Kun mielenkiinnon kohteita on liikaa.

BY RACHEL

Kuinka monesti sulta on kysytty, mitä haluat olla tai tehdä isona? Useimmilla kysymys on saatettu esittää jo hyvissä ajoin ennen kouluikää ja siitä eteenpäin tasaiseen tahtiin niin koulussa, kotona, kuin sukujuhlissakin. Lapsena vastaukseksi sopivat leikkisät asiat kuten prinsessa, palomies, astronautti ym, mutta vuosien varrella vastauksen taustalle kasaantuu tiettyjä paineita ja odotuksia. Itellä ei ainakaan riitä kahden käden sormet laskemaan niitä kertoja, kun mun urasuunnitelmia on tiedusteltu milloin missäkin. Kahden käden sormet ei myöskään riitä laskemaan kaikkia niitä kertoja, kun koin suurta ahdistusta kysymyksen esittämisestä. Ongelma ei ollut siinä, ettenkö olis tiennyt mitä vastata tai etteikö mulla olisi ollut suunnitelmia... vaan pikemminkin siinä, että vaihtoehtoja oli niin paljon. 

Onko siellä ruuudn takana muita, jotka kokee ahdistusta siitä, että elämässä pitäisi valita vain yksi tie? Onko muita, jotka kokee omaavansa monta eri kutsumusta? Onko muita, joilla on lukuisia mielenkiinnon kohteita ja jotka innostuvat jatkuvasti uusista asioista?

Tervetuloa multipotentialite:n maailmaan. Multipotentialite-termin luoja on Emilie Wapnick, joka on kehittyänyt termin ympärille paitsi yhteisön ja nettisivut, mutta myös mm. kirjoittanut kirjan ja pitänyt aiheesta TED-talkin. Multipotentialite (suomeksi multipotentiaali?) on ihminen, jolla on on lukuisia mielenkiinnon kohteita ja luovia harrastuksia. Hänellä on potentiaalia useilla aloilla, ja häntä voidaan kutsua myös "monitietäjäksi" tai "yleisneroksi". Multipotentiaaleilla on erityinen kyky yhdistellä asioita, ajatella "laatikon ulkopuolella" ja he ovat usein hyvin idearikkaita. He ovat luovuutensa ja monikirjavaisen kiinnostuksen kohteidensa kanssa hyvin innovatiivisia ja kykenevät luomaan uutta. He myös tylsistyvät harvoin, itseasiassa, päinvastoin; heille tyypillistä on se, että he heräävät aamulla pää täynnä ideoita ja inspiroituvat herkästi ympärillä tapahtuvista asioista. Kun muut ihmiset kertovat ylennyksistään ja menestyksestään, multipotentialite puhuu aluistaan, ideoistaan ja uusista projekteistaan. Multipotentiaalit ovat myös hyvin nopeita oppimaan. Kun he innostuvat jostain, niin he etsivät ja lukevat asiasta kaiken mahdollisen tiedon. Multipotentiaalit ovat harvoin eksperttejä tai asiantuntijoita missään tietyssä asiassa, vaan pikemminkin juuri niitä monitietäjiä.

Kaikki tämä saattaa kuulostaa coolilta, mutta voin kertoa, ettei se aina todellakaan ole sitä. Mä identifioin itseni todella, todella vahvasti multipotentiaaliksi. Huomaan eläväni tietyn kaavan mukaan, jossa innostun jostain uudesta asiasta, sukellan sen sisään, obsessoin siitä ihan täysillä, käännän koko netin nurin ettiessäni asiasta kaiken mahdollisen tiedon ja kerron siitä muille suupielet vaahdoten. Saatan oppia asiasta paljonkin ja tulla siinä kohtalaisen hyväksi, mutta sitten.. kiinnostus lopahtaa yhtä nopeasti kuin saapuikin ja huomaan tylsistyväni. Koska oon kuitenkin monesti tehnyt asian eteen paljon töitä, nähnyt vaivaa, sekä uhrannut sille aikaa ja energiaa, koitan pitää siitä edelleen kiinni enkä antaa itseni "luovuttaa" niin helpolla. Tylsistyminen ja haasteen katoaminen johtaa lopulta kuitenkin siihen, että päästän asiasta irti, vain innostuakseni jostain ihan uudesta asiasta (joka hyvällä lykyllä saattaa olla aihepiiriltään ihan toisessa ääripäässä). Sukellan taas uuden asian pariin, puhkun intoa ja innostusta kun koen löytäneeni oman juttuni, kunnes.. 

 

Oon just sellanen tyyppi, joka innostuu uusista asioista aina ihan täysillä. Siis TÄYSILLÄ. Mielenkiinnon kohteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin, uusia innostavia asioita putkahtelee eteen tämän tästä ja tykkään siitä että on monta projektia meneillään samaan aikaan. Yhdessä vaiheessa oikeesti kärsin tästä ja koitin miettiä, mikä ihme mussa oli oikein vikana. Koin olevani vähintäänkin outo ja eriskummallinen, kun muut tyytyväisenä porskutteli valitsemallaan tiellä eteenpäin ja mä poukkoilin edestakaisin asiasta toiseen, aloittelin sitä, kokeilin tätä, ja pompin kun mikäkin duracelpupu laidasta laitaan. Innostuin jatkuvasti uusista asioista, enkä osannut saattaa aloittamiani asioita loppuun. Tai sitten kärsin niin suuresta inspiraatio- ja ideatulvasta, että kertakaikkiaan vaan lamaannuin. 

Koin ahdistusta myös siitä, että mun "pitäisi" valita yksi ammatti. Yksi ura. Rakentaa tulevaisuuteni yhden tietyn asian ympärille. Kun multa tiedusteltiin mitä haluan tehdä isona, pyörittelin päässäni kaikkia niitä kahtakymmentäkahdeksaa eri asiaa joita halusin tehdä, mutta ääneen mumisin ainoastaan jotain siihen tilanteeseen sopivaa, kuten "health coach", "lääkäri", "yrittäjä" tai "terveysalan ammattilainen", näin muutamia mainitakseni. Mutta miten selitän jollekin mitä haluan tehdä, jos en osaa pukea sitä itsekään vielä sanoiksi? Se on tunteena mun sisällä ja visiona mun mielessä, mutta sille ei ole olemassa yhtä tiettyä ammattinimikettä, eikä se mahdu yhden kategorian tai alan alle. Haluan tehdä niin monia eri asioita ja antaa luovuuden ja innostuksen ohjata tekemisiäni, vaikka en tiedä vielä konkreettisesti, että miten.

Multipotentiaalit varmaan voi yhtyä siihen, että se on innostuksineen päivineen todellakin sekä siunaus että kirous. Oon kuitenkin oppinut pikku hiljaa ownaamaan tämän piirteen itsessäni, ja opetellut näkemään sen vahvuutena, rajoittavan ja negatiivisen piirteen sijaan. Ja toinen mitä oon oppinut on se, että omien mielenkiinnon kohteiden seuraaminen on hyvin, hyvin harvoin ajan tuhlausta. Vaikka asian keskeyttäisikin, niin kaiken oppiman voi hyödyntää jossain muussa muodossa, jonkun toisen asian parissa tavalla, jota ei olisi aiemmin välttämättä osannut edes kuvitella. Oon myös ymmärtänyt sen, ettei kaikilla tarvitse olla vain yksi kutsumus. En ole epänormaali, vaikka omaan lukuisia mielenkiinnon kohteita, en ole ekspertti missään tietyssä asiassa vaan pikemminkin tasaisen hyvä monessa eri jutussa. Koska kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan - meitä, teitä, kaikkia :) 

Kommentit

Räyhälä
Räyhälä

Vau, en ollutkaan kuullut tälle tällaista termiä aikaisemmin. Tunnistan todella todella vahvasti tästä itseni, ja harmittaa vähän, että olen hyväksynyt tämän piirteen itsessäni melko myöhään, ja sen myötä käyttänyt ihan sairaasti aikaa kaikenlaiseen uramurehtimiseen ja sekoiluun (joka jatkuu toki edelleen, mutta nykyään hyväksyn nämä realiteetit).

Kiva että kirjoitit aiheesta. Mä koitan nyt kans ryhtyä ownaamaan tän homman! :D

byrachel
BY RACHEL

Aaah hei kiitos kommentista! Ja ihan parasta, että kohtalotovereita löytyy :) Yhdyn ihan täysin tohon sun kommenttiin siitä, että piirteen hyväksyminen on todellakin vienyt aikaa.. välillä sitä oikeesti mietti, että mikä mussa on oikeen vikana kun suunnitelmat vaihtuu niin tiuhaan tahtiin ettei itekään meinannut pysyä perässä :D Ehkä tän "diagnoosin" saatua osaa kuitenkin suhtautua vähän lempeämmin itseään kohtaan ja koittaa kääntää tän asian vahvuudeksi.

PS. Multipotentiaaleiksi lukeutuu myös sellaisia nimiä kuin Leonardo da Vinci, Isaac Newton, Elizabeth I ja Benjamin Franklin. Eli ei me nyt ihan huonossa seurassa olla! :D

Räyhälä
Räyhälä

Hahaa, noniin! Tästä on hyvä ponnistaa kohti seuraavia mielenkiinnon kohteita :D

Vierailijavaan (Ei varmistettu)

Moi! Täällä yksi FM ja viittä vaille valmis sairaanhoitaja! Mä koen kans ahdistusta ja ärsyynnyn kun multa tivataan että "kumpiako töitä aion nyt sitten alkaa tekemään?". Parhaassa tapauksessa voin yhdistää molempaa osaamista esimerkiksi jossain projektissa tai järjestötyössä. En osaa kuvitella että tekisin loppuelämän "pelkkiä" sairaanhoitajan töitä vaan kaipaan juuri sitä jotain moniulotteisuutta. Kiva saada joku termi tällekin ja täytyypä tutustua aiheeseen tarkemmin :)

byrachel
BY RACHEL

Siis ehdottomasti, toi on juuri multipotentiaalien rikkaus; kyky yhdistää eri asioita toisiinsa luotenviksi kokonaisuuksiksi ja luoda näin uutta. Ite koen myös ton moniulotteisuuden ja monipuolisuuden ihan ehdottoman tärkeäksi omaakin uraa ajatellen.. se pitää virkeänä ja "kiinni elämässä". Ja sun suunnitelmat kuulostaa ihan huikeilta, tosi paljon onnea sulle tulevaisuuteen - mitä ikinä keksitkään!

Ja kiitos kommentista :)

Kommentti (Ei varmistettu)

Riemuitsin kun näin tän postauksen! Tää kuulostaa aivan multa, enkä oo koskaan aikaisemmin kuullut tästä puhuttavan. Oon kamppaillu tän asian kanssa jo pitkään, koska oon juuri tuollainen että mulla on kaksi eri alan koulutusta, joiden sisällä olen vielä perehtynyt suunnilleen kaikkiin mahdollisiin suuntautumisvaihtoehtoihin. Lisäksi vapaa-ajalla on lukemattomia eri juttuja, jotka kiinnostaa ja kiinnostuksen kohteet vaihtuu jatkuvasti. Olisi todella vaikeaa rajata kiinnostus vain yhteen asiaan (joka kuitenkin vaihtuisi kohta). Oli ihanaa samaistua tähän tekstiin, kiitos tästä!

byrachel
BY RACHEL

Hei ihan huippujuttu että niin moni on löytänyt otsikon perusteella tän postauksen ja diagnoosin omaan "ongelmaansa" :) Ja parasta tietysti se, että huomaa ympärillä olevan muitakin samankaltaisia. En oo itekkään törmännyt tähän termiin suomen kielellä, niin täytyy ehkä koluta englanninkielisiä lähteitä läpi ja kirjotella blogiin enemmänkin aiheesta.

Mutta kuulostaa niin, niin tutulta. Mä oon esim. hakenut samana vuonna sekä lääkikseen, että opiskelemaan ravitsemustieteitä ja muotisuunnittelua! :D Ideaalitilanne olis tietysti se, että osais jotenkin yhdistää useat eri mielenkiinnon kohteet joksikin ihan uudeksi tuotteeksi/palveluksi, tai vaihtoehtoisesti löytää keino elättää itsensä lukuisten eri projektien kautta, ja pystyä tällä tavoin toteuttamaan itseään monipuolisesti..

Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hieno kirjoitus Rachel! Itse olen paljon tämän samaisen piirteen kanssa kipuillut, niin moni asia innostaa ja kiinnostaa ja on hirveen vaikea lokeroida itseään vaan johonkin yhteen tiettyyn loossiin siinä mitä haluan tehdä. Ehkäpä tän sun kirjoituksen innoittamana voin hyväksyä minäkin viimein tän piirteen itsessäni ja alkaa näkemään sen tietynlaisena vahvuutena ja rikkautena sen sijaan, että näen sen heikkoutuena tai ns. "vikana" <3 Ehkäpä niitä omia kiinostuksen kohteita, jotka nostattaa itsessä innostusta voikin yhdistellä ja luoda niistä jotain sellaista mikä tuntuu itselleen sopivimmalta ja ominaisimmalta työltä <3

byrachel
BY RACHEL

Kiitos hyvästä kommentista :) Oikeastaan tiivistit kommentissas kaiken olennaisen, koitetaan kääntää tämä asia ehdottomasti vahvuudeksi! <3

Räyhälä
Räyhälä

Piti tulla vielä jakamaan oma aihetta sivuava kirjoitukseni postauksesi innostamana :)
https://rayhalablog.wordpress.com/2018/04/02/humanistinen-manifesti

Määrittämätön (Ei varmistettu)

Olet näköjään postannut tämän jo aiemmin mutta törmäsin ensimmäistä kertaa tähän aiheeseen kun luin cosmoa ja löysin blogisi googlaamalla asiasta. Innostun itsekin nopeasti mutta kyllästyn niin äkkiä ja monet projektit jäävät. Olen ihan hyvä aika monessa asiassa. Olen tällä hetkellä ollut kohta 1 v fyssarina ja mietin jo että voisin vaihtaa alaa. Mua kiinnostais taide, politiikka ja baristan koulutus. Kaikki aika kaukana toisistaan. :) Myös pitkäikäinen kirjan kirjoitusprosessi odottaa kirjoittajaansa. Kiva kuulla että on myös muita kohtalotovereita. Hyvä kirjoitus. Pitää nyt tutustua tähän termiin paremmin kun tämän vihdoin löysin. Olen törmännyt vähän samanlaiseen asiaan tunnelukkojen maailmassa mut ehkä tää näkökulman on jotenkin positiivisempi.

Kommentoi