Kysymyksiä naiseudesta

Moi! Tänään on naistenpäivä.

Siitä alunperin halusinkin kirjoittaa. Valita aiheeseen jonkin itselleni tärkeän kulman ja pohtia sitä. Mutta sen sijaan, että mieleen olisi pulpahtanut aiheeseen liittyen yhtäkään edes puolittain valmista ajatusta, alkoi vihkon sivuille ilmestyä asian ympärillä haparoivia kysymyksiä.

Ehkä jaankin ne teidän kanssa. Voidaan ihmetellä yhdessä.

Milloin itseään alkaa kutsua naiseksi tytön sijaan?

Miten suuren osan identiteetistäni olen muodostanut sukupuoleni ympärille? Miten paljon kasvatukseeni ja lapsuuteeni vaikutti se, että olin tyttö? Entä tänä päivänä: kuinka paljon valintojani, ajatuksiani, toiveitani ja tarpeitani ohjaa se, että olen nainen? Entä miten paljon se vaikuttaa siihen, kuinka minä tulen muiden silmissä kohdatuksi?

Olisinko oppinut ilmaisemaan esimerkiksi vihaa paremmin ja saanut ääneni enemmän kuuluville, jos olisinkin syntynyt poikana? Toisaalta, olisiko minun annettu olla yhtä aikaa herkkä, tunteellinen, vahva, itsenäinen ja huomaavainen, jos olisin kasvanut poikana? Ja vielä lisäksi kiipeillä puissa, lukea kirjoja, leikkiä sotaa ja kotista, pukea barbeja ja nukkeja tai rakentaa majoja metsään?

Saako lapsi tänä päivänä Suomessa kasvaa omaksi itsekseen turvassa ja rauhassa ilman, että sukupuoli on määrittämässä oikeastaan juuri mitään?

Onko nuorilla miehillä vaikeampaa kuin nuorilla naisilla? Kuullaanko heitä tarpeeksi?

Mitä naisena oleminen minulle edes tarkoittaa? 

Saanko sanoa mitä vain, olla välillä villi tai äänekäs, koska olen nainen? (No joo, tiedän että saan. Ehkä tällaiseen ajatukseen ei vain tyttöjä yleensä kannusteta.) Onko minulla helposti päätään nostavissa syyllisyyden ja vastuullisuuden tunteissa osittain siis kyse ns. kiltin tytön syndroomasta? 

Onko minun okei miettiä tällaisia pulmia, kun jossain päin maailmaa tytöksi syntyminen on kauhein kohtalo, mitä voi edes ajatella?

Ketkä ovat minun naisesikuviani?

Mitä minä olen oppinut muilta naisilta pienen elämäni aikana?

Paljonkin. Mutta ainakin sen, että on aika kivaa olla nainen.

Muistakaa kaikkia elämänne viisaita ja rakkaita naisia tänään. Ja muulloinkin. Ihanaa naistenpäivää ja viikonloppua!

<3

Saara 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *