Gluteenittomat lehtikaaliletut

Aaaahhh. Mä niin heittäydyn kohta sohvalle, nostan jalat ylös, otan miehen ja karkkipussin kainaloon ja nautiskelen elämästä, viikonlopusta ja mahassa ihan mahdottomasti möyrivästä bebestä. Mulle iski keskiviikkona pieni flunssa ihan puun takaa, ja se veti nenän ja kurkun niin tukkoon ja kipeäksi ettei nukutuksi saanut, ja olo oli pari päivää ihan puolikuollut.. Nyt alkaa jo helpottamaan, mutta aion tämän illan vielä ottaa ihan rennosti ihan varmuuden vuoksi, jotta huomenna pääsee viettämään naisten kans iltaa. Hyvää ruokaa, seuraa ja leffaa luvassa!!

Tässä tulee reseptiä, joka on syrjäyttänyt kaikki muut viherletut elämästäni. Päivän fun fact: mulla on pari vahvaa muistijälkeä kouluruokalasta niiltä ajoilta, kun olin juuri muuttanut Suomeen. Mulle kouluruokailu oli siis täysin uutta, sillä olin tottunut kiikuttamaan päivittäin äitin tekemiä eväitä kouluun, eikä ne ollu ikinä mitään lämpimiä ruokia. Mä muistan elävästi ensimmäisen kerran, kun nelosluokkalaisena tein ensimmäisen kerran tuttavuutta pinaattilettuihin. Seurasin ruokajonosta jo kaukaa, miten edessä olevat oppilaat rakensivat huolellisen vuoren lettuja lautasilleen, joka peitettiin hillolla kuin tulivuori konsanaan. Ihan totta, seurasin tätä proseduuria ihan haltioituneena ja ihmeissäni siitä, mistä kaikesta olinkaan jäänyt paitsi. Okei, musta ei koskaan tullut mikään einespinaattilettufani, mutta nämä pinaatti-lehtikaaliletut on jotain ihan muuta! Ohje on suoraan Tuulialta, jolta kannattaa kurkata myös mm. gluteenittomat porkkanamuffinssit (jotka mulla tuli juuri uunista ulos!), banaanikakku ja granolat. Uusin, suolainen muffiniohje näyttää kans ihan superherkulliselta!

DSC07054.jpg

DSC07055.jpg

Lainattu suoraan Tuulialta:

Gluteenittomat lehtikaaliletut

noin 45 pientä lettua

5 dl tiiviisti pakattua lehtikaalta
noin 15 cm pala kesäkurpitsaa
3 kananmunaa
4 dl kauramaitoa

1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl täysjyväriisijauhoa (tai muuta gluteenitonta jauhoa)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

+ kookosöljyä paistamiseen
+ puolukkasurvosta tarjoiluun

OHJEET:

1. Huuhdo lehtikaali ja poista kova varsi. Pilko kesäkurpitsa pieniksi paloiksi. Laita lehtikaali, kesäkurpitsa, kananmunat ja kauramaito benderiin. Lisää kaurahiutaleet, jauho, leivinjauhe ja suola ja sekoita tasaiseksi.

2. Kuumenna paistinpannu ja paista letut kullanruskeiksi kookosöljyssä. Kannattaa tehdä aika ohuita lettuja, jotta ne eivät jää sisältä raa’aksi. Tarjoile lämpimänä puolukkasurvoksen kera ja nautiskele!

DSC07059.jpg

DSC07060.jpg

DSC07065.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *