Vapaa

Olen vastikään ymmärtänyt, miten suuri arvo vapaus minulle on. Sen, kuinka tärkeältä se tuntuu, ja miten monessa valinnassa se onkaan päätöksentekoani ohjannut. Olen aina ajatellut, että turvallisuuden tunne on tärkein. Ja toki, onhan se. Kai sen on oltava olemassa kaiken taustalla, jotta on jotain, minkä päälle on helppo ja huojentavampi rakentaa.

Mutta se, mikä viime kädessä tekee minut tyytyväiseksi ja keventää hengittämistä, on vapaus.

Iloa tuo jatkuva, lapsenmielinen vapaus kokeilla ja tutkia, tehdä päätöksiä, epäonnistua ja innostua taas uudelleen. Etsiä kirkkain silmin ja kahmia elämää kaksin käsin. Rajattomuuden tunteen pyydystäminen on vienyt tanssitunnille – tai ainakin pitänyt minut siellä monta vuotta. Ja myös innostanut kirjoittamaan: olen saanut luoda vapaasti uusia maailmoja, tehdä sanojen kanssa mitä vain.

Iloa tuo vapaus työssä. Kaipaan tulevaisuuden työltäni tietynlaista kahlitsemattomuutta. Ehkä paikkaan tai tapaan tehdä sitä. Luovuuden käyttöä, omia ratkaisuja ja itse järjestettyjä työaikoja. Kai se vapauden tavoittelu on ollut yksi isoin seikka, mikä on ohjannut nykyiselle ammattipolulle.

Itseni haastaminen tuntuu vapaudelta kokeilla omia rajojani. Oli se sitten yksin matkustamista, epämukavilta tuntuviin tilanteisiin menoa tai oksettavia intervallitreenejä. Niistä jokainen kasvattaa tunnetta siitä, että olen itsenäinen ja pystyn mihin vain.

Tarvitsen hitaita, vapaita aamuja. Vapautta olla yksin. Se, jos mikä tuo helpotusta. Toisaalta, myös se, että voi olla vapautuneesti oma omituinen itsensä muiden silmien alla ja heidän seurassaan, tuntuu yhtä tärkeältä. Tanssia vapautuneesti, tuoda omat mielipiteensä kuuluviin tai kertoa huonoja tarinoita, joille nauraa itse muita enemmän (ja ennen kuin on saanut edes tarinaansa loppuun).

Vapauden tavoittelulla on kai hintansa. Hermostun, jos minua yritetään kahlita tai tuntuu, että olen jäänyt johonkin ”kiinni”. Silloin tuntosarvet nousevat pystyyn ja valpastun. Enkä puhu nyt ihmissuhteista. Niihin sitoudun mielellään, kun ne tuntuvat vain oikeilta. Enemmän kaipuu sitoutumattomuuteen näkyy päätöksenteon vaikeudessa. En osaa päättää, koska en halua luopua vapaudesta valita aina uudelleen. Toisaalta, eikö meillä aina ole loppujen lopuksi mahdollisuus päättää toisin? Ihan milloin vain.

Tuumin toisinaan, että ehkä annan joskus itsestäni hirveän vakavan, jotenkin synkkyyteen helposti vaipuvan tai huumorintajuttoman kuvan. Tietty pohtivuus ja mietteliäisyys on toki suuri osa minua. Siltikin, oikeastihan pohjimmiltani olen sellainen vapaa lapsi, joka nauraa aina itselleen (ja muille) ja käsittelee asioita nauramalla niille päin näköä.

Ja lopultahan vapaus on varmaan jotain, mitä ei edes tarvitse tavoitella. Se on jo tässä.

<3

Saara

Kommentit (3)
  1. vilhelmiina hellstén
    1.10.2019, 17:54

    Olet ihana!

    1. <3
      Kiitos!
      En vielä ehtinytkään kommentoida sun uusinta postausta, mutta nyökkäilin sitä lukiessani jatkuvasti 😀 mietin, että miten joku voikin kirjoittaa niin, kuin se olisi itseni kirjoittama. Samaistun niin moneen ajatukseen! Ihanaa kun kirjoitat ja kommentoit!

      1. vilhelmiina hellstén
        5.10.2019, 22:28

        ❤️❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *