Ladataan...
Saara Sarvas

Uusista kuvista ja instagramista olettekin varmaan huomanneet, että kuontaloni on kokenut taas muutoksia. Yksisarvishiukset olivat ihanimmillaan aina värjäyksen jälkeiset viikot, mutta sen jälkeen kulahtanut väri ja tyvikasvu alkoivat risoa aika tavalla.

Kaipasin siis hiuksiini helppoutta. Sateenkaarihiuksistanikin vastannut Hanna Mäkinen A.K.A. Luovasta ideoi kanssani värin, joka olisi jossain luonnollisen ja übercoolin välimaastossa. Onnistuttiinkohan? 

Edellisiin hiuksiini oli kertynyt tyvikasvua sen verran, että saimme hyvän idean omien hiusteni tämänhetkisestä sävystä. Imitoimme sitä mahdollisimman tarkasti tyvialuetta värjätessä, ja lopputulos onnistui yllättävän hyvin! Kuultava ja vivahteikas Illumina-väri sai aikaan pelottavan luonnolliselta näyttävän värin, ja Color ID:n kanssa kevyestä liukuvärjäyksestä tuli täydellinen.

 

Vaaleaan yleismaailmaan tottuneena en tahtonut täräyttää koko pituutta tummaksi, joten liu'utimme tyven värin latvaan, joka sävytettiin kylmäksi hiekanvaaleaksi. Ensimmäiset päivät pohdin sävymaailmaa ja outoa tummuutta, mutta nyt olen tykästynyt siihen valtavasti. Hiukset on otettu myös lähipiirissä lämpimästi vastaan ;)

Suosittelen edelleen lämmöllä Hannan penkkiä, nainen on värinero niin yksisarvisten, kuin tavallisten kuolevaistenkin värikarttoja tutkiessa. Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos, vaan tyytyväisen asiakkaan mielipide.

 

Koska täyskäännös oli muutenkin edessä, hupsuttelin ja ostin Rapunzelilta testiin European Remy -hiusnauhaa, jonka kävin ompeluttamassa päähäni luottopidentäjälläni, jonka kalenteri on valitettavasti syksyyn asti bookattuna - en siis mainosta häntä sen enempää..

Olen huomannut ompelupidennyksen itselleni sopivimmaksi, ja tiesin että jos joskus vielä kaipaan hulmuavan pitkää harjaa, valitsisin sen. Nyt takaraivollani kulkee kolme pienenpientä lettiä, joihin lisähiukset on ommeltu tukevasti kiinni. Omia hiuksia rasittuu minimaalinen määrä, ja lettien paikkaa voi vaihtaa jokaisella huoltokerralla. 

Edellisellä kerralla kasvatin omat hiukseni lettien alla pitkiksi, tällä kertaa en tiedä mihin matkani vie! Ajatuksena on kait kasvattaa omaa väriä takaisin ja tsekata, mitä omille hiuksilleni kuuluu.

 

Pidennysten kanssa elävät tietävät, miten tuskaista niiden hoito voi välillä olla. Hyvälaatuinen hius auttaa, mutta hiusten kuivuminen ja suoristaminen kestävät ikuisuuksia. Päätinkin kaikkien meidän yhteiseksi hyväksi testata, saisiko hiukset kiiltäviksi ja suoriksi yhdellä laitteella ja helposti! 

Kuten aina, pesun jälkeen hiuksiin levitetään lämpösuojaa tai sellaisen sisältävää hiusöljyä, ja sitten vaan kuivailuhommiin! Fiilikset ja todellisen tehon näkee mielestäni parhaiten videolta:

edit. NOUUUUUU yhteen kohtaan on jäänyt toisen klipin ääniraita.... Sry guys - katsotaan jos saan uuden version renderöityä asap. Joskus mä vielä onnistun..... -__-

Ladataan...
Saara Sarvas

Helmikuuta on takana jo viikon verran, ja tämä bloggaaja on ihan myöhässä! Pari päivää sitten ilmestyneessä trendissä nostin uutuus-palstalle kolme tavallisesta selkeästi poikkeavaa ja ennen kaikkea jokaisen näpeissä toimivaa kiharrusvälinettä.

Mukana on jo monesti fiilistelty Remingtonin Ultimate Styler, joka on mun mielestä edelleen ihan huikea, Björn Axen Toolsin lämmitettävät kiharruspuikot ja kaikista hulluin - Babylissin automaattikiharrin.

Mitä, miten ja kenelle? Niihin kysymyksiin löydät vastaukset tästä postauksesta!
 

1. Remington Ultimate Styler

Ensimmäisen kohdan hoidan röyhkeästi linkkaamalla, koska tein Ultimate Stylerin käyttöön ultimaattiset ohjeet jo viime vuonna! Tästä näin klik klik.

 

2. Björn Axén Tools Flexi Curler Set

Yhdet ensimmäisistä tekemistäni kiharoista ovat syntyneet vaahtomuovisilla patukoilla. Patukkakiharat on klassisesti pyöräytetty aavistuksen kosteisiin hiuksiin illalla, jolloin lopputuloksena on aamulla valloittava kiharapehko. Patukoiden kanssa nukkuminen on kuitenkin tuskaista, ja koskaan ei voi olla ihan varma siitä, onko joku osio jäänyt vähän liian kosteaksi jne. jne.

Vastauksena tähän ongelmaan on kehitetty sähköpatukat! Siis.. Ei niitä, millä pamputetaan ja tainnutetaan riehuvia ihmisiä :D

 

Tässä vertailuna joskus suosikkivälineenä käyttämäni violetit patukat. Nämä lämpöversiot ovat halkaisijaltaan reilun sentin paksuiset, joten niiden jättämä kiharajälki on varsinkin ohuessa suomalaisessa hiuksessa toodella kiharaa. Kiharan kokoa voi kontrolloida osioiden koolla, ja sillä kauanko patukoiden antaa hiuksissa jäähtyä.

Patukoiden käyttö on hyvin iisiä:

 

  1. Suihkuta kuiviin hiuksiin kauttaaltaan lämpösuojaa ja laita patukat lämpiämään
  2. Ota hiukset käsittelyyn osio kerrallaan. Kampaa osio läpi, ja kieritä patukka tyveä kohti.
  3. Väännä patukka hevosenkengän muotoiseksi ja siirry eteenpäin, kunnes koko pää on käyty läpi
  4. Anna patukoiden jäähtyä 5-15min ja kieritä ne sitten auki.

 

 

Luonnonharjalla harjaamisen jälkeen aiemmassa kuvassa näkyvään tyyliin rullattu hius näyttää tällaiselta retropuudelilta/hattaralta :D Jos kiharan haluaa alkamaan lähempää tyveä, kannattaa rullattava hiusosio nostaa pystysuoraan päänahkaan nähden! Tällöin patukka asettuu lähemmäs tyvialuetta ja kihartaa myös enemmän.

Kaikista parhaan ja itseäni eniten miellyttävän lopputuloksen kuitenkin saa aikaan, kun kiharoihin suihkuttaa muutaman suihkauksen kosteus- tai hoitosuihketta, ja harjaa ne vielä kertaalleen läpi. Sen jälkeen hiukset näyttävät tältä:

Aika mukava laine!

Patukoita suosittelen jos:

  • Haluat tiukkaa kiharaa - näillä onnistuu vaikka afro!
  • Tykkäät patukkakiharoista ;)
  • Tahdot paksuihin hiuksiisi nopeamman kiharrustavan

 

3. Babyliss Miracurl

Tässä se VIHDOINKIN on. Helmikuun aikana näiden beibien pitäisi laskeutua kauppoihin. Kyseessä on siis automaattikiharrin!! Nyt ollaan kyllä todella vahvasti tulevaisuudessa ja avaruusajassa. Mitään ei tarvitse osata, kone hoitaa kaiken, ja lopputulos on mainio.

 

Laitteen kiharrustehoa saa vaihdettua sen mukaan, kuinka kauan hiuksia pitää sen sisällä (8, 10 tai 12sec), sekä lämpötilaa säätämällä (kaksi vaihtoehtoa). Kiharoista tulee kuitenkin joka kerta saman kokoiset, ja suurimman eron saa aikaan osioiden kokoa vaihtamalla.

Musta tuntuu, että tämä homma on parhaimmillaan videolla esiteltynä, joten avot:

(Sormet ristiin, että video on ehtinyt prosessoitua ennen kuin postaus julkaistuu.... :D)

Ja millaiset kiharoista oikein tuli?

Mä kyllä tykästyin tähän täysin pomminvarmaan ratkaisuun! 

Automaattikiharrinta suosittelen jos:

  • Mikään kiharruslaite ei ikinä toimi, oli syynä sitten laite tai käyttäjä
  • Tahdot olla ajan hermolla
  • Tahtoisit kiharat, mutta olet aivan liian laiska kähertämään hiuksiasi

Ladataan...
Saara Sarvas

Luulitteko, että eilinen oli jo tarpeeksi? No ei tietenkään. Ultimate Stylerin lisäksi Remingtonin Silk-sarjasta nousi mun käytössä toinen supertähti - ellipsipuikko. Kuulostaa vähän joltain intiimihygieniatuotteelta :D Ellipsipuikko on mun ehdoton suositus kaikille pitkähiuksisille, joiden päässä kiharat tuntuvat lässähtävän ja roikkuvan vain latvoissa.

Näitäkin rautoja arvotaan 2kpl!

Monelle saattaa herätä kysymys: Miten tuo eroaa tavallisesta kiharapuikosta? No minäpä kerron käyttäen apunani visuaalista magiaa. Nyt seuraa nimittäin illustraatio sarjassa "pro":

Kuten lähes 3D-animaatiota hipovasta kuvasta näemme, vasemmanpuoleinen kuva imitoi tavallisen, eli pyöreän, kiharruspuikon jälkeä. Kun hiusosio on kihartunut pyöreäksi, se tippuu varsinkin pitkässä ja raskaassa hiuksessa tietyllä (vähän tylsällä) tavalla, jolloin kihara painottuu latvaan. 

Oikeanpuoleinen kuva taas imitoi ellipsipuikon tekemää kiharaa, jossa kiharan "käännöskohta" on huomattavasti tiukempi, ja pitkän sivun ansiosta hius tippuu kauniimmin, varsinkin jos siinä on pituutta ja sen tuomaa painoa.

Oliko tää ihan selkeä? :D Hyvä.

 

Ellipsipuikossa on sama mainio silkkipinnoite kuin muissakin Silk-sarjan laitteissa, se kuumenee 210 asteeseen ja johto on pitkä kuin nälkävuosi. Mainio paketti, ja kuten joka välissä toitotan, nappivalinta varsinkin pitkähiuksisille.

Mukavasti valuvat kiharat saat sillä aikaan näin:

  1. Kieritä hiukset puikon ympärille. Itse tykkään jättää littanan puolen päänahan myötäisesti. Kihara laskeutuu tällöin hieman kauniimmin.
  2. Puolipitkät hiukset kannattaa pyörittää tällä tavoin mahdollisimman leveälle alueelle, jotta kiharasta ei tule mallia puudeli.
  3. Jotta kiharasta tulee laskeutuvampi, vedä osio kevyesti suoremmaksi heti kihartamisen jälkeen. Jos haluat oikein tiukkaa kiharaa, skippaa tämä!
  4. Kun koko pää on kiharrettu ja kiharat jäähtyneet n. 5min ajan - möyhi. 
  5. Siis oikeasti, MÖYHI. Jos se ei ole sanavarastoosi kuuluva termi, se tarkoittaa maataloustermistön lisäksi hiusten perinpohjaista mylläämistä kahta viisipiikkistä käyttäen.
  6. Haro lopuksi latvat suoriksi, ja suihkauta hiuksiin lakkaa jotta kiharat myös säilyvät.

Puolipitkässä hiuksessa ellipsikihara toimii oikein mainiosti, mutta todelliset kyntensä se näyttää pitkien hiusten kanssa. Tässä melkoista huomiota herättänyt kuva parin viikon takaa:

Oi kyllä, pitkät ja paksut hiukset rakastavat tätä rautaa! Näiden kiharoiden taituroimiseen meni n. 10min, ja Juulia hymyilee ihan syystä. Kaikille sitä pohtiville ja arvonnan lopputulosta malttamattomana odottaville: Ellipsikihartimia on myynnissä ainakin Giganteissa, ja ilmeisesti ne saapuvat muuallekin hiljalleen!

Ja sitten taas siihen tärkeimpään ;)

Osallistut arvontaan näin:

Jätä tämän postauksen kommenttiosioon viesti, jossa kerrot milloin hiuksesi ovat näyttäneet tasan tarkkaan täydellisiltä! Lisää kommenttisi perään sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdalle. 

Vastausaikaa on sunnuntaihin 10.11.2013 klo 22:00 asti. Vastausajan umpeuduttua arvon kaksi (2kpl) laitetta eri kommentoijille. Suosittelen osallistumista varsinkin pitkähiuksisille lukijoille ;)

 

HUOM! Sähköposiosoite täytyy lisätä kommenttikenttään, ei pelkästään sille tarkoitettuun omaan kenttään nimimerkin alle. Voittajaviestin etsiminen kommenttiarkistosta on tuhottoman aikaavievää, ja joudun arpomaan laitteen uudestaan, jos ensimmäiset arvat osuvat kommentteihin joissa sähköpostiosoitetta ei näy.

 

p.s. MUISTA SE SÄHKÖPOSTIOSOITE!!!!

Pages