Yli vuosi sitten pakkaan matkalaukkua, vatsaa kipristelee jännityksestä. Asiaa ei auta, että tää matka ois tarkoitus tehdä ihan yksin. Edessä tuntematon maa täynnä mulle vieraita asioita. Kaiken piti tapahtua, niinkuin olin etukäteen suunnitellut. Kuusi kuukautta Sydneyssa, that’s it, tulen takaisin kotiin. Kuukaudet kuluivat, löysin lähelleni mahtavia ihmisiä, olin onnellinen. Matka, jonka suunnittelin kuuden kuukauden mittaiseksi, venähti kymmeneksi kuukaudeksi. Lomamatka oli vaihtunut normaaliksi arjeks, vaan uudessa ympäristössä. Tunsin siinä olevan kaikkimitä tarvitsen, jopa enemmän. Tästä on tullut koti, samalla tavalla kuin Suomesta. 

Kotiin paluu häämötti, ja olin niin tottunut jo olemaan poissa, että en sitä oikeen tiedostanut, mitä kotiinpaluu tarkoittaa. Mietin vaan tulevaa kesää, perhettä ja ystäviä, jotka ovat korvaamattomia. Hypättyäni Helsingin lentokentältä autoon, katsoin ikkunasta ohikulkevia maisemia, sisälläni outo fiilis. Fiilis, joka ei tuntunut oikealta, se tuntui jopa epämiellyttävältä. On vaikea selittää sitä fiilistä, koska menneen vuoden tapahtumat olivat olleet mun yksin omia. Olo on kuin ois toinen puolisko jossain muualla.

Matkustelu ei aina ole helppoa tai yksinkertaista. Joskus se jopa sattuu, tuntuu murtavan sun sydämen. Joskus se on hyvinkin stressaavaa. Loppuenlopuksi mulle nousee aina hymy kasvoille, ja kyllä se sisäinen taistelija luonne aina jostain löytyy. Matkan, minkä kuljen mennessäni mukavuusalueeni ulkopuolelle muuttaa minua. Löydän itsestäni kykyjä, mistä en edes tiennyt. Löydän asioita, mitä en edes ajatellut etsiväni. Tämä kaikki jättää minuun unohtumattomia kokemuksia ja korvaamattomia ihmisiä. Elämä jossain muualla antaa mahdollisuuden nähdä asioita uusin silmin ja arvostaa asioita ihan eri näkökulmasta. 

Niin paljon kuin sitä arvostaakin olevansa suomalainen, saanut kasvaa turvallisessa ympäristössä ja rakastavassa perheessä, tulee aina osa minua ja minun kotia olemaan täällä Sydneyssä. En ajattele sitä negatiivisena asiana, ajattelen sen rikkautena. Tunnen sen olevan arvokkaampaa kuin yksikään vaatekappala, esine tai asia. Nämä kokemukset, ihmiset ja kulttuurit on opettanut minua elämässä ja kasvattanut ihmisenä. Murheet, jotka joskus tuntui hyvinkin raskailta, ovat nyt pieniä kolhuja matkanvarrella. 

xo Roosa