Alttari

Jokainen järjen ääni kehottaa pyrkimään olemaan läsnä ja elämään tässä hetkessä, mutta kroonisena haaveilijana ja mielelläni kaikissa muissa ulottuvuuksissa kuin tässä todellisessa hetkessä elävänä ihmisenä tämä ajatus tuntuu olevan älyttömän vaikea sisäistää. Ja jos sen sisäistääkin, niin eihän sitä tottele.

Maan pinnalla on pakko käydä päivittäin, mutta kunhan sieltä pääsee (silloin kun pääsee), niin voi keskittyä taas olennaiseen. Kasata itselleen oman alttarin, ja rukoilla, edes yksinkertaisimpia haaveitaan toteen. 

2015-10-22 21.31.14.jpg

Ihan ensiksi istuisin vain paikallani. Kuuntelisin puhdistavaa musiikkia, antaisin vanhojen ja uusien sävelmien soljua lävitseni. En välittäisi mistään.

Sitten luultavasti pakkaisin laukkuni ja lähtisin Kaukasiaan katsomaan vuoria. Mukaan ottaisin joogamaton, enkä tietäisi milloin palaisin, koska myös Balkanille täytyy ehtiä.

Tietysti söisin ja joisin hyvin

sehän on itsestään selvää.

Luultavasti kuuntelisin senkin jälkeen vain musiikkia. Ehkä kirjoittaisinkin, ehkä tutkisin ihmiskohtaloita. Mutta pääasiassa kuuntelisin musiikkia, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että elämäni surkein asia on se, etten ehdi millään kuulla kaikkea.

Niin paljon jää vielä kuulematta.

Ja sitten nukkuisin pitkään, enkä heräisi enää todellisuuteen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *