Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Olen löytänyt parhaimman kasvonaamion. Se tuntuu ihanalta kasvoilla, jättää iholle puhtaan ja kosteutetun olon, sekä on niin helppo käyttää, että tätä ihonhoitorutiinia on enää vaikea sivuuttaa. Se on Olivia Kleinin Detox Masque. Suurin osa naamioista, joita olen käyttänyt, on paksuja voiteita, kalvoja tai iholle kuivuvia savihoitoja. Tämä on jotain aivan muuta. Se on aktiivihiilipohjainen hoitonaamio, joka on niin kevyttä, ettei se jää iholle kuoreksi. Sen voi huoletta unohtaa kasvoille puuhastellessa kotona jotain muuta. Tässä on juuri se juju, miksi pystyn pitämään kiinni tästä ihonhoitorutiinista. Sitä ei tarvitse suunnitella. Kerran viikossa, puhdistuksen jälkeen levitän hoitonaamiota kasvoille. Se tuntuu vähän siltä, kuin levittäisi kasvovoidetta ja antaisi imeytyä. Naamio ei siis käy kiristämään iholla lainkaan. Sitten puuhastelen iltapalan ja lapsen iltatoimien parissa. Fridan mentyä nukkumaan pesen naamion kasvoilta. Ohjeen mukainen vaikutusaika on 15-20 minuuttia, mutta pidemmästä ajasta ei ole haittaa. Iho tuntuu naamion jälkeen raikkaalta ja hoidetulta. Aktiivihiilen lisäksi hellävaraisen, voidepohjaisen hoitonaamion tehoaineina on hyaluronihappo, pantenoli ja luonnonöljyt. Sitä voi käyttää myös täsmäaseena paikallisiin epäpuhtauksiin yön aikana sekä ärtyneelle ja herkälle iholle syväpuhdistajana kuorinnan sijaan. Monitoimituotteesta ei tarvitse edes maksaa maltaita. Detox Masque maksaa alle 14€ ja pullo on todella riittoisa. 

 

 

 

Tutustuin Olivia Klein tuotteisiin ihanassa Iltapesu-illassa TRE:ssä. Kotimaisen kosmetiikkasarjan lähtökohtana on valmistaa puhdas tuotesarja herkistyneille ja allergioista kärsiville. Ihoni ei ole erityisen herkkä, mutta ihastuin tuotteiden yksinkertaisuuteen sekä toisaalta monipuolisuuteen. Kasvojen hoito perustuu ihon kosteutukseen ja samalle tuotteelle on monta käyttötarkoitusta. Esimerkiksi puhdistusöljyä voi käyttää myös kasvohoitona ja lisäkosteuttajana voiteen seassa. Yrityksen arvoihin kuuluu ympäristön kunnioittaminen, ihmisläheisyys ja yksinkertaisten asioiden voima. Näin ollen tuotteet valmistetaan ympäristöä ajatellen, vastuullisesti ja zero waste -periaatteella, kaikki toiminta tehdään ihmisläheisesti ja läpinäkyvästi, sekä lisäämättä mitään ylimääräistä tuotteisiin. Kauneuden kuuluu olla helppoa ja vaivatonta. 

 

 

Detox Masquen lisäksi ostin ensimmäisenä kokeiluun Hydra Spray Tonerin, josta olen tykännyt niin paljon, että olen suihkutellut sitä säästelemättä. Tehokosteuttava hoitoneste aloe veran lehtimehusta ja ruusunkukkavedestä rauhoittaa pintakuivaa ihoa ja soveltuu käytettäväksi myös meikin päällä. Iltapesulta sain testiin Deep Peel syväpuhdistavan kuorintajauheen, joka sisältää rauhoittavaa kalamiinia ja tehokkaasti puhdistavaa natriumkarbonaattia ja ruususavea. Jauhe sekoitetaan puhdistustuotteeseen ennen käyttöä, joten sama tuote sopii niin kasvoille, vartalolle kuin hiuspohjalle. Sitä voi käyttää myös täsmähoitona epäpuhtauksille yhdessä Detox Masquen kanssa. Kuvailisin sitä pienirakeiseksi ihmeidentekijäksi, jonka helppokäyttöisyys saa lisäksi plussaa. Hintakin on vain kympin luokkaa.

 

 

Lue lisää:

Olivia Klein collection

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

 

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Yhteistyössä: Kiddex & Plantoys Suomi

 

 

Lapsen motorinen kehitys on ihan hurjan tärkeä osa kasvua ja kokonaiskehitystä. Motoristen taitojen (ja niiden yhdistelmien) oppiminen luo liikkumisen perustan. Taitoja, joita tarvitaan päivittäiseen toimintaan. Taidot kehittyvät yksilöllisesti, mutta arjessa on tärkeää havainnoida kehittyvätkö ne eteenpäin. Lapsen liikkumista kannattaa seurata tasapainon, liikkumisen ja käsittelyn taitojen kautta. Tasapainotaitoihin luetaan esimerkiksi pysähtyminen ja heiluminen, liikkumistaitoihin kiipeäminen ja hyppiminen, sekä käsittelytaitoihin potkiminen ja heittäminen.

 

 

Olin lapsena, ja olen edelleen, melko kömpelö ja arka etenkin pää alaspäin liikkeissä, kiipeämisessä ja kiinniottamisessa. Oman kehon hahmottaminen ja varmuus tuli vasta myöhemmin teini-iässä liikuntaharrastusten sekä myöhemmin ryhmäliikunnan ohjaajan työn myötä, mutta esimerkiksi seikkailupuistot, boxihypyt ja käsilläseisonta on edelleen välteltäviä epämukavuustekijöitä. Frida on sen sijaan napannut motoriseen kehitykseensä enemmän Allun geeniperimää ja on kasvanut hurjan vahvaksi ja ketteräksi temppuilijaksi. On hauska seurata, miten vaivattomasti tyttö esimerkiksi ponnistaa korkeaan hyppyyn ja pyöräyttää kuperkeikan, sekä korjaa tasapainonsa esteen yllättäessä. Taidolla ja tuurilla on ollut osuutta myös siihen, ettei kovasta menosta huolimatta ole juurikaan tullut kuhmuja tai mustelmia. Ihan isänsä veroinen hurjapää Frida ei ole, ja tarvitseekin välillä hieman kannustusta uusien juttujen kokeiluun. Geeniperimän lisäksi motoriseen kehitykseen vaikuttaa ympäristö ja sen tarjoamat harjoittelumahdollisuudet. 

 


Plantoysin tasapainoilulauta kehittää vartalon hallintaa, voimaa ja motoriikkaa. Se on monipuolinen lauta, jolla voi harjoitella istuen, seisoen tai keinuen. Köyden pujottaminen ja temppuilumahdollisuuksien etsiminen tarjoaa taaperon aivoille purtavaa ja erilaisia motorisia harjoituksia. Lauta on valmistettu vastuullisesti ja ekologisesti kumipuusta, joka ei tuota enää lateksia. Kaikki valmistusvaiheet ja -aineet ovat myrkyttömiä ja takaavat siten turvallisen tuotteen. Hyvien arvojen, vastuullisuuden, ekologisuuden ja opettavaisuuden lisäksi tasapainoilulaudan muotoilu on kauniin yksinkertainen. Sopii myös sellaiseen kotiin, joka pyrkii välttelemään ylimääräisiä, pienen tilan rauhaa rikkovia kapistuksia. Laudalla on itsekin kiva temppuilla ja keinutella iltojen ratoksi. Yritän yleensä saada laudan liikkumaan ja vaihtamaan suuntaa. Vähän kuin iisi versio indo boardista. 

 

 

(Tasapainoilulauta saatu osana brändilähettiläisyyttä.)

 

 

Lue lisää Plantoysista:

Vastuullista leikkiä

Valikoima ja jälleenmyyjät

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Meille on muuttanut Anna.

Aiemmin Anna on esiintynyt hieman epäselvillä asiayhteyksillä Fridan jutuissa, oikeastaan ainoastaan leikissä, jossa esitellään piirustuksia Pikku Kakkosen Postin tapaan. "Anna on lähettänyt tämän kuvan. Anna on kertonut, että uudessa päiväkodissa ei saa jutella aikuisille." Viime päivinä on selvinnyt tarkempia yksityiskohtia tästä uudesta ystävästä. 

"Mä olin täällä eilen Annan kanssa pomppimassa."

"Isi ja äiti asuu täällä. Mä asun Annan kanssa täällä." Frida sanoo ja osoittaa Google mapsista ensin Kanadaa ja sitten Seinäjokea. 

"Saisinko mä mennä joskus Annan luo? Anna kiipeää puuhun, tutkii lehtiä ja syö kirsikoita. Mä poimin mustikoita puutarhasta."

”Annan päiväkoti on Aleksis Kiven kadulla. Me oltiin Annan kanssa tuolla ravintolassa korkealla ja tuolla Anna asuu, vilkutetaan!”

 

 

Olemme yrittäneet kysellä Annasta lisää, missä he ovat tutustuneet ja miltä hän näyttää, mutta tiedämme vain, että Anna on Fridan ystävä. Tarinoita on tietysti hurjan suloista kuunnella. On myös ihana seurata miten mielikuvitus ja kyky ideoida kehittyy. Paras siis toivottaa Anna tervetulleeksi meille.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tiedätkö sen tunteen, kun heräät lapsen viereltä ja olet menettänyt puolitoista tuntia rauhallista ilta-aikaa?

Minulle käy niin usein. Nukutan lapseni nukuttamalla itseni. Homma ei ole lainkaan suunniteltua, sillä viimeiset ajatukseni voivat liittyä makuuhuoneesta lähtemiseen ennen kuin Frida nukahtaa. Joskus nukahdan jo kirjaa lukiessa. Supervoimani taitaa siis olla nukahtaminen silmänräpäyksessä. Yleensä minun nukutusvuorolla Allu tulee herättelemään puoli kymmenen maissa, eli kun aikaa on kulunut se puolitoista tuntia. 

Eilen illalla Allu oli ulkona ja minä tietysti nukutin Fridan. Heräsin 23.30 kun vieressäni pyörivä mukula vaati uutta vaippaa. Vaihdoin vaipan sängyssä ja jäin silittelemään Fridaa uuteen uneen. 2.00 heräsin siihen, etten ole vieläkään siirtänyt lasta omaan sänkyynsä, enkä toisaalta tehnyt mitään muutakaan. Allu tuli kotiin samalla, kun hipsin makuuhuoneesta hammaspesulle. Kaikki tekemättömät asiat, jotka olin suunnitellut tekeväni viettäessäni omaa aikaa lauantai-iltana, siirtyivät taas jonnekin tulevaisuuteen. Ärsyttävää. Olin suunnitellut tekeväni Voimavaroja vanhemmuuteen -verkkokurssin harjoituksia ja lukevani sen aineistoa. Vastailla sähköposteihin ja ehkä vielä kirjoittaa blogia tai Mom's one line a day -kirjaa, joka taas on jäänyt täyttämättä. Mutta nukuin 11 tunnin yöunet muutamalla väliherätyksellä. Lähimainkaan sellaisia unia ei olekaan nukuttu sitten ensimmäisten vauvakuukausien, joten ehkä ne olivat ihan tarpeelliset unet. 

Sitä se valmennuskurssikin opettaa. Olla myötätuntoisempi itseä kohtaan, sekä suojata ja hoitaa omaa tahdovoimaa. Onhan nukkuminen tavallaan omaa aikaa parhaimmillaan. Voisi ehkä useamminkin antaa itsellensä luvan jatkaa hyvin alkaneita unia aamuun asti. Olo on ollut tänään nimittäin aika hyvä. Sitä paitsi Allu vei Fridan Leikkiluolaan ja minä olen paitsi siivonnut, myös tehnyt niitä omia juttuja. 

 

 

Kumpi teillä nukahtaa ensimmäisenä, lapsi vai vanhempi?

 

 

Lue myös:

Kaikki ne tunnit jotka olen menettänyt

Väsymyksen tragikomedia eli kun äiti on vähän väsynyt

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Onneksi vuodenaikojen vaihtuminen pakottaa tarkistamaan lapsen kengän koon. Fridan jalka oli kasvanut talven aikana kaksi kokoa ja vuodessa yhteensä neljä! Olen innokas varustelemaan lapseni eri tilanteisiin etenkin riittävillä ulkovaatteilla, mutta aikataulutuksessa on vielä parannettavaa. Juoksen joka kerta viimeisten kokojen perässä, vaikka minun kuuluisi työnikin puolesta tietää milloin seuraavan sesongin tuotteet myydään. Tänä vuonna kenkähankinnat on onneksi aloitettu hyvissä ajoin ja kesän tarpeetkin on jo mielessä. Koska varusteiden googlettaminen ja vertailu on melko työlästä, kokosin kenkälöytöni yhteen.

 

Kavat Halland WP lenkkareissa on teipatut saumat ja vedenpitävä materiaali, joka on osittain kierrätettyä nailonia. Kärjen materiaali on vahvaa tekoa, joka ei heti kärsi pyöräilystä ja muusta menosta. Kengät saavat minulta huippulöydön maininnan, sillä teknisyytensä lisäksi ne ovat hyvännäköiset. Täydelliset kengät ulkoleikkeihin ja muuhunkin menoon. Löysin lenkkarit Polarn O Pyretistä ja olin kerrankin ajoissa ostoksilla, nyt malli taitaa olla suurelta osin loppuunmyyty. 

Hummel Reflex Bubblegum JR säihkyy kilpaa auringon kanssa. Näiden valinta menee puhtaasti Fridalle, sillä hän sai itse valita mitkä tahansa lenkkarit Nona K.:n valikoimasta. Ja onhan ne nyt hienot! 

Crocs Bump it kumisaappaat lätäkköhommiin piti Fridan toiveesta olla ehdottomasti keltaiset. Tässä mallissa parasta on ollut keveys, jalan tuki ja parempi lämmöneristys kuin tavallisissa kumisaappaissa. Keltaisia tosin sai hieman etsiä, joten ostin jo syksyksi valmiiksi kokoa suuremmat.

Slipstop tossuissa on liukastumista ehkäisevä pohja ja sukkamainen päällisosa. Ominaisuuksiensa vuoksi tossut soveltuvat hyvin paitsi päiväkotiin, jumppaan ja uimahalliin, ne suojaavat jalkaa myös uimarannalla kuumalla hiekalla tai meressä. Väri- ja kuviovaihtoehtoja on hurjasti, mutta onneksi myös mustaa on tarjolla. Skidi-myymälät sekä jotkin Prismat myyvät näitä, mutta maahantuojan verkkokaupasta voi tilata myös suoraan.

Adidas Swift Run Shoes ja Racer TR lenkkarit ovat kevyet ja ilmavat. Verkkoneulos-lenkkarit ovat mielestäni parhaimmat Suomen lämpimiin kesäpäiviin.

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Mitä sinulle tulee mieleen kierrätetystä materiaalista valmistetusta vaatteesta?

Kierrätetyistä muovipulloista tai merten muovijätteestä tehty polyesteritakki? Revitystä tuotteesta kuiduttamalla valmistettu uusi kangas, joka tehdään uudelleen tuotteeksi? Tai tuote, joka muokataan uuteen muotoon?

Mielikuva siitä, kuinka tekstiilikierrätykseen viety puuvilla t-paita revitään ja kuidutetaan uudeksi puuvillatuotteeksi on kaunis ajatus, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Tällainen kierrätysmuoto on paitsi melko työlästä, se myös vähentää materiaalin laatua kuitujen lyhentyessä uudelleenkäsittelyssä. Onneksi se ei ole ainoa keino. Harvoin tulee ajatelleeksi kierrätetyn materiaalin mahdollisuuksia vaateteollisuudessa, ja etenkin sitä mitä kaikkea onkaan hyödynnettävissä käytettäväksi uudelleen . Silti yhä useampi meistä vaatii nykyään läpinäkyvyyttä tuotantoketjuissa ja haluaa kuluttaa vastuullisemmin.

Suomalainen vastuullinen muotiyritys, TAUKO valmistaa mallistonsa 100% kierrätetyistä ja korkealaatuisista materiaaleista. Tämä hienolta kuulostava asia on lähempää tarkasteltuna vieläkin hienompi, joten kerron mitä se TAUKON kohdalla tarkoittaa, ja miksi itse olen merkistä niin innoissani. Jos brändi ei ole tuttu, kannattaa ehdottomasti lukea. Saatat yllättyä.

 

 

TAUKO valmistaa korkealaatuisia ja kauniita tuotteita kestävään vaatekaappiin tekemättä kompromisseja suunnittelun, eettisyyden ja ekologisuuden kustannuksella. Mallistot heijastavat TAUKON intohimoa nykytaidetta ja -suunnittelua sekä vastuullisia arvoja kohtaan. Mallistot valmistetaan yhteistyössä suomalaisten ja saksalaisten tekstiilivuokrausyritysten kanssa, joiden poistomateriaaleista valitaan tekstiilit edelleen käytettäviksi raakamateriaaleiksi. Käytöstä poistettujen tekstiilien lisäksi TAUKO käyttää hyödyksi ylijäämäneulosta ja -lankaa sekä esimerkiksi luomuvillaa. Tuotteet valmistetaan mahdollisimman lähellä sekä raakamateriaalin toimittajia että käyttäjää, Suomessa, Virossa, Saksassa ja Puolassa.

Materiaalin tarina ja laatu oli ensimmäisiä asioita, joihin ihastuin TAUKON tuotteissa. Tekstiilipalveluiden ammattilaiskäyttöön suunnitellut materiaalit ovat niin laadukkaita ja teknisiä, että vielä sen jälkeen, kun ne on poistettu alkuperäisestä käytöstä, ne eivät kalpene uuden vaatetuskankaan rinnalla. Syli-takki, joka on valmistettu terveydenhuollon työvaatteesta ja jonka materiaali on ominaisuuksiltaan ylivoimaista, tuulenpitävää extra hienoa filamenttikuitua. Jopa kädensuiden resorit ovat edellisessä käytössään olleet työvaatekäytössä, mutta edelleen kuin suoraan pakasta vedetyt.

Vaatevalmistuksessa syntyy ylijäämää myös tuotannon alkupäässä, sillä tekstiiliteollisuuden laitekanta tuottaa aina tietyn määrän tekstiiliä, neulosta tai lankaa, mutta vain tietty osa käytetään vaatteiden valmistukseen. Eli esimerkiksi valmiiksi kudottua kangasta saattaa jäädä ylijäämäksi pakoittain. Tätä ei useinkaan tule ajatelleeksi, vaan usein tekstiiliteollisuuden ylijäämäksi mielletään leikkuun ylijäämä tai tuotannon muussa vaiheessa syntyvä ylijäämä. 

Ajatella, että tällaiset materiaalit menisivät hukkaan.

Materiaalin ja laadun lisäksi tarvitaan hyvä suunnittelu. Siihen ihastuin tarinoiden jälkeen. Sitä mukaa kuin yhä useampi valitsee vastuullisemman tavan pukeutua, tarve monipuolisille mallistoille kasvaa. TAUKON mallistoissa on ajattomia vaatekaapin peruspilareita ja sesongin ajankohtaisia tuotteita. Pieniin trendeihin ei tartuta, mutta ajassa ollaan mukana. Klassinen trenssitakki ja valkoinen t-paita sekä erittäin ajankohtainen bucket-hattu ja housujen laskettu haara olivat ensimmäisiä ihastuneita huomioitani. 

 

 

Kuvissakin näkyvä Haiku Dress on valmistettu kierrätetyistä terveydenhuollon sekä hotelli- ja ravintola-alan tekstiileistä, jotka on alunperin luotu kestämään kovaa käyttöä ja huoltoa. Vielä kierrätettynäkin niillä on samat ominaisuudet jäljellä, joten ne soveltuvat hyvin vaatetuotannon raakamateriaaleiksi. Kokemuksesta voin sanoa, ettei minkään tuotteen silittäminen ole ollut niin helppoa, kuin näistä tekstiileistä tehtyjen Haiku-mekon ja Radalla-housujen, jotka minulla on käytössä. Mekko on valmistettu tekstiilistä, joka on ollut aiemmin käytössä pussilakanana ja housujen tekstiili on ollut aikaisemmin aluslakana. Ne tuntuvat iholla yhtä ihanalta, kuin pujahtaisi hotellin lakanoihin. 

 

 

Kevään suosikkihattuni on vahvasti ajassa mukana, sillä bucket-hattuja on näkynyt paljon myös catwalkeilla. Malliltaan klassinen Wisdom-hattu on valmistettu kölniläisen tekstiilihuoltoyrityksen napakasta työvaatekankaasta, joka ei kuitenkaan ikinä päätynyt vaatteeksi.

Valkoinen Sparkle-paita on valmistettu tuotannon ylijäämämateriaalista. Siitä lanka- sekä neulosvaiheessa tuotetusta tekstiilistä, jota on valmistettu enemmän, kuin vaatevalmistukseen on tarvittu. SS18 Transparence -mallisto sisältää paidan lisäksi mekkoja, hameita, toppeja ja huiveja kyseisestä materiaalista eri väreissä. 

 

Kuvat: Jaakko Kahilaniemi

 

 

Osana Vaatevallankumous-kampanjaa TAUKO-myymälässä on lauantaina 28.4. Fashion Revolution by Tauko featuring Ona Kamu -tapahtuma, jossa on mahdollisuus osallistua myös TAUKO-vaatteiden vaihtotapahtumaan sekä tietysti tutustua merkkiin paremmin. Tulen itsekin vierailemaan Katajanokalla sijaitsevassa ihastuttavassa myymälässä lauantaina, joten toivottavasti nähdään siellä!

 

 

(Tuotteet saatu osana brändilähettiläisyyttä.)

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Pages