Ladataan...
Rönsy

Eilisen uutisia: Sofi Oksasen seuraava romaani julkaistaan elokuun lopussa Liken kustantamana, ja kirjalle on julkaistu nettisivut, joilla "seurataan romaanin tuotantoprosessia". Erittäin hyvä! Erittäin oikein ja, krhm, suorastaan muodikasta ottaa yleisöä mukaan, kertoa reaaliajassa tuotannosta, työstä ja sen herättämistä tunteista. Ehkä jopa ottaa yleisön ajatuksia huomioon työssä, tai ainakin kommentoida niitä?

Sattuneesta syystä olen itse miettinyt samoja yleisö- ja työpäiväkirja-asioita viime aikoina paljon. Aidosti kiinnostuneena klikkasin siis eilen kyyhkyset.fi-sivulle. Mutta siellä ei ollutkaan mitään. Vain kirjan julkaisupäivämäärä ja kolme boksia, joihin kuulemma tulee tulevina kuukausina sisältöä, kolmessa erässä, yksi per kuukausi.

Ja tämän päivän paperi-Hesarissa Sofi sanoo, että "olen jättänyt käsikirjoituksen kustantajalle. Se on nyt leikkauspöydällä".  Eli kirja ei ole aivan valmis, mutta se lukijan kannalta ehkä kiinnostavin vaihe meni jo. Tuotantoprosessia pääsemme kuitenkin seuraamaan vasta toukokuussa, kun nettisivun kakkosboksi avautuu.

En tietenkään tiedä vielä, mitä sieltä toukokuussa paljastuu, mutta näin äkkiseltään sivusto vaikuttaa kääntyvän aika perinteisten lakien markkinoinniksi: kun kirja on viittä vaille valmis, kerrotaan menneessä aikamuodossa, miten se syntyi. Kommentointimahdollisuutta tai muuta interaktiota ei ainakaan vielä ole.

Toivottavasti olen ihan väärässä. Mutta kirja-ala, toivoisin lisää rohkeutta nettiprojekteihin! Ei se mitään, vaikkei kirjan julkaisupäivä ja nimi olisi vielä tiedossa, tai vaikka koko käsikirjoitus heitettäisiin lopulta roskiin. Sehän juuri onkin mielenkiintoista.

(Ja toisin kuin joku voisi Rönsystä päätellä, Tuomas Kyrö -juttuni ei ole lentänyt roskakoriin. En ole vain ehtinyt ajatellakaan sitä noin kuukauteen. Kohta pitää taas ehtiä.)

Tämän sanottuani klikkasin Sofin Facebook-sivulle, näyttäisi että sinne saattaa tulla työprosessitietoa hieman useammin kuin neljänä kuukausipakettina. Vaikkakin vain prosessin loppuvaiheista.

Ladataan...

Ladataan...
Rönsy

Nyt on mulla aika paljon kaikkea, ja kivoista kaikkea-asioista mainittakoon tämä. Ja se, että olen lomalla tämän viikon. Yritän ehtiä rönsyämäänkin taas pian.

Ladataan...
Rönsy

Mun mummi kuoli kaksi viikkoa sitten. Mummi asui Hämeenlinnassa, joka oli lapsuuteni yksi kiintopiste, tai toinen kahdesta. Silloin Hämeenlinna oli iso ja pelottava suurkaupunki, sillä se toinen kiintopiste oli pikkuinen Kauniainen. Samana päivänä, jona mummini – ainoa isovanhempani – kuoli, vanhempani muuttivat pois Kauniaisista. Nyt olen sitten kai todella helsinkiläinen. Ja Helsinki kuitenkin on minulle vain kiva kaupunki ja asuinpaikka, ei mitään sen henkilökohtaisempaa.

Joulukuussa kävin Hämeenlinnassa haastattelukeikalla. Haastattelin Elämää kuoleman jälkeen -juttua varten 21-vuotiasta Lauraa, jonka äiti oli kuollut vuosi aiemmin haimasyöpään. Haastattelun aikana hän imetti muutaman kuukauden ikäistä esikoistyttöään. Lauran tarina oli yksi koskettavimmista työuralla kuulemistani. Paitsi hänen äidistään ja äidin neuleblogista, puhuimme myös syövästä ylipäänsä. Myös Lauran äidinäidinäiti oli kuollut haimasyöpään, ja äidinäidilläkin oli syöpä.

Haastattelun jälkeen kävelin Tampereen moottoritiesillan toiselle puolelle, mummini kotiin. Matkalla muistelin lapsuuden leikkikaveriani Sannaa, joka asui jossain ihan Lauran kodin läheisyydessä. Moottoritiesillanylitys liittyy ikuisesti Sannaan. Niin ja siihen kertaan, kun joku satunnainen lapsijoukko lähti sillalla seuraamaan minua ja huutelemaan rumia. Kutsuivat läskiperseeksi. Se oli minulle ainutkertaista (persekritiikki siis) ja todella pelottavaa (seuraaminen). Vielä joulukuussa 2011 siltaa kävellessäni mietin, että onko mulla todella läskiperse, kun ei kukaan muu ole koskaan siitä mitään huomauttanut.

Mummini oli hyvävoimainen ja iloinen vierailustani. Itse kerroin vähän järkyttyneenä haastattelustani, syövistä ja äideistä ja lapsista. Hän antoi minulle aikaiseksi joululahjaksi valkoisen kylpypyyhkeen, kun ei kuulemma itse sitä tarvinnut. Joimme kahvit ja lähdin linja-autoasemalle.

Se oli viimeinen kerta kun kävin mummin kotona. Helmikuussa hän meni yhtäkkiä todella huonoon kuntoon ja kuoli muutamassa viikossa. Tutkimuksia ei ehditty tehdä perusteellisesti, mutta ilmeisesti hänellä oli nopeasti levinnyt haimasyöpä.

Pages