Viisi kertaa minä (osa 1)

”Hei! Blogiasi pitkään lukeneena minua on jäänyt askarruttamaan sinä. Olisi mukavaa jos voisit tehdä postauksen sinusta…”, Mimini kirjoitti.

Huih, onpa vaikeaa. Työhaastatteluissakin aina se ”no kerro jotain itsestäsi” -kysymys on ollut se vaikein. Miten sanoa jotain ilman, että kuulostaa kliseeautomaatilta. Tai treffi-ilmoitukselta. Niin, tai työhaastattelussa olijalta.

Ja onko se minä juuri nyt vai minä vuosien varrelta…? Jos näkisi elokuvamaisia pätkiä minun elämästäni eri vaiheissa ja tilateissa, saattaisi alkaa epäillä jakautunutta persoonallisuutta. Itse kutsuisin sitä kasvamiseksi.

Mutta mitä kirjoittaisin? Sitten keksin: pyysin Puutalobabyn Facebook-ryhmässä viittä random-päivämäärää. Sain nämä: elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010.

Ja sitten muisteluhommiin. Apua…

 

Elokuu 1999

”Kela, hyvää päivää – hetkinen yhdistän.”
”Kela, hyvää päivää – hetkinen yhdistän.”
”Kela, hyvää päivää – hetkinen yhdistän.”

Välillä saa vaihtelua sisäpuheluista. Silloin sanotaan:
”Vaihde.”

Olen 22 vuotta, ja kolmas kesä Kelan puhelinvaihteessa lähenee loppuaan. Palkka on pieni, alle 40 markkaa tunnilta, mutta olen ollut onnekas ylipäänsä kesätöitä saadessani. Ja työkaverit ovat ihania! 

Edellisenä keväänä olin ajatellut, että jo riittää puhelinvaihteessa kykkiminen, ja olin saanut opiskeluiden ohessa töitä Jakomäen ostarin pieneltä kioskilta. Palkka vielä pienempi, ”…ja ilta- ja viikonloppulisiä meillä ei sitten makseta”, minulle ilmoitettiin. En tuntenut Jakomäkeä entuudestaan – olisi ehkä kannattanut tutustua. Vakioasiakkaitani kioskilla, etenkin muun ostarin sulkemisen jälkeen, olivat lämmittelemään pyrkivät pissahousudenat ja kaiken irtilähtevän pöllimistä yrittävät imppaajateinit. Okei, liiottelua; suurin osa oli ihania asiakkaita. Mutta sulkiessani yksin kioskia kymmenen aikaan illalla olin joutunut pelkäämään oman turvallisuuteni puolesta ja pyysin usein silloisen poikaystäväni minua ulos odottelemaan. Nähdessään karskin pitkätukkaisen hahmon pitkässä mustassa nahkatakissaan teineille tuli kiire, hehe.

vappu014.jpg

Hmm ai että iloisenpirteä vappu-look?

Niinpä lopetin muutaman kuukauden jälkeen kioskissa ja palasin kesäksi turvalliseen Kelaan.
”Kela, hyvää päivää – hetkinen yhdistän.”

Odotan syksyä innolla; opinnot jatkuvat. Olin päässyt vuotta aikaisemmin vihdoinkin opiskelemaan unelma-alaani viestintää Helsingin yliopistolle. Äidinkieli on aina ollut nii-iiin mun juttu – suurimman innoitukseni olin saanut lukion äidinkielenopettajalta, joka oli aivan hullaantunut lennokkaisiin ainekirjoituksiini. Mutta viestinnän teoriakin kiinnosti: minusta voisi tulla tutkija. Vau. Mitä kaikkia merkityksiä lehtiteksteissä ja televisiosarjoissa onkaan piilossa – viestinnän tutkijan työ olisi kuin salapolisiin työtä!

Mutta oi, kun vaan pääsisi vihdoinkin oman alan töihin. Olin opiskelijalehden päätoimittaja ja käytin ison osan vapaa-ajastani metalli-musiikkilehti Suomi Finland Perkeleen (he. he.) tekemiseen. Palkkioksi sain backstage-passeja keikoille ja cd-levyjä täynnä kirkonpolttoörinää Norjasta. Mutta jos saisi töitä, josta saisi oikeasti palkkaa. Oi vau, että ihan maksettaisiin kirjoittamisesta.

*******

Puhelinvaihteessa kuhisee: ”Ooo, miten suloisia, iiiiihania!”
Kelan vahtimestarin tyttöystävän kissalla on pentuja ja vaihteessa kiertää valokuvanippu.
”Hei antakaa mäkin katson niitä kuvia, antakaa antakaa!”

Ja niinhän siinä käy, että viimeisenä työpäivänä tuon ”läksiäislahjana” mukanani pienenpienen kissanpennun. Annan sille nimeksi Tiikeri.

tikru  pentuna012.jpg

Tuon Tiikerin kotiin, 34-neliön pikkukaksioon Kampissa Eerikinkadulla. Se pelkää ja menee piiloon suihkukaapin alle. Yöllä se vihdoin uskaltaa hiipiä ulos – mutta voi, sitten aamuyön tunteina silloinen poikaystävä tulee kotiin, todennäköisesti ryminällä ja hieman horjahdellen. Tikru pakenee takaisin suihkukaapin alle ja pelkää poikaystävää kovasti muutaman ensimmäisen päivän ajan.

Olemme juuri muuttaneet Kamppiin. Sitä ennen asuttiin kaksi vuotta rupuisessa ja pimeässä yksiössä Kalliossa. Olin saanut Kalliosta totaalisen tarpeekseni: piikittäjistä rapussa, mutta etenkin vierellä hitaasti ajavista autoista ja lähes päivittäisistä ”paljonko maksaa” -kyselyistä. Oma hevibeibe-tyylini paksuine meikkeineen ja lateksiminihameineen ehkä vähän lietsoi kyselyitä – mutta niitä tuli myös silloin, kun olin verkkareissa kauppareissulla. Vaasankadun ilotyttöralli oli silloin pahimmillaan. Ällöttävää.

kalliossa013.jpg

Mutta Kamppi, se on ihana! Lyhyt matka kaikkialle, kävellen baarista kotiin. Remontoimme pikkukaksiota koko kesän: keittiöön keltaista, olohuoneeseen mintunvihreää. Poikaystävän isä auttaa remontissa.

Niin joo ja se poikaystävä. Olemme seurustelleet siinä vaiheessa pari vuotta ja suhde on raju: sekä rakastetaan että riidellään täysillä. Täy-sil-lä. Riidat päättyvät lähes aina hysteeriseen kiljuntaan, jonka päätteeksi heitän poikaystävän ulos (vuokra-asunnot ovat aina olleet minun nimissäni) ja soitan itkien puolen tunnin päästä hänet taas takaisin. Useimmiten riidan syynä on alkoholi ja se, että poikaystävä ei tulekaan sovitusti töistä suoraan kotiin vaan jää kavereidensa kanssa pilkkuun asti baariin. Sulkee puhelimen, että en soittelisi – ja se saa minut täyskilahtamaan. Olen myös mustasukkainen. En tiedä, onko minulla syytä vai ei. Mutta olen epävarma itsestäni ja kaikesta. Ja oletan, että kun minulle valehdellaan jostain asiasta, valehdellaan todennäköisesti myös jostain muusta.

Raskasta ja kuluttavaa.

En jaksaisi koko ajan riidellä, mutta en voi muutakaan. Lopunajan merkit ovat ilmassa koko ajan, vaikka suhde päätyykin kestämään nelisen vuotta. Eräällä kerralla, kun taas riidan ja ulosheittämisen jälkeen soitan itkien poikaystävää takaisin, hän ei enää tulekaan.

 

 

 

…ja seuraavassa osassa huhtikuu 2003…

Kommentit (60)
  1. Tämä olikin kiva! Voisi pistää melkein haasteen eteenpäin… 🙂

    1. Juu, nappaa koppi ihmeessä! Huomenna tulee siis haastebloggaus, jonka alle voi sitten laittaa linkkauksen omaa bloggaukseen 🙂

  2. Eikä minusta ole tosiaan syistä x, y ja z saatu edes perusvalokuvia, joita siirtäisi koneelle 🙁 Koulukuviakin on myöskin todella nihkeästi ja kuvissani on useamman vuoden katko muutenkin, jolloin ulkonäölliset vaiheen hienoimmillani kävin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *