Rehellinen synnytystoivelista

Olen alkanut hiljalleen kirjoittaa ylös ”synnytystoiveitani” eli täyttää Ajatuksia tulevasta synnytyksestä -lomaketta, jonka sain neuvolasta. Synnyttämään saa ja kannustetaan siis menemään tällaisen toivelistan kanssa, jotta synnyttäjän toiveet olisivat myös tällä tapaa (omassa ja) kätilön tiedossa. Lista saa ilmeisesti olla missä muodossa tahansa, vaikka kirjeenä, mutta esimerkiksi Husilla on olemassa siihen valmis pohja.

Olen hieman skeptinen sen suhteen, ehtiikö kukaan oikeasti lukea toiveitani –  tai lähinnä sen suhteen, että miten ihmeessä kukaan muka muistaisi ne siinä kaiken muunkin tohinan keskellä – mutta onhan tämä tietysti hyvää ajattelutyötä itsellekin ja ovatpa toiveet sitten puolisollekin ylhäällä. (Eli tarvittaessa on mustaa valkoisella jälkeenpäin, kun kinastellaan siitä, miksi et pyytänyt niiltä tätä ja tätä ja tätä, kun itse en siihen pystynyt.)

 

 

Varsinaisista toiveistani ei sen enempää – etenkään, koska en niitä vielä oikein itsekään hahmota, saa antaa vinkkejä – mutta listaa täytellessäni olen huomannut, että on paljon sellaisia asioita, joita todella toivon mutta joista epäilen, etteivät ne ehkä ihan sovi synnytystoivelistaan. Tässä alkaa nimittäin pyöriä kaikenlaista päässä, kun h-hetki lähestyy. Hyvää, pahaa, rumaa ja ennen kaikkea outoa.

Esimerkiksi tällaisia asioita voisi olla ns. aidossa synnytystoivelistassani:

 

1. Toivon, etten kuole.

Oikeastaan ainoa tai ainakin ykköstoiveeni, ei noista muista niin väliä. Minulle voi myös tarpeen sitä vaatiessa kernaasti toistella, että ”sinä et kuole”.

Kuolemiseen liittyen mulla pyörii jostain syystä päässä etenkin kaksi skenaariota, joista molemmat ovat aivan turhan pitkälle vietyjä ja siksi todella randomeita: Ensinnäkin pelkään, että menetän älyttömästi verta, siis ihan kaatamalla, ja sen jälkeen selviää, ettei veriryhmäni verta ole saatavilla. Mitäs silloin tehtäisiin? Toiseksi pelkään, että joudun sektioon ja sen aikana Naistenklinikalle tulee palohälytys. Mites siinä suu pantaisiin?

Joo, en aina ihan ymmärrä alitajuntaani.

 

2. Toivon, ettei vauva kuole.

No okei, tätä kyllä myös todella toivon. Menipä synkille vesille heti. (Kelatkaa, miten älytön tapahtuma synnytys on, kun tällaisia kuolemisasioitakin tulee ihan tai ainakin lähes tosissaan mietittyä.) Tätäkään ei varmaan kuitenkaan tarvitse kirjoittaa ylös.

Vauvan kuolemasta mulle ei ehkä kannata puhua synnytyksen aikana missään muodossa. Sen sijaan voi sanoa, että ”vauvasi voi hyvin”. Ja että se onkin tosi hyvä vauva ja tosi hieno vauva.

Mistä pääsemmekin seuraavaan toiveeseen.

 

3. Toivon, että minua kehutaan ja kannustetaan koko synnytyksen ajan. Ennen kaikkea kehutaan.

Vaikka olisin miten paska ja ärsyttävä synnyttäjä, toivon, että mulla on koko ajan sellainen olo, että teen kaiken oikein ja olen suunnilleen paras tässä ikinä, menossa suoraan Naikkarin Hall of Fameen. Mikään ei lievitä kipua niin kuin ylpeyden tunne. Kritiikkiä en kiitos halua, edes rakentavaa.

Tätä en voi kirjoittaa senkään takia, että jos mua sitten kehuttaisiin, en uskoisi ketään. Nyt vain toivon salaa, että ylistäminen alkaa heti ensisoitosta.

(Andersia olen jo käskenyt kehumaan ja vuolaasti.)

 

4. Toivon lääkekonjakkia.

En mä ihan tiedä, mitä se käytännössä on, mutta se kuulostaa herkulliselta.

 

 

Lisäksi haluaisin kirjoittaa lomakkeen jokaiseen kohtaan kissankokoisin kirjaimin, että TUKIHENKILÖ. Mutta jos nyt käy niin ikävästi, että rajoitukset isketään taas päälle, eipä ne sitä kiusallaan taida tehdä.

Pidetään silti kaikki nyt pliis järki päässä, että saan syyskuun lopussa tukihenkilön vierelleni koko projektin ajaksi.

 

Minä ja blogi myös IG:ssä: @reetatrying.

perhe ajattelin-tanaan raskaus-ja-synnytys oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *