Vieroituksessa

Nojoo. Viime yönä meilläkin kokeiltiin nyt sitten uudenlaisia nukkumajärjestelyitä.

Ja voi, miten kurjaa sillä oli. Ei se nyt varsinaisesti huutoitkenyt, mutta kitisi ja pyöri eikä millään saanut unta. Voi, mitä huokailua – ihan sydäntäsärkevää. Piehtarointia sängyssä, asennon vaihtamista, tutun lämpimän ihon hamuamista. Olihan se niin kurjaa nukkua tällä tavalla. Kolmelta yöllä sitten oli pakko heltyä sen suruun ja ottaa se kainaloon.

Äiti siis.
Vauva puolestaan nukkui ihan hyvin.

*******

TommiK:n perheen esimerkin innoittamana meilläkin on siis nyt haaveiltu öiden rauhoittamisesta. Päikkärit meillä sujuvatkin edelleen mallikkaasti, ja yötkin periaatteessa ihan ok – muutamat yösyötöt perhepedissä menevät koomausrutiinilla, mutta viime aikoina ilmassa on ollut ihan uudenlaista levottomuutta.

Viimekertaisen ”no nyt se hammas varmaan tulee” -yön (ei muuten tullut) jälkeen yöyninät ovat ikään kuin jääneet päälle: Silva on kääntelehtinyt levottomana ja kitissyt. Periaatteessa nukkunut, mutta pikkuitkeskellyt unissaan ja ollut rauhaton. Yöruokaa se varsinaisesti ei ole pyytänyt, mutta minä tietysti (vastoin kaikkia suosituksia) olen sitä yrittänyt välillä rinnalla rauhoittaa…

Mutta koska Silva-paran vanhemmat eivät näköjään ole kykeneväisiä systemaattiseen toimintaan, yönrauhoitustekniikkamme on vielä vähän hakusessa. Pari asiaa toki olemme päättäneet:

  • Perhepedissä nukkumisesta emme halua luopua – paitsi jos on ihan pakko
  • Kovin radikaaleihin unikoulutoimenpiteisiin emme halua ryhtyä – paitsi jos on ihan pakko

Että sellaista mukapäättäväisyyttä 🙂 No, ajatuksemme on siis se, että tilanne ei ole vielä mitenkään katastrofalinen ihan pakko -tilanne. Kokeillaan ensin pieniä pehmeitä kikkoja ja toivotaan, että jo niillä saadaan tilannetta helpotettua.

*******

Isyyspakkaus-perheessä siis äidin väliaikainen siirtyminen toiseen huoneeseen helpotti – eikä siellä ilmeisesti ole tarvinnut luopua perhepeti-ajatuksesta. Kuulostaa hyvältä!

Äiti siis sohvamajoitukseen. ”Eiiiih, en halua mennä yksin alakertaan nukkumaan, siellä on kylmäkin ja ikävä tulee!” Äiti siis tatamimajoitukseen yläkertaan. ”Eiiiih, mä haluan nukkua MUN OMASSA SÄNGYSSÄ YHYY!”

Hmm, onpa jotenkin tosi vaikea äiti meidän perheessä.

No, päätettiin siis kokeilla ensin (äidille) pehmeää menetelmää: vaihdetaan sängyssä paikkoja niin, että isi nukkuu keskellä. Koska massiivinen sänkymme ei ole kiinni seinässä (eikä sitä jaksa nostaa ilman kymmentä kantajaa), tungimme pari hyllylevyä patjan ja reunuksen väliin putoamisesteeksi näin:

nukkumakolo.jpg

Hmm meillä tosiaan suositaan näitä funktionaalisia (ei esteettisiä) ratkaisuja.

 

Pienten (ha! lue: massiivisten) nukahtamisvaikeuksien jälkeen Silva nukkui nukkumakolossaan isin vieressä ihan hyvin kolmeen asti. Äiti taas omalla kulmallaan ei.

Voi miten olikaan niin vaikea nukkua irti vauvasta. Jossain vaiheessa tuli ihan sisuskaluja asti puristava ikävä sinne puolentoista metrin päähän. ”Mitä jos se nyt aistii, että äiti ei ole siinä yhyy!” Kun todellisuudessa Silva nukkui siinä isin kyljessä ihan tyytyväisenä.

Jossain vaiheessa ujuttauduin kiinni Joeliin ja ihan hyssh-hyssh-salaa pujotin käteni Joelin kyljen yli kohti sängyn toista päätä. ”Mä tiedän, että sä teeskentelet tulevasi muhun kiinni, vaikka todellisuudessa haluat vaan yltää Silvaan”, Joel supatti naureskellen. Damn, kiinni jäin.

Tässä nyt kyllä vieroitettiin äitiä enemmän kuin vauvaa.

Kolmelta imetin. Ja kuudelta. Se oli hyvä tekosyy päästä nukkumaan siihen keskelle. ”Kun täytyyhän sun saada nukuttua ennen työpäivää”, perustelin. Niin, Joel oli siis nukkunut ihan hyvin siihen asti.

