Miksi bloggaan?

Räyhälä

(Yritin olla oikeaoppinen bloggaja ja ladata naamakuvan heti alkuun, jotta en vaikuttaisi tylsältä. Sillä tekstihän on tylsää, ja kuvat ovat sitä millä nykyihminen itsensä määrittää.)

Sain Keittiössä, kaupungissa -blogin Jaanalta haasteen pohtia kysymystä miksi bloggaan. Haaste tuli minullekin hyvään aikaan, sillä parin viimeisen viikon aikana en ole jaksanut keskittyä juurikaan koko blogitouhuun. Tälle on helppo luetella syitä: olen istunut koneella niin paljon, että se on vaikuttanut fyysiseen kuntooni, en ole töiltäni ehtinyt, blogiskene on milloin ahdistanut, milloin ärsyttänyt ja milloin olen päättänyt vetäytyä ja kieltäytyä potemasta syyllisyyttä siitä, etten ole aina kärppänä vastailemassa, kommentoimassa, osallistumassa, jakamassa ja tunkemassa itseäni kaikkialle. Sillä etenkin kaikkien näin bloggaat oikein -tyylisten juttujen ja näin saat lisää seuraajia -vinkkejen työntyessä silmilleni kaikkialta olen todennut, että a) tämä ei ole minun leipäduunini eikä minun tarvitse tehdä tätä mitenkään ammattimaisesti ja b) en bloggaa siksi, että saisin paljon seuraajia. Ei se määrä, vaan se laatu. 

Sillä siitähän tässä touhussa on kyse. Laadusta, ja laadun tavoittelusta omassa elämässään kirjoittamisen kautta.

Eli tässä syyni sille, miksi bloggaan:

Kirjoittaminen on terapeuttista. Olen kirjoittanut päiväkirjaa lapsesta asti. Verkkoon siirryin vuonna 2004, ja siitä asti olen selventänyt ajatuksiani, terapoinut itseäni ja opetellut katsomaan sanomisiani myös muiden näkökulmasta. Blogi on se päiväkirja, joka vastaa. Blogi on kirjoittajalle myös hyvä väylä ylläpitää ammattitaitoaan. Oikeastaan voisin jopa väittää, että ajattelen kirjoittamalla - parhaat oivallukset, analyysit ja muut heurekat tapahtuvat yleensä silloin kun olen joutunut miettimään pitkään kuinka esittäisin asiani mahdollisimman loogisesti ja yleistajuisesti tai kuinka sanoisin asioita rivien välistä.

Blogini on areenani. Blogini on paikka, jossa vain minä sanelen ehdot ja määrään sisällön. (Okei, jos ei mietitä kaikkia noita mainoksia, jotka ovat kaupallisen media-alustan alla bloggaamisen huono, mutta välttämätön puoli.) Jos haluan avautua niin, että koko maailma kuulee, niin tämä on oikea paikka sille. Täällä saan toitottaa mielipiteitäni, jaella kunniaa ja kuraa tai naureskella nykymaailman menolle. Nämä ovat asioita, joita en yleensä tee isojen väkijoukkojen edessä mm. hienotunteisuussyistä. Blogissa ihmiset voivat valita haluavatko kuunnella jaaritteluani. Esimerkiksi raitiovaunussa tai bussissa tällainen ei ole mahdollista.

Bloggaaminen erottaa ihmisenjyvät akanoista. Kuulen jo paskamyrskyä enteilevän törähdyksen julistaessani näin, mutta näin se vaan on. Niinsanotussa arkitodellisuudessa ihmisillä on tapana nähdä toisistaan vain ulkoinen olemus, ja arvioida muita ennen kaikkea sen perusteella. Sen sijaan blogimaailmassa ihmisiä saa arvioida vihdoinkin sen oikean asian perusteella ennen kuin tutustuu sen paremmin - eli heidän järjenkäyttönsä ja sen osoittamisen kautta. Sillä olet mitä puhut, ja olet mitä kirjoitat. Puheet tosin hälvenevät, kirjoitukset jäävät. Jos kirjoitat täyttä paskaa, niin paskaa myös saat. Siinä ei auta paljoakaan se miten hienoja selfieitä, belfieitä ja hellfieitä olet itsestäsi ottanut - minulle hyvin asetellut sanat puhuvat enemmän kuin geneeriset lifestyle-kuvat. Siksi pisteet myös monelle Lilyssäkin bloggavalle, jotka ovat teksteillään osoittaneet, että blogimaailma on muutakin kuin kaupallisia kamppiksia, miljoonia päivän asu -kuvia ja kilpailua siitä, kenen vihersmoothie ja raakasuklaakakkupala on katettu hienoimmalle pöytäliinalle. Jotkut blogitekstit antavat kirjoittajastaan ihan peruskivan ja mukavan kuvan, joidenkin tekstit ovat luotaantyöntäviä, ja joitakin lukiessa tuntee välitöntä sielujen sympatiaa. On ihanaa, kun ihmiset kirjoittavat, ja minä voin lukea heitä kuin avointa kir noh, blogia. Toivottavasti joku saa minunkin jutuistani joskus irti jotakin, niin hyvässä kuin pahassa!

Antoisat keskustelut ja kokemuspohjan jakaminen. Tämä liittyy hieman edelliseen kohtaan, mutta ainakin oman blogini kautta olen kokenut kaikki keskustelut positiivisiksi. On tietysti blogeja, joiden kommenttiboksit lähtevät niin käsistä, ettei niitä halua enää edes lukea, mutta useimmilla tonteilla keskustelut ovat olleet avartavia. Eri mieltä saa olla, mutta käytöstavat ja argumentointitaidot on hyvä muistaa. Parhaimmillaan keskusteluista saa mitä mainiointa vertaistukea.

Koska haluan muistaa mitä tein 13.5.2007 klo 17:46. Mikä olisikaan parempi tapa käydä läpi elettyä elämäänsä ja perehtyä menneisyyden aivoituksiin kuin selata blogihistoriaansa? Mutta luojan kiitos, blogitekstit voi myös piilottaa - ainakin silloin kun ei ole niitä +100000 seuraajaa, joita kohti jokaisen itseään kunnioittavan nykybloggaajan tulisi ilmeisesti pyrkiä.

Ja koska nykyihmisen kuuluu myös nauttia haasteista 24/7, levitän haasteen eteenpäin. Sen saavat tällä kertaa Itse Minna Mänttäri, Pari sannaa, Koko ja Miss Nella Jives. Tässä vielä haaste koko komeudessaan:

Blogihaaste: Miksi bloggaat? Kerro viisi syytä, joiden takia pidät blogia. Pistä haaste eteenpäin bloggaajille, joiden viisikon haluaisit yytsiä. 

Kommentit

Jaana K

Kiva kun ehdit vastata! Toi menneisyyden dokumentointi olisi voinut kyllä olla munkin listalla, kun ala-asteella aloitettu päiväkirjan kirjoittaminen on nyttemmin jäänyt. Toisaalta kirjoitan kyllä aika harvoin henkilökohtaisemmista jutuista, mutta ainakin voin muistaa, miten oon syönyt :D

Räyhälä
Räyhälä

Joo, syömisellä tuntuu olevan yllättävän iso rooli lapsen elämässä :D Ja tajusin muuten nyt, että oliskohan tälle postaukselle pitänyt keksiä joku oma otsikko? Mä nyt vaan röyhkeästi käytin tota sun otsikkoa kun ajattelin sen kuuluvan asiaan...

Jaana K

Ei mitään ;) Päiväkirjaan kirjoitin siis kyllä vaikka mistä, mutta blogin puolella dokumentoin melkeen vaan ruokaa :)

anni maaria

Oli mielenkiintoista lukea sun ajatuksia tästä! Oon itsekin purkanut sydäntäni nettiin jo yläasteajoista lähtien ja blogannut useamman vuoden ajan. Jossain vaiheessa annoin tuon "näin bloggaat oikein" -ajatuksen luikerrella omaan päähäni ja se alkoi jarruttamaan koko touhua aikalailla. Ehkä se johtui siitä, kun puhtaasti päiväkirjamaiset, kuvapainotteiset blogit (ainakin ne omat lempparit) alkoivat kuolla pystyyn tai kaupallistua ja oikeus omaan ns. hömppäbloggaamiseen mietityttää: onko blogissa tai sen pitämisessä mitään järkeä, jos sitä ei ensisijaisesti pidä vaikutus- tai kannanottokanavana, vaan (itsekkäästi?) ihan vaan omien fiilisten ja kuvien julkaisupaikkana? Onko tällainen kenties paheksuttavaa? Kiinnostaako sellaiset blogit enää ketään? Muuta kuin minua... :) Yritin jossain vaiheessa viedä blogiani hieman kantaaottavampaan suuntaan, mutta oma blogialusta ei ollut mulle se paikka missä luontevimmin käyn yhteiskunnallista keskustelua, joten luovutin sen suhteen.

Siitäkin huolimatta asiallisuuden rajoissa pysyvä keskustelu täällä Lilyssä on juuri se juttu, minkä takia useimpia alustan tunnetuimpia blogeja seuraan ja on ehdottoman tärkeää ja hienoa, että fiksut ihmiset ottavat kantaa ja käyvät vuoropuhelua, siitä saa paljon irti lukijanakin. Harmittaa vaan, kun ne aiheet, joista itse eniten tykkään blogata ja muiden bloggauksia lukea, eivät enää tunnu herättävän halua keskusteluun ja kommentointiin niin paljon kuin ennen, se vuorovaikutus kun ainakin itselle on myös tuossa ns. hömppäbloggaamisessa just se juttu. Onkohan miun blogisukupolveni kasvanut aikuiseksi, toisinaan ehkä perheellistynytkin ja oon itse vaan luutunut joksikin ikiteiniksi? :D

Räyhälä
Räyhälä

Kiitos hyvästä kommentista! Mulle tää tuntuu olevan periaatteessa vähän molempia, sitä omaa hömpää sekä joskus myös jonkin sortin höyrypäissä kirjoitettuja kannanottoja johonkin. Vaikea kuvitella, että bloggaisin vain ja ainoastaan omasta elämästäni tai vain ja ainoastaan asiapitoisesti. Ihminenkin kun on kokonaisuus :)

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kiitos haasteesta, otan vastaan!

Jäin miettimään tuota jyvien erottumista akanoista. Lähinnä siltä kantilta, että auta armias jos olet profiloitunut älykkääksi ihmiseksi niin et saa missään tapauksessa päästää näppäimistöltäsi karkuun yhtäkään aivopierua. Vaikka sellaisiahan tulee, ihan jokaiselle. Tämä tuli lähinnä mieleen tapaus Laura Honkasalosta, jonka blonditukkakirjoitus Imagen nettisivuilla aiheutti aikamoisen kakkamyrskyn. Eli vaikka toisaalla puhutaan siitä, miten moka on lahja ja yritetään kannustaa ihmisiä jopa rohkeasti epäonnistumaan niin toisaalla ollaan valmiita ristiinnaulitsemaan tyyppejä yhden blogikirjoituksen perusteella. Syyllistyn tähän itsekin. 

Räyhälä
Räyhälä

Hei, pitääkin googlata tuo. Joo, oot ihan oikeassa, että mokia sattuu kaikille. Ja siis itse ainakin luen ihmisiä sekä blogeja ns. inhimillisellä silmällä, eli kaikki saattavat tehdä typeryyksiä niin elävässä elämässä kuin blogissa. Mutta jos siis ihan jatkuvasti postauksista, kirjoituksista ja teksteistä ja muista julkaisuista kaikuu sellainen muita halveksuva, itseään korostava (esimerkkinä vaikka joku Tuomas Enbuske) tai sellainen "huutelen asioista joista en tiedä mitään faktoina" -tyyli, niin sillon mun mielestä teilauksensa ansaitsee. Tekstien pohjalta voi aika usein päätellä, että onko ihminen ns. arkielämässäkin jonkin sortin kusipää, vai onko kyseessä vaan jokin aivopieru. Toki näitä ei voi tietää ennen kuin tutustuu, mutta antanevat varmasti jonkinlaista osviittaa...

Blogimaailmassa häiritsee toisinaan myös se, että tahti on niin hillittömän nopea, etteivät ihmiset ehdi ajatella ajatuksiaan loppuun, jos haluavat pysyä mukana. Tai sellainen olo mulle ainakin usein tulee. Mutta mä oonkin yleensä pahimman luokan ylianalysoija, kyynikko ja uhkakuvamaalailija :)

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Tuskin, jos ei sitä sano ääneen. Mutta jos vaikkapa suuressa tunnekuohussa kirjoitat sen itsestäsi ulos ja painat enteriä niin sitten se voi jo sitä olla.

Jokainen meistä on joskus sanonut jotain tyhmää ja varmasti toivonut, ettei meistä tehdä lukkoonlyötyä luonneanalyysia niiden sammakoiden pohjalta. Toki kirjoittaessa yleensä ajatellaan asioita huolellisimmin kuin kasvokkain keskustellessa, mutta ihan yhtä lailla aivopieruja voi näppikseltäkin karata. Varsinkin somessa, jossa usein tuntuu olevan etusijalla se, että osaa mahdollisimman nopeasti muodostaa jostakin asiasta mielipiteensä ja tuoda sen vielä nopeammin julki. 

Räyhälä
Räyhälä

Jep - tässä oikeastaan tiivistyy se mikä aina näissä somekohuissa ja kaiken maailman gateissa mua ahdistaa. Se, että usein itse asia (tyhmät laukomiset, niiden kyseenalaistaminen ja keskustelu aiheesta) jää tiuhassa tahdissa usein taka-alalle, ja yhtäkkiä keskustelun pohjana ja päätarkoituksena onkin lynkata se ihminen/taho, joka päästi tyhmiä suustaan. Itse olen niiiiiiin sata kertaa kirjoittanut painavia ei-niin loppuun mietittyjä vastalauseita tunnekuohujen vallassa ties mihin, ja sitten aina loppumetreillä jättänyt kommentin lähettämättä. Jotenkin sen asian on silloin saanut ulos omasta systeemistään, ja keskustelun voi sitten jättää omalta osaltaan siihen.

Mä ymmärrän tosiaan, että sammakkoja sattuu, mutta se miten niistä saatuun palautteeseen reagoidaan (myönnetäänkö mahdolliset mokat, pyydetäänkö anteeksi, käydäänkö keskustelua puolin ja toisin asiallisesti), kertoo mun mielestä ihmisestä/ihmisistä jo aika paljon. Ja harvoinpa sitä koko ihmistä vain yhden mokan perusteella tuomitsee (en minä ainakaan), vaan aina sitä pyrkii luomaan jonkinlaisen kokonaiskuvan.

(Ja tää mun kommentointi karkaa nyt bloggaamisaiheesta ihan koko tähän somemaailmaan, mutta näitä juttuja on niin hauska funtsia!)

 

Nella
Nellancholia

Haasteeseen vastattu! Kiitti vielä.

Tää onkin mielenkiintoista pohdintaa jyvistä ja akanoista, ja hyviä pointteja. Uskon kyllä itsekin, että haastavissa keskustelutilanteissa ja noin ylipäätään pidempään jatkuvassa itseilmaisun linjassa tulee usein kirjoittajan kypsyys tai elämän prioriteetit esille, vaikka kertaluontoisista heitoista en koskaan tahdo ketään tuomita (ellei kyseessä sitten ole jotain todella räikeää). Ja olen samaa mieltä myös tuosta kantaaottavuuden ja oma-elämä-hömpän tasapainosta. Ja itse toivon, että oma-elämä-hömpästä jotenkin paistaisi läpi omat arvot omien aihevalintojen kautta ilman, että täytyisi väsätä perinpohjaisia argumentteja tietyistä aiheista.

Tästä tuli nyt tällanen outo läpäläpäkommentti... Mutta tulipa juteltua.

Kommentoi