Karjalaa rajan molemmin puolin

Räyhälä


Kun eteeni tuli tilaisuus lähteä mummoni järjestämälle sukumatkalle Venäjän puoleiseen Karjalaan, en epäröinyt hetkeäkään. Vaikka ajatus ryhmämatkustamisesta oli itselleni varsin tukala, selvisin mielenkiintoisesta matkasta ja sain siitä mukavasti iloa irti. 

Venäjän puolella vietimme kolme yötä, joista ensimmäisen pienen Suojärven alueella, ja seuraavat Sortavalassa

Suojärvi oli kokoluokaltaan sellainen, että niinsanotun keskustan kahlasi läpi muutamassa minuutissa. Talot olivat todella huonossa kunnossa, eikä hotellimmekaan ollut mikään varsinainen laatupaikka (ulkopäin pikemminkin hylätty mielisairaala), mutta hyvin sitä viettää yhden yön lähes missä tahansa. Hotelli tarjosi vierailleen kyllä eräänlaista rappioromantiikkaa, ja monet rapistuneet talot olivat oikeastaan aika kiehtovia etenkin ulkoa päin.

Seuraavan aamun vietimme päiväreissaten mummoni perheen synnyinseuduilla muutamia kilometrejä Suojärveltä pohjoiseen. Opin suvustani paljon - muun muassa sen, että isoisoisoisäni oli paikallinen ortodoksirovasti, ja että jostain syystä hänen ja vaimonsa hautakivi oli säilynyt myllätyllä ja hävitetyllä suomalaisten hautausmaalla pystyssä. Ihmeiden ihme. (Paikallinen Suomea puhuva oppaamme kertoi, että Venäjän maaseudulla on niin köyhää, että varkaat käyvät toisinaan todella yhä kaivamassa sodanaikaisia hautoja etsien koruja. Hrr.)

Sukunsa historiasta ja karjalaisten sopeutumiskokemuksista oli erittäin mielenkiintoista kuulla enemmän. Oli myös mielenkiintoista nähdä paikka, jossa isomummoni perheen koti sijaitsi aiemmin, ja joka oli tällä hetkellä täynnä söpöjä värikkäitä datsoja lomalaisineen. Pappilasta oli sen sijaan jäljellä vain kiviset portaat.

Sortavalassa pääsin jo kiertelemään ympäristöä kunnolla yksin. Ja ensimmäistä kertaa koin konkreettisesti omakohtaista harmia siitä, että Suomella ei ole enää tuota osaa Karjalasta - johtuen siitä, että olin aivan myyty kaikista upeista suomalaisten rakennuttamista taloista, joista osaa oli ylläpidetty kohtuullisen hyvin, osaa ei. 

Tunnen suurta mielenkiintoa n. 1900-1940 -luvun rakennuksia kohtaan aina kerrostaloista julkisiin rakennuksiin ja puutaloihin, ja rakastan talobongailua. Talobongarille Sortavala olikin oikea kultakaivos, sillä Sortavala oli säilynyt ilmeisesti pahimmilta pommituksilta ja liialliselta vanhojen talojen purkuintoilulta - liekö syynä ennen kaikkea rahan puute. (Kaavoitus- ja julkisivuasiat nyt eivät muutenkaan olleet mitään kovaa huutoa Karjalassa.)

Sortavalassa ehdottomasti parasta olikin päämärätön kävely ympäri kaupungin - kovin paljon muuta ajanvietettä kielitaidoton tuskin löytääkään suunnilleen Savonlinnan kokoisen oloisesta kaupungista. Kahviloita oli mukava määrä, ja pikku putiikeissakin tuli käytyä, mutta ensisijainen syy käydä Sortavalassa on tietysti se, että sieltä on laivayhteys Laatokalla sijaitsevalle Valamon luostarisaarelle.

Mekin suuntasimme kuuluisaan luostariin, jossa erittäin hyvä oppaamme (venäläinen tanssinopettaja, joka oli opetellut Suomea kuulemma itse lukemalla sekä television että radion kautta) opasti meidät sekä varsinaisen luostarin pihan ja päärakennusten kautta pieneen huoneeseen, jossa pääsimme kuulemaan luostarin kuorolaisia. Tämä viiden miehen lauluyhtyeen esiintyminen oli oman matkani kohokohta!


Siirryimme vesiteitse vielä toiselle pienelle saarelle, jossa sijaitsi erillinen skiitta, ja jonka ravintolassa söimme maukasta kaalisoppaa ja hyvää kalaa. Nämä olivatkin matkan parhaat murkinat. 

Ja kyllä on vaan todettava taas, että Venäjä puhuttelee joka kerta. Siinä on vaan sitä jotakin - niin hyvässä kuin pahassa. Huomioni mukaan ihmiset Suojärvellä ja Sortavalassa vaikuttivat hyvin paljon helpommin lähestyttäviltä kuin Moskovassa ja Pietarissa. Tervehdyksiin vastattiin, hymyjäkin vaihdettiin, suomea yritettiin - kuten minäkin jotakin auttavaa venäjää. (Henkilökohtainen voittoni oli se kun tilasin huoltoasemalta venäjäksi blinin mädillä ja smetanalla.) Päähän alkaa jäädä aina enemmän ja enemmän sanastoakin, joten lupaan nyt tässä selvittäväni saisinko opiskella uusien maisteriopintojeni kautta Kielikeskuksessa. 
 

Venäjältä palasimme vielä mökkeilemään Pohjois-Karjalaan, ja viimeinen mökkipäivä oli juuri sellainen täydellinen mökkipäivä, jonka aikana ehdin lueskella, lenkkeillä, käydä uimaretkellä, saunoa, grillata ja tehdä kukkaseppeleenkin. Eli kaikkia klassisia mökkijuttuja.

Vaikka jatkuva pakkaaminen ja laukkuelämä verottaakin, olen todella kiitollinen, että vastoin ennakko-odotuksiani olenkin saanut matkustaa tänä vuonna todella paljon. Taas on viikko aikaa nauttia Helsingistä kunnes uudet reissut kutsuvat - ja tänne mennään. Ei yhtään hullumpi reissuvuosi.

Matkababushka ja idän kirjeenvaihtajanne kiittää ja kuittaa ja koittaa selvitä taas työntäyteisemmästä viikosta ennen uusia seikkailuja. Spasiba bolshoi! 

Kommentit

ReettaM
Vähän vähemmän

Ei vitsit, en oo koskaan käynyt Venäjän Karjalassa (enkä Venäjällä muutenkaan - häpeä!!) mutta nyt alkoi kyllä kiinnostaa entistäki enemmän. Jokin tossa melankolisessa maisemassa kiehtoo, vaikkei mulla olekaan karjalaisjuuria.

Mutta nauti myös Nykistä!! Se on aina hyvä idea.

Räyhälä
Räyhälä

Suosittelen kyllä! Ja hintatasokaan ei kyllä päätä huimaa, jos maaseudulle päätyy.. :) Mutta Moskova ja Pietari kannattaa kyllä kokea! Mun mielestä keskenään tosi erilaisia kaupunkeja, joissa kummassakin tekemistä ja kokemista riitti älyttömän paljon.

Ja kiitos, nautin!

Kommentoi