Teidän lakinne ja oikeutenne – Niitähän minun pitikin ampua!


Viimeinen runo

”kun kaktukselle ilmestyy bändipaita
kun sateenvarjon alla on lämmintä
kun häissä tapahtuu lentonäytös
kun se epäonnistuu
ja kun kaksi sateenkaarta joista
toinen soi c-duurissa toinen d-mollissa
kun kadotettu mökki sitten löytyykin
ja tulee talvi

                      ja kaikki on niin ystävällistä!”

-M. Liukkonen


Miki Liukkonen, Sivullinen  (YLE)

Voisiko olla viehättävämpää ohjelmakonseptia: kaksi hermostunutta, vähäeleistä hahmoa keskustelemassa, siemaillen hieman kömpelösti kahvia? Kyse on ohjelmasta, jonka ensimmäisen jakson ahmin ruokatauolla etätyöpäivänä ja loput samana iltana. Haastattelijana, tai omien sanojensa mukaan ihmettelijänä toimii vaivaantuneisuuden, sympaattisen murteen ja valokuvauksellisen kauneuden yhdistelmä, kirjailija, runoilija ja muusikko Miki Liukkonen, ja ekassa jaksossa haastateltavana on lempparinihilistini, esseisti ja suomentaja Antti Nylén. What’s not to love? (Everything, saattaisi joku vastata.)

Alan vaistomaisesti pohtia, onko naistekijälle tarjolla tällaista ohjelmaa? Suht hymyttömät kasvot, ei tekonaurua eikä suuria eleitä, ei tarvetta yrittää tehdä kenenkään oloa liioitellun mukavaksi. Vain tavallista, epävarmaa jurotusta, töksähtäviä kysymyksiä ja yksioikoisia vastauksia. Enemmän aitoutta ja asiaa, vähemmän kikatusta kiitos! Toisaalta mitä on aitous? Liukkonenkin pitää kyllä huolen siitä, että tatskat näkyvät. Turhamaisuus tekee filosofisesta sanataiteilijasta jotenkin inhimillisemmän, helpomman katsella ja kuunnella.

Ihmisissä kiinnostavinta ovat ristiriidat. Tai voi olla että tunnen vain helpotusta, kun itsessäni on niitä niin paljon. Iloitsen ja ihmettelen, kuinka Antti Nylénin persoonaan mahtuu sekä vakaumuksellinen eläinoikeusajattelu, boheemi erakkotaiteilijuus sekä yhteisöllinen uskonnollisuus. Hän on myös suuri Morrisseyn ihailija ja fanituksen puolestapuhuja. ”Kiintymyssuhteiden ei tarvitse olla aina taloudellisia, ne voivat olla myös hulluja. Me tarvitsisimme enemmän omistautumista ja obsessiota. Musta tuntuu, että kaikkein kestävimmät asiat ovat pakkomielteen ja rakkauden tahraamia, ne eivät ole sellaisia siistejä ja rationaalisia.”

Monesti sanotaan, että mielipiteitä saa olla, kunhan niitä ei tuputa toisille. Mikin ja Antin inspiroimana uskaltaudun olemaan eri mieltä. Saa tuputtaa! Pitää paasata! Täytyy vaikuttaa! En tarkoita, että pitää naulata teesejä paikallisen seurakunnan oveen, suihkia spraymaalia tai laittaa vihapostia, vaan ihan vain kertoa mitä mieltä on, ja miksi. On paljon teemoja, joista ei saisi puhua, koska muille tulee paha mieli tai he syyllistyvät. Mitäs se haittaa? Eikö syyllistyminen tarkoita sitä, että miettii hieman, onko oma toimintatapa oikea vai ei. Kyllä aikuisen ihmisen pitää kestää hetkellisesti epämukaviakin tunteita, syyllisyyttäkin (huom., se on eri asia kuin häpeä). Minä olen ainakin tehnyt monet valintani mielipidevaikuttamisen ja sopivan ahdistuksen ansiosta. Muutosta parempaan syntyy silloin, kun usko omaan arvomaailmaan vähän heilahtaa. Antti on kulkenut jo kauas Vihan ja katkeruuden esseistä, mutta sanojen voima elää. Kuten Miki toteaa: ”Taiteen pitää järkyttää, mä haluan tulla loukatuksi.”

”Kuka on viaton? Onko viattomuus muuta kuin toivottava ulkonäköpiirre nuoressa naispuolisessa pornonäyttelijässä? ”, haastaa Nylén. Viekö maailma kaikilta viattomuuden, vai onko sitä ripaus jäljellä jos ei ole täysin koettelemustensa kyynistämä? Järjen ja tunteen liitto kuulostaisi jokseenkin kivalta kombolta niin omassa ajattelussa kuin ihmissuhteissakin. Tässähän tämä aika kuluupi, opetellessa olemaan. Antti Nylénin kerrontatavassa ihastuttaa paitsi ihana, virkistävä ehdottomuus, myös kyky myöntää nekin asiat, joilla ei ole järjen kanssa tekemistä. ”Päädyitkö uskoon jotenkin älyllisen pohdinnan kautta?”, kysyy Liukkonen hieman hapuillen haastavan aiheen äärellä. ”En”, vastaa Antti. Kamera zoomaa kirjahyllyyn, jossa nököttää rivissä katolilaisia pyhimyspatsaita. Maailmassa, jossa järjestäytynyt uskonto aiheuttaa niin paljon pahaa, tuntuu kummastuttavalta kuulla ajattelevan ihmisen vannovan kirkon nimeen, mutta on siinä jotain lohdullistakin, luvan antoa: saa olla aktivisti ja silti ristiä kätensä sunnuntaisin.

Kuten sanottua, eläinten asia on Nylénin sydämen asia. Liukkonen katsoo välillä aiheesta puhuvaa Anttia silmiin ja välillä ohi. Esseistin toteava puhe tuntuu aiheuttavan moraalista liikehdintää. Nylén kertoo ajatuksiaan kiertelemättä, ei tituleeraten itseään miksikään messiaaksi, vaan vaikkapa klovniksi tai moralistiksi. Se, että omaa absoluuttisia ajatuksia, ei tarkoita, etteikö voisi iloita myös maltillisemmista muutoksista. ”Kaikki lihankulutuksen vähentäminen on arvokasta! Tämä ei ole mikään kyllä tai ei -kysymys. Tavoitteena ei ole oma puhtaus tai pyhyys tai oma eheä identiteetti, vaan väkivallan vähentäminen”, totesi Nylén jo vuosien takaisessa haastattelussa.

Vaikka mielipiteiden perusteleminen faktoilla tekee niistä painavampia, ja nykyään koulussa panostetaan argumentointitaitoihin, on kaikki kirjoittaminen loppujen lopuksi mielipidekirjoittamista. On rohkeaa – joskus tyhmänrohkeaa – kirjoittaa menemättä tohtoreiden ja oppineiden taakse piiloon. Tätä ei sanonut Foucault eikä Woolf, tämän sanon minä.  Mielestäni mielipiteitä on kuitenkin vaarallista ladella ilman itseironian tajua. Jos ei osaa nauraa itselleen, asettaa itsensä liiaksi muiden yläpuolelle, ja sekös ihmisiä eniten kismittää. Kukaan ei kuuntele fanaattista vakavikkoa, joka saarnaa tulta ja tulikiviä toisille, vaan ei itselleen. ”Yritän kerrankin olla yleistämättä omia suppeita mieltymyksiäni”, toteaa Nylén esseesään ilkikurisesti.

Anttia ajatellessani mietin, pitäisikö teettää pinssi: Minulla on moraalikäsitys, ja en pelkää käyttää sitä.

Toisaalta, taidan vähän pelätä näyttää sitä.

*Otsikko – Minna Canth : Työmiehen vaimo

Kommentit (4)
  1. Tahdon myös tuon pinssin!

    1. Siitäpä seuraava DIY-projekti! <3

  2. Niin, mistäpä sitä ihmisten kanssa väittelyä saisi jos ei mielipiteistä? Eli HEAR-HEAR neljännen kappaleen ajatukselle, että mielipiteitä saa ”tuputtaakin”, JOS niitä on valmis perustelemaan.
    Ja jos mielipide on jotakin vastaan, niin sitten pitää löytyä parannusehdotus.

    Aah, kuinka säkenöiviä (roiskeisia?) väittelyitä voikaan luoda ja aikaansaada kun tarpeeksi vahvasti seisoo mielipiteidensä takana. Jos sitten keskustelun myötä kaatuu mielipiteensä kanssa, niin aina voi viisastua ja kömpiä uuteen uhoon entistä fiksumpana.

    1. Just toi!
      Minust on niin sääli, että me ihmiset syyllistytään niin usein siihen, että jos on kovin eri mieltä jostain, ei voida olla kavereita. Mikäs sen ihanampaa kuin keskustella ja väitelläkin turvallisessa ympäristössä, jos tietäis että toinen silti tykkää – ainakin hetken raivottuaan 😀
      Tosiaan, sitten jos ja kun ottaa osumaa, voi mennä poteroonsa miettimään uusiksi ajatuksiaan tai argumenttejaan..
      Saa roiskuttaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *