6-vuotias synttärisuunnittelija

 

DSC01309.jpg

bday.png

Meidän lady täytti eilen 6 vuotta. 6 vuotta!! Synttäreitä on odotettu vähintään se puoli vuotta, kutsut lady teki ite jo kesälomalla ja viimeisen kuukauden ajan on synttärit aiheuttanu jos jonkinnäköistä sydämentykytystä. Mä rrrrrakastan juhlien järkkäämistä ja iltamien hostaamista. Siis kaikkea koristelujen suunnittelusta lähtien aina sinne täydellisen menun miettimiseen ja juhlanumeroiden pohtimiseen. Suhtaudun juhlien järjestämiseen vakavasti ja kulutan tunteja ja tunteja reseptien ja koristeluideoiden selaamiseen. 

Tänä vuonna päätin tytön syttäreiden suhteen ottaa kuitenkin vähän lunkimmin ja antaa tytön olla omien juhliensa pääsuunnittelija. Se toimi itseasiassa yllättävän hyvin, koska ainakin meidän 6-vuotias tietää tasan tarkkaan mitä haluaa, niin iteltä vapautu runsaasti aikaa muiden asioiden tekemiseen. Juhlissa oli lopulta pinkkiä, violettia ja vappunauhaa, Petsejä, pinjataa ja prinsessaa – kaikki sulassa sovussa 😀 Kakun tuli ehdottomasti olla vanilja-tuorejuustokakku päällystettynä suklaanameilla, juomaksi kelpasi vain kuningatar-limua ja jotain terveellistäkin tarjottavaa (=rypäleitä) piti pöydässä kuulemma olla. Löysin hulluilta päiviltä myös teemaväreihin mätsäävän pinjatan, joka oli hoplopin lisäksi toinen synttäreiden kohokohdista. 

Merenneitopyrstö oli ehdottomasti odotetuin lahja, joka riisuttiin vain tyyliin vessakäyntien ajaksi 🙂 Lady vastaanotti vieraat makoilemalla oven edessä merenneitomaisessa asennossa, hyppi räpylällä pitkin asuntoa koko päivän ja laskosteli pyrstön päivän päätteeksi sängyn vierelle odottamaan. Vaikka kahden päivän juhlimiset taisi ottaa koville, niin illalla nukkumaan mennessä tyttö väsyneenä hymyili ja sanoi: pretty many people love me. 

bda2.pngDSC01361.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *