”Haluaisin edes joskus tavata jonkun, jota en ole vielä tavannut” – Otteita suosikkipäiväkirjastani

Olen jo jonkin aikaa odotellut päivää, jolloin uskallan tehdä maailman pelottavimman tutkimusmatkan. Odotellut olevani henkisesti siinä pisteessä, että kestän helvetillistä häpeää ja voin laittaa kaikki kiusallisimmat asiat surutta nuoruuden (eikä suinkaan oman nolouteni ja älyllisen vajaavaisuuteni) piikkiin.

Eräänä päivänä oli sitten sellainen sadepäivä, jonka onnistuin pitämään lähestulkoon vapaana. Raahasin kapsäkkini kellarista kotiin ja kaivoin esille pahimman häpeäni, tosielämäni SKAM-käsikirjoituksen. 

Tunnetaan myös nimellä teiniaikojen päiväkirjat.

Tiedän, että nykyään järjestetään sellaisia tapahtumiakin, joissa omia päiväkirjojaan voi lukea julkisesti. Mutta koska kuolisin paniikkikohtaukseen jos joutuisin lukemaan näitä yleisön edessä, otan avuksi suojamuurini internetin, jossa kukaan ei voi nähdä häpeääni niin konkreettisesti. Huh. 

Aloitetaan siis. (Viinilasi käteen.)

Päiväkirjoja minulla on yhteensä 11 kappaletta.

Suosikkini näistä kaikista on ehkäpä kirja nimeltä ”16” – aloitin sen tismalleen samana päivänä kun täytin 16. Tuona päivänä päätin, että kirjoitustyylini muuttuu kikattavasta poikien perässä juoksevasta yläastekirjevihkobimbosta syvälliseksi ja boheemiksi toisinajattelija-lukiolaiseksi. Aloin kirjoittaa kirjakielellä, paremmalla käsialalla ja muutenkin ah-niin pikkuvanhasti ja runollisesti. Ns. deepisti.

Avaussivulla kerrotaankin juhlallisesti mistä tässä kirjassa oikein on kyse:

IMG_0616.jpg

On huvittavaa miten ihmismieli unohtaa kiusalliset asiat. Olin vielä hetki sitten siinä käsityksessä, että elin vuonna 2004 ihan sopusuhteessa paisuneen pikkupojan näköisen 16-vuotiaan itseni kanssa, mutta ilmeisesti koko teini-ikäni on mennyt murehtiessa sitä kuinka olen väärän näköinen ja kokoinen enkä kelpaa. Voi buuhuu! Ja mikä kamalinta, minulla ei ollut poikaystävää, enkä olisi voinut myöntää kirveelläkään uhaten, että olisin halunnut sellaisen. Siitä kertoo esimerkiksi älykäs aivoitukseni:

”Haluaisin edes joskus tavata jonkun, jota en ole vielä tavannut.”
 

Merkkiteokseni ”16” on siis juuri sitä itseään. Olen joka sivulla liian ruma ja lihava, vanhemmat asettavat liikaa rajoja, pojat eivät tykkää ja scool sux. Tai oikeastaan koko maailma sux ja minä sen mukana. Mikä kurja ihmisriepu olenkaan! Joskin jossain vaiheessa kyllästyn itsesääliini ja haastan jokaisessa sivunkulmassa maailman, joka ei vaan ymmärrä, ja raivoan sille kynäni kautta. OI, KUKAAN EI KOSKAAN VAAN YMMÄRRÄ!

”Voi jos voisin vaan päättää että jos pojat ei tykkää niin alan lesboksi. SE EI TOIMI! Oon monta kertaa yrittänyt ”ruveta” lesboks, mutta mua ei vaan kiinnosta tytöt!” – (Yleistä nurinaa) – ”VITUN KAIKKI POJAT JOISTA OLEN VÄHÄNKÄÄN JOSKUS VÄLITTÄNYT!”

Lukiolaisen elämä ei toden totta ollut helppoa. Asiat eivät menneet aina mieleni mukaan.

”Oli taas kiva ilta, oltiin Joonaksella. Join Lissun & Visun kanssa tequilaa. Oli siistii vaikka en päässy enää jatkoille STARIIN. Tyhmää et on kotiintuloajat.”

”Vanhat oli ja meni. Eivätkä ne edes olleet kovin siistit. En näyttäny oikeen mun mielikuvaltani, mitään jännittävää ei tapahtunut, isä oli idiootti, eikä kukaan yleisössä ollut sellainen ISOISÄ, josta joskus selitin. Oon lomalla viettäny tosi paljon aikaa Kaisun kanssa. Ja löytäny uuden elämänsuunnan: The Beatles.”

And the rest is history. 

Ulkonäkö, paino, kummalliset ravintotempaukset ja oman kehon vihaaminen on yksi päiväkirjani keskeisimpiä teemoja.

”Mulla on taas uusi villitys. Syön ananasta ja kävelen. Toivon hoikistuvani :D”

”Mua ärsyttää niin pirusti se, että en oo ees vähän kaunis. Mussa on niin paljon huonoja piirteitä, että ne hyvät hukkuvat sinne. Mua ärsyttää, että nykyään pitää muka olla niin kaunis, ja välillä musta tuntuu, et ihan sama, ei mun tartte, mut sitten välillä ahdistaa kun oon niin tavallisen näkönen. Se vaan et olis ees pienemmät tissit ja vatsa. Mä näytän kuvissa ihan hirveältä. Täytyis vaan löytää sopivia vaatteita, mut vaatteet maksaa ja menee nopeesti rikki tai pieneks. VITTUU.”

IMG_0620.jpg

Ulkonäkökompleksit ovat toki pahoja, mutta entäpä sitten seksi! Seksi on teini-iässä aihe, josta on vaikea puhua jopa päiväkirjalleen. On siis hyvä varalta kirjoittaa X:llä ja muilla huumori-ilmauksilla, jotta päiväkirjakin varmasti tietää, etten tietenkään puhu aiheesta vakavissani, ja voin vetää asiani takaisin, jos päiväkirja vaikka sattuisi nauramaan ja ilkkumaan minulle.

”Tänää oli seksipäivä koulussa. Se oli kyl mun kannalta ihan turha, en oo katos hirveesti harrastanut.. eikä muutenkaa seksi oo pahemminkaa osa mun elämää. Tai ei niinku kiinnosta. Ehkä sit rupee kiinnostamaan kun on joku jonka kaa haluu :D” // ”Voisin ruveta nunnaX tai väittää et oon selibaatis 😀 Lol. Äh en vaan jaksa mitää seksihehkutust. Välil mua jopa ällöttää seksi.. oon joko vaan nii tietämätön & kokematon tai sit oon joku asexuaali, ja se kai tarkottaa sitä ettei haluu seXii. Jee. No ei sitä tiiä. Ainakaa mul ei oo mitää sukupuolitauteja!”

”Ällöttävintä on tietty kun kuulee joidenkin kavereiden seksielämän pieniä yksityiskohtia. Kuinka 2 erillistä ihmistä voi vajota sellaseen eläimelliseen tilaan?” 

Onneksi kokemattomuuttaan ja tunteitaan voi paeta alkoholiin. 

”Huomenna on myös mainio tilaisuus asioiden mennessä pieleen vetää elämäni perseet. En aio ajatella enää mitään jos kaikki epäonnistuu. Huomiseksi on varattava kunnon viinavarasto.”

Mutta älkää kuvitelkokaan, että teinin elämässä on ainoastaan kaverit, itseinho ja alkoholi.

”Mua on alkanu kiinnostaa politiikka vähän. Pelottavaa. Oon niin kiihkoilija tarpeen vaatessa.”
 

Hah! Olen myös vuorenvarma siitä, että haluan toimittajaksi. Tai oikeastaan elokuvaohjaajaksi. Tai oikeastaan käsikirjoittajaksi. Tai toimittajaksi. Oli mitä oli, olen asiasta aina NIIN VARMA. No, kieltämättä ”16” tarjoaa kyllä runsaasti hyvää materiaalia artikkeliksi, koko illan elokuvaksi tai käsikirjoitukseksi. 

Suurin osa kerronnasta, jota en tänne nyt tietenkään julkisesti kirjoita, on tietysti draamaa minun, ystävieni ja milloin kenenkin välillä. Kuitenkin erästä traagista juonikuviota voin valottaa.

”Mun pieni LJ-salaisuuteni paljastui, kiitos Joonaksen. En tiedä mikä muhun meni mut aloin melkein itkeä kun kuulin et tieto oli levinny. Suututtaa!”

Nyt on pakko myöntää, että ei mitään, siis yhtään mitään muistikuvaa mikä ihme on ollut mun LJ-salaisuus. Ja minä muistan yleensä kaiken. Eniveis, Joonas on bannattu ja mustalla listalla 4-ever. 

sensured.png

Mutta vielä poikiin (joista uskallan kirjan myöhemmässä vaiheessa joskus käyttää jopa termiä ”miehet”) palatakseni. Jossain vaiheessa tämän huippuromaanin edetessä oivalsin, että seurustelukumppanin puutteen voi korvata onneksi henkisellä pääomalla. Aloin satsata kouluun, ja lopputuloksena sain lakinkin, mikä ei rehellisesti sanottuna vaikuttanut vielä lukion alkupuolella kovin todennäköiseltä.

Myös ulkomaille matkustaminen alkoi muodostua minulle tietynlaiseksi pakkomielteeksi, ja lähes jokainen sivu täyttyy paasauksesta siitä miten nostan kytkintä HETI kun olen säästänyt (kasassa oli kuulemma ”jo 400€”). Ja ihan hyvinhän sitä on tullut lopulta käytyä, vaikka au pairin ura ei ottanutkaan tuulta alleen.

nähdä.png

Jossain vaiheessa ymmärsin asioiden todellisen laidan.

”Oon varma et kirjat korvaa poikaystävän.”
 

Ja niin minäkin aloin seurustella omalla tavallani.

”Mun abikronikassa lukee näin: Aida on rauhottunu. Nykyään se vaan lukee kirjoja.” 
 

Mutta entäpä sitten se oikea ja tärkein elämän suola? No, se selvinnee tästä väärin päivätystä merkinnästä.

IMG_0622.jpg

Nimittäin TIEBOKONEET!!!

Siis _ONNEKSI_ koulussa on koneet, sillä elämäni olisi muuten _täyttä_ helvettiä. Kelatkaapa miten paljon helpompaa nykyteineillä on, kun netti on aina mukana. Ennen saatettiin ehkä hiihtää kesät talvet kouluun, mutta minun lapsuudessani netissä sai olla vain hetken päivässä, ja silloinkin joutui yleensä riitelemään nettivuorosta pikkusiskojen kanssa. Nykyään meillä on vain sellainen pullamössönettisukupolvi – minä sentäs taistelin ja raivasin tieni tänne kesät talvet!

Huhhuh, quite a character. 
 

Menen nyt nurkkaan häpeämään. Saatan myös nauraa samalla vähän mielipuolisesti ja olla pirun onnellinen, että samat ihmiset, joiden söpöjä 16-vuotiaita tarranaamoja on liimattuna kirjan sivuille, ovat edelleen läsnä elämässäni tästä mentaaliajanjaksosta huolimatta (tai ovatkohan enää tämän postauksen jälkeen). Kiitos kaikki posset aasta beehen, rakkaisiin lunatikkeihin ja muihin. <3

**

Löytyykö täältä muita, jotka ovat uskaltaneet raottaa menneisyytensä homeisimpien kellareiden ovia itselleen tai muille? Löytyykö joku, jonka arvokkaita aivoituksia pääsisi lukemaankin täällä intternetseissä?

Mut nopee sit – saan olla vielä tunnin netissä ennen ku pitää alkaa tehä lägei.. HELVETTI!!!!!

Kommentit (14)
  1. Tämä oli ihan helmi! Päiväkirjoja ei ole tallessa mutta niin elävästi palasi mieleen ne itseinhon ja kuvotuksen ja yleisen maailmantuskan ja kaikenkattavan vitutuksen  syöverit, jossa nuo vuodet ryvettiin 😀

    1. Ah, ihanaa etten ole selvästi ainoa ryvettyjä 😀

  2. Hahhaa, tää oli niin hyvä! Mäkin pidin pahimmat teinivuoteni ahkerasti päiväkirjaa. Kamalinta on ehkä se, että olin nimennyt niistä yhden ABSOLUUTTISEKSI SUHTEELLISUUSTEORIAKSI. Deittailin tuolloin fyysikkoa, jonka mielestä kaikki muut paitsi luonnontieteilijät oli tyhmiä. Absoluuttinen suhteellisuusteoria päättyy jotenkin niin, että ”Jätin Fyysikon. En osallistunut kämpän loppusiivoukseen. Toivottavasti se kuolee koleraan.”

    1. Hahah, ihana draaman kaari, ja plussaa päiväkirjan upeasta nimestä! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *