Positiivinen synnytyskertomus

BY RACHEL

Happy birthday to my beautiful baby girl, Z <3

Jaan tänään oman synnytystarinan. Ajattelin aiemmin, että synnytys on niin henkilökohtainen kokemus, jota haluan suojella ja pitää vain itselläni. Valmistautuessani synnytykseen luin kuitenkin kymmenittäin muiden äitien positiivisia synnytyskertomuksia, ja koin ne erittäin kannustaviksi ja voimaannuttaviksi. Siksi ajattelin laittaa hyvän kiertämään ja jakaa myös omani :)

Valmistautuminen

Z on meidän toinen lapsi, joten yhtä kokemusta rikkaampana lähdin valmistautumaan raskauteen ja synnytykseen.  Esikoisen kohdalla en osannut ajatella synnyttämistä kovinkaan konkreettisesti (kukapa nyt osaisi), ja keskityin lähinnä nauttimaan masusta sekä ihmettelemään kaikkea uutta raskauteen liittyvää. "Valmistauduin" synnytykseen lähinnä tutustumalla neuvolan kautta kivunlievitysmenetelmiin, pakkaamalla sairaalakassin, sekä kuuntelemalla tuttujen synnytystarinoita. Me ei käyty mitään synnytysvalmennuksia tai käyty sairaalassa etukäteen tutustumassa, vaan oikeastaan jättäydin synnytyksen suhteen täysin henkilökunnan "armoille", potilaaksi. Esikoisen synnytys oli hyvin lääkkeellinen tapahtuman ja jälkeenpäin tuntui siltä, että en ollut lääkkeiden ja kivunlievityksen vuoksi ollenkaan läsnä omassa synnytyksessä, ja se harmitti. Tiesin, että seuraavalla kerralla halusin erilaisen synnytyskokemuksen; en halunnut olla potilas, vaan synnyttäjä. Halusin aktiivisemman, luonnollisemman synnytyksen, ja halusin ite valmistautua synnytykseen niin hyvin kuin mahdollista. Z:n kohdalla, aloitinkin synnytykseen valmistautumisen jo ekoista raskausviikoista lähtien.

Koen, että valmistautuminen oli ehdottomasti avaintekijä omaan positiiviseen synnytyskokemukseen. Synnytykseen valmistautumista verrataan usein maratonjuoksuun: ihan kuin maratonille valmistaudutaan sekä fyysisesti että henkisesti harjoittelemalla ja pyritään kaikin puolin luodaan itselle onnistumisen mahdollisuudet, myös synnytykseen voi valmistautua samalla tavalla. Odottava äiti voi hakea tietoa synnytyksestä, mahdollisista toimenpiteistä, (vaihtoehtoisista) kivunlievitysmenetelmistä, synnytyssairaalan käytännöistä yms asioista, jotka kaikki auttavat hahmottamaan tulevaa tapahtumaa. Vaikka synnytystä ei pystykään ite ohjailemaan, niin tieto kuitenkin auttaa lisäämään luottamusta synnytykseen, jolloin se ei tunnu niin pelottavalta ja vieraalta tapahtumalta.

Mulle yksi merkittävimpiä tekijöitä valmistautumiseen liittyen, oli normaaliin fysiologiseen synnytykseen ja synnytyksen eri vaiheisiin perehtyminen. Luin etukäteen siitä, mitä kehossa fyysisesti tapahtuu synnytyksen aikana ihan solutasolta lähtien: miksi tietynlaista kipua syntyy missäkin vaiheessa, mikä kivun tarkoitus on, mitkä ovat synnytyksen eri vaiheet ja mikä rooli hormoneilla on. Tutkin supistuskäyriä, tutustuin kehon omaan kivunlievitysjärjestelmään ja selvitin mahdollisten toimenpiteiden vaikutusta synnytyksen kulkuun sekä äidin ja vauvan terveyteen. Koin tän kaiken niin kiehtovana, ja tajusin miten mielettömiä meidän naisten kehot onkaan. Kaikilla naisilla on luontainen kyky synnyttää ja mua kiinnosti ihan mielettömästi se, miten luonto on hoitanut asian. Tämä tieteellinen puoli auttoi mm. ymmärtämään kivun merkityksen ja löytämään kehon omat voimavarat synnytykseen.

Fyysisesti valmistauduin synnytykseen käymällä kiropraktikolla, harjoittelemalla hengitystekniikoita, houkuttelemalla vauva parhaaseen mahdolliseen asentoon, sekä opettelemalla kehon rentouttamista. Erityisesti kehon rentoutumisella oli iso rooli omaan synnytykseen. Harjoittelin kuukausien aikana leaun, niskahartiaseudun ja lantion aueen rentouttamista yhdistellen näihin erilaisia hengitystekniikoita - näistä kaikista etsin tietoa netistä ja katoin aiheista Youtube-videoita. Luin ihan sikana kirjoja aiheeseen liittyen ja tein Youtubesta paljon ilmaisia äitiysjooga-videoita. Tärkeimpänä pidän kuitenkin henkistä valmentautumista. Ensimmäistä kertaa elämässäni meditoin ja kuuntelin synnytykseen suunniteltuja äänitteitä. Kokeilin visualisointia ja toistelin erilaisia voimalauseita. Ja kaiken tän keskellä ihmettelin, kuka oikein olin?? :D Halusin lähestyä synnytystä positiivisella mielellä ja mielenkiinnolla. Kukaan ei tiedä miten synnytys tulee menemään ja kaikenlaista voi tapahtua, mutta tiedostin ettei etukäteen stressaaminen ainakaan auttaisi asiaa. Halusin kokea synnytyksen positiivisena ja iloisena asiana, niin suljin pois kaiken pelottelun ja negatiivissävytteisen synnytyskeskustelun. Hoin itselleni, että synnytys on luonnollinen tapahtuma ja naisen keho on luotu selviämään siitä. Mä selviäisin siitä.

Kirjotin tietysti synnytystoivelistan. Toiveissa oli luonnollinen, lääkkeetön synnytys, vaikka 100% ehdoton en asian suhteen ollut. Kivunlievitykseen toivoin vaihtoehtoisia menetelmiä, kuten ammetta, kauratyynyä ja jumppapalloa. Näytin myös miehelle erilaisia pisteitä, joita hän voisi synnytyksen aikana hieroa ja painaa. Toivoin pystyväni olemaan jalkeilla niin paljon kuin mahdollista, sekä synnyttäväni mieluiten jossain muussa kuin puolimakaavassa asennossa. Toiveissa myös oli, että jos kaikki menisi hyvin, pääsisin kotiin sairaalasta mahdollisimman pian.

It's time!

Supistukset alkoi kolme päivää lasketun ajan jälkeen, noin kymmenen aikaan illalla. Mies oli ehtinyt nukahtaa, niin ajattelin että seurailen supistuksia ensin jonkin aikaa yksikseni. Supistuksia tuli heti viiden minuutin välein ja kokeilin heti harjoittelemiani hengityksiä sängyssä makoillen. Olin innoissaan ja vähän jännittynyt. Kun makuulla ei ollut enää kiva ottaa supistuksia vastaan, herätin miehen ja lähdin keinumaan jumppapallon päälle. Keinuin, nojasin ja hengitin. Yritin jokaisella hengityksellä rentouttaa suun alue mahdollisimman rennoksi, koska olin lukenut sen olevan yhteydessä lantion alueen rentoutumiseen. Kun supistuksia oli tullut noin 1,5h, pyysin käskin miestä viemään vanhemman ladyn hoitoon ja soitin sairaalaan. Ajattelin pysyväni kotona mahdollisimman pitkään, mutta jo noin kahden tunnin kuluttua supistukset tuli jo 3-5 minuutin välein, joten sairaalakassi kainalossa lähdettiin matkaan. Autossa hengitykseen tuli mukaan jo haaaa-ääntelyä supistusten kestämiseksi. Olin myös alkanu laskemaan mielessä supistusten kestoa, joka omalta osaltaan auttoi ottamaan supistukset vastaan. Sairaalan pihassa napattiin selfie, jossa molemmat virnisti leveästi :)

Sairaalassa kerroin toivovani luonnonmukaista synnytystä sekä haluavani kokeilla ammetta, ja kätilö otti toiveet vastaan paremmin, kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Hetken käyrillä makailtuani siirryttiin synnytyssaliin, kätilö kävi chekkaamassa ammetilanteen, ja pienen odottelun jälkeen pääsin siirtymään ammeeseen. Tässä vaiheessa mies oli alkanut supistusten aikana painamaan mua alaselästä, tosin ei niistä paikoista, joita oltiin etukäteen harjoiteltu. Ammeesta olin kuullut ja lukenut paljon kehuja ja oli odotukset sen suhteen oli korkealla - ehkä vähän liian korkealla. Vedessä oleminen tuntui mukavalle, supistusten välissä oli mukava rentoutua vedessä, mutta supistuskipujen voimakkuuteen se ei vaikuttanut. Ammeessa oli myös hankala löytää asentoa, jossa mies olisi pystynyt samalla painamaan alaselkää. Huojuin ja nuokuin tässä vaiheessa jo omissa maailmoissani ja käytin haa-ääntä jokaisen supistuksen aikana. Äänenkäyttö tuli oikeastaan ihan luonnostaan, eikä tuntunut yhtään hassulta. Noin tunnin jälkeen amme alkoi kuitenkin ärsyttämään enemmän kuin auttamaan, joten muutaman supistuksen saattelemana kömmin takasin saliin.

Makuulla en pystynyt edelleen olemaan ollenkaan, vaan seisoin ja nojasin mieluummin sänkyyn. Kokeilin ilokaasua muutaman henkäyksen, mutta se ei tuntunut auttavan. Mies painoi edelleen alaselkää ja mä ääntelin ja laskin supistusten kestoa edelleen. Vahtasin myös kelloa, koska jostain syystä ajattelin synnytyksen kestävän yhtä kauan, kuin esikoisen 6h syntymä :D Aloin olemaan jo todella kipeä ja väsynyt. Kätilö toi (oma-aloitteisesti) lämpimän kauratyynyn, joka auttoi jaksamaan taas muutaman supistuksen. Lapsivedet ei olleet vielä menneet ja kätilö kysyi haluaisinko, että kalvot puhkaistaisiin nopeuttamaan synnytystä. En halunnut.

Kätilö ehdotti seuraavaksi etunoja-asentoa sängyssä, jotta saisin levättyä vähän paremmin. Kiipesin sänkyyn ja vaikeroin siinä seuraavat supistukset.. Ääntely alkoi olla jo kovaäänisempää ja rentoutuminen vaikeampaa ja vaikeampaa. Mies kannusti vierellä koko ajan ja mä koitin vaan keskittyä synnytykseen hetki kerrallaan. Jossain vaiheessa kätilö kysyi haluaisinko kokeilla akupunktiota ja kiitin onneani siitä, että juuri hän sattui kätilökseni, sillä akupunktiomahdollisuutta en ollut ajatellut ollenkaan. Akuneuloja laitetettiin ainakin jalkateriin, päähän, selkään ja käsiin. Olin tässä vaiheessa jo niin omissa maailmoissani, ettei laitto sattunut lainkaan. Akuneulat auttoi aika vähän itse kipuun, mutta toimi keinona kestää supistuksia taas hetken verran kauemmin. Ajattelin vain, että jokainen supistus vie synnytystä ja lasta synnytyskanavassa eteenpäin, ja kivulla on hyvä tarkoitus. Aika pian neulojen laiton jälkeen alkoi oma olo olla jo todella epämukava ja tuntui pientä ponnistamisen tarvetta. Olin toivonut voivani synnyttää jossain muussa, kuin puolimakuuasennossa, mutta kätilön tiedustellessa asentotoiveita en jaksanut enää miettiä mitään ja vastasin vaan että ihan sama.. Maailman paras kätilö sanoi kuitenkin hakevansa synnytysjakkaran ja taas mietin miten suuri lahja kätilö olikaan - hän osasi lukea mua/meitä niin, niin hyvin. Kätilö sanokin jälkeenpäin, ettei hän tiedä miten olisi edes saanut mut sänkyyn synnyttämään :)

Istuin synnytysjakkaralle ja nojasin/kannattelin itseäni miehen jalkoja ja polvia vasten. Aloin olla jo melko itkunen, eikä rentoutumisesta ollut enää tietoakaan. Mulla oli jo todella voimakasta ponnistamisen tarvetta, ja kätilö ohjasi mua menemään ponnistamiseen mukaan. Kun ponnistin, ponnistin niin kovaa kun vaan ikinä jaksoin ja kätilö ja mies kannusti jatkamaan. Ponnistuskipu oli kamalinta mitä synnytyksessä oli siihen saakka tuntunu.. Tuntui siltä, että kaikki paikat oli tulessa ja alapää repeää liitoksistaan. Ponnistusvaihe oli tosi nopea ja kesti vain muutaman minuutin. Pää oli jo näkyvissä ja kätilö sanoi, että tämä lapsihan syntyy sikiöpussissa :) Puristin silmiä kiinni, haukoin happea ja karjuin, tai siltä se ainakin tuntui. Mä olin juuri se kovaääninen nainen synnytyssalissa ;) Ponnistin pään ulos ja heti perään vartalon, jonka voimasta sikiökalvot puhkesi ja vesisuihkun saattelemana meidän pikku tyttö syntyi.

Koska olin niin lähellä lattiaa (ja omaa alapäätä :)), pystyin nostamaan tytön heti rinnalle. Mies leikkasi napanuoran ja siinä tyttöä ihmetelessä synnytin istukan hyvin kivuttomasti ja multa ommeltiin pieni repeämä. Koska Z sai melko suihkun jo syntyessään, niin suurimmat rönät ja veret pyyhittiin vain pois ja hänet mitattiin ja punnittiin. Sitten tyttö siirtyi iskän rinnalle ja mä huojuin suihkuun ihan mielettömän endorfiiniryöpyn saattelemana. Olo oli ihan euforinen. Kamala väsymys iski vasta myöhemmin :) Synnytys kesti kaiken kaikkiaan 8 tuntia, ponnistusvaihe 4 minuuttia. Koska tytöllä ja itellä oli kaikki hyvin, viihdyttiin osastolla vain kuutisen tuntia: lääkäri checkasi tytön ja päästi meidät kotiin. Autolle kävellessä tuntui kieltämättä vähän hullulta, että olin lähdössä jo kotiin. 

Itsellä synnytys siis sujui hyvin pitkälti omien toiveiden mukaan, enkä muuttaisi siinä mitään. Oli ihanaa liikkua omien tuntemusten mukaan sekä kokeilla erilaisia luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä. Oli hienoa tuntea synnytyksen jokaiset vaiheet - tuntea kun oma lapsi laskeutuu synnytyskanavassa. Kivusta huolimatta oli ihan mieletöntä tuntea ponnistamisen tarve ja saada ponnistaa omaan tahtiin. Kätilö oli oikea taivaanlahja ja oon niin kiitollinen, että juuri hän sattui olemaan sinä yönä työvuorossa. Parasta kuitenkin oli miehen tuki ja kannustus koko synnytyksen ajan ja musta todellakin tuntui siltä, että me tehtiin se yhdessä. Me synnytettiin yhdessä. 

Oon tietysti tosi kiitollinen siitä, ettei tullu mutkia matkaan, koska se ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Synnytys ei aina suju odotusten ja toiveiden mukaan, eikä tilanteen kulkua voi mitenkään käsikirjoittaa valmiiksi. Nykynainen (minä mukaanlukien) on myös tottunut suunnittelemaan ja aikatauluttamaan elämäänsä, mutta synnytystä ei voikaa itse kontrolloida samalla tavalla. Siksi tulisi säilyttää avoin ja realistinen mieli toiveista ja valmistautumisesta huolimatta. Toisaalta uskon, että vaikka synnytys ei sujuisikaan odotusten mukaan, niin huolellinen valmistautuminen voi auttaa käsittelemään jälkeenpäin tapahtumien kulkua. Synnytykseen voi valmistautua monella eri tavalla. Kaikki ihmiset on yksilöitä, niin myös valmistautumistavat on myös yksilöllisiä - se mikä toimii yhdelle ei välttämättä toimi toiselle. Nykyään on kuitenkin paljon tarjolla erilaisia synnytysvalmennuksia, hengitys- ja rentoutusharjoituksia, raskausajan joogaa, nettisivuja, blogeja ja mammaryhmiä, joita suosittelen hyödyntämään mahdollisimman laajasti omaan synnytykseen valmistautuessa. Uskon, että huolellinen valmistautuminen ja asian käsittely vähentää pelkoa, jolloin synnytysprosessiin on helpompi lähteä. 

Jokainen synnytys on yhtä hyvä, eikä toisen synnytys myöskään ole keneltäkään muulta pois. Mulla oli omat syyni luonnonmukaiseen/lääkkeettömään synnytykseen, enkä ajattele että kyse olisi mistään sankariviitasta :) Jokaisella naisella on oikeus hyvään synnytykseen, ja jokainen määrittelee hyvän synnytyksen itse. Jollekin se voi olla luonnollinen, toiselle mahdollisimman kivuton ja kolmannelle sektio. Ja jokainen synnytys voi silti olla yhtä hyvä <3

Kommentoi