Kaksi leffaa - kaksi vastakkaista mielipidettä

Räyhälä

 

La la land ja Moonlight. Kaksi valkokankaat viime aikoina valloittanutta ja palkintoja kahminutta elokuvaa, jotka kävin itsekin katsomassa - ensiksi mainitun jo viikkoja sitten, ja jälkimmäisen vasta eilen.

Molempia elokuvia on hehkutettu ympäri ämpäri maailman ja blogosfäärin, ja minäkin olin jo aiemmin aikeissa kirjoittaa mielipiteeni La la landista. Mutta kun olen saanut tosielämässäni kummastunutta palautetta, että "sä et tykkää mistään", ajattelin säästää internetin jälleen yhdeltä säälimättömän negatiiviselta maailmassa (tai ainakin mediamaailmassa) on virhe -postaukselta. 

Mutta eilen kävin katsomassa Moonlightin, ja ulos tullessani todistin toisin. Kyllä minä tykkään mistään. 

Ja aloin ymmärtää miksi suhtauduin La la landiin niinkuin suhtauduin.

En kiistä, etteikö La la land olisi ollut ihan näyttävä ja lämminhenkinen pätkä. Alun värikäs tanssikohtaus oli iloinen ja näyttävä. Mutta mielestäni elokuvan ansiot jäivätkin suunnilleen siihen. En havainnut päähenkilöiden välillä minkäänlaista kemiaa, musiikki ei ollut tarttuvaa, juoni oli pliisuin ikinä (se toki saattoi olla tarkoituksellista) ja henkilöhahmot onttoakin ontompia. Jopa puvustus ja lavasteet olivat bo-bo-bo-boring. Elokuva ei onnistunut koukuttamaan minua missään vaiheessa millään lailla, ja sitä katsellessani mietinkin oikeastaan vain, että menikö multa nyt jokin käsitystaso ohi ja milloin tämä leffa oikeasti alkaa

Tuntuu ikävältä kirjoittaa näin, kun tiedän kuinka intohimoisesti moni tähän hattaraelokuvaan suhtautui. Se nostettiin jonkinlaiseksi nykyhetken leffaraamatuksi ja ihanan suloisen Hollywood-hötön messiaaksi. En halua tietenkään vähätellä kenenkään leffakokemusta, mutta minun päähäni ei vaan kertakaikkisesti mahdu se tosiasia, että tästä elokuvasta tuli joku vuoden ylistetyin tapaus. 

Kokonaisuudessaan kun La la land oli erittäin hajuton ja mauton sokeriperunavelliksi soseutettu teos. 

Tässä me kaksi kylmää näyttelijäkasvoa nyt tanssimme rahasta. Dippadai, ja katujyrä siloitteli leffapolkumme niin sileäksi, että sitä voi tallata vaivatta. Ja Oscareita satelee!

Tunsin tietysti itseni suorastaan virheelliseksi ihmiseksi, kun reaktioni elokuvaan oli tämä. 

 

Mutta sitten se toinen elokuva.

Moonlight.

Istuin alusta loppuun tiukasti leffateatterin penkkiin liimautuneena. Aivan haltioissani.

Miten hieno ja kiinnostava tarina, miten kaunis toteutus, ja miten eheä kokonaisuus viimeistä piirtoa myöten! Mitkä sävelet ja tehosteet, mitkä tunnelmat, mitkä jännitteet, mikä tekijäkaarti. (Yhdyn monilta osin esimerkiksi Lights & Music -blogin tulkintaan elokuvasta.)

Tuntui kun olisin satumaisesti parantunut jonkinlaisesta Hollywood-krapulasta. 

Tässä elokuvassa oli kaikki kohdillaan loistavaa roolitusta, äänisuunnittelua, upeaa näyttelijäntyötä, käsikirjoitusta, puvustusta ja maskeerausta myöten. Olin myyty.

Moonlightin jälkeen lakkasin välittömästi tuntemasta huonoa omaatuntoa La la land -vihamielisyydestäni. Se oli vain täysin ylimittaisesti suitsutettu pätkä, josta en voinut teeskennellä pitäväni. Blah blah land. 

Ja siitähän tässä olikin kyse. Ei mistään leffavihamielisyydestä, negatiivisuudesta tai kyynisestä asenteesta, vaan kertakaikkisesti eroista keskinkertaisten ja loistavien elokuvien välillä. 

Eikä tässä vaiheessa tarvitse lukea rivien välistä tietääkseen kumpi oli mielestäni kumpi.

 

Millaisia tunteita nämä elokuvat herättivät Räyhälän kriittisessä lukijaraadissa?

 

Lisää televisio- ja leffa-aiheita blogissa:

Kommentit

Minnea
Minnean muruja

On ehkä totta, ettei La La Land kestä kovin kriittistä tarkastelua, mutta itse katsoinkin sen vaaleanpunaiset hattaralasit päässä, ja menin tunteella. Minulle toimi. En halua alkaa kaivamaan siitä virheitä tai miettimään sen höttöisyyttä. Tykkäsin ja sillä hyvä :)

Moonlight vielä näkemättä, mutta toivottavasti pääsen sen piakkoin katsomaan. Odotukset on korkealla.

Räyhälä
Räyhälä

Heheh, ehkä tämä kertoo siis enemmän itsestäni - en osannut laittaa vaaleanpunaisia hattaralaseja päähän. :) Tiesin kyllä, että leffa ei ehkä ole aivan sitä ihan ominta genreäni, mutta jotenkin odotin hehkutuksen vuoksi, että jokin siinä saisi edes otteeseensa. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hahaa! Olen lähes päinvastaista mieltä! RAKASTIN La la landia, se nousi heti sen nähtyäni all time top kymppiini ja muistutti taas, mitä elokuva voi parhaimmillaan olla. Myös päätähtien välisen jännitteen osalta tämä meni ihan omalle huippulistalleni jonnekin Casablancan, Sabrinan, How to marry a millionairen, Pulp fictionin ja Imperiumin vastaiskun kanssa. Moonlight oli mielestäni taas ihan ok, tärkeä tarina ihan hyvin kerrottuna, mutta ei mitenkään ihmeellinen.

Räyhälä
Räyhälä

Hauskaa miten voi olla niin erilaiset mielipiteet :D Osaatko avata yhtään tarkemmin, että miksi se teki noin ison vaikutuksen? Tai millaisia tunteita se herätti?

Vierailija (Ei varmistettu)

Elokuvassa tavoitettiin mielestäni älyttömän hyvin se, miltä ihastuminen, rakastuminen ja rakastaminen tuntuu. Nauroin ja itkin ja elokuvan jälkeen steppasin kaduilla ja portaissa ja tuntui, että lentäisin. Samaistuin päähenkilöihin voimakkaasti, dialogi oli herkullista, ajattelen elokuvaa joka päivä ja hykertelen esimerkiksi "I ran"-kohtaukselle. Tästä tulee varmasti yksi luottoelokuvistani, joita katson uudestaan ja uudestaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lisäksi Cinemascopen hengen tavoittaminen huolimatta teknologian katoamisesta Panavision laajakuvalla oli ihan kuin taikuutta valkokankaalla. Oikeastaan aina, kun käyn katsomassa filmille kuvattuja (nyky)elokuvia, sanon salista tullessani, etten enää maksa elokuvalippua digikuvatusta ryönästä, ne voi katsoa tietokoneeltakin. La la landissä oli tuotu tähän päivään Cherbourgin sateenvarjojen ja Demoiselles de Rochefortin ihanuus uskomattoman hyvin, ei siis todellakaan mitään perushollywoodia, vaan sitä mitä Hollywood olisi voinut ja voisi parhaimmillaan olla. Musiikkikin oli enemmän sukua Michel Legrandille kuin nykyelokuvamusiikille. Jazzia on lisäksi tosi outoa ja kulunutta kritisoida siitä, etteivät biisit ole tarpeeksi tarttuvia. Miksi biisien pitäisi olla tarttuvia? Sitä paitsi itse kyllä hyräilen koko ajan City of starsia ja elokuvan taustamusiikkeja.

Räyhälä
Räyhälä

Eli oliko yksi iso osa elokuvan viehätystä kuvaustekniseen toteutukseen liittyvää? Sitten ehkä ymmärrän enemmän hehkutusta - en ole kovin perehtynyt tähän puoleen.

Mutta musiikista. Musiikin ei tarvitse olla tarttuvaa. Tietenkään. Mieleenjäävä oli enemmänkin se termi mitä haeskelin. Ja tässä elokuvassa musa ei vaan jäänyt mieleen edes elokuvan edetessä; ei iskenyt, ei herättänyt. Ei sillä, että tuohon elokuvaan olisi mikään kovin avantgardistinen musiikki sopinutkaan, mutta toisaalta - jos kerran kyse oli jazzmuusikon näkökulmasta - olisin toivonut ehkä hitusen verran enemmän musiikillista riskinottoa.

Vierailija (Ei varmistettu)

No siis elokuva kosketti ja viihdytti toki ensisijaisesti tunnetasolla, mutta kun pyysit avaamaan kokemusta, niin yritin avata näitä elokuvallisia ansioita vähän analyyttisemmin, kuin tuo alkuperäisen kommenttini "RAKASTIN kaikkea". Kokemukseeni musiikista saattoi vaikuttaa La la landin kokeminen tavallaan Whiplashin jatko-osaksi tai osaksi yhteistä kokonaisuutta, toisaalta kun elokuvassa niin selkeästi oli intertekstuaalisia viittauksia sinne tänne, musiikkiakaan ei ehkä pidä arvostella irrallisena. Puolustan La la landiä nyt näinkin innokkaasti, kun olen jo huomannut, että monet aiemmin elokuvaa hehkuttaneet ovat jotenkin noloina vetäneet tykkäämistään takaisin päin, backlash on mielestäni ollut kansainvälisesti ylimitoitettua ja elokuvan ilmeisesmätkin ansiot sivuuttavaa ja pahimmillaan sellaista erilaisista elokuvista tykkäämisen arvottavaa (välillä sukupuolittuneestikin). Erityisesti musikaalin kohdalla tämä on todella iso asia, kun kyseessä on perinteisesti erityisesti (stereotyyppisesti) homojen ja naisten suosima genre.

Vierailija (Ei varmistettu)

*ilmeisimmätkin

Räyhälä
Räyhälä

Äh, toi on kyllä ikävää, että jos joku yleinen konsensus heiluu puolelta ja toiselle, että sitten ruvetaan vetämään mielipiteitään ja fiiliksiään takaisin. Jos siitä oikeasti nautti, niin ei sitä tarvitse perustella kenellekään. Ja halpaa tosiaan, jos meininki on äitynyt sukupuolittuneeksi. :(

Ja hmmm, itsehän en Whiplashia ole onnistunut vieläkään katsomaan (!!), vaikka se on ollut aikeenani iät ja ajat. Hitto. Muuttaisikohan se La la landinkin kohdalla katselukokemustani ja arviointiani jotenkin vähän pehmeämmäksi? Toisaalta, käsittääkseni aika moni kai pettyi juuri odottaessaa jotain sen kaltaista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse olin enemmänkin hämmentynyt La la landin julisteen perusteella Whiplashistä innostuneena, että nytkö se (Damian Chazelle) on myynyt sielunsa vähän niin kuin Sinkkuelämässä se yksi lokeista (?) palkitun dokkarin tehnyt, joka haluaa palkintoja päästäkseen tekemään aivotonta toimintaa ja rahaa ja siis pelkäsin pahinta (itse asiassa vielä siinä tytöt menee juhliin -kohtauksessa), sitten elokuva vain imaisi mukaansa ja se tekijöiden rakkaus taiteeseensa nousi kunnolla esiin.

Räyhälä
Räyhälä

Haha, hyvä vertaus :D 

smagardi
astu harhaan

Oon tänään menossa katsomaan La La Landia ja oikeesti jännittää ja pelottaa, että se on kaiken yleisen suitsutuksen jälkeen kuitenkin ihan kamalaa kakkaa myös min verkkokalvoilleni. No mut, kaikkee mitää kokeilla!

Räyhälä
Räyhälä

Mä en ihan kauheasti tykännyt siitä siivotusta kuvamaailmasta, jossa oli lähinnä valkoisia länsimaalaisiin kauneusihanteisiin istuvia ihmisiä, kirkkaita värejä ja selkeitä linjoja. Tuli jotenkin sellainen fiilis, että selaan Cosmopolitania.

Mutta nimenomaan, kaikelle pitää antaa mahdollisuus! Ja oma suhtautumiseni tähän on megakyyninen, että ei kannata antaa sen ennakkovärittää omaa kokemusta ;)

smagardi
astu harhaan

No mie en tykänny, sit tykkäsin, sit inhosin täysii ja sit taas vähä tykkäsin.

Käytiin porukalla katsomassa, eikä oikein saatu leffan jälkeen kurottua sitä kasaan mitenkään, että yritettiinkö tässä nyt ironisoida jotain vai oltiinko tässä nyt tosissaan ja mitä helvettiä tässä just ees katsottiin.

Ei tosiaankaan parhaan elokuvan Oscarin arvoinen mitenkään päin olisi ollut tämä.

Räyhälä
Räyhälä

Joo, aika samat fiilikset siis. Muutamia ihan kivoja kohtia, mutta siihen se sitten jäikin. 

Nica
Klassikko viikossa

En oo jaksanu kattoo lalaa, ei vaan kiinnosta yhtään. En usko että se on mulle ja monet mun arvostamat ihmiset on sitä haukkuneet. Mutta Moonlight oli kyllä parhaita koskaan näkemiäni leffoja. Yhdyn kaikkeen mitä kirjoitit siitä. Oon päiviä sen näkemisen jälkeen vieläkin ihan poissa tolaltani siitä, miten upeasti se kertoi tarinansa ja muistutti taas, mihin taiteen tulee tähdätä ja mihin se parhaimmillaan pystyy.

Räyhälä
Räyhälä

No kyllä! Moonlight oli jotenkin todella tyylikäs veto kaikin puolin. Kerronta vaihteli vähäeleisestä voimakkaaseen jotenkin tosi hyvässä rytmissä. Välillä tuntui, että on edes turha yrittää analysoida, että mikä siinä teki loppujen lopuksi syvimmän vaikutuksen. Se vaan iski!

Vierailija (Ei varmistettu)

La la land oli musta mukava elokuva, kokeileva ja kikkaileva, näytti kauniilta muttei sanonut oikein mitään. Petyin vähän, koska sitä oli hehkutettu maasta taivaisiin. Mutta musiikista pidin, City of Stars soi yhä päässä. Pelkään, että petyn Moonlightiin, koska odotukset on niin korkealla, tosin lähtökohdat on hyvät.

On muuten ihmeellistä miten eri tavoin ihmiset tulkitsee näyttelijöiden kemiaa. Mistä ne tulkinnat syntyy?

Räyhälä
Räyhälä

Mä taas pohdin, että olenko ainoa ihminen maailmassa, jota ne biisitkään eivät vakuuttaneet sitten yhtään? Jotenkin musikaalipohjaisessa stoorissa sitä toivoisi, että kappaleet toimisivat omina kokonaisuuksinaan. Mulle ei jäänyt juuri minkäänlaista muistijälkeä siitä musiikista. Muistan vaan ajatelleeni leffan aikana, että tämäkö on nyt se paljon hehkutettu ihana musiikillinen tarina. Missä tarina? Missä musiikki? (Sori, naurattaa itseänikin nämä negatiiviset kommentit. :D)

Kemia-asia onkin jännä kysymys. Ehkä La la landin kohdalla mulle tuli koko ajan sellainen olo, että näyttelijät ovat siinä edustamassa loppujen lopuksi itseään. En tiedä oliko se "kuluneiden kasvojen" syy, mutta jäin kaipaamaan jonkinlaista vahvempaa läsnäoloa. Voi johtua ihan vaan stooristakin, että en saanut hahmoistakaan oikein kiinni.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä koko kemia on ihan turha käsite, olen ymmärtänyt, että kyse olisi siitä, että näyttelijät epäonnistuisivat välittämään katsojalle tunteen vetovoimasta ja romanttisesta kiinnostuksesta, esim kun sorrutaan tell don't show -kerrontaan. Tämä on tosi yleistä huonoissa romkomeissa ja toisessa muodossa huonoissa rakkausromaaneissa. La la landissä tästä ei kuitenkaan ollut kyse. Minusta oli ihanaa, kuinka La la landissa palattiin vähän vanhanaikaiseen seksittömään romantiikkaan, olen puberteetistä lähtien ihmetellyt saippuasarjojen ja huonojen romkomien tapaa sekoittaa rakastuminen ja himo (kun ne ovat oikeassa elämässä niin selkeästi eri asioita vaikka usein kulkevatkin käsi kädessä). Minusta oli nimenomaan hienoa, kuinka La la landissä onnistuttiin eristämään ihastuminen himosta, en heti muista mitään muuta nykyelokuvaa, jossa tässä olisi onnistuttu.

Räyhälä
Räyhälä

Mielenkiintoinen näkökulma! Ehkä näissä on kyse myös jonkinlaisista eroavista rakkauskäsityksistä. Henk.koht. pidin esim. Moonlightia rakkaustarinana.

Ja kemia on todellakin aika häilyvä käsite. En osaa oikein perustella itsekään miksi koin La la landissa sen puutetta. Ehkäpä käsikirjoitus tuntui niin lässyltä, että sen kautta henkilöhahmotkin tuntuivat melko yksiulotteisilta, ja tämä söi sitä "kemian" kokemusta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiva kun vastaat kommentteihin näin asiallisesti ja hyvässä hengessä. Toki Moonlightkin on rakkaustarina ja todella kaunis elokuva.

Räyhälä
Räyhälä

Tietty, yritän :) Kirjoitin tästä juuri siksi, että halusin oikeasti kuulla miksi monet reagoivat kumpaankin niinkuin reagoivat.

lmv (Ei varmistettu)

Siis mä suorastaan ihmettelin, että tämäkö on nyt se sama elokuva, jota kriitikot ovat hehkuttaneet. Aivan ylipitkä ja puuduttava katsojaa aliarvioiva pätkä. Jossain vaiheessa tuli myös sellainen olo, että La La Land unohti olevansa musiikki. Oli myös ensimmäinen kerta, kun meinasin nukahtaa leffaan.

Samalla viikolla kävin katsomassa ennakkonäytöksessä Lionin ja sitä voin suositella enemmän kuin lämpimästi. Todella koskettava ja vangitseva elokuva. Koko teatteri oli naulautunut penkkiinsä ja tunnelma oli todella keskittynyt. Ajattelin jo, että sen leffakokemuksen jälkeen La La Land ei vain tuntunut miltään, mutta ei se kyllä siitä johtunut.

Räyhälä
Räyhälä

Katsojaa aliarvioiva - juuri tällainen olo tuli leffasta lähtiessä. Tosin mietin kyllä pääni puhki, että menikö minulta jotain nyt ohi, menikö minulta nyt jotain ohi... ja jos meni, niin mitä se jokin on tai oli, ja miksi en ymmärtänyt sitä? Vai johtuiko tämä vaan kyvyttömyydestäni alun kommenteissa mainittujen vaaleanpunaisten lasien käyttöön? Paljon hämmennystä ilmassa :D

ReettaM
Harharetkiä

Ei vitsit, ihan kun tää olis tullu suoraan omasta kynästä (tai näppäimistöltä)!! La La Landista mieleen jäi lähinnä se tarttuva tunnaribiisi. Ryan Gosling on ihana, Emma Stone on ihana, mut ei vaan lähteny. 

Mut Moonlight oli jotenkin niim vastoin kaikkea sitä, mitä Hollywoodista nykyään tulee, että melkein itkin onnesta (tai ainakin leffa sai itkemään). 

Räyhälä
Räyhälä

Jep! Täytyy myöntää, että mulla ei jäänyt edes se tunnaribiisi päähän. :D Ja joo, Moonlight veti kyllä jotenkin olon haikeaksi, hyvällä tavalla, olematta mikään nyyhkyleffa. 

Elinaelise

Pakko kyllä yhtyä tähän kirjoitukseen ihan täysin. Itsehän tykkäilin La la landista niin kauan kuin en jäänyt miettimään sitä liian syvällisesti, mutta kyllähän Moonlight näyttää, mistä ne oikeasti hyvät elokuvat on tehty.

Räyhälä
Räyhälä

Jep! Mehän taidettiinkin blogissasi keskustella tästä aiheesta jossain välissä aiemmin. :) Ja omalla kohdallani ylianalysointi on todellakin yksi pahimmista synneistäni. Sellaisesta on vaikea päästä eroon.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mikä siinä Moonlightissa oli mielestäsi niin hyvää? Mielestäni se oli aika keskinkertainen genressään. Toki sekin on saanut näin laajan levityksen lähinnä palkintojen ja ehdokkuuksien seurauksena, eli genreensä nähden poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä. Boyhood mielestäni asetti kasvutarinaelokuville niin kovat standardit (toisaalta myös tv-sarjan nousu taidemuotona), että nämä perinteisemmin kuvatut, kliseiset festivaalielokuvat eivät enää sykähdytä. Toki elokuvan tarina oli koskettava tässä maailmanpoliittisessa ilmapiirissä ja näkökulma arvokas. Mielestäni parhaan elokuvan Oscar tuntui voimakkaan poliittiselta ja sinänsä oikealta, mutten näe sillä olevan juuri tekemistä Moonlightin varsinaisten elokuvallisten ansioiden kanssa.

Räyhälä
Räyhälä

Laaja levitys tällaiselle genrelle tässä kontekstissa on varmasti yksi osasyy miksi elokuva ylipäätään minut tavoitti. Nautin paljolti varmaankin juuri siksi, että se tarjosi jotain muuta kuin nämä "vähän vakavampia aiheita käsittelevät" peruskassamagneettileffat. 

En ole niin vihkiytynyt leffaharrastaja, että uskaltaisin lähteä vertailemaan sitä oman genrensä sisällä. (Heitäpä muuten joku esimerkkileffa, johon olisi mielestäsi hyvä verrata? Kiinnostaa.) Mutta juuri kuten sanoit, tarina oli koskettava tässä maailmanpoliittisessa ilmapiirissä ja näkökulma arvokas. Tämän lisäksi nautin siitä hyvin koruttomasta, suoraviivaisesta ja jollain tavalla hengittävästä kerronnasta, joka jätti tilaa omalle tulkinnalle, eikä rytmiltään ajanut selvästi päin jotakin tiettyä kiintopistettä. Tunnelma oli leijaileva ja lohdullinen. Elokuvan ympäristökin tuntui jotenkin ihanan ajattomalta, ja tietysti tykkään aina tosi paljon kasvutarinoista. (Boyhoodista tykkäsin kans!)

Vierailija (Ei varmistettu)

En itse asiassa selvästi yleensäkään kauheasti tykkää kasvutarinaelokuvista, kun en tähän hätään keksi ton Boyhoodin lisäksi yhtään, josta olisin aidosti tykännyt. Mutta Oscar-perinteessä (osa on toki ollut lähinnä ehdolla) koin tämän vahvasti olevan esimerkiksi Boyz 'n the hoodin, Boys don't cryn, Biutifulin, Vuorovetten prinssin, Preciousin, Straight outta Comptonin, Beasts of the southern wildin, Winter's bonen, Brokeback mountainin, Single manin, Dallas buyers clubin, the Revenantin, Training dayn, Slumdog millionairen, Monster's Ballin, Walk the linen, To kill a mockinbirdin ja Departedin jalanjäljissä tyylillisesti tai teemoiltaan ja muualta 400 kepposta, Polkupyörävaras, Huonon kasvatus, Kids, Katuvarpuset, Valkoinen oleanteri, Billy Elliot, Fucking Åmål, Merelle, Meri sisälläni, Lucia ja seksi, Dope, Koskemattomat ja R&A:ssa monet, monet elokuvat, joiden nimiä en enää muista ovat vaikuttaneet samankaltaisista teemoista tai tyylistä käsin minuun voimakkaammin. Mutta joo, sinänsä ei yllättänyt minua Oscar-ehdokkuuksillaan ja -voitoillaan, ja ymmärrän diversiteetti- ja poliittiset pointit siinä, miksi tämänkaltaisia elokuvia nostetaan. Enkä ehdottomasti kadu elokuvan katsomista, Finnkinon lähes monopolin aikoina Suomessa festareiden ulkopuolella elokuvatarjonta on todella ohutta ja kieltämättä siihen peruskauraan (mikä ei siis suinkaan ole palkintohaukka- tai festivaalielokuvaa) nähden tämä oli poikkeuksellinen elokuva.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja tv-sarjojen puolella esim Skamin 3.tuotantokausi, Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin, Don't tell mama, The Wire, Broad city ja Orange is the new black ym ovat nostaneet myös standardejani

Räyhälä
Räyhälä

Jep, tästä löytyi paljon omia suosikkejakin. Mutta joku tuossa Moonlightin kerronnassa vaan iski. Joku tietynlainen vähäeleisyys ja rauhallinen tempo. Mun on kyllä muutenkin ollut aina vaikea verrata hyviä elokuvia tai kirjoja keskenään ja arvottaa niistä joitakin suosikkeja yli muiden - ainakaan millään järjellisillä perusteluilla. :)

Nica
Klassikko viikossa

Mun mielestä kans just Moonlightissä se kerronta tuki TÄYDELLISESTI aihetta. Esim. että musiikkia ei juuri käytetty, kamera liikkui, eli, hengitti. Tällasella dogmaa lähestyvällä tyylillä tavotettiin se köyhyydessä elämisen ja lapsuuden rajattu maailma. Käsikirjotus oli myös hyvin luonnollinen eikä käsikirjotetun makunen ja sen tarina ei ollut vaan joku poliittinen viesti vaan niin paljon enemmän: se tunsi aiheensa ja pääsi siihen syvälle. Monia noista yllä olevan kommentoijan mainitsemista leffoista, jotka oon nähny, ei oo mun mielestä ees millään lailla mielekästä verrata tohon leffaan, koska ne käsittelee aivan eri asioita. Esim. A Single Man 60-luvulla leskeytynyttä keski-ikäistä miestä, Training Day korruptoituneita poliiseja... 

 Ja elokuva oli myös kuvan tasolla hetkittäin häikäisevän kaunis. 

Täysin samaa mieltä. (Ei varmistettu)

Kuin omasta kynästäni!

Räyhälä
Räyhälä

Hmmhmm, alan näiden kommenttien jälkeen jo pikkuhiljaa vakuuttua siitä, että La la landin ympärille luotu hype on täysin keinotekoista.. :D

Lise (Ei varmistettu)

La la landista TÄYSIN samat ajatukset! Jätti niin kylmäksi. Eniten harmitti juuri mainitsemasi päätähtien kemioiden puute ja tarinan onttous.

Räyhälä
Räyhälä

Mä luulin oikeasti olevani suunnilleen ainoa, johon tää ei uponnut yhtään, mutta ihanaa huomata, että meitä onkin monta :D

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Mä en aio mennä edes lallaata katsomaan, tuskin katson edes Netflixistä tms. kun se sinne joskus tulee. Ei kiinnosta.

Moonlightin haluan sen sijaan katsoa. Mun tyylinen stoori kyseessä. Suosittelen ehdottomasti lomamatkallani katsomaani Manchester By the Sea-leffaa. Valkoisen miehen tarina, mutta hyvin erilainen sellainen. Luulen, että pitäisit. Affleck sai oscarinsa ihan syystä. 

Räyhälä
Räyhälä

Kääk, mä juuri aloin huomata samanlaisia otsikoita ja juttuja muuallakin. Pitää tutkia asiaa!

Helmi K
sivulauseita

https://helmikekkonen.com/2017/02/23/la-la-land/

https://helmikekkonen.com/2017/02/17/moonlight/

Eli kaikesta sun kanssa samaa mieltä! Ja mäkin luulin olevani ainoa :)

Räyhälä
Räyhälä

SIIS IHAN TÄSMÄLLEEN JUURI NÄIN. Sä osasit tietysti kirjailijana pukea ajatukseni sanoiksi. Kummassakin. Ah. <3

Eräs LLL-pettynyt (Ei varmistettu)

"En kiistä, etteikö La la land olisi ollut ihan näyttävä ja lämminhenkinen pätkä. Alun värikäs tanssikohtaus oli iloinen ja näyttävä. Mutta mielestäni elokuvan ansiot jäivätkin suunnilleen siihen. En havainnut päähenkilöiden välillä minkäänlaista kemiaa, musiikki ei ollut tarttuvaa, juoni oli pliisuin ikinä (se toki saattoi olla tarkoituksellista) ja henkilöhahmot onttoakin ontompia. Jopa puvustus ja lavasteet olivat bo-bo-bo-boring. Elokuva ei onnistunut koukuttamaan minua missään vaiheessa millään lailla, ja sitä katsellessani mietinkin oikeastaan vain, että menikö multa nyt jokin käsitystaso ohi ja milloin tämä leffa oikeasti alkaa. -- En halua tietenkään vähätellä kenenkään leffakokemusta, mutta minun päähäni ei vaan kertakaikkisesti mahdu se tosiasia, että tästä elokuvasta tuli joku vuoden ylistetyin tapaus."

KIITOS, KIITOS, KIITOS!!!! Allekirjoitan joka ikisen sanan! Itsekin odotin koko ajan, että koskakohan tämä tempaa mukaansa... Ja odotin loppuun saakka. Se alun ensimmäinen tanssikohtaus oli upea, mutta loppu meni alas kuin lehmän häntä. Olen itse myös sitä mieltä, ettei päänäyttelijöillä ollut m i t ä ä n kemiaa keskenään, ja muutenkin tuntui siltä kuin olisin katsonut Emma Stonea ja Ryan Goslingia Losissa, en Miaa ja Sebiä. Ryan Goslingin "näyttelemisestä" (siis oikeasti, Keanu Reaves on moni-ilmeisyyden mestari Goslingiin verrattuna) en edes aloita koska alkaa suututtaa. Upea muusikko toki. Emma Stone on myös hieno näyttelijä, mutta Gosling ei oikein sopinut hänelle vastanäyttelijäksi.

Ja sitten vielä yksi asia, joka on itselleni se tärkein: on huutava vääryys, että tätä elokuvaa mainostetaan "ihanaksi vaaleanpunaiseksi hattaraksi". Hevon kukkua, sanon minä, tässä ei ollut hattarasta tietoakaan! Eniten itseäni häiritsi tässä elokuvassa kyyninen pohjavire. Saavat musikaalit olla traagisia ja dramaattisia, en minä sillä - mutta eivät kyynisiä, koska siihen törmää oikeassa elämässäkin aivan tarpeeksi. Rakastan musikaaleja, mutta tämä oli harvinaisen laimea tapaus.

Huh, kylläpäs helpotti :D

Räyhälä
Räyhälä

Joo! Musikaalina leffa ei ehkä lunastanut sitä odotettua musikaalimeininkiä. Ja taas leffana se ei oikein lunastanut mitään mitä hyvältä elokuvalta odottaa. Hämmentävää. (Ja hyvä että helpotti! :D)

Molli (Ei varmistettu)

Ihanaa että joku muukin on tätä mieltä La la landista! Kuulosti aivan samalta kuin mitä itse ajattelin elokuvan jälkeen! Paitsi että puvustuksesta tykkäsin, tai ainakin niistä hyvin istuvista puvuista :D Oli tosi koomista kun nousimme mieheni kanssa ylös leffan jälkeen ja katsoimme toisiamme sillai "jaa tässäks tää oli" :D Mutta pitänee antaa Moonlightille mahdollisuus.

Räyhälä
Räyhälä

Joo, hämmentynyt fiilishän siitä jäi! Onneksi sitä pystyi paikkaamaan sitten Moonlightin kokemisella :D

RomyAlexandra (Ei varmistettu)

Oot 100% oikeassa.... La la land ... hyi.

Pages

Kommentoi