Ja niin itse asiassa nukkui koko perhekin. Ihan hyvin. Paitsi Tiikeri oli vaihtuneista nukkumapaikoista hieman hämmentynyt ja protestoi muuttamalla vaatehuoneeseen.

Näillä jatketaan.

Kommentit (55)
  1. kaisa ja tyyppi
    29.10.2013, 19:23

    Löysin tämän blogin kun TAAS tänään jouduin perustelemaan, miksi on ihan ok, että meidän 3-vuotias nukkuu EDELLEEN vanhempiensa sängyssä.. =)

    Nooh..
    Kun meiän tyyppi oli pieni, yöllä syövä vauva, hän nukkui meidän makuuhuoneessa omassa pikku pahvilaatikossaan.
    Kun hän oli isompi (3kk) vauva, joka ei enään syönyt öisin, vaan halusi nukkua koko yön, hänet siirrettiin omaan huoneeseen ja sekä hänen että meidän makuuhuoneen ovet oli auki, jos hän vaikka olisi joskus yöllä herännyt, harvemmin heräsi..
    Kun hän oli jo 1vee taapero ja meni hoitoon ja äiti töihin, alkoi ilta- ja uniongelmat.
    Tyyppi oli valmis nukahtamaan kuudelta illalla, mutta nukkui vartin pätkissä omassa sängyssään. Sitten päädyttiin tapaan että toinen vanhemmista oli lapsen vieressä niin kauan että hän nukahti ja hän nukkui yön hyvin. Todettiin että tyyppi vain kaipasi meitä (ja me häntä) ihan hirveesti työ- ja hoitopäivän jälkeen.
    Tätä jatkui kaksi kuukautta, kunnes alkoi korvatulehdukset, yskät, nuhat ja kuumeet.. (pidän muuten omien uniongelmieni vuoksi päiväkirjaa nukkumisistani..) Nukuin pojan kanssa sohvalla sylikkäin istuvalteen kahden kuukauden aikana 20 yötä, hänen sängyssän istuvalteen sylitysten 10 yötä, kunnes vihdoin lääkäri tajusi, ettei antibiootit taida nyt auttaa tähän vaivaan ja saatiin putket korviin.. Noiden kahden kuukauden aikana poika tottui että joku nukkuu lähellä ja sen jälkeen olemme nukkuneet koko perhe samassa sängyssä..
    Yöt ovat suhteellisen aktiivisia, tänä aamuna heräsin pää jalkopäässä ja pojan jalat selälläni.. =)
    Mutta näin pitkiä unia, mitä nyt kohta kahden vuoden aikana olen nukkunut, en ole koko aikuisiälläni ilman lääkitystä. No ei ne mun yöunet nyt vieläkään hirveen pitkiä ole, mutta kuusi yhtenäistä tuntia useampana yönä viikossa ja peräkkäin, on mielestäni upea juttu!
    Ja oikeesti on superduperihanaa (kuten tyyppi sanoisi) kun saa illalla lukea sadun, sammuttaa valon, toivottaa hyvät yöt ja halit ja pusut ja kuunnella tuon ihanan tyypin hengitystä, laulelua ja iltahöpinöitä kunnes hän nukahtaa (sadut ja höpinät kestää yleensä 15min, mutta jos tyypin ihanparaskaveri on ollut hoidossa saattaa näihin mennä 20min)..
    Kello on nyt 21.20 ja hän on nyt nukkunut yksin tuolla meidän sängyssä 1,5 tuntia, kerran kysyi minun perään, kerroin tulevani sitten kun olen pyykit laittanut ja niin tyyppi jatkoi uniaan..

    Joten tahdon tässä vain sanoa että kukin tyylillään, kunhan kaikki saavat nukkua!

  2. Vierailija40v.
    12.3.2013, 11:09

    Jokainen taaplaa tyylillään noiden nukkumisasioiden kanssa.
    Silloin aikoinaan kun lapset olivat pieniä ( nyt jo 15 ja 12 vuotiaat)
    Nukutin omassa sängyssä vanhempien pedin vieressä ensimmäiset 3kk:tta jotka tarvitsivat yöllä maitoa. Sitten siirto viereiseen huoneeseen jossa nukkuivat heti jo 8h unet ilman heräämisiä. Kipeänä ollessaan olivat vieressä, mutta heti kun paranivat palattiin normaaliin järjestykseen.
    Illat meillä olikin pelkkää sylittelyä.
    Tasapainoisia muksuja noista on tullut ja vieläkin hakeutuvat kainaloon iltaisin.
    Siskolla taasen oli kovasti ongelmia poikiensa nukkumisen kanssa ja joutui turvautumaan unikouluunkin. Ammattilaisen ohjeilla nukkuminen sitten alkoi sujua. Taustalta myös löytyivät allergiat jotka vaikeuttivat öitä.
    Tsemppiä kaikille ja muistakaa pitää myös itsestänne huolta niin jaksatte olla virkeitä vanhempia lapsillenne.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *