Miniloman ehdoton kohokohta - Gilda by Belgious

Saara Sarvas

Kaupunkilomalla yhteistyössä Tjäreborgin kanssa

Koko päivän ajan ympäri Barcelonaa yhteensä lähes 20km kävelleenä en halunnut lähteä illallisen perässä merta edemmäksi kalaan - ja hyvä niin. Hotellikatuni varrelta, vain kivenheiton päästä löytyi pieni, sopivan hämyisä ja tunnelmaltaan täydellinen ravintola - Gilda.

Ensimmäinen mielleyhtymä Gildasta on monelle OZin hyvä noita (hahaha, tai siis kaikille jotka muistavat yhtä väärin kuin minä! Noidan nimi oli tietysti Gilda!!! Jopa Google petti mut parin viinilasin jälkeen, mutta näillä mennään :'D), mutta tselleni se on tästä eteenpäin muisto yhdestä elämäni parhaista ravintolaelämyksistä, ja vähintäänkin tämän kesän paras ateria.

 

Belgialaisia vaikutteita välimerelliseen ja katalaanikeittiöön sekoittava paikka on ilmeisen suosittu, mutta yksinäisen matkaajan tuurilla sain pöydän saman tien. Istuin baarin vieressä, jossa sain taas vahdata muiden tekemisiä paraatipaikalta fantastista soittolistaa kuunnellen.

Ravintolan omistaja, belgialainen Michel de Bièvre, hääräili niin salin puolella kuin tiskin takanakin ja loi omalta osaltaan rentoa ja samalla äärettömän coolia ilmapiiriä.

Huh, en voi uskoa sitä itsekään, mutta käytin juuri sanaa cool ilman ironian häivää!

 

Harmittaa, että lähden kotiin jo huomenna - olisin tullut ravintolaan uudestaan ja syönyt tapaksia pitkän kaavan mukaan. Nyt jouduin skippaamaan mm. tuorehernekeiton katkarapujäätelöllä, sekä kinkkuun käärityt, bechamelilla ja emmentaljuustolla kuorrutetut endiivit.. Kuulostaa aika pahalta ;) 

En tosin tiedä, olisiko mikään voinut olla yhtä suussasulavaa, kuin tämä belgialainen lihacarpaccio rucolan, kevyen sitrusmehun ja parmesanin kera tarjoiltuna! Itkettää vähän, kun muistelen viimeistä suupalaa.

 

Pääruokienkin joukossa oli vähintään 4 annosta, joiden välillä tasapainoilin vaikka kuinka pitkään! Viimeisen tikin tähän päätökseen kuitenkin tekivät belgialaiset ranskanperunat - heikko kohtani. Annos oli periaatteessa mitä simppelein, mutta todellinen taidonnäyte on tehdä yksinkertaisesta vastustamatonta. Se onnistui.

En kyllä epäile hetkeäkään, etteikö pitkään mehukkaaksi kypsytetty kana inkiväärijäätelön kera olisi vienyt kieltäni samalla tavalla mennessään. Ensi kerralla sitten..

 

Jälkkäreiden joukosta Crema Catalana huuteli mun nimeäni jälleen kerran, mutta kun on kyse belgialaisesta ruoasta, suklaa vie voiton! Mousse on valmistettu Sao Tomésta kerätyistä kaakaopavuista tehdystä suklaasta, enkä ehkä aio enää koskaan syödä muunlaista.. Suklaa on aina suklaata, mutta tämä oli.. Suklaata.

Pakko laittaa vielä toinen kuva jälkkäristä koska: suklaa.

 

Jututin aterian jälkeen pitkän tovin omistajaa, joka on ymmärrettävän ylpeä aikaansaannoksestaan. Ennen Gildaa mies on avannut lähinnä belgialaisittain toteutettuun herkutteluun keskittyvän Belgious -ketjun, jolla on jo useampi toimipiste mm. Madridissa ja Puerta de la Cruzissa Kanarialla.

 

Mies kertoi, että halusi insinöörimiehenä koota parhaista paloista toimivan kokonaisuuden. Kuka tosin olisi arvannut, että täydelliseen sekoitukseen tarvitaan hyvien raaka-aineiden lisäksi yksi belgialainen visionääri sekä meksikolainen, argentiinalainen, venezuelalainen ja eteläafrikkalainen työntekijä? Meininki on sanalla sanoen kansainvälistä, ja työilmapiiri ilmeisen miellyttävä.

Koko porukka poseerasi lähtiessäni kuin perhepotretissa konsanaan! Onneksi ravintola on niin pieni, ettei muutaman minuutin kuvaustauko pilannut työtahtia.

Illalliseni hinnaksi tuli viinien ja tippien kera n. 45€, ja se oli jokaisen sentin arvoinen. Tulen Barcelonaan takaisin pelkästään tämän kokemuksen perusteella. En osaa päättää, pidinkö ravintolasta niin paljon että suosittelisin sitä lisättäväksi Tjäreborgin Barcelona-sivun suosituksiin, vaiko niin paljon, että pidän "salaisuuden" vain omana (ja teidän) tietonani ;)

Eivaan, hyvä täytyy pistää kiertämään, ja kerrankin löysin jotain omine nokkineni!! Menkää siis Barcelonaan eksyessänne Gildaan, vaikka mikä olisi. Se löytyy Barri Goticista rannan läheltä, osoitteesta:

Calle Ample 34, Barcelona

www.GildabyBelgious.com

Kurkistus keittiöön lasin takaa: Not a Conventional Place

Kommentit

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

Olet niin tullut vanhempiisi. Matkustamisessa suurin ilo on hvyin syöminen ja juominen. Joskus se muuttuu vielä elämää suuremmaksi kokemukseksi ja jää mieleen ja kieleen loppuelämäksi. Kai muistat Kyproksen vuoriston Kilanin kylän ja maailman parhaan kreikkalaisen päivällisen ;) Taisit olla myös mukana Pariisissa, jossa "kotikadulta" hotellin läheltä löytyi ihana kortteliravintola, johon palasimme aina uudelleen. SIellä paikalliset ihmiset söivät ja seurustelivat perheineen ja ystävineen iltamyöhään hyvän viinipullon kera.

Saara S.
Saara Sarvas

No vitsit, muistan kyllä molemmat, Kyproksen hatarammin, mutta muistan kuitenkin! Pariisista yritin etsiä vastaavaa kokemusta, ja pääsin varmaan aika lähelle ;) Mitenköhän saman innostuksen saisi tartutettua yhteen manselaiseen...

Non (Ei varmistettu)

Oz:in hyvä noita on Glinda, ei Gilda :D

Saara S.
Saara Sarvas

Hahahahhaa et voi uskoa, miten kovaan ääneen repesin yksin Barcelonan lentokentällä, kun luin tämän :DD Ensin mä syön uhanalaista kalaa, ja sitten muistan klassikkohahmon aivan päin honkia. Kolmatta onnistumista odotellessa.

Näissä tilanteissa voin vain muistella lämmöllä ala-asteen musiikki-ilmaisun kouluttajaa Hessua, joka opetti kaikki nauramaan ja huutamaan: JES MÄ MOGASIN! 
 

Victory (Ei varmistettu)

Yääh nälkäistä opiskelijaa ei saa kiustata tämmösillä! Oijoi oispa huomenna hyvät pöperöt koulussa nii ei harmittais liikaa.

Saara S.
Saara Sarvas

Uskon, että siellä on carpacciota ;D

Victory (Ei varmistettu)

No ei ny ollu... :< mut hyvää ruokaa kumminki!

keke (Ei varmistettu)

mua kiinnostaa että mikä tuosta perinteisellä italialaisella reseptillä tehdystä carpacciosta tekee belgialaisen? :D
nojoo, eipä sillä väliä jos isänmaallisesti omakseen väittänyt tuo puljun omistaja reseptiä koska mielettömän hyväähän se jokatapauksessa on <3

Saara S.
Saara Sarvas

Liha oli käsittääkseni belgialaista! Mulle olisi maistunut ihan espanjalainenkin ;D Monessakin reseptissä oli jokin belgialainen raaka-aine, ja osa taas oli ihan puhdasta välimeren sapuskaa. :)

kriti (Ei varmistettu)

Inkiväärijäätelöhän on berliiniläinen erikoisuus, kylläpä hämmästyin että sitä saa jostain muualtakin!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.