Pelkoa ja inhoa studiossa: meet My Gloomy Tunes

Räyhälä

Kaikki tekemäni asiat tuntuvat jostain syystä olevan aina niinsanottuja yhdennaisenprojekteja. Eipä siis ihmekään, että lähdin viemään uutta kokeellista musiikkiprojektianikin eteenpäin yksin. Me, myself & I, kuten sanotaan.

Koska viime syksynä oli sattuneista syistä vähän enemmän kuin tylsää, niin opettelin käyttämään läppäriltäni valmiiksi löytyvää perusmusiikkisoftaa nimeltä GarageBand. Lainasin kaverilta omaa syntikkaani paremman midikiipparin, ja ryhdyin kokeilemaan kaikenlaista. Olin toki aiemminkin kokeillut pyöritellä erinäisiä juttuja ja tehdä biisejä (ja tiesin, ettei niistä ollut monenkaan vuoden aikana tullut yhtään mitään), joten olin melko varma, että nämäkin jäisivät vain makaamaan läppärini uumeniin. Kun eihän tässä ole vuosiin tehty mitään ja taidot on ruosteessa, en osaa soittaa enkä laulaa enkä kirjoittaa ja olen täysin epäonnistunut ihminen ja byhybyhybyy. Miten ankeaa!

Kun kuitenkin palasin jatkuvasti mielipuuhani läppärisoundittelun pariin, niin aloin miettiä, että pitäisikö mun nyt vain yrittää päästä yli siitä miten huonoksi tunnen itseni ja miten kaikki (minä itse mukaan lukien) tulisivat luultavasti pitämään tuotoksiani täysin paskoina, noloina ja jonkun keskenkasvuisen teiniaikuisen räpeltäminä surkeina digiaikakauden massatuotteina. Pitäisköhän mun muuttaa tässä asiassa ennen kaikkea omaa asennettani?

En voi ottaa vastuuta siitä mitä muut ajattelevat tekemisistäni, mutta päätin lopulta, että oma asenteeni muuttuu än yy tee NYT. Tiedän, etten tule näillä taidoilla olemaan koskaan itsekään tyytyväinen siihen mitä teen, mutta mitäpä sitten. Jos jonkin asian parissa haluaa viettää näin paljon aikaa huolimatta siitä miten hyvä siinä on, mitä se antaa muille tai mitä hyötyä siitä on yhtään kenellekään, niin ehkä sitä sitten täytyy vaan tehdä. Oman itsensä vuoksi. Se kuuluisa Me, myself & I.

Niinpä päätin, että jumalauta minähän vielä teen nämä biisit, vaikka niistä ei tulisikaan mitenkään täydellisiä, ja vaikka ne aiheuttaisivatkin joillekin kuulijoilleen jonkinasteista myötähäpeää. Myötähäpeänhän itsekin monien muiden juttuja, mutta ero meidän välillämme on vain se, että minä en ole julkaissut koskaan mitään mitä muut voisivat myötähävetä puolestani (okei, jos ei lasketa somea, blogeja ja ensimmäisiä lehtikirjoituksiani). Kilautin siis uhopäissäni sukulaispojalle, jonka studioon pääsin työstämään biisejä yksityiskohtaisemmin ja vaihtamaan raidat paremmalle softalle. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan.

Eilen oli ensimmäinen studiopäivä, jonka aikana äänittelin myös ensimmäiset laulut. Ja voi miten minä häpesinkään. Ihan puhtaasti häpesin. 

Ja mikäs siinä hävetessä. Jos oma vähän treenattu ja väsynyt ääni käy liiaksi korville, niin ainahan sen voi tuplatriplata kuoroksi. Kuorossa kun ei tunnetusti ketään hävetä niin paljoa.
 

 
 
En lupaa mitään (en laatua, en julkaisuaikataulua), mutta jos haluat olla TÄLLÄ matkalla mukana, täppää Instagramissa seurantaan @mygloomytunes, And the rest (INFORMATION) will follow. <3 
 

 

Kommentit

humpuukiheikki

Hyvä meininki! 

Hyvää pohdintaa myös tuosta liiallisesta itsekriittisyydestä. Anna palaa vaan, kunhan on hauskaa! Ja se kuuluu varmasti läpi.

Räyhälä
Räyhälä

Kiitos kommentista, ja näinpä just! :)

Maiski
40 hours and counting

No tietty jään seuraamaan :)

Räyhälä
Räyhälä

​Jee!

Kommentoi