Rasti

Kirjoitan usein mielessäni eräänlaista listaa.

Lista kasvaa etenkin keväisin ja silloin kun innostun. Se hälvenee muistista syksyisin, kiireisinä arkiaamuina, väsymyksen täyttäminä iltoina ja silloin kun kalenterissa on enemmän tekstiä kuin tyhjiä viivoja. Tyypillisenä jousimiehenä innostun kuitenkin melko usein. On useita asioita, pieniä ja arkisia, isoja ja unelmia, jotka saavat sisäisen lapseni heräämään ja pomppimaan innosta. Kaikilla on unelmia, tai ainakin pitäisi olla. Tavoitteitakin on hyvä asettaa aika ajoin – miettiä mistä unelmoi, ja millaisin pienin tai isoin tavoittein sen voisi saavuttaa?

Palatakseni listaan, se sisältää tietenkin useita pieniä tavoitteita, tavallisia asioita, taitoja joita haluaisin oppia tai kehittää. Asioita, joita tässä elämässä tahdon tehdä. Unelmista puhuttaessa mieleen tulee helposti jotain suurta – matka kauas, upea, iso talo tai lottovoitto. Isoja unelmia on toivottavasti meillä kaikilla, niiden pariinhan on ihanaa välillä paeta todellisuutta. Listani sisältää kuitenkin pieniä asioita, sellaisia joita minun on mahdollisuus tehdä ja saavuttaa tässä hetkessä. Haluan valokuvata ja oppia paremmaksi kuvaajaksi. Haluan kehittyä rakastamassani lajissa eli tanssissa. Haluan oppia kutomaan, ompelemaan itse vaatteita ja virkkaamaan. Juosta koko lenkin. Leipoa täydellisen kakun. Lukea enemmän. Palata ranskan opintojen pariin. Tehdä lisää tulkin töitä. Ja kirjoittaa blogia. Syksyllä aloitin valokuvaamaan enemmän, tämän vuoden puolella olen käynyt kuvauskursseilla ja lisää on tulossa. Otin juoksuhaasteen vastaan. Ja nyt ruksin taas yhden kohdan: kirjoitin juuri ensimmäisen blogipostaukseni.

Tämä lienee teksteistäni syvällisintä – haluan kirjoittaa rentoa, arjenmakuista blogia, jakaa kakkureseptejä, innostua lastenvaatteista ja lastenhuoneen diy-projekteista, ja toivottavasti kertoa myös juoksu- ja kunnonkohotushaasteideni etenemisestä. Tervetuloa seuraamaan Raekuuroja -blogia! Tarina nimen takaa on muuten luvassa myöhemmin…

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *