Ladataan...
RetroPrinsessa

Lauantaiaamuna istahdin pendolinoon yksin. Matkasin Tampereelle Teammomfien pikkareihin, eli pikkiksiin eli pikkujouluihin. Sanoinko jo, että olin matkalla yksin. Emmi oli varannut meille muualta saapuville yhteismajoituksen Dream hostellista. Minä päätin kuitenkin viettää yöni ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni samassa paikassa, mutta hotellin puolella. Ajattelin, että kun lähden yöreissulle, otan siitä kaiken irti, nautin isosta sängystä ihan yksin ja nukun siinä poikittain.

Saavuin hotellille ennen muuta porukkaa jo puolen päivän aikaan. Vaikka sisäänkirjautuminen oli vasta kahdelta, suunnittelin jättäväni laukkuni hotellin säilöön ja käyväni pyörähtämässä vähän kaupungilla. Kerrankin hommat luistivat jopa paremmin kuin Strömsössä ja huoneeni olikin jo valmis, ja minä pääsin kirjautumaan sisään samantien. Ai että, en muista milloin viimeksi olisin ollut hotellihuoneessa yksin. Ihan luksusta. 

Makoilin hetken, nautin hiljaisuudesta ja lähdin kaupunkiin. Kun palasin takaisin hotellille, oli osa pikkisporukastakin löytänyt tiensä perille. Ryhdyimme valmistautumaan iltaa varten. Minä kipaisin huoneeseeni, laitoin hiukset kiinni, vähän lisää meikkiä naamaan ja pujahdin mekkooni.

Kipittelin alakertaan katsomaan joko siellä olisi porukka lähtövalmiina. Aulassa istui Nanna ja Iksu meikkaamassa:

"Hei moi, ai te ette oo vielä valmiita. Eikö meijän piä olla siellä juhlapaikalla jo ihan just?" Kysäisin naisilta. 

Nanna mulkaisi minua ja tuhahti: "Mä en puhu sulle. Mä vihaan sua".

"Ai miks?"

"No vituttaa kattoo, ku yks sieltä hipsii omasta huoneesta täydessä tällingissä ja mä istun tässä aulassa meikkaamassa. Mä vihaan sua, ku sä tajusit ottaa oman huoneen. En puhu sulle."

"Vooi, mie ymmärrän. Mieki oon vähän kateellinen itelleni tästä ideasta, mutta älä huoli, mie voin laittaa sulle paljon viedokuvaa yöllä ja aamulla sieltä minun OMASTA huoneesta", nauroin Nannalle.

"MÄ EN TODELLAKAAN AVAA YHTÄÄN TIEDOSTOO. EN YHTÄÄN!"

Siitä meidän pikkari ilta käynnistyikin mukavan rattoisan huulen heiton merkeissä ja pikkuhiljaa pääsimme kaikki siirtymään juhlapaikalle. Emmi oli neuvotellut meille sauna-ja kokoustilat ihanasta Kehräsaaren H Liljeroosin tiloista, joka siis tarjosi meidän momfie-tiimille saunatilat ihan ilmaiseksi.

 

Meillä oli myös oma kokki Chef Saneri, joka valmisti mammaköörille aivan loistavan marokkolaishenkisen illallisen. Ohjelmassa oli syömistä, vähän juomista, seurustelua, naurua, vähän kovempiäänistä naurua, hiprakkaista sekoilua ja tietysti Nannalle aika-ajoin muistuttelua siitä minun omasta huoneestani ja tulevasasta livekuvasta.

Jossain vaiheessa iltaa siirryimme paikalliseen, ihan vain yhdelle pienelle muutamalle isolle...

Tappiin asti tanssilattialla!

No ei sentään ihan tappiin saakka, mutta ihan kiitettävästi osa meistä mammoista jaksoi kuitenkin. Yöllä kun saavuimme hotellille, muistin päivällä Nannalle antamani lupauksen ja lähetin hänelle pari esittelyvideota isosta sängystäni. Nanna vastasi jotenkin hirveän tylysti tekstiviestillä:

"EN VITTU VARMANA KATO! MÄ VIHAAN SUA!"

Noo, Nannaa varmasti jo väsytti pitkä ilta ja siitä syystä hän vaikutti ehkä vähän kypsältä. Heti aamutuimaan jatkoin reippaana esittelyvideoiden lähettämistä. Tässä teillekin muutama (noin kymmenestä) loistavasta esittelyvideosta, jotka lähetin Nannalle.

Minä en oikein tiedä mikä tässä nyt meni vikaan, koska jotenkin ne Nannan vastaukset vaikuttivat aamullakin vielä hiukan tylyiltä. Vai mitä te olette mieltä, tulkitsinko väärin?

Vaan olipahan loistava vuorokausi. Meillä on ihan mahtava momfie porukka. Vaikka juuri kukaan ei taida yhteistä Momfie-blogiamme enää päivittää, niin juhliin löytyy kyllä aina syy ja innostus ja sehän on just parasta.

Kiitos.

Ja Nanna, minä ymmärrän.

Ladataan...
RetroPrinsessa

Ystäväni Laura ostaa päräytti itselleen Marimekon Kulkue verhot. Kun viikon kuluttua verhojen hankkimisesta tiedustelin Lauralta mihin huoneeseen verhot päätyivät, kertoi hän tunkeneensa ne kaappiin. Ihan tyypillininen kuvio Lauran ja minun elämässäni. Sitä hankkii tohkeissaan jotakin, kuvitellen tietävänsä tasan tarkkaan mihin asian tulee kotonaan sijoittamaan, kunnes kotona huomaakin, että ei, ei ja ei.  Valmisverhot on siitä turvalliset, että ne voi aina palauttaa. Hutimenneitä kangasostoksia taas ei.

Noo, mutta me emme lannistu pienistä, eikä sitä koskaan tiedä jos vaikka hutiostokset joskus vielä tulisivatkin käyttöön. Siihen saakka kun ne eivät sovi omaan sisustukseen, niitä voi vaikka lainata jollekin, kuten esimerkiksi minulle

Tällä kertaa lainasin vain yhden verhon, koska minusta tuntuu, että kaksi noin vahvakuvioista verhoa olisi vähän liikaa.

Kuvittelin meneväni joulun yli näillä sisutuksilla ja vain lisääväni sekaan vain vähän jotain pientä joulujuttua, mutta mutta... Enpäs tiedä sittenkään. Mikähän se olisi mukava jouluväri tänä vuonna? Punaista en ainakaan halua, enkä hopeaa tai kultaa. Hmm.

Ladataan...
RetroPrinsessa

Mikä niitä nykyajan nuoria oikeen vaivaa? Maleksitaan ja velttoillaan, ei tervehditä kunnolla, eikä kunnioiteta vanhempia ihmisiä. Mikä ihme niitä oikein vaivaa?

Kerronpa tapahtuman viime perjantailta. Piipahdin pikaisesti Puotinharjun Alepassa ostamassa välipalan odotellessani Jykää hakemaan minua kotiin. Seisoin kassajonossa, kun huomasin viereisen kassan jonossa viimeisenä pienen tytön iso reppu selässään, kädessään 50 senttiä. Kun vihdoin tuli hänen vuoronsa, kassaneiti ryhtyi paiskomaan hihnalle "viereinen kassa"-kylttejä ja paukutti tuoliaan sekä muitakin romppeita mitä siinä kassalla nyt oli. Tyttö kysyi arasti myyjältä, voisiko tämä kertoa hänelle, mitä hän saisi kädessään olevalla rahalla. 

"Siellä on hyllyissä hinnat, katso sieltä. Ei mulla oo aikaa tulla sinne neuvomaan," kuului kassaneidin kova ja vihainen vastaus. Nuo sanat sylkäistyään kassaneiti paiskoi vielä vähän tuoliaan ja häipyi paikalta. 

Tuijotin järkyttyneenä tyttöä, joka painoi päänsä alas, seisoi hetken paikallaan ja kääntyi ympäri lähteäkseen pois. Näin kuinka hänen alahuulensa vapisi. Minullakin nousi pala kurkkuun. Siirryin pois toisesta jonosta ja menin tytön luokse. Otin häntä olkapäästä kiinni ja kysyin haluaisiko hän lähteä kanssani katsomaan mitä sillä rahalla voisi ostaa. Tyttö nyökytti päätään, otti kädestäni kiinni ja siirryimme karkkihyllyn luokse. 

Vietimme tytön kanssa tovin karkkihyllyn luona pohtien kannattaisiko hänen ostaa kaksi tikkaria vai yksi suklaapatukka. Päätös ei ollut helppo, mutta lopulta tyttö päätyi kahteen tikkariin. Siirryimme takaisin kassajonoon. Raivopäinen kassaneiti ei ollut tullut vielä takaisin omalle kassalleen, mikä oli hänen onnensa, sillä olin saanut jo kasattua itseni ja takuulla olisin halunnut lausua kyseiselle tapaukselle pari valittua sanaa. 

Seisoimme jonossa, tyttö puristi tikkareita toisessa ja rahaansa toisessa kädessään. Siinä odotellessamme omaa vuoroamme, tyttö kääntyi vielä minua kohti, katsoi suoraan silmiini ja sanoi:

"Kiitos paljon. Anteeksi, että minä häiritsin".

Minä tipahdin. Yritin nieleskellä ja nieleskellä kyyneleitäni, mutta ne vain tunkivat ulos silmistäni. Kyykistyin tytön eteen, halasin ja kuiskasin hänelle:

"Voi pieni, et sinä häirinnyt yhtään."

Saimme molemmat viimein maksettua ostoksemme ja tiemme erkanivat kassojen jälkeen. Käännyin vielä ovella katsomaan taakseni, näin tytön seisovan toisen oven luona ja katsovan perääni. Kun tyttö huomasi minun kääntyvän, vilkutti hän minulle tikkarit kädessään. Vilkutin takaisin.

Itkin koko matkan kotiin. 

Sinulle Puotinharjun alepan kassa haluan sanoa, että kun seuraavan kerran mietit mikä ihme niitä nykyajan nuoria vaivaa, niin käveleppä taukohuoneen peilin eteen ja katso, katso oikein tarkkaan. Ainakin yksi syy löytyy nimittäin sieltä peilistä. Nykyajan nuoria vaivaa kaltaisesi nykyajan aikuiset.

 

Pages