Stuntti seis lukiolaiset – ootte hyviä sellaisena kuin ootte älkääkä uskoko kaikkea

Anteeksi Juho Toivola, mutta lainaan sinua nyt aivan pokkana. Taisit saada hyviä numeroita koulun ainekirjoituksista kaikesta lintsailusta ja tietokonepelailusta huolimatta!

Joka tapauksessa arvostan tällaisia puheenvuoroja erityisen paljon. Elämässä se rankin vaihe – murrosikä, itsenäistyminen, kadonnut identiteetti, vanhempien vai oma lompakko, ekat sekstailut pusikossa, ekat känniyrjöt, ehkä ekat haikut mallun sinisestä, nimeä ite – liittyy juuri siihen saumaan, kun pitäisi tehdä loppuelämää koskevia päätöksiä. Kuinkahan moni nykyinen viiskymppinen arvostaa omia mielipiteitään joita esitti joskus 16-vuotiaana? Esim itse halusin liittyä ripari-ikäisenä hippikommuuniin ja alkaa kasvattamaan juureksia, ja nyt kun miettii niin en todellakaan pidä niin paljon ihmisistä, että pystyisin elämään kimpassa kenenkään kanssa ja ostan mieluiten mun porkkanat kaupasta.

Mutta nuorison elämän käsikirjoitus: pitäisi panostaa ensin siihen, että pääsee yläasteen kunnialla läpi. Sen jälkeen siihen, kun pitäisi panostaa lukion ihka ensimmäisiltä jaksoilta aina siihen, että saa mahdollisimman hyvät panokset kirjotuksiin. Sen jälkeen pitää panostaa siihen, että pyrkii korkeakouluun niillä mitä siellä kirjotuksissa sai aikaan. Jos ei saanut, pitää lukea pääsykokeisiin (vai pitääkö enää?)

Hirveästi sen jälkeen- alkuisia lauseita. Ihan kamalaa luettavaa, mutta todellisuus on vielä kamalampaa. Pelkkää sittenkunittamista sen kaiken tunneskaalailun ja itsetunnonkokoilun keskellä.

Tuo rumba vie kaikkinensa 6 + 4-5 vuotta, eli laskujeni mukaan ihminen on 14-vuotias kun sen pitäisi finnienpuristelun ja dödönkäyttöoppaiden keskeltä keksiä ensimmäistä kertaa miksi se haluaa isona. Jollei se tiedä, sen pitää pelata varman päälle. Matemaattisesti lahjattomilla on vielä hankalampaa tämän uutukaisen uudistuksen takia. Mutta miettikää, 14-vuotiaana tai nuorempana kauhea pöhinä päälle, että voi sitten 22-vuotiaana todeta, että olipa hyvät luku-urakat, kylläpä kannatti. Tämä on ainakin se malli mitä meille on kovasti markkinoitu joka töötille persoonasta ja temperamentista huolimatta, mutta harmi, miten harva oikeasti biologiaa vastaan pystyy taistelemaan.

Jos sattuu olemaan se perusjonne- tai jonna (vai oottekohan te veetejä ja venloja nykyisin?), jonka temperamentti ei iske tuohon muottiin ja elämä kuljettaisi kaikesta koulutunnollisuudesta huolimatta, niin jumaliste, olkaa sellaisia. Joskus ei ole pakko olla samanlainen kuin etupenkin ysi-kympin- tyttö/poika, joka tahkoaa joka tutkielmasta täydet pojot ja vielä tekee kokeet nostamatta naamaansa paperista paitsi aina vartin aiemmin kuin toiset. Keskitaso on hyvä taso ja se riittää. Jollei riitä, niin siihen on joku muu syy kuin se ettet itkenyt itseäsi riittävästi uneen murrosikäisenä saksan verbikokeen takia. Jos oletkin sikahyvä koulussa etkä jaksa hötkyillä, niin sekin ok, mutta varmista vielä teetkö sen koska haluat ja osaat vai sen takia, että äiti ehkä masentuu.

Tämän vuoksi sanon samaa kuin hra Toivola. Älkää nyt ihan kaikkea heittäkö ranttaliksi, mutta pienemmälläkin stressaamisella pärjää. Heittäkää myös ne puhelimet tuuttiin ja lopettakaa Tiktok- haasteet, se tuo tutkimusten mukaan vain lisää stressiä eikä ainakaan vähennä paineita, joten menkää ja tehkää niin kuin mekin tehtiin ja keksikää aidosta halusta ihka omia kolttosianne. Jotain sellaista, että ketään ei satu, ei ole laitonta eikä ikävää, mutta missä saa aivan tosissaan nauraa tai miettiä että mitähän se äitimuori sanoo kun töistä pääsee.

Meidän kolttoset olivat luokkaa ”soitellaan vääriin numeroihin.” tai ”säädetään munakellot huutamaan kaupassa kaikki samaan aikaan”. Tehtiin me paljon muutakin, mutta me oltiin sen ajan lapsia eikä ne kuulu enää tähän maailmanaikaan. Toinen ilmainen vinkki on, että jätätte nämä vanhanaikaiset tekemättä ja yksinkertaisesti vain vietätte aikaa keskenänne ettekä puhu sanaakaan esseistä tai kokeista. Kaikkien ei tarvitse olla luokkansa priimuksia tai edes huonoimpia, ihan hyvä keskitaso riittää. Joskus tulokset jopa paranevat kun koulussa ei pingota itku kurkussa.

Älkää uskoko kaikkea. Älkää edes minua, mutta vielä vähemmän näitä iltapäivälehtien sarjasuorittajia joiden elämäntehtävä tuntuu olevan hyvissä suorituksissa eikä niinkään elämässä itsessään. Tai mistä minä sen tiedän. Tiedän vain sen, että älkää uskoko niitä, vanhempianne, opettajia, yhteiskuntaa, mutta uskokaa ärrän työntekijöitä jos ne sanovat ettet saa laittaa kolikoita rahapeliautomaattiin jos mopokortissa ei riitä ikä. Tehkää muuten miten itse haluatte ja toivotte.

Yksi nuori sanoi kerran, että haluaa äidiksi. Nyt se työkseen idättää omia ja muiden mukuloita sijaisemohommissa ja hyvin tuntuu menevän, vaikka se olisi loistanut vaikka opettajana, lääkärinä tai opettajalääkärinä. Tai mistä minä tiedän missä se olisi ollut hyvä, mutta numerot oli suht ok ja silti se on nykyisin äiti.

Btw, näin joskus koulun psykologiantunnilla videon nuorista. Lukiossa ne, jotka saivat 7-8 numeroita halusivat kehittää itseään monipuolisemmin ja käytännöllisemmin. Sen sijaan ne, joiden numerot olivat 9-10 ja suoritukset priimaa olivat keskimääräistä jopa lahjattomampia kädentaidoissa ja heidän suorituksensa eivät aina perustuneet älykkyyteen vaan ylisuorittamiseen ja sääntönipoiluun, eikä heille jäänyt aina aikaa todelliseen kehitykseen ja kehitys oli suppeampaa kuin alisuoriutuvilla kavereilla. Olen jopa itse ollut kympin tyttö. Oli aika huokeaa kun perjantai-iltana istuuduin alas, ja vasta sunnuntaina tajusin etten ollutkaan vienyt pulloja kauppaan tai hakenutkaan jätskipakettia vaan kaikki aika oli mennyt siihen että paiskoin ruotsin verbejä ja matikan yhtälöitä. Oli se koesuoritusrivi hieno, mutta ei. Lopetin sen, koska halusin elää. Joku kysyi myöhemmin kaduttaako, mutta ei kyllä ihmeemmin. Oli hyvät setit katsella vaikka mummon kanssa kaunarin uusintoja kuin lukea yhteiskuntaoppia, eli aika kasetti tahallisen jumissa mentiin loppuaika ja numerot laski pahimmillaan seiskaan (!)

xxx

Henq

Kirjoittaja on elämäntapa-alisuoriutuja, tunnettu verbikokeiden suorituksistaan

ja juo kahvinsa aina mustana ilman sokeria. Kirjoittajan loistavasta koulumenestyksestä lukioaikana

kertoo sekin, että henkilö puhuu äidinkielenään ruotsia, mutta joutui

silti kolmannen kurssin jälkeen menemään ruotsin preppauskurssille.

Älkää edes kysykö. 

puheenaiheet opiskelu
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *