Ladataan...
Räyhälä

En tiiä mist tää ajatus tuli, mut aloin kelaa milt se näyttäis jos mä aina kirjottasin esim tätä blogii samal taval ku puhun. Mä en oo koskaan kokenu puhuvani millään murteel tai sellasel, mut harvoinpa sitä muistaa, et tää stadin slangi vai mitä nyt onkaa, on oikeesti kans murre. Ja tsiigatkaa ny, kun sen kirjottaa tähän, niin vittu se näyttää typerält. Ja oikeestaan kyl kuulostaaki, varsinki niinku tos edel, ku käyttää kirosanoi jonai täytteenä.

Välil sitä kuulee ku istuu jossai junassa tai sporas miten jotku teinit vääntää joka sanan ja lauseen väliin ton vitun. Vittu et se kuulostaa tyhmältä, mut viel typerämmält tuntuu se ku huomaa et siihen tietyis tilanteis aika usein itekki. Mut typerää tai ei, se on kieltä. Sellast, joka on opittu jostain.

Sillon kun alotin mun opiskelut, nii mietin aika pitkään jos mä yrittäsinki vaihtaa pääainetta ja hakisinki opiskelee suomen kieltä. Nää verbaaliset trapetsitemput on ollu aina mun juttu, ja sillon mul oli joku hyvä draivi päällä mun kirjottamisen kaa. No en tiiä mitä sit kävi, tajusin kai et mun pitäs päntätä sikan jotai faktoi ja opetella kamaa ulkoo. No koska mä en oikeen tykkää sellasest, nii sit se jäi, ja mä jatkoin musatieteellä loppuun asti. Ainii ja vedin mä noi puheviestinnän sivuaineopinnotki, nii ehkä sen takiiki myös tää asia kiinnostaa.

Mut silti. Must äidinkieli on tosi mielenkiintosta, ja mä kiinnitän aika paljon huomioo siihen millasii sanoi jengi käyttää, millaset sanat ja sanonnat tuntuu itest vierailta, ja millasii sanoi sitä sit oikeestaan lopulta ottaakaa siihen sanavarastoonsa. Ja samoin et millasii sanoi sitä valitsee mihinki tilanteeseen, etenki kirjotetus kieles. Puhutus kieleshän sitä ei sillee tavallaa niinku ajattelekkaa. Itseasias kaikist mielenkiintosint on se, et miten paljon jengi muokkaa ite sitä kieltä. Miten sitä vaa poimii alitajusesti jotai sanoi ja alkaa käyttää niitä sellasis tarkotuksis, mihin niiden kuvittelee sopivan. Sama kans murteiden kaa. Sitä alko lapsenaki vahingos heti puhuu et mie ja sie ku oli hetkenki ollu jossain mummolas leikkimässä serkkujen ja muiden kaa.

Ja sit se on kans ihmeellistä, et viel tässäki iässä sitä voi oppii uusii sanoi. Siis sellasii sanoi, jotka putkahtaa jossain yhteydes esiin jostai, ja joko ne on vaa kokenu jonkinlaisen sukupuuton, tai sit ne on niin uusii, et niit ei oiskaa voinu oppii tai kuulla mistää muualt. Ja miten paljon kieli, murteet ja sanankäyttö vaikuttaa siihen millasen kuvan jengi voi sust saada. 

Mut joo, täytyy nyt vaan toivoo, et kukaa ei ikin haastattele mua mihkää graduun tai sellasee. Ainakaa jos se ei aio editoida. Ku onhan tää nyt aika jäätävän näköstä nähdä oma puheensa suoraan litteroituna. Ei helvetti.

Vaik mää syntysi Turkkuses (kuvassa), tuli must sit vissii stadilainen. Ja sen varmaan kans kuulee.

Nyt haastankin sut mukaan. Kerro tän blogin kommenttiboksissa mulle muutama juttu. Et kuka sä oot, mistä sä tuut, miten sä löysit tän blogin ja mitä murretta sä puhut, ja kirjota myös se kommentti sillee niinku sä sen sanoisit mulle päin naamaa. Kiinnitä huomioo siihen ettet vaa pistä sitä mihin oot tottunu, vaa oikeesti kelaa hetki et miten sä rehellisesti tän asian sanoisit, jos puhuisit sen jollekki. Ei sillee miten sä sen kirjottasit whatsapissa tai jossai sellases. Ja sit oikolue se ja kelaa et puhut. Menikö sillee niinku pitiki? Huomasiks jotai uutta itestäs?

Ladataan...
Räyhälä

Pienyrittäjäksi tai yksinyrittäjäksi aikovan on hyvä hallita yrittäjyyden perusteet ennen toimintansa aloittamista, mutta taustalla ei tarvitse olla viittä markkinointimaailman huippuoppilaitosta tai kuudensadan sivun strategiaopusta. Kaikkea ei voi omaksua oppikirjasta, vaan osa asioista täytyy kokea itse ja oppia kantapään kautta. Tähän ei kannata suhtautua negatiivisesti, sillä oppiminenhan ei ole koskaan haitaksi - päin vastoin. Tunnen, että oma ammattitaitoni on ottanut taas ison harppauksen eteenpäin näiden lähes kolmen kuukauden aikana, ja nyt olenkin valmis laittamaan omat alkutaipaleen vinkkini kiertoon etenkin toiminimen perustamista harkitsevia projektityöläisiä varten:

Tee jokaisesta sopimastasi työkeikasta kirjallinen toimeksiantosopimus. Määrittele tehtävät yksityiskohtaisesti: mitkä kaikki asiat työhön sisältyvät? Mikä työhön ei sisälly? Mikä on projektin päättymispäivä? Jos projekti venyy itsestäsi riippumattomista syistä, kuka maksaa ylityöaikasi? 

Älä ole liian kiltti. Vaikka haluaisit olla mukava ja antaa asiakkaallesi ekstraa hyvän tahdon osoituksena, älä tee sitä omalla kustannuksellasi (tai käytä ainakin kovaa harkintakykyä). Mikäli asiakas toivoo saavansa tulosta, tulee hänen myös maksaa tuloksesta. Tämä ei ole ilkeilyä tai ylimielisyyttä, vaan oman toimeentulon ylläpitoa ja reilua peliä. Vapaaehtoistyö ja hyväntekeväisyys ovat asia erikseen. Itselleni tämän tajuaminen on ollut kaikkein vaikeinta.

Punnitse pankkipalvelutarpeesi. Toiminimellä operoiva yrittäjä ei tarvitse välttämättä yritystiliä, eikä häntä voida velvoittaa avaamaan sellaista. Mikäli liikevaihtosi on pientä, tulot helposti kirjattavissa ja vakituiset asiakkaasi/tulonlähteesi laskettavissa omin sormin, et mielestäni tarvitse yritystiliä. Onhan se hienoa, että maksukorteissa lukee oman yrityksen nimi, mutta haluatko maksaa jokaisesta tilisiirrosta, korttitapahtumasta, viitteestä ja laskusta erikseen huomattavasti enemmän mitä maksaisit yksityisasiakkaana? Toki yksityistilinkin pitäminen maksaa, mutta kustannukset ovat paljon pienemmät. Mikäli tulet siihen lopputulokseen, että yksityistili on juttusi, muistathan avata tilin omissa nimissäsi jo ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Sillä pieni googletus paljastaa, että kun pankki kuulee sinun olevan yrittäjä, ei aikaakaan kun yksityistilin avaaminen muuttuu astetta vaikeammaksi. (Tästä minulla ei ole tosin omakohtaista kokemusta, sillä itselläni oli jo tili valmiina ennen firman rekisteröintiä.)

Opettele tunnistamaan huijauspuhelut. Etenkin aloittelevaa yrittäjää koetellaan. On Yritysrekisteriä jos toistakin. Jos siis saat puhelun, joka kertoo lisäävänsä yrityksesi rekisteriin, josta hakukoneet löytävät sen helposti, sano aina EI. Ei, mikäli siitä aiheutuu maksuja. Älä edes hymähdä sen merkiksi, että kuuntelit puheen loppuun - lopputuloksena voi olla ilman suostumustasi solmittu "sopimus", aiheettomat mutta pakolliset laskut ja ikävä perintärumba. Muista, että kuluttajansuoja ei päde yritykseesi. Silloinkaan, kun olet yrityksesi ainoa ihminen ja ainoa kuluttaja.

Älä osta huijausdomainia. Verkkosivudomain vain 0,99€ vuodessa, kuulostaako hyvältä? No kyllähän se kuulostaa. Itse olin hyväuskoisena jo laittamassa tilausta vetämään, kunnes epäluuloisuus alkoi koputella takaraivossa. Miksi toiset myyvät domaineja useammalla kympillä (ja saavat silti asiakkaita), ja toiset alle eurolla? Onneksi googlasin hieman asiaa, sillä silmiin sattui yhtä jos toistakin valitusta siitä, miten näiden domainien hankkijat tulevat samalla hyväksyneeksi ylimääräistä kärpäsenkakkasopimusta. Laskusta voi tulla yllättävän kallis, ja sopimuksen irtisanominen voi olla hankalaa.

Käytä sitä googlea. Aina kun pähkäilet, avaa ensin google. Saatat löytää ratkaisun saman tien. Mutta kyllä, muista lähdekriittisyys.

Älä aloita tyhjän päältä. Tässäpä vallan mainio ohje, jota en noudattanut itse. Mielessäni siinsi kyllä kaunis ajatus siitä, että olisin säästänyt yritykselleni hieman alkupääomaa, jonka avulla olisin päässyt tekemään jo heti alkuun tarvittavia hankintoja. Käyntikortit, nettisivut, printterin, työhuonevuokrat ja niin pois päin. Mutta minkäs mahdoit, kun henkilökohtainen taloutesi vedettiin viemäristä jo ensimmäisen toimintaviikon aikana. Turhan odottelun, panttailun ja muun sälän vältät varaamalla jonkin verran ylimääräistä pääomaa etenkin alkuvaiheeseen. 

Varaudu rahaliikenteen satunnaisuuteen. Jep, laitoit laskun menemään, ilmoitit maksuajan ja summan, mutta rahoja ei näy eikä kuulu eräpäivään mennessä. Mikäli kyseessä ei ole mikään palkkionmaksun multikatastrofi, ei kannata huolestua, jos summa ei rapsahda tilille juuri tänä tiettynä päivänä. Mutta kannattaa toki varautua. Jokainen arkipäiväkään ei ole pankkipäivä, ja tilisiirroissa on usein viivettä pankkiyhteyksistä riippuen. Asiakkaiden maksutottumustenkin välillä on eroja. Yksi maksaa prikulleen lupaamanaan päivänä, yksi päiviä myöhässä, joltakin saattaa joutua perimään korkojen kanssa. Systeemi ei siis toimi samalla tavalla kuin palkanmaksu, ja siihen täytyy varautua. Mikäli haluat millintarkkaa toimintaa, suosittelen palkkaamaan ammattikirjanpitäjän ihan peruskirjanpitoon.

Sukkahousut. Ja jotta tämä olisi nyt oikea itsensä työllistäjän Niksi-Pirkka-postaus, jaettakoon vielä yksi klassinen sukkahousuvinkki: Kun liiallinen työmäärä ahdistaa ja haluat piiloon maailmalta, laita päähäsi sukkahousut. 

Postaus toteutettu yhteistyössä henkilöstöpalveluyritys VMP Groupin kanssa, osana VMP:n Monityöurablogeja.

Ladataan...
Räyhälä

Apua. En edes tiedä mistä aloittaa. Järkytykseni on vielä niin tuore, etten ehkä kykene näkemään asioita pitkällä tähtäimellä, mutta toisaalta, kun vituttaa, niin vituttaa. Minä ainakin äänestin, joten pidätän nyt kaikki oikeudet valittamiseen itselläni.

Sanottakoon ensiksi hyvät asiat. On hienoa, että Vihreät saivat lisää paikkoja. On hienoa, että Nasima ja Ozan pääsivät läpi. On mahtavaa, että muualla Suomessa Vasemmisto tarjosi vahvoja ja hyviä ehdokkaita, jotka menivät läpi.

Mutta sitten. Päättäjissä istuu taas aivan liian iso lista sirkuspellejä. Arvokonservatiivia, tiukkaa oikeistolaista, rasistia, rikollista ja julkijuoppoa maskottihahmoa. Ja vielä vitusti maailman ankeimpia Kepulaisia siihen päälle.
 

Ihan oikeasti, Suomen kansa. 

Teuvo Hakkarainen
Susanna Koski
Wille Rydman
Kauko Juhantalo
Kike Elomaa
Päivi Räsänen
Hjallis Harkimo
Sari Essayah
Timo Soinin koko joukkue

Vain muutamia mainitakseni. Nämäkin ovat jo ihan liikaa. Innolla ministerinsalkkujen jakoa odottaen. Se on muuten varma, että esimerkiksi tieteeltä ja kulttuurilta tulee lähtemään iso summa rahaa, ja meikäläisiltä työpaikat. Että se siitä työllisyyden lisäämisestä ja Suomen kunnostelusta.

Ja jos kehtaatte ajaa työttömiä ja meitä jo aiemmin laman runtelemia nuoria vielä yhtään ahtaammalle, niin en vastaa seurauksista. Te, päättäjät, olette nyt helvetin ison suurennuslasin alla. Jos sössitte nyt, niin lupaan, että käännän suurennuslasini kohti aurinkoa ja annan palaa. Ja niin tekee onneksi myös moni muu.

Ladataan...
Räyhälä

Pidemmittä puheitta ja paljastuksitta, niin hullulta kun se kuulostaakin - nyt menee aika hyvin työrintamalla. Ja se on kivaa.

Ammattimaiset ajat vaativat tietysti seurakseen ammattimaiset kuvat, eli jonkinlaiset otokset, jotka kehtaisi painattaa tarvittaessa kymmenien metrien kankaalle ja ripustaa Forumin seinälle. Eli ei niitä selfieitä, vaikka poliitikotkin niitä harrastavat.

Ajattelin, että kuviin olisi mukavaa saada kuolleen ja harmaan maan vastapainoksi jotakin vihreää. Kilautin siis tietysti kaverilleni Peetalle, joka lähti avoimin mielin ja linssein kanssani yhteen Helsingin ihanimmista paikoista ja kuvausmiljöistä - Talvipuutarhaan. 

Sain vihdoinkin tuntea millaista on olla muotibloggari. Ja voi hitto, miten vaikeaksi se osoittautuikaan! Kuvattavana oleminen on todella haastavaa, ellei se tule jotenkin aivan luonnostaan. Ja omalla kohdallani kameran edessä oleminen on kaikkea muuta kuin luonnollista. Itseään sai oikein tsempata olemaan a) aiheuttamatta typeriä ilmeitä liiallisen puhumisen seurauksena b) liikkumatta c) jäämättä jököttämään hölmöihin asentoihin ja d) näyttämättä haudasta nousseelta huskysilmäiseltä demonilapselta. En tajua, miten ihmiset jaksavat tehdä tällaista lähestulkoon joka päivä.

(Niin, ja kaipa sen nyt tässä voi myöntää. Olin juonut eilen kokonaiset kaksi kaljaa ja valvonut aivan liian myöhään, mikä ei varmasti edesauttanut mallinsuoritustani. Mutta sellaista se elämä välillä on. Meillä suosituilla malleilla ja muotibloggareillakin.) 

Talvipuutarhassa me sitten ihmettelimme kasveja ja karppeja, kuvailimme ja rupattelimme kokemuksistamme pienyrittäjinä. Sisäilma oli paikoin trooppinen, ja fiilis oikein vehreydestä hurmioitunut. Ja vähän urpokin, kun keksittiin pistää mulle pystyyn pieni päälleliimattu kuvausrekvisiittatoimisto. 

Ja nyt kun pääsin muotibloggaamisen makuun, niin kerronpa teille, että olen hinkunut pitkään tuollaista hattua. Olin kerran jo ihan vähällä hankkiakin sellaisen, mutta sitten jokin sisäinen ääni herjasi, että en pitäisi sitä ikinä päässäni. Luultavasti siksi, että olisin liian nössö sellaiseen. En ole koskaan osannut säväyttää säihkyvillä tyyleilläni.

 

"Me kiireiset pisnes akat hoidamme kaikki pisnexet moternisti älypuhelimen välityxellä."

Mutta yhtä kaikki, hyvää jälkeähän koko touhusta seurasi. En muista milloin viimeksi olen nähnyt itsestäni kuvan, jossa en irvistä ikävästi tai näytä siltä, että olen saanut juuri saunan takana halosta päähän. Ja ennen kaikkea, en tiedä olenko saanut itsestäni ikinä vastaavanlaista vaalimainoskuvaa:

Siispä Räykky Räyhälä Helsingin Viherpeukaloista - ehdolla vaalinumerolla 666. Liekehtivillä vaaliuurnilla tavataan.

 

Ladataan...
Räyhälä

Välillä kuvittelen, että bloggaajan tärkein tehtävä on jakaa jonkinlaisia vinkkejä muille ihmisille. En ole varma miten paljon identifioidun niinsanotuksi bloggaajaksi. Olen nimittäin todennut, että minusta ei ole antamaan vinkkejä hiustenlaittoon (en osaa laittaa omianikaan), meikkaamiseen (osaan meikata vain itseni, jos sitäkään), ruoanlaittoon (mitä nyt yhden pikkupashan teon osasin selostaa) tai muotiin (ei meikän juttu), ei taiteeseen eikä edes musiikkiin (liikaa asiaa, kovia mielipiteitä ja loputtomia soita). Mutta onpahan yksi asia, josta osaan antaa vinkkejä, nimittäin mahtavat matkakohteet!

Päätinkin siis koostaa tähän mennessä koluamistani matkakohteista pienen Räyhäreissu-sarjan, jossa esittelen kunkin paikan parhaita paloja, kokemuksia, havaintoja ja pieniä käytännön vinkkejä, lähtökohtana omatoiminen kiertoreissaaminen. Kanarian saaria lomaresortteineen ei (ainakaan vielä) ole näköpiirissä, mutta never say never. Sarjan julkaisutahdistakaan en mene takuuseen, mutta lähdetäänpä nyt kuitenkin liikkeelle Pohjois-Afrikan helmellä Marokolla.

Marokko lyhyesti

Marokko on monipuolinen lomakohde; paikoin stressaava ja hektinen, mutta toisinaan hyvinkin rentouttava ja rauhallinen. Marokossa pärjää englannilla, mutta etenkin pikkupaikoissa ranskan taidoista olisi ollut hyötyä, arabiasta puhumattakaan. Marokon hintataso on yleisesti ottaen edullinen, mutta huijatuksi tulemisen riski on korkea etenkin kaupungeissa. Tärkein ohjeeni asiointiin onkin pidä pääsi ja muista tinkiä. Paikallisena valuuttana toimivat Marokon dirhamit, mutta monissa paikoissa oli mahdollista maksaa myös euroilla.

Mikään ryyppääjän ja bilettäjän paratiisi Marokko ei ole. Alkoholia ei tarjoilla ainakaan oma-aloitteisesti läheskään kaikkialla, ja mekin taisimme juoda koko reissun aikana yhden viinipullollisen puoliksi. Sen sijaan paikallisten rakastamaa minttuteetä tuli lipitettyä joka päivä.

Oma reissumme ajoittui maaliskuun alkuun reilut pari vuotta sitten. Lämpötila kohteessa oli tuolloin vaihteleva, muttei kertaakaan erityisen kylmä. Koimme sekä paahtavan helteen että kylmän sadetuulen ja sisämaan leudon kaupunki-ilman, joten avainsana reissupukeutumisessa on muunneltavuus ja varautuminen. Tosin sen nyt tietävät kaikki, jotka ylipäätään matkustavat kaupungeista ja maista toisiin, että sinne laukkuun pakataan riepuja useampaan säätilaan varautuen. 

Koska turistirysät ja bussissa istuskelu eivät houkutelleet, halusimme ottaa matkallamme haltuun hieman eteläisempiä kolkkia. Emme siis käyneet Casablancassa, Tangierissa tai Fezissä, vaan pienten sattumusten kautta Marrakechissa, Essaouirassa, Agadirissa (jep) ja Mirleftissä, jotka sijaitsevat kaikki Marrakechia lukuunottamatta rannikolla Saharan pohjoispuolella.
 

Marrakech

Marrakech on useamman päivän reissuna hieman raskas, mutta kaikessa hektisyydessään kokemisen arvoinen paikka. Erityisen mainiota oli istuskella kaupungin keskeisimmän markkinapaikan Djema el Fnaan liepeillä katselemassa illan laskeutumista torille minttuteetä siemaillen ja ruokakojujen antia testaillen. Ääntä, väriä ja elämää oli kaikkialla. Pääskyt sirkuttivat kilpaa, ja kaupungin siluettiin piirtyivät jylhät Atlasvuoret. 

Etenkin erinäisten koriste-esineiden, astioiden, korujen, mausteiden ja vaatteiden etsijöiden kannattaa suunnata heti varjoisammille ja paahteelta suojassa oleville soukeille, joissa tuotetarjontaa riittää vaikka millä mitalla. Yrmyn suomalaisen täytyy lähteä matkaan rautaisilla hermoilla, sillä kaupungissa riittää kyllä yhtä sun toista hihasta nykijää, aggressiivista kaupustelijaa, sisäänheittäjää, väkisinhennatatuoijaa ja kusettajaa. Etenkään oppaiden matkaan ei kannata lähteä, mikäli ei ole valmis maksamaan "opastuksesta" jotakin. Meidät esimerkiksi johdateltiin pieneen juutalaiskorttelissa sijaitsevaan mausteliikkeeseen lukuisin korulausein ja yltiöystävällisyyden keinoin niin, ettemme edes tajunneet joutuneemme niinsanotun oppaan haaviin. Vaikka löysimmekin putiikista lopulta ostettavaa (mausteita ja aivan helvetin vahvoja menthol-kiteitä flunssan taltuttamiseen), tajusimme jälkeenpäin maksaneemme järjetöntä ylihintaa sosiaalisen painostuksen vuoksi ja kiusalliset tilanteet välttääksemme.

Vaikka palatsit olivat hienoja ja paikka oli täynnä elämää, hektinen ja ehkä joiltain osin jopa tourist trapiksi osoittautunut Marrakech vaati jo muutaman päivän jälkeen veronsa, ja päätimme siirtyä mitä pikimmiten tuulien kaupungiksi ristittyyn Essaouiraan, toiveissamme oma tila ja jonkinlainen rauha. Kiitos kusettajien, meinasi bussimatkastammekin tulla pieni episodi, mutta onneksi siltä vältyttiin loppujen lopuksi.

Ja siis painotan, että oli siellä Marrakechissa paljon mukaviakin ihmisiä ja mielenkiintoista nähtävää, mutta kunhan ehdin selostaa muut paikat, ymmärtänette miksi Marrakech ei ollut ehkäpä Marokon paras paikkakunta.

Essaouira

Äärimmäisen hektisen Marrakechin jälkeen sielu pääsi lepäämään tuulten kaupungissa. Etsimme majapaikan vasta paikan päällä, ja löysimme kelpo huoneen aamiaisineen kympillä per yö keskeltä keskeisimpiä katuja. Väite Essaouiran tuulisuudesta piti tosiaankin paikkansa; kaupungin säät eivät aina suosineet, mutta tunnelma sisätiloissa ja ravintoloissa oli sitäkin kiintoisampi.

Eikä aikaakaan kun pääsin syömään kauan odottamaani herkullista katkarapupastillaa, tuoreita vasta pyydystettyjä katkarapuja ja jopa merisiiliä. Kävin elämäni ensimmäisessä hammamissa (ou loord mikä tarina) ja aromaattisessa hieronnassa, tingin itselleni uunituoreen lujatekoisen nahkamatkalaukun (myyjä kysyi tinkaamistaitojeni perusteella, että olenko minä berberi - score!), herkuttelin edullisilla pussiin irtokarkkityyliin ladottavilla jälkiruokabaklavoilla ja pääsin kuulemaan paikallista kansanmusiikkia ravintolassa, jota piti paikallinen merirosvohuiviin pukeutunut mies. Kaikki asiakkaat istuivat saman (ravintolan ainoan) pöydän ääressä.

Mmm, sen paikan vasikkatagine oli reissun paras sapuska.

Merellinen ja mukavan kokoinen Essaouira hakkasi rentoudellaan ja helppoudellaan Marrakechin 100-0. Mutta ihmekö tuo, kun joka kadunkulmassa tyypit kuiskailivat "Hash? Yes? No? Why?" 

Vaikka hasista myytiinkin jokaisessa kadunkulmassa, niin Essaouirassa sai olla melkoisen rauhassa väkisinkaupustelulta. (Vinkkinä muuten hipeille, että vaikka sitä hasahammasta kolottaisi, niin ei kannata ostaa, vaikka eurolla saisi. Ilmeisesti tyypit silloin uhkailevat hallussapitoilmiannolla, jollet maksa näin ja näin paljon dirhameita. Mutta tiedä sitten, että onko tuo vain jokin urbaanilegenda.)

Muutamana päivänä paistoi ihan itse aurinkokin. Olisin käynyt jopa uimassa, jos kohdalle olisi sattunut aurinkoisempi ja lämpimämpi päivä. Niin, ja jos en olisi tullut vähän kipeäksi. 

Alkuperäiset reittisuunnitelmamme muuttuivat hieman kun terveys uhkasi pettää. Joten yhtäkkiä sitä oltiinkin matkalla jonnekin, minne meidän ei pitänyt mennä: Napakympistä tuttuun Agadiriin.
 

Agadir

Päätimme mennä helpoimman kautta ja ottaa yhden yön välilaskuna ihan hotellissa näin toipumismielessä. Voitte vaan kuvitella sen tunteen, kun on istunut pahoinvoivana, kylmettyneenä ja pienestä kuumeesta toipuvana epätasaisia ja korkeita maastoja jyristävässä bussissa muutaman tunnin, ja sitten saa ottaa lämpimän suihkun ja painaa päänsä ison hotellihuoneen pöyheään tyynyyn. Huoneemme maksoi yhteensä noin kolmekymppiä per yö, eikä koko hotellissa tuntunut asuvan lisäksemme kovinkaan monta muuta, vaikka isohko pytinki olikin. Off-season nääs. 

Hotellin ravintolasta löytyi tietysti menu myös suomeksi, ja tarjoilija muisteli kaihoisasti suomalaisturismin kulta-aikoja. Kauhava tours oli kuulemma tehnyt häneen erityisen vaikutuksen. Ookoo.

Vaikka "kuollut Kanariansaari" ja hotellielämä suomenkielisine menuineen nauratti, oli vuorokausi helpossa Agadirissa nappivalinta. Olokin parantui kummasti kun aurinko alkoi paistaa kunnolla. Saatoimme vihdoinkin suunnata kohti the mestaa, jonne olimme olleet koko ajan menossakin: vieläkin etelämpänä sijaitsevaa pikkuruista rantakylää Mirleftiä.
 

Mirleft

En edes tiedä miten osasimme jäädä pois oikealla pysäkillä. Kellään ei tuntunut olevan yhteistä kieltä kanssamme, tienviittoja ei juurikaan harrasteltu, eikä mikään viitannut siihen, että pysäkkimme kohdalla olisi ollut jotakin muutakin kuin huoltoasema, jonka ympärillä oli pari taloa. Glup. Emme olleet varanneet majoitusta etukäteen, eikä meillä ollut oikeastaan hajuakaan siitä mihin olimme tulleet. Bussipysäkin ja tulevan majoituksemme vieressä meitä tervehti aasi. Vietimme yön taivasalla.

Hah, kunhan pilailin. On totta, että hämmennyin Mirleftin pienuudesta, mutta tienvarren bussipysäkki osoittautui lopulta rauhalliseksi ja sympaattiseksi pieneksi kyläksi. Heti bussipysäkille saavuttuamme suurehko joukko nuoria miehiä otti meidät vastaan perusmarokkolaiseen tyyliin. Jalla jalla.

Peruskyyninen suomalaiseni epäili heti, että nyt se kusetus alkaa taas, mutta toisin kävi. Miehet osoittautuivat ystävällisiksi ja ei-painostaviksi tyypeiksi, ja he tarjosivat vuokralle sattumoisin heti pysäkin yhteydessä ollutta taloa hintaan 20€ yö. Kerrottakoon, että huoneistossa olisi ollut tilaa viidelle, mutta eipä tuo kahdellekaan mikään kiskurihinta ollut, kun tilat olivat hyvät ja asianmukaiset keittiöineen ja kattoterasseineen, ja nettikin pelitti.

Parinkymmenen metrin päästä maantien takaa paljastui myös pieni kauppa- ja torikatu, joka oli jäänyt aluksi tyystin näkökenttämme ulkopuolelle. Heti aamulla kipaisimme hankkimaan tuoretta leipää taloon, hedelmiä ja vihanneksia pöytään ja kahvia käytävään. Rento hengailu pienessä mutta niin suuressa Mirleftissä Atlantin rannalla saattoi alkaa.

Haave Atlantissa kastautumisestakin toteutui lopulta. Enkä uinut burkha-uikkarissa.

Mirleftissä ruoka ei maksanut juuri mitään. Pannullinen kalataginea taisi maksaa noin kaksi euroa ravintolassa, leipä muistaakseni 20 senttiä, ja koko matkapyykkimme pesetys noin kolmisen euroa (paikallisen neuvotteluavulla). Kun sitä oli jo yli viikon vetänyt taginea naamariin, alkoi kroppa huutaa vaihtelua. Ja kuinka sattuikaan, ihan lähikulmilta löytyi jo legendaarisen aseman muisteloissamme saavuttanut Dinon pizzeria: italialaisen maahanmuuttajamiehen pitämä ravintola, jonka pastat ja kahvit olivat kerrassaan l o i s t a v i a. Jos muistan oikein, niin taisimme syödä paikassa kaikkina muina päivinä, paitsi saapumispäivänämme. Vieläkin muistelen kaiholla elämäni herkullisinta voi-valkosipuli-parmesaani-pastaa. 

Päivät Mirleftissä kuluivat lähinnä maisemia ihastellen, kirjoja lueskellen, syöden ja rannalla loikoillen. Surffaaminenkin olisi ollut mahdollista, mutta emmehän me saaneet sellaista aikaiseksi, kun löhöäminen kiinnosti enemmän. Viimeinen kokonainen vuorokausi Mirleftissä vietettiin epätavallisen hienon luonnon merkeissä. Otimme jaetun taksin alle ja hurautimme parinkymmenen kilometrin päähän, paikkaan nimeltä Legzira. Ja eipä kyllä kaduttanut, että kävin elämäni aikana täällä:

Pienen rantakeskittymän takaa paljastui kivinen ja sorainen avaruusmaailma, jonne pääsi kulkemaan rannalta vain laskuveden aikaan. Vuoroveden noustessa pintaan, kulki reitti tietenkin hitusen vaarallisesti pientä korkealla sijaitsevaa sorapolkua pitkin. Ystävällinen paikallinen talutti meidät kädestä pitäen toiselle puolelle, kun emme meinanneet uskaltaa ottaa riskiä pikku flip-flopeissamme. Mutta kyllä kannatti.

Palattuamme maisemaseikkailulta, loihti rannan ikioma chef eteemme kokonaisen kalan sekä Marokon parasta antia, tietynlaista tulista punaista kastiketta. Jos jollakulla on tieto siitä mikä tuo kastike on, ilmiantakoon! Kiitos. Mielestäni se ei ollut vain harissaa, vaikka siinä saattoi olla sitäkin.

Ja jottei reissu olisi loppunut liian idyllisesti, huomasimme, ettei rantakylästä löytynyt enää illansuussa taksia eikä sen koommin ketään, joka näyttäisi olevan lähdössä jonnekin. Mielessäni kävi jo kuinka tarpoisimme pilkkopimeässä tähtitaivaan alla 25 kilometriä takaisin päin ja törmäisimme shakaaleihin tai vähintäänkin pelottaviin määkyviin paholaislampaisiin ja vihaisiin paimeniin. Vesivarastotkin alkoivat olla vähissä. Päätimme kuitenkin lähteä kävelemään takaisin kohti Mirleftiä.

Emme olleet kävelleet varmaan viittäsataa metriäkään, kun viereemme pysähtyi valkoinen pakettiauto, jonka ovi avautui. En muista mitä kieltä meille puhuttiin (liekö kyseessä elekieli, tuo maailman tehokkain kommunikaation muoto), mutta yhtäkkiä istuimme auton takatilassa. Emmekä olleet suinkaan yksin. Reilut kymmenen marokkolaista koululaista lauloivat, rummuttivat, hyppivät ja riehuivat innoissaan uudesta matkaseurastaan. Joku osasi muutaman sanan englantiakin. Auto ajoi kohti Mirleftiä, jonkun oksennuspussi heitettiin ulos ikkunasta ja me lauloimme ja rummutimme vuorotellen toisillemme. Tilanne oli sen verran hämmentävä, että kun tuli meidän lauluvuoromme, niin mieleen ei pälkähtänyt mikään muu kuin Räjäyttäjien A-kaljaa. Kiitos ja anteeksi.

Kylänraitilla yritimme tarjota meidät kyytiin poimineelle opettajalle euroja korvaukseksi maailman lystikkäimmästä pelastavasta automatkasta, mutta ei tullut kuuloonkaan. 

Eli voi kyllä vaan. Vinkkini Marokkoon matkaavalle onkin seuraava: skippaa kaupungit ja mene Mirleftiin. Et pety. Jallajallajalla!

Pages