Ladataan...
RetroPrinsessa

Jokin aika sitten sain sovitusti puhelun matkapuhelinoperaattoriltani. Vanhan liittymätyyppini hinta oli tuplaantumassa, joten operaattorini tarjosi minulle uutta Rajaton-liittymää. Koska poikani ja minä olemme kovia puhelimen käyttäjiä, päätin ottaa meille nuo liittymät. 

Kuvittelin tietysti, että tämä liittymätyypin vaihdos ei vaatisi minulta tuota puhelua kummempia toimia. Oih, kuinka väärässä olinkaan...

Ystävällinen miesmyyjä kertoi minulle, kuinka tämän liittymän mukana tulee postissa meille uudet sim-kortit, jotka minun pitää käydä aktivoimassa Oma liittymä-sivuilla pankkitunnuksillani. Molemmat liittymät erikseen tietenkin. Mikäli haluan myös ostaa tabletin itselleni, niin siihen kannattaa hankkia virustorjunta, joka käydään aktivoimassa omaan sähköpostiin saapuvilla.. blaa, blaa, pälä, pälä. pitäis näköjään pyyhkiä pölyt tuon senkin päältä ja tv-ruudusta...

Tietenkin, TIETENKIN ?! Siis mitä minun pitää tehdä??

Ilmeisesti, tässä vaiheessa aivoihini oli ladattu jo ihan liikaa informaatiota, koska minä en kertakaikkiaan enää kyennyt keskittymään puheluun, saatikka että olisin tajunnut mitä mies yritti ystävällisesti minulle selittää. Hän ryhtyi kärsivällisesti kertaamaan asioita, mutta kovalevyni oli jo auttamattomasti täynnä. Jutut virtasivat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ilman että yksikään aivonystyräni olisi poiminut niistä yhtään ainutta tiedonmurusta käytettäväkseni. Tyydyin siis vain monotonisesti myhäilemään miehelle.

Puhelun päätteeksi mies vielä kysyi minulta, että jäikö jotakin epäselvää ja voinko olla vielä jotenkin avuksi. - Joo, tuu asentaan mulle sitten ne kortit ja liittymät, minä vastasin. Sain vastaukseksi turhautuneen väkinäisen naurahduksen ja kysymyksen: -Minkäs ikäinen se sun poikasi olikaan? -Jospa pyydät häntä asentamaan nuo liittymät pankkitunnuksillasi. - Ok ja kiitos hei, vastasin, koska Saanakin alkoi jo kyllästymään.

Viimeviikolla postissa saapui kaksi isoa kuorta operaattoriltani. Ahdistus iski välittömästi, joten jätin kuoret vain ruokapöydälle odottamaan, josko sim-kortit hyppäisivät sieltä itsestään puhelimiimme. Siinähän ne lojuivat maanantai-iltaan saakka, jolloin tajusin, että minun on hoidettava ne nyt, koska aamulla lähdetään tytön kanssa tänne Ivaloon. Poika oli lähdössä treeneihin ja sieltä isälleen meidän reissumme ajaksi, täytyi siis olla nopea, jotta sain uuden kortin lapselle mukaan. 

Kyllä se aktivointi onnistuikin ihan suht vähällä tuskanhiellä ja poika sai kortin puheliimensa juuri ennen lähtöä. Mielestäni myyjä sanoi minulle, että aktivoinnin jälkeen voi ottaa uuden liittymän käyttöön heti ja hävittää vanhan kortin. Poitsun lähdettyä vaihdoin omaan puhelimeeni kortin. Ei toimi. Soitan miehelleni, joka on viemässä poikaa treeneihin, että sanoo poitsulle, ettei liittymä ihan vielä toimi. Kestää varmaan hetken ennenkuin aktivoituu... 

Kestihän se joo hetken, kokonainen vuorokausi siinä meni. Me olimme jo Saanan kanssa Ivalossa, kun vihdoin puhelimeni soi. Pojan isä sieltä soitteli. Vastasin iloisesti puhelimeen, että -JES, kortit toimii!! Pojan isä oli hetken hiljaa ja vastasi kohta minulle: - Joo toimii näköjään, paitsi että minä soitan juuri pojalle, enkä sulle...

- MITÄÄH??!! - Oot näköjään säheltäny teijän kortit sekaisin. Ei kyllä hirveästi yllätä (nauraa ääneen). - VOI PERÄREIKÄ!!!

Johan oli facebookiin tullut pojaltakin viesti, että ÄITII!! Kiva, nyt sä saat kaikki mun viestit! Ilmeinen pakokauhu oli lapselle iskemässä, joten sovimme, että emme avaa tulevia viestejä ja minä selvitän voiko tälle asialle tehdä mitään.

Soitin operaattorille: - Voiko näitä numeroita jotenkin muuttaa sieltä teiltä käsin? - Ei voi, mutta hae toimipisteestä uusi kortti. - Hei, lähin toimipiste on jossain Rovaniemellä, sinne on 300 KILOMETRIÄ!! -Tehkää soitonsiirrot toistenne puhelimiin, oli ehdotus. - Joo, kiitos, mutta ne VIESTIT... 

Eipä siinä muu auttanut, kuin pojan pistää minun korttini Helsingissä postiin, ja minä taas postitin pojan kortin täältä Ivalosta Helsinkiin. Tässä sitä nyt eletään radiohiljaisuudessa ja odotellaan postia saapuvaksi...

Ladataan...
RetroPrinsessa

Eilen aamulla hyppäsimme tyttösen kanssa koneeseen ja lentelimme Ivaloon mummilaan. 

Saana viihtyi koneessa vallan mainiosti. Tutustuipa neiti edessämme istuvaan toiseen 7 kk:n ikäiseen kanssamatkustajaan. Niin sivistyneesti vauvakielellä tyttöset keskustelivat penkkien välistä.

Aikansa meuhkattuaan ehti vielä ottaa pikku tirsat, ennen kuin kone jo laskeutui Ivalon kentälle.

Hihhei, perillä!! Saana näköjään viheltää sen kunniaksi. Tyttösen uuden vauvakaverin äippä nappasi meistä tämän kuvan, kun pääsimme ulos koneesta.

Vähän loskainen keli näköjään, mutta ah, tämä ilma, miten raikas se onkaan.

Ivalon lentokentällä ei muuten tarvitse tällaisen maalaistollonkaan arpoa, että mille linjalle ne matkalaukut tulee. Täällä ne tulee tasan tälle yhdelle linjalle, joka löytyy suoraan nenän edestä, kun astuu kenttärakennukseen sisään.

Äitini (mummi) oli töissä kun saavuimme mummilaan ja isäni (pappa) oli työmatkalla Helsingissä ja tulossa vasta seuraavalla koneella perässä Ivaloon. Meitä oli kentällä vastassa veljeni Antti. Mummilasta löytyi keittiön pöydältä tällainen herttainen viesti...

kera ihanien herkkujen. M-m-mmmm. On se jännä tunne aina kun lähestyn Ivaloa, rinnassa läpättää ja mieleen tulvii lapsuusmuistoja. 

Ja kun kotiovesta astun sisään, tällaisten herkkujen ääreen, tapahtuu taantuma. Kyllä, jollain tavalla minä taannun. Sitä on vaikea selittää mitä minulle siinä ovelta sisään astuttaessa tapahtuu, mutta jotenkin puolet kaikesta vastuusta ja huolehtimisesta tipahtaa harteiltani. Tavallaan minä henkisesti kuljen ajassa taaksepäin ja luovutan päähuolehtimisvastuun omille vanhemmilleni. Täällä meitä aina hoivataan ja lellitään oikein kunnolla, ja minä niin NAUTIN!

Saanalle oli mummi keittänyt siikakeiton, ilman suolaa tietysti.

Viime kesänä Pirpula vähän vierasti Antti -enoa, mutta nyt istua törötteli heti sylissä, eikä itkettänyt yhtään.

Siinä ne nöpönenät tuijottelee toisiaan kiikkustuolissa.

Täällä me nyt kellitään pari viikkoa, saapa nähdä mahdunko enää farkkuihini kun ne kahden viikon päästä puen jalkaani. Siihen asti töpöttelen villasukissa ja lökäreissä, IIIHAAANAA!! 

PS. Tänään minä en ole kammannut edes tukkaani. Pipo vaan olen päähäni vetäissyt kylillä käydessäni. On tämä niin vapauttavaa!

Ladataan...
RetroPrinsessa

Huomenna aamulla ennen sian pieremää, me olemme neitosen kanssa jo lentokentällä. Lennämme pohjoiseen vanhempieni luokse pariksi viikoksi. Jykä lentää vähän myöhemmin perässä haistelemaan talvea kanssamme. 

Ennen lähtöä pitää luonnollisesti pakata. HUOH! Ihan järkyttävää saada sekä omat että tyttären kamppeet mahtumaan yhteen 20 kiloon. TYPERÄT LAUKKU- JA PAINORAJOITUKSET! Niin, no saahan sitä käsimatkatavaraa olla 10 kiloa, mutta milläpä kannat sitten tyttöä ja yhtä 10 kilon laukkua ja vedät perässä yhtä 20 kilon kapsäkkiä...

Klo 22 tilanne näytti tältä:

Vähän vain enään toivotonta...

Entäpäs minun pieni matkakaverini... Nukkuu suloisesti omassa sängyssään, vai...

... Harjoittelee etunojapunnerruksia...

(Juu, neiti oli kyllä jo omassa sängyssään, mutta täräytti pissat vaipan välistä vaatteille ja vähän sänkyynkin. Siitäpä intoutuneena hän tuossa punnertaa.)

Iloisiin lähdön tunnelmiin siis aamulla klo 6:30...

Pages