyt lapsen/lasten ollessa pieniä ja yritetään suunnitella elämää niin, että perheellä olisi mahdollisimman paljon yhteistä vapaa-aikaa ja myös mahdollisuutta toteuttaa itseään muutenkin kuin palkkatyössä. Totta kai tällaiset valinnat tehdään aina joidenkin muiden valintojen kustannuksella. Tällä hetkellä meillä pidetään maaliskuun menoista tiukkaa exceliä, jotta nähdään, että mihin se raha menee ja mistä voidaan vielä säästää. Jotta pääsemme toteuttamaan niitä omia unelmiamme.

Nämä ovat meidän arvojamme, jotka meille ovat tärkeämpiä kuin se juustomerkki.

*******

Mä todella toivon, että meidän peräämme siellä Prisman kassajonossa ei osu ihminen, joka kauhistuneena tuijottaa ostoshihnalle nostamiamme ruokia ja tekee arvionsa meistä ihmisinä sen perustella.

Tai tarkemmin ajateltuna. Ihan sama, vaikka osuukin ja tekeekin.

Tajusin juuri, että asiahan on huomattavasti enemmän sen ihmisen ongelma kuin meidän. Me olemme tyytyväisiä näin.

Kommentit (76)
  1. Hyvää keskustelua jälleen kerran täällä! Kaikki tähän keskusteluun liittyvä on jo varmaan tullut sanotuksi ja olen taas jälleen kerran armottoman myöhässä osallistuakseni keskusteluun. Sen haluaisin vielä sanoa, että yksi suuri syy miksi tykkään ihan älyttömästi sun blogista (sen lisäksi että olet huippuhauska ja taitava kirjoittaja) kiteytyy aikalailla tähän postaukseen: Olet yksi harvoja bloggareita joka osaa AIDOSTI olla arvostelematta muita ja se nyt vaan luonnolisestikin johtuu varmasti siitä, että seisot sataprosenttisesti sen takana mitä kirjoitat :). Mun pohdinnat menee tavallaan varmaan ohi aiheen niin että suhina käy, mutta kuitenkin: Sellainen pointti tuli vielä tästä arvoasiasta mieleen, että arvojen luokittelukaan ei ole aina ihan yksinkertaista ja ulkopuolisille ihmisille toisten arvovalinnat saattavat näyttäytyä paljon mustavalkoisempina kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Arvostan mm. todella paljon sitä että lapset saisivat olla mahdollisimman pitkään kotona, mutta ennen kun tätä päätöstä tarvitsi edes punnita, olin jo päättänyt vuosia aikaisemmin, että haluan tehdä väitöskirjan. Noh, siinä kohtaa kun lapsi sitten tupsahti kesken väikkäriprojektin oli vaihtoehtoina hoitaa lasta kotona vuosi ja jatkaa väikkäriä apurahalla tai jäädä lapsen kanssa kotiin ja jäädä todennäköisesti ilman rahoitusta. En olisi miettinyt hetkeäkään mitä olisin tehnyt, jos olisi ollut mahdollisuus palata kolmen vuoden jälkeen vakitöihin takaisin, mutta koska tutkimusrahoitus on TODELLA kiven alla, en uskaltanut riskeerata. Tämän päätöksen seurauksena piti taas arvottaa asioita uudestaan. Halusimme lapset meidän mielestä parhaaseen mahdolliseen päiväkotiin, joka taas on tuhottoman kallis, mutta koska se on meille tärkeä asia, olemme valmiit tinkaamaan muista asioista jotta se on mahdollista. Täytyy kyllä myöntää, että sorrun välillä valittamaan sitä kuinka rahat on aina loppu, vaikka meillä on asiat todella hyvin (koska meillä on ylipäänsä varaa valita) ja sen lisäksi olemme ihan itse junailleet itsemme tällaiseen taloudelliseen tilanteeseen. Tämä postaus toi taas sen mieleen miten naurettavaa sellainen ajatus edes on, kiitos siitä 🙂

  2. ”mun mielestä keskustelunavauksessa (aiheesta kuin aiheesta) mennään rankasti metsään, jos kirjoittaja ottaa lähtökohdaksi omat arvonsa ja olettaa, että niiden tulee olla kaikille muillekin standardi – ja sen jälkeen alkaa arvostella muita ihmisiä siitä, että he eivät noudata kirjoittajan omia arvoja.”

    Ehkä paras kirjoitus ikinä ja tuo sen paras kohta. Kiitos tästä. Ei ole helppoa ainakaan minulle muistaa että toistenkin arvoja pitäisi kunnioittaa, koska nehän siis ovat vääriä, jos eivät ole samoja kuin itselläni. Siihen voi silti pyrkiä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *