Ladataan...
ROAD TRiP READY

Me vietettiin isänpäivää tällä kertaa oman porukan kesken. Lahjoina oli lasten päiväkodissa väsäämät askartelut (tai no pienempi ei ihan tainnut itse tuota kuvaansa askarrella). Isompi oli tehnyt pellesiilin. =)
Muuten ei sitten ollutkaan erityisempää kuin oikein muhkea ja monipuolinen aamupala ja tietysti isänpäivän kakku. Tänä vuonna tuommonen sienikakku. Ohje oli Kinuskikissan sivuilta. Jos/kun tekisin tuota uudestaan jättäisin tuon päällimmäisen pohjakerroksen pois. Jotenkin se hallitsi liikaa ja vei pois makua tosi herkullisesta täytteestä. Mutta söinkin ekan palan jälkeen seuraavat palat niin, että otin tuon päällimmäisen kerroksen pois. =)

Muuten päivä on kulunut mukavasti kotosalla mm. Oktonautti-leikkien parissa. Alla olevissa kuvissa me ollaankin Oktonauttien "alusten" kyydissä. Vanhempi lapsi oli se "pääoktonautti" sukelluspäähine päässään. Siis tuo valkoinen joka on tuossa kuvassa. Ja mä olin kuulemma tuo Pingviini ja mies tuo oranssi tyyppi. Ja sitte pikkuveli oli joku kala!? Niin joo ja leikkihuone oli Oktobodi eli siis noiden Oktonauttien ns. keskusalus. Mä en oo ihan kauheesti perehtynyt näihin. =D

Niin ja sitten meillä oli olkkarissa päivätanssit mm. seuraavien biisien tahtiin. Valssia ja piirileikkejä. =D

https://www.youtube.com/watch?v=WfUUtjCsucc

https://www.youtube.com/watch?v=M9x52lMMk1g

https://www.youtube.com/watch?v=FvC92gpG6n0

https://www.youtube.com/watch?v=SaBht8Z6LbI