Laiska humanistirenttu heittäytyi urheilulliseksi – katso hurja muodonmuutos!

Juoksin tänään elämäni ensimmäisen talvilenkin. Se sai pysähtymään, tai siis kaikkea muuta kuin pysähtymään, mutta tiedättehän mitä tarkoitan. Tajusin, että minusta, joka piileskeli koulun liikuntatunnit nurkissa ja jota ei saanut liikkeelle kirveellä uhatenkaan, on tullut jopa vähän liikunnallinen. Vau.

Suhteeni liikkumiseen on ollut hyvin niskoittelevainen siitä asti, kun muutuin kliseisesti sanottuna tytöstä naiseksi. Teini-iässä ei vaan kiinnostanut. Huvittanut. Innostanut. Ihan sama. En todellakaan mee minnekään helvetin lenkille. Mä oon hei mä, urheilen hyppimällä keikoilla ja kantamalla aina jotakin painavaa soitinta paikasta toiseen. Urheilijat on tyhmiä. Ne ei ees varmaan tiedä mikä on Led Zeppelin.

(Tuolloin puhui siis tämän näköinen muija.)

ozzy-osbourne2.jpg

Kevin Winter, Getty Images

Vaikka aina silloin tällöin saatoinkin käydä kokeilemassa joitakin ryhmäliikuntatunteja tai innostuin juoksemaan pienen lenkin pari kertaa vuodessa, niin kaikki vapaaehtoinen urheileminen oli vielä muutama vuosi takaperin mulle ihan nein-nein. Ajattelin, että kun kerran en ole koskaan kipeänä ja tykkään mieluummin bilettää, niin mikä pakko mun olisi muka hukata kallisarvoista aikaani rehkimällä jossain salilla. Ehei. Ja vaikka haluaisinkin, niin enhän mä ole koskaan osannut urheilla, olen ihan paska, en tiedä urheilusta mitään, enkä jaksaisi kuitenkaan liikkua säännöllisesti.

Sitten asia muuttui. Se ei käynyt käden käänteessä, eivätkä siihen auttaneet minkäänlaiset uudenvuodenlupaukset ja poppaskonstit, vaan kaikki oli pitkäaikaisen kasvamisen, itsetuntemuksen, ennakkoluulottomuuden, kokeilemisen ja ajankulun tulosta. 

Joten jos joku siellä kotisohvan pohjalla hokee samaa vanhaa ”minähän en muuten liiku” -ajatuspartta ja haluaa kuitenkin salaisesti löytää sen kovin mystisen ja hyvin kätketyn liikkumisen ilon, niin annan ilomielin omat vinkkini käyttöönne. En ole mikään asiantuntija tai fitness-beibi, mutta olen kuitenkin kokeillut monia lajeja ja juossut puolimaratonin (menossa toivottavasti pian seuraavalle), eli oman itseni, liikuntatottumukseni ja kroppani kyllä tunnen. Jos et siis halua vastausta kysymykseen kuinka liikkua enemmän ja paremmin, vaan kuinka liikkua ylipäätään säännöllisemmin ilman sydänkohtausta, oksentamista ja huonoa omaatuntoa, kannattaa aloittaa tästä. Silläkin uhalla, että nämä vinkit ovat ehkä liibalaabaa ja kuultu jo sen sadatta kertaa.

Mutta jokaisen stoori on kuitenkin erilainen, tässä omani:

1) Älä pakota.

Kuulun itse niihin ihmisiin, jonka täytyy valitettavasti saada keksiä kaikki itse, ja jota ei saa ohjailla tai komennella yhtään mihinkään suuntaan. Neuvoa saa, mutta voin sanoa tässä suoraan, että mikään bootcamp-tyylinen liikunta ei ole mun juttu. Pakottaa ja motivoida ovat kaksi eri sanaa. Oma liikkumiseni lähtee motivaatiosta; siitä, että liikun koska voin, enkä siksi, että joku pakottaa. Ohjaajallakin on väliä, ja minut näkeekin usein uudestaan niiden ohjaajien tunneilla, jotka kannustavat liikkujia tekemään parhaansa, mutta kuuntelemaan myös omaa kehoaan. Pahinta on liikunnalla uhkaileminen ja rankaiseminen; olet jo tehnyt jotakin, miksi rankaista itseään pumppaamalla tärisevät lihakset loppuun asti vain siksi, ettei tehnyt äsken enemmän?

2) Jokainen liike on hyväksi.

Kaikista pisimpään vei sen tajuaminen, että jokainen liikuntakerta on pieni voitto. Ainakaan minulle ei ole olemassa enää sellaista asiaa kuin turha treeni. Mitä sitten, jos et jaksanut juosta yhtä pitkää lenkkiä kun olit ajatellut? Mitä sitten, jos et tehnyt tunnin viimeistä sarjaa ihan loppuun asti? Tärkeintä on, että sait ylipäätään jotakin aikaiseksi. Ei se määrä, vaan se laatu ja fiilis.

3) Älä vaadi itseltäsi liikaa.

Välillä ei vaan ihan oikeasti ehdi, jaksa tai pysty. Välillä tulee kausia, jolloin liikunta jää huomattavasti vähemmälle esimerkiksi sairastumisten, töiden tai muiden aikaa ja henkisiä voimia vievien asioiden takia. Anna elämän runnella, mutta tee itsellesi palvelus, ja käy edes yhdellä jooga- tai pilates-tunnilla. Ui hitaasti, kellu vedessä, käy kävelyllä, roiku tangossa. Harrasta niitä lajeja, joissa ei tarvitse hengästyä, rehkiä tai suorittaa. Älä rankaise itseäsi, liikut sitten taas kun pystyt. Aina ei tarvitse jaksaa jaksaa

4) Musiikki, musiikki, musiikki!

Mitä iloa on urheilemisesta, jollei siihen liity jollakin tavalla musiikki? Kerää lempibiisisi JA (tämä on tärkeä) myös ei-lempibiisisi tai kaikki ne nolot biisit, joissa on reipas rytmi ja raju meno. Pistä luurit korville ja unohda kaikki muu. (Paitsi jos olet salilla tai jossakin muussa paikassa, jossa joudut sosiaaliseen kanssakäymiseen. Siellä kannattaa ottaa myös muut huomioon.)

Lataa soittolistallesi paljon erilaisia biisejä, jotka sopivat eri tunnetiloihin. Näin niinku musatieteilijänä kehtaisin jopa väittää, että nimenomaan musiikki  on se voima, joka saa aina sen perseen nousemaan penkistä ja jalat juoksemaan eteenpäin. Kun tulee nopeampitempoinen biisi, juokse täysillä. Kun tulee surullinen biisi, juokse hitaammin tai niinkuin itkisit ja juoksisit karkuun. Kun tulee ärsyttävä biisi, juokse vittuillaksesi. Kun ääni biisissä käskee jatkamaan, jatka. Kun tulee hyvä biisi, jammaa mukana. Sormien napsuttelu ja hypähtely on ihan sallittua myös muka vakavasti otettavalla lenkilläkin. Etenkin silloin kun kukaan ei näe!

Voisinkin sanoa, että toisin kuin kaikki ne t-paidat väittävät, niin musiikki on pelastanut ainakin minut urheilemattomuudelta.

//www.youtube.com/embed/JhqyZeUlE8U

5) Kokeile ja kombota!

Mitä enemmän eri lajeja kokeilee, sitä helpompaa on löytää ne juuri itselleen sopivat. Kannattaa olla rehellinen, jos tuijotat kelloa jo puoli tuntia ennen tunnin loppumista ja odottelet pääseväsi pois, saattaa olla, että kyseinen laji ei ole sinulle. Spinning ei ole mun juttu. IntervalliStep ei ole mun juttu. BodyPump ei ole mun juttu. Zumba ei ole mun juttu. Pilates on mun juttu. Juokseminen on mun juttu. Voima30 on mun juttu. Kuntopiiri on mun juttu. Kahvakuula on mun juttu. Jooga on mun juttu. Ja on vielä iso lista lajeja, jotka ovat mun juttuja, ja niitä, jotka eivät ole. Jazztanssi, täältä tullaan! Ja jääkiekko – no, never say never, kai. Ainiin, ja muista, että ohjaajissakin on eroja. Another man’s trash is another man’s treasure.

Mulle paras tilanne on se, kun onnistun kombottamaan viikkooni kolme erilaista lajia, joista jokaisella on hieman eri tarkoitus: juoksemista hengästymiseen ja hikoiluun, kahvakuulaa lihaskuntoon ja pilatesta kehonhuoltoon. Ja sitä kehonhuoltoa ei kannata aliarvioida! Käsitykseni oli pitkään se, että vain raskaasti monta kertaa viikossa urheilevat tarvitsevat sitä, mutta ei. Kummasti kevenee kenkä, kun muistaa välillä putkirullata paikat auki, vaikka urheilisi vain kerran viikossa.

6) Hyödynnä sosiaalinen paine.

Sosiaalinen paine voi aluksi ahdistaa, mutta kun oppii tuntemaan omat rajansa ja löytää omat lajinsa, se on ehdottomasti yksi parhaista motivaattoreista. Kirjaa ystävien kanssa urheilukertasi ja suorituksesi ylös esimerkiksi HeiaHeiaan. (Ja juu, ei tartte jakaa niitä Facebookissa. Ihan siellä riittää, kiitooos!) Puhu aiheesta, avaa ajatuksesi. Pyydä seuraa kävelylle, paria tenniskurssille tai haasta kaveri kokeilemaan kanssasi ihan uutta lajia. Kysele kokemuksia ja vinkkejä, etsi yhteisiä suosikkilajeja. Älä kuitenkaan vertaa itseäsi muihin, vaan pyri löytämään balanssi. Hyvä ystävä on kirittäjä, ei kilpailija!

7) Tiedosta, mittaa, kirjaa, seuraa.

Insinöörit hoi, toiveenne on kuultu! Tässäpä yksi kullanarvoisimmista vinkeistäni etenkin juoksuharrastusta aloittelevalle: omat matkansa ja suorituksensa kannattaa mitata. Puhelimiin on tarjolla hirveä kasa kaikenlaisia matkaa, vauhtia ja reittiä seuraavia ja mittaavia appeja, joita hyödyntämällä itsestään voi tehdä mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Juokse eri pituisia matkoja, tarkastele fiilistä ja jaksamista. Ota selkeitä reittitavoitteita. Päätä, että tänään juokset 7 kilometriä ja tee se. Pian huomaat juosseesi 11 ihan samalla fiiliksellä ja voimalla. Suunnittele juoksureittejäsi, valitse kauniita paikkoja tai hyviä maastoja. Yritä rikkoa omat ennätyksesi. Jos et riko, niin mitä väliä, hiki tuli. Juoksemisessa on se hyvä puoli, että jokainen askel vie sinut lähemmäksi maalia.

8) Varustaudu.

Ajattelin aina, että kaikkien niiden naistenlehtien urheilukrääsäjuttujen tarkoitus oli vain lisätä huonoa omaatuntoamme ja saada meidät ostamaan lisää ja lisää varusteita, sillä ”tavallisilla” varusteillahan ei voi tietenkään harrastaa liikuntaa.

Sitten menin ja hankin juoksukengät sekä hengittävät trikoot. Se oli kuin olisi astunut taikamaailmaan. Sen jälkeen uudet urheilurintaliivit. Huh. Toppi, jossa on sisälle rakennettu rintoja tukeva osanen. Wa wa wi wau. (Sanooks kukaan enää noin? Ei kai.) Ja vielä kompressiosukat ja juomapullovyö. Halleluja! 

Propsit naistenlehdille. Tämän erän veitte te. Nimimerkillä T-paita, perustennarit ja collegeverkkarit NEVER AGAIN!

9) Hengitä hyvin.

Kiitos etenkin pilateksen, osaan nykyään hengittää urheillessani. Etenkin juokseminen muuttuu helpommaksi, kun löytää oman hengitysrytminsä. (Joo, en mäkään olisi uskonut, että tasainen sisään-ulos-puuskutus voi auttaa jaksamaan pitkän lenkin loppuun.) Kun hengityksen oikea rytmi löytyy ja automatisoituu, jaksaa paljon pidempään. Älä pelkää ja jännitä, että joku kuulee hengästymisesi, vaan hengittele menemään! Olo helpottuu.

10) Älä yliarvioi, älä aliarvioi – löydä sen hetken tasosi.

Noniin, nostit helvetisti rautaa kolme kuukautta sitten, ja nyt pitäisi pumpata taas pitkän tauon jälkeen. Lienee sanomattakin selvää, että pitkän tauon jälkeen voi aloittaa lempeästi. Päästä itsesi tänään vähän helpommalla, niin ensi kerralla jaksat taas paremmin, etkä joudu linkkaamaan kahta viikkoa kainalosauvojen kanssa. Kääntöpuolena voidaan sitten todeta, että jos olet heilutellut sitä kutosen ja kympin kahvakuulaa jo muutaman kuulatunnin ajan, niin pikkuhiljaa voisi uskaltaa vaihtaa isompiin painoihin. Jos se tuntuu liian pahalta, heiluttele hetki isommilla ja vaihda takaisin hieman pienempiin, tai toisin päin. 

11) Löydä ongelmakohtasi.

Pukeutumisoppaissa käsketään aina peittämään omat ongelmakohdat, mutta liikkumisessa ne kannattaa tuoda esille, etenkin jos joku liike oikeasti tuntuu vain ylitsepääsemättömän pahalta. Oma ongelmakohtani on ehdottomasti lantio ja lonkat, mikä lienee jollain tavalla kytköksissä helvetin lyhyen selkäni, jättilantion ja pitkien jalkojeni yhdistelmään. Kun tietää mitkä ovat itselleen niitä hankalia paikkoja, on helpompaa yrittää keskittää harjoitteita tiettyihin paikkoihin, ja yrittää lisätä liikkuvuuttaan. Aina voi kysyä myös vaihtoehtoisia liikkeitä, mutta tietenkään aina ei kannata mennä sieltä omalta mukavuusalueeltakaan. Koskaan et tiedä mikä liike avaakin jonkun toisen jumiutuneen paikan.

12) Juhliminen on rankin laji.

Niin se vaan on, että kun tietää lähtevänsä sellaisiin juhliin, joissa ajatteli juoda hieman enemmänkin alkoholia sisältäviä tuotteita, niin ainakin tällä tytöllä on kaksi seuraavaa päivää pyhitetty levolle. Tai korkeintaan pilatekselle ja joogalle. Täti Räyhälä täällä haluaisikin muistuttaa kaikkia teitä pieniä höpönassuja siitä, että humalatila on myrkytys. Ehkäpä maailman paras myrkytys, mutta kuitenkin. Siitä pitää palautua kunnolla, ennen kuin nousee takaisin satulaan. Asiantuntijan vinkki onkin treenata juuri ennen kemuja ja lähteä hyvillä mielin rilluttelemaan!

13) Älä lupaa mitään.

Lupasitko liikkua tänä vuonna enemmän? Hankitko kalliin salijäsenyyden? Pelkäätkö, että innostus lopahtaa jo parin viikon jälkeen? No, niin on käynyt ainakin minulle ja varmaan Virtasen Sepolle ja Hentun Liisallekin. Tähän taitaa päteä hieman samankaltaiset lait kuin tipattomaan tammikuuhun, eli siihen on jokin oikea syy, miksi joudut erikseen lupaamaan liikkuvasi enemmän. Löydä ne pohjimmaiset syyt, jotka jarruttavat liikkumistasi, ja etsi niihin vastauksia ilman paineita ja aikarajoja. 

Kun pääset siihen pisteeseen, että tunnet olosi hyväksi liikkuessasi, et tarvitse mitään lupauksia. Silloin olet oman itsesi ja liikkumisesi (ja okei vielä sormustenkin) herra!

DSC05510.JPG

(Ennen kuin true-bodarit ryntäävät tänne puhkomaan pohkeeni proteiinilisäkesalaattiannoksiinsa tarkoitetuilla haarukoilla ja kiroamaan pseudotieteelliset poppakonstini alimpaan helvettiin, niin haluaisin muistuttaa, etten pyri tässä mihinkään kehonmuokkaukseen, vaan säännöllisen liikunnan harjoittamiseen ihan terveyssyistä. Eli jos haluat saada vaihdettua Siwan kassalla launtaimakkarasi sixpackilliseen heti ja nyt, niin kannattaa lukea ehkäpä jonkun muun vinkkejä. Räyhää, rakkautta ja liikkumisen iloa kaikille, jotka röhnöttävät tälläkin hetkellä huonoryhtisenä tietokoneensa ääressä.)

Kommentit (5)
  1. Jep, välillä sitä yllättää itsensä! Aina kun liikkumisessani on ollut joku pidempi tauko, niin luulen kuntoni tippuneen heti jonnekin pohjalukemiin. Mutta nyt olen oppinut, että ei se pohjakunto ihan parissa-kolmessa viikossa vielä rapistu 🙂

  2. Se on hassua, kun on itselleen manannut tuota liikkumattomuutta, ja sitten kuulee, että lihamassaa on ihan mukavasti eikä tässä mitään hätää ole, ihan mitä vaan voi ja saa kokeilla. No onhan sitä tullut käveltyä, vähän välillä fillaroitua ja käytyä seinäkiipeilemässä, mutta kun enhän minä ole liikunnallinen ihminen. Erittäin hyviä vinkkejä, etenkin se, että kaikki liikunta on hyvästä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *