Ladataan...
BY RACHEL

 

Hey blog, remmeber me?

Tuli sitten pidettyä ihan kunnon kesäloma, blogitaukoineen päivineen. Ostin ennen Kanadan reissua uuden läppärin, jonka ajattelin ottavani reissuun mukaan ja postaavani ahkerasti loman aikana. Läppäri ei kuitenkaan ehtinyt reissuun mukaan ja oikeestaan hyvä niin; päivät vaan valui ohi enkä tosiaankaan käsitä, missä välissä olin ajatellut ehtiväni postailemaan.. Muutenkin väsyttävän alkuvuoden jälkeen olin ihan kunnon loman ja levon tarpeessa, joten kuukauden relaaminen teki todellakin terää :)

Loma oli tosi onnistunut kaikilla elämän osa-alueilla. Oli ihanaa päästä takasin tuttuihin maisemiin, viettää laatuaikaa perheen kanssa kotosalla ja tien päällä, pyöriä Toronton keskustassa, maistella uusia ruokia ja testailla ravintoloista sekä pelotella pesukarhuja pois leirintäalueelta. Tehdä salaatteja äitin kasvimaan antimista, seurata siskon poikien touhuja, tehdä ulkotreenejä vanhalla traktorin renkaalla ja nauttia +40 asteen lämmöstä. Hakea päivittäiset kahvit drive thru:n kautta, paistaa täydellisen kullertavia vaahtokarkkeja, seurata pikkuveljen korispelejä, lukea kirjoja ja vaan ​olla. ​Kotiin palasin siis tankki täynnä inspiraatiota, motivaatiota ja hyvää oloa, josta riittää varmasti pitkälle syskyyn :)

Uusia juttuja on syksyn myötä luvassa myös blogin puolella, nimittäin oon vihdoin alkanut työstämään omia nettisivuja. Oon puhunut useaan otteeseen omista nettisivuista ja nyt kun sain apua niiden pystyttämiseen, on yksi oma tavoite vihdoin toteutumassa :) Sivut on tarkoitus saada pystytettyä toivon mukaan (sormet ristissä!) elokuun aikana, mutta infoan niistä sitten tarkemmin.. Blogista hieman poiketen omat sivut tulee olemaan hyvinvointi- ja terveyspainotteisia, joten kaikki muotihöpinät ja aiheeseen liittymättömät löpinät tulee jäämään pois (mutta se nyt tuskin ketään haittaa :D). 

Haluan kunnon sivut, joiden kautta pääse jakamaan tietoa, reseptejä, motivaatiota ja hyvää oloa. Omat opiskelut jatkuu ensi vuonna vielä avoimen kautta, ja luvassa on vikat urheiluravitsemuksen opinnot ja uusi urheilupsykologian perusopintokokonaisuus! Sen lisäksi suoritan pitkin vuotta Paula Heinosen Terveyden tukipilarit -kursseja, joissa perehdytään funktionaalisen lääketieteen maailmaan ja joista mulla olisi niiiin hirveesti kirjoitettavaa.. But that's not all. Ensi kuussa aloitan nimittäin myös viiihdoin (siis monen vuoden pitäiskö, eikö pitäis -pohdinnan jälkeen..) PT-opinnot, joista oon ihan superinnoissani!! 

Aaah nyt tuntuu siltä, että olisi vaikka mitä asiaa, mutta jatketaan niistä sitten toisella kertaa. Kiva olla taas takaisin langoilla :)

PS. Kuvat on eiliseltä brekulta ihanasta Soul Bowl Cafesta. Keravalla sijaitsevan Nanna Karalahden perustaman kesäkahvilan menu oli niin herkullinen ja koko paikka niin idyllinen, että on pakko tehdä sinne vielä toinen visiitti ennen ovien sulkemista :) 

Ladataan...

Ladataan...
BY RACHEL

Apua, juhannus on kohta jo täällä! Mihin tää aika menee?

Ainakin itelle juhannus tuntuu just keskikesän juhlalta ja tuntuu vähän hullulta, että sen aika on ihan pian. Ehkä ne oli ne aikaiset toukokuun helteet, jotka sai ottamaan kunnon varaslähdön kesään ja pisti pakkaa sopivalla tavalla vähän sekasin :) Niiden lämpimien viikkojen aikana ehti meinaa tehdä vaikka mitä kesäjuttuja, joita olin suunnitellu tekeväni vasta paljon myöhemmin! Suomen kesä on todellakin pistäny tänä vuonna parastaan.

Kesä (tai mikään muukaan vuodenaika) ei tietenkään tarvitse mitään to do-listoja onnistuakseen, mutta näitä on hauska välillä koota ihan vaan omaksi inspiraation lähteeksi :) Kun listailee kaikkia kivoja asioita ylös, niin huomaa miten paljon ympärillä onkaan pieniä ilon ja nautinnon lähteitä, ja ainakin ite innostun näistä tosi paljon! Omaa listaa kootessani tuli taas huomattua, miten uusiin elämyksiin, mahtaviin kokemuksiin ja hyvän fiiliksen luomiseen ei aina tarvita mitään extraspesiaalia tai suuria budjetteja - itseasiassa monet omista jutuista on ihan ilmaisia :) Tykkään tehdä näitä bucket listoja myös sen takia, etten löydä itteäni elokuussa tajuten, että mitään kivaa kesätekemistä ei oo tullu tehtyä. 

Meidän kesä näyttää tänä vuonna vähän erilaiselta, kun vietetään suurin osa kesästä ja lomasta maapallon toisella puolella. Iso osa oman bucket listan kohdista onkin asioita joita tullaan tekemään Kanadassa (mm. road trippiä, telttailua, uusia ravintoloita, notski-iltaa!) mutta on siellä muutamia kohtia, jotka on suunniteltu ihan Suomen kesää ajatellen (mm. naku-uinti, kattoterassi ja maailmanpyörä). Helsingissä ois myös monta paikkaa ja ravintolaa/kahvilaa, joita haluaisin päästä testaamaan, niin ainakin yksi päivä stadissa kierrellen ois kiva. Listalle olis tehny mieli lisätä vielä surffauksen opettelu ja vesihiihto, mutta ne olis ollu tässä tilanteessa vähän epärealistisia, joten säästettäköön ne toiseen ajankohtaan.. Mitä teidän bucket listalta löytyy? :)

PS. Keskustellaanko hetki juhannuksen säästä? Tai sitten ei. Sama keskustelu on taidettu käydä viimeiset 5 vuotta :D

Ladataan...
BY RACHEL

Pikkubreikki blogista oli näemmä tarpeen :) Tajusin, että oon luonu itelleni sisäistä painetta koko blogitouhusta ja asettanut riman aivan liian korkealle, joka on puolestaan aiheuttanut itelle riittämättömyyden, epävarmuuden ja epäonnistumisen tunteita. Jouduin viikonloppuna ihan tosissani ravistelemaan itteäni tämän asian suhteen, sekä palaamaan takaisin alkuviivalle muistuttamaan itseäni siitä, miksi tätä teen. Huomaan, että vaadin itseltäni ihan hirveästi ja asetan itselleni tosi korkeita tavoitteita. Koen helposti riittämättömyyden tunnetta, kun haluan tehdä asiat 110-prosettisesti, omat laatuvaatimukset hipovat pilviä ja virheiden tekeminen pelottaa. Suomeksi sanottuna, oon luonteeltani tunnollinen, suorittamiseen taipuvainen täydellisyydentavoittelija.

Tästä onkin siis luonnollista jatkaa aiheeseen, joka on pyörinyt mielessäni viime päivinä; epäonnistuminen. Epäonnistumisia on varmasti kaikilla takana, ja niiden synnyttämät tunteet voivat saada epämieluisia tunteita tai muistoja pintaan.. Mutta mitä tarkoittaa epäonnistuminen? Onko sellainen henkilö onnistunut, joka pelaa aina varman päälle, karttaa riskejä eikä mokaa ollenkaan? Voitko kuvitella ihmistä, joka ei ikinä epäonnistu? 

Epäonnistuminen-sana itsessään kolahtaa korvaan hyvin negatiivissävytteisenä.. Epäonnistumiseen voi liittyä pettymyksen ja hapeän tunteita, ja se voi tuntua suurelta ja ahdistavalta asialta, jolla on kauaskantoiset seuraamukset. Sosiaalisen ympäristön luomat paineet voi myös saada meidät pelkäämään epäonnistumista. Ajattelen kuitenkin itse, että epäonnistuminen on pikemminkin sitä, ettei edes yritä - ei se, että ottaa riskin ja mokaa. Epäonnistumiset kuuluu elämään, niitä tulee ja menee, halusit sitä tai et :) Epäonnistuminen on yrittämisen merkki ja pikemminkin osa elämää ja menestysmatkaa; ne ihmiset, jotka tekevät ja tavoittelevat asioita, sekä asettuvat mukavuusalueensa ulkopuolelle, epäonnistuvat eniten. He kuitenkin satavarmasti kasvavat, kehittyvät ja menestyvät eniten. 

Koska tosiasia on, että on aina mahdollista epäonnistua ja mokata. Epäonnistua, hajota, eksyä, romahtaa - ja se on kaikki OK. Jos ei uskalla ottaa sitä riskiä ja yrittää, ei voi silloin myöskään tietää omia onnistumisen mahdollisuuksia. Mitään uutta ja luovaa ei voi syntyä, jos pelkää epäonnistumista ja haluaa pelata aina varman päälle.. Jotta oppiminen ja kehittyminen olisi ylipäätään mahdollista, on vain opeteltava sietämään epäonnistumisia ja osaamattomuutta. Yksi oma mantroistani onkin: "On parempi tehdä jotain epätäydellisesti, kuin ei mitään täydellisesti." Voin siis kirjoittaa blogia, vaikka kirjoitusvirheitä tulee, kuvien laatu ei ole lähelläkään ammattibloggaajien tasoa, tai itsekeksityt reseptit maistuu jonkun suussa ihan kakalta. 

Oon lukenut paljon tarinoita menestyneistä ihmisistä ja todennut, että heitä kaikkia yhdistää sama asia: he ovat kaikki epäonnistuneet elämässä jollain tasolla, itseasiassa lukuisia kertoja. Se, mikä on kuitenkin tehnyt heistä menestyksekkäitä, on heidän suhtautuminen epäonnistumisiinsa; sen sijaan, että he ovat antaneet pelolle vallan tai jääneet vellomaan itsesääliin ja -kritiikkiin, he ovat kääntäneet epäonnistumiset ja vastoinkäymiset edukseen. He eivät ole luovuttaneet, vaan yrittäneet uudelleen ja uudelleen epäonnistumisien jälkeen. Kyse on siis oikeastaan enemmänkin siitä asenteesta, jolla päättää suhtautua asioihin ja tilanteisiin, jotka eivät suju suunnitelmien mukaan. 

Epäonnistuminen on harvoin kohtalokasta tai lopullista, vaan itseasiassa oiva tilaisuus aloittaa alusta aiempaa älykkäämpänä. Epäonnistuminen auttaa lisäämään ymmärrystä siitä, mitä tarvitaan lisää tai mitä meidän tulee muuttaa, jotta voimme onnistua. Epäonnistumisten kautta opimme menestymään. Jokaisessa epäonnistumisessa on myös potentiaalia kasvuun ja kehitykseen, ja voi parhaimmillaan toimia ponnahduslautana menestymiseen. Uskon myös, että oikeanlaisella suhtautumisella voi oppia olemaan myös epäonnistumisistaan kiitollinen.. Jokainen voi päättää antaako yksittäisen epäonnistumisen romuttaa koko elämänsä, vai kohauttaako tilanteelle olkiaan ja jatkaa elämäänsä eteenpäin. Ja jos aina yrittää parhaansa niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka siinä vaiheessa omaa, voiko silloin edes ajatella epäonnistuneensa? 

Yrittäminen ja virheisiin uskaltautuminen vaatii rohkeutta, mutta mitä enemmän yrittää, sitä enemmän ja varmemmin myös menestyy. Jos yrityksesi päätyvätkin epäonnistumiseen, voit silti olla ylpeä yrityksestäsi. Epäonnistumisia ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti, sillä virheitä tehdään niin kauan kuin täällä eletään :) Tärkeää on ottaa niistä opikseen ja siirtyä eteenpäin, sillä epäonnistumisissa rypeminen on turhaa, lisää pahaa oloa ja loppupeleissä estää nauttimasta elämästä. Lohdullista on myöskin se, että epäonnistumisen jälkeen meillä on aina edessä lukemattomia uusia mahdollisuuksia, jos vain sallimme ne itsellemme. Ja oikeastaan joskus se, ettei asiat menekään niinkuin toivoisi voikin olla loppupeleissä parasta, mitä itselle voi tapahtua.

Ja palatakseni vielä blogin alkujuurille.. Blogi syntyi yksinkertaisesta halusta jakaa ideoita, ajatuksia ja inspiraatiota muille - koin ja koen edelleen blogin olevan ihan täydellinen alusta jakamaan muun maailman kanssa kaikkia niitä asioita, joita pyörittelen omassa mielessäni. Tästä on myös kehkeytynyt itelle ihan sairaan hauska ja voimaannuttava harrastus, joka tuottaa mulle paljon iloa. Tavoitteita blogin suhteen toki on paljon, mutta jos jonkun asian opin pienen blogiloman aikana oli tämä: jos pystyn kirjotuksillani inspiroimaan edes yhtä ihmistä, niin silloin koen onnistuneeni tehtävässäni. 

 

Ladataan...
BY RACHEL

Mun aikomuksena oli kirjotella tänään epäonnistumisista, sillä kuuntelin eilen tosi mielenkiintoisen podcastin aiheesta jonka sanoma oli mielestäni tosi tärkeä ja voimaannuttava. Oon myös luonnostellut muutamia pidempiä postaussarjoja ja kuvannut paljon materiaalia valmiiksi. Tällä hetkellä mulla on kuitenkin tosi kova writer's block, ja tekstin tuottaminen blogiin tuntuu jostain syystä tosi tahmealta. Ei sillä, etteikö mulla olisi aiheita mistä kirjottaa (mulla on olemassa blogiaiheita varten oma vihko, jossa on postausaiheita vaatimattomat parisataa :D), mutta ehkä pikemminkin poden jonkinlaista identiteettikriisiä mitä blogin suhteen tulee...

Blogeja on olemassa varmaan miljoonia ja uusia syntyy päivittäin. Oonkin tässä muutaman päivän aikana pohtinu, että mitä annettavaa omalla blogillani on? Miksi edes pidän blogia? Mitä haluan blogillani tehdä tai saavuttaa? Miksi mun blogia ylipäänsä luetaan? 

Oon kirjotellut reilun vuoden blogia, jonka aikana oon kyllä huomannut että tän tyyppisiä laskukausia tulee ja menee; välillä on ihan superinspiroitunu olo, tekisi mieli kirjotella päivät pitkät juttuja, uusia reseptejä testaillessa kokee mielettömiä onnistumisen tunteita ja asukuvien ottaminen tuntuu superhauskalta. Pääsen kunnon flowtilaan, jossa luovuudelle ei näy rajoja. Sitten tulee niitä hetkiä, kun oma blogi tuntuu vaan epämääräiseltä möykyltä.. Ehkä koen blogin suhteen paineita, kun näen omassa mielessäni sen millainen se voisi olla ja vaadin perfektionistina itseltäni niin paljon. 

Tiedän etten ole ainoa tämän ongelman kanssa kamppaileva, sillä oon lukenut monen muunkin bloggaajan postauksia samanlaisista tuntemuksista. Tekisi mieli panostaa blogiin enemmän ja purkaa omia ideioita ja ajatuksia, mutta en aina tiedä miten. Tämä on ihan sairaan tärkeä harrastus itelle jonka tekemisestä nautin, mutta huomaan että välillä suorittaja-minä koittaa ottaa ohjat käsiinsä ja koko touhusta katoaa ilo ja hauskuus. Pitäisi vissiin opetella sitä kuuluisaa lempeyttä itseään kohtaan ja ulottaa se koskemaan myös blogia :) 

Tänään siis tämmöstä. Vähän sellanen fiilis kun kuvissa: aikomus ja yritys hyvä, mutta pientä vastustusta matkan varrella. Ehkä huomenna on jo parempi ;)

Ladataan...
BY RACHEL

 

 

Dear diary,

What a weekend! Enkä tarkoita tällä mitään railakasta, menevää ja tapahtumarikasta viikonloppua. Tarkoitan sillä mm. silmätulehdusten, ystävien näkemisen, yksinhuoltajana olemisen, sekä hampaiden tulemisen sekamelskaa ;) 

Mies lähti viikonlopuksi ralleihin ja jäätiin tyttöjen kanssa kotiin viettämään tyttöjen viikonloppua. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin näinkin pitkän ajan (4 yötä, heh) yksin lasten kanssa, joten sain pikkumaistiaisen siitä, miltä tuntuisi olla kahden lapsen yksinhuoltaja.. Sanotaanko vaan, että en malta odottaa, että parempi puolisko saapuu tänään kotiin :) Tajusin taas, miten me ollaan sopivan erilaisia että täydennetään toisiamme juuri sopivalla tavalla. Samalla haluan antaa hatunnoston kaikille yksinhuoltajille, te ootte todellakin aika rautaisia.

Viikonloppu oli siis omalta osaltani tavallista intensiivisempää mitä äitinä ja lasten kanssa olemiseen tulee, joka sai lisäsäväyksen omasta 6 päivää kestäneestä silmätulehduksesta, joka levisi kaiken kukkuraksi pikkuladyyn, joka tekee samanaikaisesti 4 hammasta kerralla. Huh :D Opin kuitenkin hyvän taktiikan, jolla saa laitettua vauvalle silmätippoja, jonka lisäksi kipeänä oleminen pakotti pysymään kotona tehden kotihommia, laputellen kirppiskamoja, sekä hoitaen muita aikuisten ihmisten velvollisuuksia. 

Viikonloppu oli silmätippoineen päivineen kuitenkin loppujen lopuksi tosi kiva. Pidettiin tyttöjen kanssa oma pieni pannaribrunssi, saunottiin, katottiin leffaa ja popitettiin Marcus & Martinusta - eli vietettiin aikalailla käsikirjojen mukaista tyttöjen viikonloppua :) Näin myös paria parasta ystävää, joista toisen kanssa juteltiin vaan monta tuntia ja toisen kanssa vietettiin aikaa Jumbossa shoppaillen ja syöden. Olin ihan superilonen siitä, että Jumboonkin on nyt avattu Fafa's - niiden falafelit on jotain ihan törkeen hyvää. Miten, oi miten saisin tekaistua samanlaisia rapeita herkkupalleroita myös omassa keittiössäni? Miksi en käytä enemmän näitä mausteita kotona? Otin tällä kertaa kana mezen, jossa oli kaikki maut kyllä niin spot on. Melkein nuolin lautasen puhtaaksi :) 

Ihan parasta, että tänään on maanantai, ollaan kaikki taas terveitä ja Sale pääsi toiselle kaudelle. Nyt lähden heittämään isomman ladyn eskariin, josta suuntaan ystävän luokse meidän perinteiselle arkipäiväbrunssille. Happy Monday!

Pages