Viisi kertaa minä (osa 4: meidän elämää)

Kiihkeä kesäjatkis (he. he.) on edennyt jo lähelle nykypäivää. Elämä on loksahtanut aika lailla niihin uomiinsa, missä se oli useamman vuoden ajan ennen Silvaa. Nyt on siis:

18.9.2009

Rakkautta ja anarkiaa! Syksyn ykköstapahtuma on juuri pyörähtänyt käyntiin, ja luvassa on taas sarjakortillinen (11 kpl) leffoja seuraavien parin viikon aikana. Olen viettänyt syyskuun viimeiset viikot leffafestareilla joka ikinen vuosi vuodesta 1996 alkaen. Se on must.

Tänä vuonna omassa ohjelmassani mm. luonnonmystiikkakauhua (Nymph), ahdistava äiti hukkaa lapsensa -thrilleri (Hierro), eestiläistä mustaa huumoria (A Wish Three), Irakin sotaa (The Hurt Locker)  sekä tietysti perinteinen sunnuntai-iltapäivän Bollywood (Billu Barber).

Jos jollekin viikonloppupäivälle ei osu elokuvia, meillä todennäköisesti nukutaan. Olemme kehittäneet päikkäritaiteen maksimiin: Ensin nukutaan pitkään ja syödään aamupala. Sitten mennään heti aamupalan jälkeen välipäikkäreille. Sitten syödään toinen aamupala, tehdään jotain (ehkä), ja iltapäivällä mennään tietysti oikeille päikkäreille. Parhaassa tapauksessa päivään mahtuu vielä toiset välipäikkärit siinä kuuden-seitsemän aikoihin. Sitten voi taas valvoa myöhään.

Ja koska tämä on kiihkeä kesäjatkis (he. he.), paljastan että totta kai päikkäreihin liittyy myös rutkasti lempeä – hei siis niinku totta kai! Mehän ollaan nuoria (nojoo tai ainakin toinen meistä on: minä  olen 32 ja Joel on 26) ja rakastuneita. Uuuh! Sen jälkeen sitten ehkä vähän väsyttääkin. Mutta onneksi viikonloppuisin ei ole kiire mihinkään. Voi elää vain itselleen.

2009.jpg

Syksyisin iskee aina myös akuutti matkakuume – niin myös nyt! Edellisen viikon syyssateilla on käynyt perinteinen klik klik klik ja nyt sähköpostissa odottaa lentoliput Bangkokiin ja sieltä tiesminne. Suunnitelmia ei vielä ole, hyvä niin – tarkoitus on kuitenkin etsiä rauhallinen yksinäinen paratiisiranta ja maata riippumatossa niin kauan, että ajantaju sekoittuu. Parasta.

riippumatossa.jpg

 

Parisuhdekriiseily on nyt siis onnellisesti takana ja olemme vähitellen löytämässä sen meille sopivan tavan olla yhdessä. Asutaan molemmat omissa asunnoissamme, minä Punavuoressa ja Joel Kampissa – välimatkaa reilu kilometri. Viikonloput vietetään yhdessä, samoin tavallisesti yksi arki-ilta ja yö. Muut illat puuhaillaan rauhassa omia juttujamme. Päivisin minä käyn töissä ja Joel opiskelee.

Niin, ne yöt.

Totuushan on se, että Joel kaipaa sitä omaa tilaa paljon enemmän kuin minä. Itse voisin hyvin olla sellaista takerrutaantoisiimmejavietetäänkaikkivapaa-aikayhdessä -seurustelijatyyppiä. Mutta edelliskevään kriisistä opimme sen, että jos haluamme olla yhdessä, meidän (minun) pitää osata olla välillä vähän myös erillään.

Mutta yksin vietetyt yöt… Ne ovat minun mielestäni tosi ikäviä. Kaipaan toista ihmistä vierelleni. Olen tottunut sanomaan ”hyvää yötä” juuri ennen kuin nukahdan. Se tehdään nykyisin erilläänoloiltoina tekstiviestillä. Olen ehkä jo siihen tottunut, mutta silti…

Voi eipä ikinä tarvitsisi nukkua yksin!

Onneksi Tikru on aina seurana. Se käpertyy pienelle kerälle jalkojeni väliin ja kehrää.

 

 

Sarjan aiemmat bloggaukset:
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/viisi-kertaa-mina-osa-1
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/viisi-kertaa-mina-osa-2-toololaiselamaa
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/viisi-kertaa-mina-osa-3-kriisissa

ja haaste:
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/haaste-millainen-olit-mita-ajattelit

Tulossa enää yksi, 17.7.2010 – ja sitten takaisin blogin normaaliin päiväjärjestykseen! 🙂

Kommentit (20)
  1. Rynttyliisa
    24.7.2013, 20:50

    Sää et taida pahemmin tunnustuksia harrastaa, mut ilmotanpahan vaan, että mun blogissa on sulle tunnustus. 🙂

    1. Kiitos! …ja hei mähän tykkään tunnustuksista ja haasteista! Itselläni menee vaan sen vastaamisen kanssa niin, että aikomus on suurempi kuin toteutus 🙂

  2. Näiden muistelmien jälkeen olen ihan vakuuttunut siitä, että sun pitäis kirjoittaa kirja. Harkitse edes! Tuskin maltan odottaa viimeistä osaa. 🙂

    1. Oi kiitos! Oishan se kirja hienoa – musta vaan tuntuu, että ei musta välttämättä siihen olisi 🙂 Blogi on mulle just hyvä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *