Yhdeksän kilon manifesti

Eräs nimeltämainitsematon lähisukulainen on ottanut tavakseen vitsailla syömisistäni. Jo raskausaikana hän kauhisteli painonnousuani (”KAMALAA, jo yli kymmenen kiloa tässä vaiheessa – MINULLA ei tullut koko raskausaikana kuin sen verran”) ja sama jatkuu näköjään synnytyksen jälkeenkin (”onko sulla toinen vauva jäänyt tuonne mahaan, he-he-hee?”)

Koska kyseessä on TIETYSTI vitsi, ei siitä saa edes suuttua.

Mielestäni vitsi on hyvä vasta silloin, jos kaikki osapuolet nauravat.

Mainittakoon, että olen aina ollut pieni ja hoikka, tai jopa alipainon rajoilla. Vaaka näytti vuosi sitten jopa 42 kg (liian vähän), ennen raskautta 46, eikä nytkään enempää kuin 55 kiloa. Anorektis-laiha en silti ole koskaan ollut; olen myös 156,5 cm lyhyt.

Iholla-sarjan ulkonäkö-erikoisjaksossa muut naiset tuskailivat paria ylimääräistä kiloa. Maria katseli peiliin ja ilmoitti: ”Hitsi mä oon tyytyväinen”. Myöhemmin hän pohti, miten uskomatonta on, että hänen kroppansa on antanut hänelle jo kaksi lasta. Ja että jos miehillä olisi sellainen elin kuin kohtu, niin kyllä ne kerskailisivat sillä.

Bingo! Hyvä Maria!

Raskausaikana minulle kertyi painoa 18 kg, vaikka en päässyt kuin viikolle 34 asti. Mutta kun lähtökohta oli se 46 kg, en pidä painonnousua juuri minään. Rasvaa tarvitaan. Rasva on hyvä.

Ensimmäisellä synnytyksen jälkeisellä viikolla siitä tipahti pois jo ensimmäiset 9 kg. Jäi jäljelle 55.

Olen ihan tyytyväinen. Tämä on hyvä kroppa. Täältä tuli ulos tuollainen tuhiseva murmeli, ja silti tämä kroppa on vielä kasassa. (okei no vähän ommeltuna) Rinnatkin ovat ensimmäistä kertaa käytössä siinä tarkoituksessa, mihin ne on tarkoitettu. Tähän asti ne ovat olleetkin vain turha koriste.

Lisäkilot saavat lähteä itsestään pois. Saavat ne myös jäädä. JOS tekee mieli, voin niiden poistumiseksi nähdä joskus syksyllä vähän vaivaakin. JOS tekee mieli. Saatan jäädä myös tähän painoon – mutta se on MINUN kroppani. Ja minun päätökseni.

Eräänä perjantai-iltapäivänä Sara-täti toi ihanan yllätyksen: itsensä kylään ja pöydän täpötäyteen burritoja. Parasta ikinä väsyneelle äidille! Kesken ahmimisen (burritoja täytyy aina ahmia – se kuuluu asiaan) Silva hälyyttää äidin maidontuotantotehtäviin.
”Voinkohan jo kerätä nämä ruoat pois, syököhän Krista vielä”, kuulen yläkertaan Saran miettivän.
” No ei sille kyllä yhtään enää, se söi jo KOLME”, nimeltämainitsematon lähisukulainen naureskelee.
”Älä aina puutu Kristan syömisiin, se saa syödä niin paljon kuin ikinä haluaa!”, kuulen Joelin ärähtävän.

Hyvä kulta! Kiitos, kun puolustat oikeuttani neljänteen burritoon!

Mutta ei pitäisi joutua edes puolustamaan. Minulla on oikeus syödä. Minä olen vasta synnyttänyt ja minulla on oikeus näyttää tältä. Koska tämä on hyvä.

ennen.jpg

Before…

sdc13361.jpg

…during…

jalkeen.jpg

…and after.

Ihan hyvä.

Kommentit (15)
  1. Vierailija Titti
    2.10.2012, 10:43

    Tähän pakko jakaa: Nelisen päivää synnytyksen jälkeen vanhempani tulivat vierailemaan sairaalaan, halailtiin, onniteltiin, ihailtiin potraa poikaa… Ja SITTEN… Isän lohdutuksen sanat hänen vilkaistessa pömpöttävää masuparkaani: ”ja älä tuosta huoli, se kyllä häviää aikanaan.” Äiti nyökyttelee ymmärtäväisesti vieressa. Haloo?!?! Olisin saattanut suuttuakin jos ei olisi alkanut naurattaa miehen kanssa niin hemmetisti….

  2. Pakko myöntää: ei tämä asenne aivan aina ole tällainen ollut 🙂

    Joskus muutama vuosi sitten olin paljon tyytymättömämpi kroppaani kuin nyt 9 kg isompana – silloin oli ollut pitkä tauko kaikissa liikuntaharrastuksissa ja oli sellainen löysä, voimaton ja pöhöttynyt olo, vaikka painoa oli vähän. (tuli todetuksi, että laihakin voi olla ruumiltaan löysä) Tanssi- ja sirkusharrastusten aloittaminen auttoi silloin, ja olo parani heti, kun lihaksia ja jäntevyyttä tuli lisää – sellaista elinvoimaa.

    Nyt tämä kroppatyytyväisyys tuleekin sitten varmaan ihan muista asioista: ruumis on yksinkertaisesti nyt muussa kuin ”kauneuskäytössä”. Tuntuu, että koko omalle ruumiille on jotenkin löytynyt tarkoitus; tajuaa ihan konkreettisesti, että naiskroppa on muutakin kuin pelkkä katseen kohde, tämähän on näköjään ihan toimiva ”työkroppa” tällaisenaan 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *