Vuosi 2013 kuvina

Elämässäni on vuosia, jotka sekoittuvat toisiinsa. Mitä eroa oli vuodella 2003 ja 2004? Tai vuosilla 2008 ja 2009? En oikeasti muista enkä tiedä.

Sitten on sellaisia vuosia, jotka pysyvät mielessä varmasti koko loppuelämän. Viime vuosi oli sellainen (kuvapostaus vuodesta täällä) – mutta ei tämä vuosi 2013 kyllä myöskään huonommaksi jää.

Puutalobabylandian vuosi 2013 näytti jokseenkin tältä:

*******

Tammikuu oli kylmä ja kotiäidin kalenterissa ehkä maailman pisin ikinä. Puutalon ikkunat muurautuivat kiinni, mutta ei niistä paljon ulos tehnyt mieli kurkkiakaan.

1_pakkasaamu.jpg

Oi, ja tirppana oli vielä niin pieni – ei vielä touhukas napero vaan ihan vauva vaan. Hampaita odoteltiin jo tammikuussa – ja niitä ilmestyi vasta 1-vuotispäivän tienoilla huhtikuussa.

1 paini3.jpg

Pinsettiotekin opittiin:

1_pinsettiote.jpg

Tammikuussa myös kyllästyin liikkumattomuuden veltostamiin lihaksiini ja halusin oman kroppani takaisin. Intoilin Kiloklubista (vaikka en sitä koskaan kovin tunnollisesti alkanut täyttää) ja aloitin uudelleen liikunnat Ai niin, ja äiti ylitti itsensä ja rohkaistui tanssimaan Kulttuurikeskus Caisan lavalla Intia-spektaakkelissa, ja tirppa istui hienosti yleisössä.

Myös helmikuu meni talvisissa tunnelmissa – silloin sentään aurinko pilkahteli niin, että rohkaistuin istuttamaan tirppasen ensimmäistä kertaa kotipihan lumihangelle:

2_kontallaan.jpg

Iltaisin elettiin äidin action-viikkoja: liikuntaharrastuksia mahtui lähes joka päivälle. Oli sirkustelua, tanssia ja zumbaakin. Olo oli pitkän koomakauden jälkeen taas hyvä ja elinvoimainen.

x nuoralla makaaminen.jpg

…ja maaliskuussa hupsis-huomasin olevani taas takaisin ihan omissa mitoissani liikunnan sivutuotteena vähän niin kuin itsestään – jea!

x saamispaita.jpg

Auts, ja tuosta väsyneestä naamastani tuli mieleen tirpan unikoulu… Sitäkin silloin kokeiltiin – ei onnistuttu. Jotenkin sitä väsymyksen keskellä kuitenkin eleltiin.

Huhtikuun alussa vietettiin tirpan 1-vuotissyntymäpäiviä…

x_synttarikuva.jpg

…ja pian sen jälkeen oli uudestaan aihetta juhlaan, kun Puutalobaby voitti Aussie Blog Awards 2013 -skaban Newcomer sarjan. Jee!

voittajat tuuletus.jpg

Näihin aikoihin myös tirpan kävely alkoi olla vakaampaa ja vakaampaa. Ensimmäiset (syöksyhenkiset) kävelyaskeleet otettiin heti yksivuotissyntymäpäivän jälkeisellä viikolla.

Loppukuusta syöksyin minäkin. Ja sen jälkeen ajelin elämäni toista kertaa ambulanssilla sairaalaan (eka kerta oli matka Kättärille), kun sain sirkustreeneissä rautaisen trapetsin takaraivooni – ja massiivisen aivotärähdyksen. Ei kuvamateriaalia saatavilla.

Toukokuun alussa oli sitten aika tirpan ensimmäisen ulkomaanmatkan! Olimme vuokranneet talon Italiasta, ja vietimme siellä ihanat kaksi viikkoa isolla perheporukalla. Oli niii-iiiin superkivaa ja rentouttavaa!

Italiassa vietettiin muuten sekä minun että Joelin synttäreitä sekä äitienpäivää. Tai ei niitä mitenkään ”vietetty”; oltiin rennosti vaan ja nautittiin elämästä ja auringosta.

5 italiassa.JPG

Heti Italian jälkeen tuli kotiinpaluuriemuissa tirpan ensimmäinen sana: kissa!

kissalle_sukka.jpg

Sitä toista sanaa (äiti) saatiin odotella kesäkuun puoliväliin asti.

Toukokuun lopulla tehtiin myös toinen matka – minimuodossa kylläkin, eli pidennettynä viikonloppuna Tallinnassa ystäväperheen kanssa. Yhdessä hengailtiin alkukesäisessä vanhassa kaupungissa; ja tutustuttiin kaupungin leikkipuistoihin, totta kai.

x tallinna.JPG

Kesäkuussa käytiin Korkeasaaressa…

x kiinni hatussa.jpg

…ja Lintsillä…

x lintsillä.jpg

…ja vietettiin juhannusta Kumpulan siirtolapuutarhoilla:

6 juhannus.jpg

Myös Joelin kuuden viikon isäkuukausi alkoi, ja toi meidän pikkuperheelle paljon-paljon lisää yhteistä, ihanaa aikaa. Lomailijoiden kalenteri näytti parhaalta mahdollselta eli tältä:

x kalenteri.jpg

Niin joo ja siitä yhteisestä ajasta puheen ollen. Sitten kävi tämä:

seksihelle.jpg

…jonka seurauksena tämä:

maha kasvaa.jpg

…ja tämä:

varhaisultra vaaka.jpg

Jepjep, raskaana taas.

Elokuussa olin jo aika pahoinvoiva – sitä en kuitenkaan kertonut kenellekään vielä Kampin stailaustapahtumassa elokuun alussa:

sohvi ja krista.JPG

Mutta enhän minä tällaisia salaisuuksia osaa pitää – syyskuun loppupuolella paljastin raskausuutisen blogissa. Syyskuussa nousin muuten toista kertaa myös Caisan lavalle uudella Bollywood-koreografialla:

yhteiskuva fevicol.jpg

Myös lokakuulle oli luvassa kivaa tekemistä – Kampin stailaustapahtuman jälkimainingeissa tuli idea järjestää lukijatapaaminen, ja paikaksi löytyi mainio SnadiStadi Ruoholahdessa. Oli kyllä niiii-iiiiin kivaa! Koskas otetaan uusiksi?

x pallomeritreffit6.jpg

Marraskuussa tuntuivat jo mahassa ensimmäiset potkut – ja tirppanan puhe kehittyi sellaisella vauhdilla, että vanhemmat olivat aivan ihmeissään. Loppukesästä tuli vain yksittäisiä sanoja ja puolitoistavuotisneuvolassa nipin napin pystyi sanomaan, että on tullut kaksi sanaa peräkkäin. Marraskuussa lauseissa saattoi jo hyvin olla kolme sanaa, ja joulukuun puolella (reissun aikana ja jälkeen) tirppa alkoi jo lörpötellä ummet ja lammet.

Marraskuussa myös rakastuin. Sähköautoon. Pelkästään pankkitilin saldo on enää minun ja sähköauton välillä. Niisk.

x ajamassa.jpg

Autokuume sai kuitenkin tehokkaan lievityksen toisen kuumeen vyöryessä päälle: matkakuume! Meidän ensimmäinen reppureissu avec napero – vihdoinkin!

20131207_163949.jpg

Paras reissu ehkä ikinä. Ah!

20131202_081150.jpg

Paluu kotimaan räntäsateeseen sen sijaan oli rankka kaikin puolin. Muutaman kotona (huonosti) nukutun yön jälkeen ajeltiin Sotkamoon joulun viettoon. Ja vaikka kaikki ei tosiaankaan sujunut niin kuin kiiltokuvissa, pääsi tirppatonttu kuitenkin viettämään ihanaa aikaa rakkaan Ämmin kanssa. Ei sitä silloin kai ihan totaaliepäonnistumiseksi voi sanoa.

20131226_102130.jpg

Se oli vuosi 2013. Vau.

Jotenkin olin kuvitellut vuosi sitten vastaavaa kuvapostausta (vuosi 2012 kuvina) tehdessäni, että vauhdikkaan vuoden 2012 (Vietnamin reppumatka raskaana, Silvan syntymä, naimisiinmeno…) jälkeen täytyy varmasti seurata vuosi, joka on vähän… tavallisempi.

Nooh, riitti sitä aika paljon tekemistä sitten tällekin vuodelle.

Aivan innolla odotan, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan!

Kommentit (7)
  1. uusi kommentoija
    31.12.2013, 10:37

    Ihana vuosi on ollut teillä!
    Minua kiinnostaisi tietää, vieläkö Huone kerrallaan-haaste jatkuu? Olisin muutenkin kiinnostunut sisustus/puutaloaiheisista postauksista:) Myös kysely-postaus voisi olla mielenkiintoinen.. Hyvää uutta vuotta teille ja kiitos ihanasta blogista!

    1. Joo, huone kerrallaan jatkuu! Seuraavana ois tulossa tuo eteinen – oli itse asiassa tarkoitus jo tällä viikolla, jos ei mene ihan vatstautisairastamiseksi tämä elo koko perheellä 🙂 Ja tuota kyselypostaustakin oon miettinyt; voishan niihin kysymyksiin vastata vaikka vähitellen, jos tulee kova tulva 🙂

      Hyvää uutta vuotta sinnekin!

  2. Ihanalta ja onnelliselta näyttää! 🙂 

    Me katsottiin näitä kuvia mun 1v4kk tyttären kaa, Aino sanoi aina Silvan nähdessään: ”vauva!” ja sinut nähdessään: ”tyttö!” Hihih, ota kohteliaisuutena! 😉

    1. Todellakin otan, kiitos Ainolle! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *