Keitä ne on ne sankarit

Rönsy

Olin jo tajunnut, että Barcelona oli vähän kuin koulu, laitos. Pelaajat olivat kivoja, ei siinä mitään, ja siellä oli Maxwell, kaverini Ajaxin ja Interin ajoilta. Mutta rehellisesti sanottuna, yksikään kundeista ei esiintynyt kuin supertähti, ja se oli kummallista. Messi, Xavi, Iniesta, koko jengi, olivat kuin koululaisia. Maailman parhaat jalkapalloilijat seisoivat nätisti rivissä ja pokkasivat, ja minä en ymmärtänyt yhtään mitään. Se oli naurettavaa. Jos valmentajat Italiassa käskevät hyppäämään, tähdet kysyvät, että mitä, miks me hypättäis.

Zlatan on väärässä, niin väärässä. Ja italialaiset tähdet, olette ääliöitä.

Luen Zlatanin tuoretta elämäkertaa. Jahka pääsen loppuun, kirjoitan siitä varmasti lisää, mutta nyt jo puolessa välissä haluan tarttua yhteen teemaan. Yllä oleva sitaatti on suomentamani, kirjan ensimmäiseltä sivulta.

(Huomautuksena, että kirja on aivan valtavan mielenkiintoinen. Zlatan on kiehtonut minua aina, kirjan luettuani entistä enemmän ja myös entistä positiivisemmin. Tässä kuitenkin yhden tietyn asian kritiikkiä.)

Joukkuepeli.

Zlatan on kaikkea muuta kuin joukkuepelaaja. Itse asiassa luulen, että suuri osa vaikkapa juuri jalkapallon/jääkiekon/jne tähdistä – miestähdistä – ei ole joukkuepelaajan itujakaan. Ja ennen kuin siellä älähdetään, lisään, että en usko että kyse olisi sukupuolierosta sinänsä vaan kulttuurierosta mies- ja naisjoukkueurheilun välillä. Naisurheilijoiden onneksi.

Koko homman juju on siinä, että kun valmentaja käskee, niin hypätään niin perkeleesti. Kyllä. Ja siinä että kukaan, kukaan, ei aseta itseään ja omaa fiilistään joukkueen edun edelle. Se on helkkarin vaikeaa, been there done that, mutta hyvin palkitsevaa, kun vihdoin jonain kauniina päivänä pelaa joukkueessa, jossa ei ole yhden yhtä egoa. Sääliksi käy ammattilaiskundeja (muualla kuin FC Barcelonassa), kun eräiden itsekeskeisyys pilaa orgastisen joukkuekokemuksen.

Kaikenlainen murjottaminen, peliajasta itkeminen, roskalaatikkojen tai muiden paikkojen potkiminen, tuomarille nalkuttaminen, myöhästely, tappeleminen, hanskojen jäähän heittäminen, kaikki on silkkaa itsekkyyttä, lapsellisuutta, epäkypsyyttä, ei kerrassaan mitään ihailtavaa. Jos jätkä nostaa miljoonapalkkaa siitä, että potkii palloa, niin luulis voivan hypätä kun pomo käskee. Jos taas haluaa olla vapaa taiteilija, sitten pitää valita yksilölaji.

Ja ai että on niin adrenaliinit pinnassa pelin tuoksinassa, että menee hermo ja tappeleminen on ihan ymmärrettävää? Get used to it!

Ehkä naurettavinta ikinä oli, kun Zinédine Zidanen "pinna paloi" hänen loistokkaan uransa viimeisessä ottelussa, joka sattui vielä olemaan MM-finaali. Se Materazzi oli inissyt jotain "äitis on huora" -tyyppistä hiekkalaatikkoläppää, ja tämä miljoonien idoli, kansallissankari Zidane ei yhtäkkiä voinutkaan kestää sitä. Oli niin adrenaliinit pinnassa. Että minun äitini/siskoni kunnia, sitä on puolustettava – sillä, että mä sivistyneesti ja aikuismaisesti pukkaan tota luigia kallolla vatsaan, saan hyvin ennakoidusti punaisen kortin ja joukkueeni pelaa sitten vajaamiehisenä MM-finaalin lopun ja häviää.

Ja mahtoipa Ajaxissa taannoin joitakin nyppiä, kun Zlatan ilmoitti ykskantaan valmentajalleen, ettei enää ikinä aio olla kentällä yhtä aikaa joukkuekaverinsa Rafael van der Vaartin kanssa. Zlatan ja Rafael olivat riidoissa siitä, kumpi aloitti.

En voi käsittää, miten kukaan ottaa ketään näin käyttäytyvää pelaajaa joukkueeseensa, ja vielä maksaa siitä omaisuuden. Tai no, voin ihan hyvin käsittää, sillä ne ihmisenä kehittymättömät tyhmät egopelaajat tekevät kyllä paljon maaleja ja tuottavat omistajilleen moninkertaisen tuoton, koska me katsojat tykätään katsoa lapsellisia diivoja, minäkin. Mutta että ihailla! Minä ihailen FC Barcelonan supertähtiä, jotka hyppäävät, kun valmentaja käskee.

Verrataan vaikka siihen talvisotaan, kuten lätkämaailma niin mieluusti tekee. Palaako sotasankarilta pinna, kun ylempää tulee epämieluisa käsky? Tai kun vastapäisestä bunkkerista huudellaan, että äitis on huora? Eikö sankariutta ole nimenomaan se, että säilyttää malttinsa, pysyy naurettavuuksien yläpuolella, voittaa rehellisin keinoin. Tällaisista miehistä se Väinö Linna ainakin kirjoitti.

 

PS: Seuraavalla kerralla kirjoitan niistä asioista, joista Zlatanissa tykkään.

Kommentit

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Jeeeee! Sun ehkä täytyy lainata tää kirja mulle. Lainaatko?

Joanna Palmén
Rönsy

Sait varausnumeron 3.

sannika

Voi että kun tykkään näistä urheilupostauksistasi ja niiden näkökulmasta!

Itse olen seurannut joukkueurheilua lähinnä lasteni jalkapallon kautta - minulla on 12- ja 10- vuotiaat tytöt ja 9-vuotias poika, ja kaikki pelaavat jalkapalloa ympäri vuoden. Jossain vaiheessa huomasin, että sen lisäksi että lapset ovat kehittyneet yksilöinä, joukkueet ovat kehittyneet pelaamaan kimpassa. Ja se on jotenkin liikuttavaa. Melkein itku tulee, kun näkee miten lapset yrittävät ja onnistuvat yhdessä. Joten toivon heille supertähdiltä välttyviä joukkueita tulevaisuudessakin :-)

(Pojan suurin idoli on muuten juuri Zlatan, mutta se taitaa johtua siitä, että satuttiin ostamaan hänelle Kappahlista Zlatan-t-paita pari vuotta sitten. Jos siinä paidassa olisi ollut joku muu, se joku muu olisi nyt ykkösidoli. ;-)

PAnderson (Ei varmistettu)

Zlatanin elämäkerta! Ooh! Tää on vissiin vasta ruottiksi eli joudun oottaan :/ Odotan innolla postaustasi asioista joista tykkäät. Sillä aikaa jaan yhen mistä ite Zlatanissa tykkään: sen asenteesta, että se onnistuu aina koska se on Zlatan. Semmosella itseluottamuksella ei ehkä voi epäonnistua. Sen takia se onki mun pallopelien mentaaliharjotusten symboli: haluan saavuttaa Zlatan-tilan :)

Mutta oon kyllä samaa mieltä tuosta mitä kirjotit. Xavi, Iniesta, Messi ja kumppanit on joukkuepelaajina ihan eri luokkaa.

Joanna Palmén
Rönsy

Sannika, kiitos! Ja vaikka lapsistasi ei tulisikaan huippufutaajia, he oppivat sosiaalisia taitoja, toisten huomioonottamista ja suvaitsevaisuutta ihan ainutlaatuisella tavalla. Se on ainakin itsestäni ollut ehkä sittenkin kaikkein hienointa omassa harrastamisessani.

Anderson, kyllä: Ooh! Se on aivan mahtava kirja, josta kerron pian lisää. Siitä riittäisi vaikka oikein blogisarjaksi, jos kehtaisin. Mutta huomio, se on ihan tosi helppo myös ruotsiksi, jos on yhtään pakkoruotsia ja motivaatiota takana, niin anna mennä vaan. Ruotsissa on ihasteltu, että vihdoin kirja, jonka haluavat myös kirjoja vieroksuvat, huonosti kieltä osaavat, syrjäytymisvaaraiset mamuteinipojat lukea. Ja sitä onkin myyty kuukaudessa 440 000 kappaletta. Mutta palaan kaikkeen tähän.

Hosuli
Hömppäblogi

Erittäin kiinnostava teksti! Varsinkin, kun en ole juuri kiinnostunut urheilusta.

Laalaa (Ei varmistettu)

Kommentointia semisti asian vierestä.

Itelläni vähän "pinna paloi" kun seurasin keskustelua tästä taannoin tapahtuneesta lätkäflaidismatsista, ja sitä ihme hyssyttelyä ja lässyn lässyn –ymmärtämistä.
Jos ei ammatikseen urheilevan psyyke kestä lajiin kuuluvaa kontaktia, tai siihen kuulumatonta urputusta, niin mikä siinä "pinnan palamisessa" on niiin hienoa ja jänskää, tai edes viihdyttävää – saati miehekästä? Lähinnä se on musta noloa.
Ja turha sössöttää jotain joukkueen kunnian puolustamisskeidaa tai vedota joukkuepeliin. Eiköhän sinne kaukaloon päässet ole ainakin fyysisesti siinä kunnossa, etteivät kaipaa mitään holhoojaa tai sheriffiä omasta joukkueestaan ympäri kaukaloa huseeraamaan.

Ja kaikista paksuinta musta oli sa argumentointi, ettei valmentajalla voi olla aseita tällaisen käyttäytymisen kitkemiseen. Kyllä on ja pitää olla! Ihme touhua!!!

Kun valmentaja sanoo, että, hyppää, ni ainoo, mitä kysytään on, että kuinka korkeelle...

Joanna Palmén
Rönsy

Laalaa, ei ole semistikään asian vierestä vaan juuri noin! Tosin noin ei saa sanoa, varsinkaan nainen tai poliitikko, koska jos sanoo, niin ei ymmärrä lätkäkulttuurista mitään ja pitäis olla sotkeentumatta asioihin joista ei mitään tiedä.

Mutta onpas superkivaa kun mulla on uusi terävä kommentaattori Laalaa täällä ympäri kaukaloa huseeraamassa! Ja tähän sydänkuvio, ämmämäistä eikö totta.

Kiitos myös Hosuli kehusta, ja ennakkoluulottomuudesta ;)

Punavuoren insinööri

En ollut kuullutkaan tällaisesta kirjasta, mutta tämän jälkeen saatan harkita sitä lukulistalle, vaikken elämänkerroista tavallisesti hirveästi perustakaan.

Pidän jääkiekosta ja jalkapallosta todella paljon, mutta jutussa mainitut ilmiöt ärsyttävät kyllä joskus julmetusti. Jopa niin paljon, että välillä olen jättänyt molemmat lajit sikseen pitkiksikin ajoiksi. On molempien lajien kannalta harmillista, että muutamat mulkvistit vahingoittavat toimillaan koko lajin mainetta.

Ongelma on varmaan se, että pelaajia (kuten meitä muitakin ihmisiä) on moneen junaan, eivätkä pelitaidot ja kypsyys välttämättä korreloi ollenkaan.  Olen tavannut useita jääkiekkoilijoita elämäni aikana, ja mukaan on mahtunut uskomattoman sivistyneitä ja hienoja ihmisiä sekä käsittämättömiä pellejä. Ne pellet vaan repivät enemmän otsikoita.

Mitä siihen taannoiseen joukkotappelupeliin tulee, olen laalaan kanssa pitkälti samaa mieltä. Ymmärrän varsin hyvin, että tärkeissä ja tiukoissa peleissä hermot kiristyvät ja tulee hieman tönimistä jne. Se, että jossain SM-liigan random runkosarjapelissä aikuiset miehet aloittavat joukkotappelun, on vain ja ainoastaan helvetin säälittävää.

Kommentoi