Hanami

Räyhälä

Koko sosiaalinen media täyttyy tällä hetkellä kirsikankukkakuvista, mutta mikäpä siinä. Jos jokin pitää ihmistä tällä hetkellä järjissään, niin luonnon kaikkivoipaisuus.

Ilmassa on pientä työ- ja elämänhallintastressiä, mutta ei varmasti mitään sellaista, mitä kunnon yöunet, parin työprojektin loppuun taputtelu ja lopullinen päätöksenteko ei korjaisi. On opittava elämään niin, ettei aina ole menossa kohti jotakin. Sillä rehellisesti sanottuna ainoa suunta, jota kohti ihminen elämässään lopulta menee, on kuolema. Ennen sitä aion olla itselleni armollinen.

Ja huomenna otan käyttööni täysin uuden ajankäyttö- ja hallintajärjestelmän, kirjoitan konkreettisesti auki työni linjoja ja selvennän itselleni mitä ihmettä minä oikein olen tekemässä ja miksi, ja miten haluan elämääni elää. Opettelen olemaan oman itseni lempeä valmentaja ja tsemppari, joka lopettaa jatkuvan itseruoskinnan ja opettelee luopumaan iänikuisesta perfektionismista.

Astrid Lindgreniä mukaillen, välillä toivoisin olevani vain pieni metsän eläin. Tai ehkäpä jopa kivi.

Kommentoi