Maailman paras työmatka - festivaaliraportti Italiasta

Räyhälä

Palasin juuri työmatkalta, joka oli sanalla sanottuna fantastinen. Vietimme kolme ihanaa päivää ja yötä Riminin alueeseen kuuluvassa Santarcangelo di Romagnassa ja Santarcangelo Festivalin parissa. 
 

 

Kansainvälinen teatterifestivaali tarjoili monenlaista taide-elämystä performansseista ja installaatioista tanssiin ja musiikkiin. Tapahtumapaikat olivat kaikki kävelyetäisyydellä toisistaan ja sijoittuivat ympäri reilun 21 000 asukkaan kaupunkia. Esityksiä oli niin teattereissa, kouluissa, ulkoilmassa aukioilla, museoissa kuin erikseen rakennetuissa tiloissa, ja jopa paikallisessa maauimalassa. Festivaali levittäytyi siis koko kaupunkiin upealla tavalla.

(Joistakin asioista on oltava vähän kateellinen muille maille - esimerkiksi luostarin pienellä aukiolla järjestetty Gnuččin ilmaiskeikka tarjosi ihanat puitteet ja vaikutti niin vaivattomasti hoidetulta. Ei pelkoa sateesta. Paikalle oli roudattu pieni juomavaunu ja kevyehköt lavarakenteet, eikä aluetta oltu rajattu mitenkään kummemmin tai kyllästetty anniskelurajoilla ja järjestyksenvalvojilla. Vieressä sijaitseva nunnaluostarikaan ei valittanut desibeleistä, vaan nunnat kuulemma vilkuilivat kiinnostuneena ikkunasta. Jengi käyttäytyi tietysti kunnolla vaikka bailasikin.)

 

(Gnuččista tulossa vielä varmasti lisää STFU Sistersiin.)

Nunnista pääsenkin yhteen suosikkiasiaani, nimittäin majoituimme näiden nunnien luona heidän luostarissaan! Olin tästä aivan mehuissani, sillä olen aina ollut kiinnostunut nunnuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Majapaikkamme sijaitsi siis keskellä vanhaakaupunkia, ja mukavan majoituksen lisäksi saimme nauttia aamuisin ison puutarhan antimista. Majapaikan sisustuselementeistä puhumattakaan! Vanhat kalusteet ja askeettinen sisustus risteineen, kärsimystauluineen ja uskonnollisine kuvineen loivat jännittävällä tavalla painostavan tunnelman, joka oli kuin jostakin vanhasta italialaisesta elokuvasta. 

Pidimme matkan aikana myös yhden rantalötköttelypäivän, ja suuntasimme kohti Ravennaa, Punta Marinan ranta-aluetta kohti. Adrianmeren vesi oli vilvoittavaa, mutta myös älyttömän lämmintä, ja festivaalilla väistämättä kertyviä univelkoja oli hyvä kuittailla rantatuolissa löhöten.

 

Italian elämänrytmi upposi tällä hetkellä aivan täydellisesti. Päivisin hikoiltiin kaikki stressi pois, ja illalla puhdistauduttiin ja nautiskeltiin. Iltaisin kävimme nappaamassa suuhunpantavaa muun muassa festivaalin pääkallopaikalla kaupungintalolla, jossa tarjolla oli erillinen festivaalimenu. (Uppopaistettu pieni pizza - miksei kukaan ollut koskaan aiemmin kertonut tästä??!) Lisäksi mieleeni jäi erityisesti luostarin lähellä sijaitseva kattoterassiravintola, jossa jaoimme mielettömän hyviä suolapaloja juustoista paistettuihin vihanneksiin ja crostineihin, järisyttävän hyvällä proseccolla huuhdellen. (Puhumattakaan siitä kun istuin yksin proseccolla, ja DJ päätti laittaa soimaan tämän kevään suosikkini.)

Eräs suosikkitapahtumapaikoistani oli vanhankaupungin laidan niittyalueelle pystytetty sirkusteltan näköinen Imbosco, jonne kuljettiin pimeässä spottivalaistua vihertävää kujaa pitkin. Etenkin täysikuun aikaan paikka oli maaginen, eikä teltan ohjelmassakaan oltu kaihdettu riskejä - vai tulisiko mieleen ihan ensimmäisenä istuttaa yöllä telttaan eri kulttuurien rituaalimusiikista ammentavaa möreää mantrailua Moskovasta? (Öööö no todellakin!)

Festivaali tarjosi juuri sitä mitä moni taidefestivaali tavoittelee - kiinnostavaa, yllätyksellistä, korkeatasoista ja monipuolista ohjelmaa, mieleenpainuvia tapahtumapaikkoja, erityislaatuista tunnelmaa, kokonaisvaltaista taiteen kokemista ja elämyksellisyyttä. Käytännön järjestelyissä ihan maailman jokaisella festivaalilla on kehitettävää eikä yksikään festivaali ole koskaan siltä osin valmis, mutta Santarcangelossa edellämainitut seikat peittosivat alleen jotkin vähäiset pienet käytännön haasteet.

Näin festivaaliasiantuntijana totean, että juuri näin tehdään hyviä festivaalielämyksiä. Etenkin kansainvälisten kävijöiden osalta niin pienillä asioilla on niin tärkeä merkitys. Ei siis ole se ja sama miten tapahtuma profiloituu ja onnistuu presentoimaan itsensä, kenen kanssa yhteistyötä tehdään, minne kävijöitä ohjataan, mitä muuta heille tarjotaan tapahtumapaikoissa ja millaisiin ympäristöihin festivaaleja pystytetään. 

(Kuvassa yksi suosikkipaikoistani - kaupungin piazzan munasuihkulähde. Suihkulähteestä saattoi bongata myös festivaaliohjelmaan kuuluneen mielettömän upean merenmiehen. Tai meikäläisen heiluttelemassa festariviuhkaa.)
 

Santarcangelon jälkeen iloisena totean, että vaikka taidetapahtumatyössä on toki omat lukuisat haasteensa, on siinä myös kiistattomat loistopuolensa: ennen kaikkea ilo siitä kun festivaalikävijä ja taide kohtaavat yllätyksellisesti. Kun käy aivan vieraassa paikassa kokemassa muiden tekemiä tapahtumia, pystyy arvostamaan paremmin myös omiaan: kävijöitä kiinnostaa kokonaisuus, eikä juuri se yksi bongaamani mutteri tai ruuvi, joka oli väärässä paikassa väärään aikaan.

Työmatkani oli siis sekä täysipainoinen festivaalimatkaelämys että jonkinlaista öljyn valelua työhyvinvointioveni hieman ruostuneisiin saranoihin. Varastossa on nyt runsaasti energiaa syksyyn, jolloin aloitan sekä uudet taide- ja mediasuunnittelupuoleen painottuvat opinnot että työt itselleni uuden festivaalin parissa. 

Kaiken ammatillisen vaiheilun jälkeen tajuan myös olevani siinä tilassa, että minulla on taas jonkinlainen suunta, jota kohti kulkea. Ehkä pääsen vielä joskus yhteen todellisista unelma-ammateistani, eli KURATOIMAAN. Ja VAIN KURATOIMAAN. Presentoimaan ja jakamaan erityisesti musiikkia ja kaikkea sinnepäin kallellaan olevaa kaikenlaisissa tapahtumissa ja eri alustoissa. 

Sitä odotellessa ja siihen pyrkiessä sisäinen taidemerenneitoni kiittää ja kuittaa ja jatkaa kesästä nauttimista. <3
 

Grazie mille!

Kommentoi