Ajauduin kerran pitkään ja hyvään keskusteluun aiheesta unelma vai suunnitelma. A dream or a plan?

Keskustelukumppanit hehkuttivat unelmia. Että niitä pitää olla. Ilman niitä ei voi elää. Minä taas olen ollut sitä mieltä, että se on suunnitelma mikä tiellä pitää. Unelmat ovat sellaista höttöä, että sinne on helppo jäädä lillumaan ikuisiksi ajoiksi. Otetaan joku päämäärä ja tehdään suunnitelma miten sinne päästään ja sitten eikun lapio heilumaan. Ilman suunnitelmaa on vain toteutumattomia unelmia, mikä ei kuulosta kovin hauskalta vanhuuden kuvalta.

Nyt olen valmis syömään vähän sanojani. Tuntuu, että tarvitsisin kunnollisen, yksilöidyn unelman, jolle voisin tehdä suunnitelman. On vain sellaisia, tämä-ja-tämä-olis-aika-kivoja-juttuja -ajatuksia, mutta eivät ne ole kunnon unelmia isolla U:lla. Hirvittävästä ajatuksia, joista ei saa kiinni. Mikään ei tunnu kantavan. Tähyilee vähän joka suuntaan.

Ei tarvitse ihan niin isoja unelmia kuin lapsi tai maisterin tutkinto. Tai voisi se ollakin.

Ehkä on kuitenkin parempi, että valitsen jonkin niistä olispas-aika-kiva-juttu -ajatuksista ja teen suunnitelman ja lähden sitä kohti. Ehkä se iso unelmakin kirkastuu matkan varrella.