Löysin paikkani<3
Kuuntelin sydäntäni, havahduin ja löysin oman paikkani<3
Tasan kuusi viikkoa sitten aloitin uuden sivun elämässäni. Päätin jättää Suomessa elämäni ja lähteä kulkemaan omaa polkua, seurasin sydäntäni ja tässä sitä nyt ollaan. Olen oma itseni. <3
Viikot ovat vierineet ihan älyttömän nopeasti. Tuntuu, että vasta minä tänne tulin, mutta sitten taas toisaalta minusta tuntuu, että olen asunut täällä ikuisuuden. En ole katunut yhtäkään hetkeä, päätöstä ja ennen kaikkea sitä, että valitsin itseni etusijaksi.
Olen luonteeltani sellainen, että pidän aika isoa huolta toisten jaksamisesta, olen erittäin hyvä kuuntelemaan ja antamaan tukea oli tilanne mikä tahansa. Saan siitä itselleni erittäin ihanan tunteen, että pystyn auttamaan ja olemaan tukena. Asiassa, kuin asiassa tässäkin on ne ”varjopuolet”, melkein tukehduin itse toisten ongelmiin, draamaan ja erilaisiin ihmissuhteisiin, jotka veivät itseltäni kaikki mehut. Olin ihan loppu henkisesti, näin jälkikäteen katsottuna, en ymmärrä itseäni, kuinka olen voinut jaksaa ja käydä sen kaiken läpi.
Olen erittäin hyvä piilottamaan omia tunteitani, näytän ulospäin vain ne ihanat hetket ja tunteet, mutta vain lähimmät näkevät lävitseni. En voinut Suomessa hyvin, etsin itseäni koko ajan. Vääriä ihmisiä tuli ja jäi polulleni, mutta ilman heitä en olisi ikinä voinut kasvaa ihmisenä, oppia käsittelemään vaikeita ja sydäntä särkeviä asioita.
Eniten minua ahdisti, jännä sanoa tämä ääneen, että ”ahdisti”. Olen koko ikäni inhonnut sanaa ”ahdistaa”, jotenkin tuntuu heti, että jokin on kurkussa, että en saa henkeä kunnolla. Mutta jotenkin se, että en tiennyt mitä halusin elämältäni, minulla oli yhtenä suuntana lähteä opiskelemaan Porvooseen matkailualaa, se tuntui siinä elämän vaiheessa oikealta ratkaisulta ja siellä varmasti syksyllä opiskelisin, jos en olisi uskaltanut seurata sydäntäni.
Minulla on syntymästä asti ollut lievä dysfasia, joka on kapea alainen muistiongelma, joka on muun muassa näkynyt koulumaailmassa. Kielet, matematiikka ja äidinkielen rakenteet ovat tuottaneet minulle erityisen paljon hankaluuksia matkan varrella, mutta silti olen kuitenkin pitänyt tätä ”ongelmaani” yhtenä vahvuutena, näyttänyt koko maailmalle, että minä en luovuta, teen asiat omalla tavallani ja siitä olen ylpeä.
Koulussa jouduin aina tekemään kolme kertaa enemmän töitä, mitä toinen ”normi oppilas” teki. Voin uskoa ja sanoa, että dysfasia ei varmasti ole näkynyt monelle ulospäin, olen erityisen lahjakas sosiaalisissa taidoissa ja monet opettajat kaan ja ihmiset eivät ole uskoneet, että minulla on pieni muotoista ongelmaa ollut opiskeluissa. Ei se näykään minulla muuten, olen aivan normaali nuori nainen, joka ylpeästi elää omaa elämäänsä.
En valmistunut ylioppilaaksi, kävin lukion, suoritin jokaisen kurssin, kurssien keskiarvo oli 8.6, joten en ole millään lailla tyhmä, enkä ikinä kyllä pitänyt itseäni sellaisena. Valehtelisin, jos väittäisin sanovani, että minua ei sattuisi sydämeen sinä päivänä, kun muut saavat painaa päähänsä ylioppilaslakin. Olen kuitenkin käsitellyt asiaa ja tullut siihen lopputulokseen, että tällä kaikella oli jokin tarkoitus ja en tiedä olisinko edes täällä nyt, jos minusta olisi tullut ylioppilas. Asuisin varmasti vieläkin Suomessa etsimässä puuttuvaa palaa sydämestäni.
Jotenkin Suomen tämä ”ainainen”, käydään koulut, haetaan yliopistoon/ammattikorkeaan ja käytetään monen monta vuotta opiskeluun. En millään lailla aliarvioi minkäänlaista kouluttautumista, en missään nimessä. Se on erittäin tärkeää, mutta itseni kohdalla tämä kaikki ei vain tunnu oikealta. En halua istua koulun penkillä, ja vain mielessäni unelmoida. Haluan oikeasti toteuttaa unelmat, matkustaa ympäriinsä, käydä erilaisia kymmeniä kursseja ja tehdä töitä niiden eteen. Tämä on vain minun näkemykseni asiasta, jota kannan ylpeänä.<3
Oman paikan löytäminen elämässä on kaikista tärkeintä, silloin voit sanoa olevasi oikeassa paikassa oikeaan aikaan, olet ympäröinyt itsesi oikeilla ihmisillä ja se, että käsittelet kaiken sen vanhan ja negatiivisen, mikä ei sinua enää palvele. En sano, että kaikki asiat korjaantuvat ulkomaille muutolla, tietenkin sinun pitää käsitellä kaikki asiat itsesi kanssa läpi, jotta mikään uusi voi eteesi tulla. Matkalaukun pakkaaminen ja pelkkä lähtö eivät auta, kaikki vanhat muistot ja ihmiset seuraavat perässä. Sinun täytyy vain tehdä muutos ja käsitellä, vaikka ne kuinka vaikeita olisikin.
Olen itse tässä hyvänä esimerkkinä, että matkustin tänne, vanha rakkaus ihmissuhde kulkeutui mukanani, vaikka luulin asian vain jäävän taakse, kun lähdin Suomesta. Asia ei todellakaan mennyt sitten niin, vasta täällä sain asian käsiteltyä ja päästin vanhasta irti. Helppoa se ei ollut, mutta erittäin kasvattava kokemus.
Voin vain suositella tätä kaikille, jotka saman asian kanssa kamppailevat. sinä pystyt siihen, vaikka kuinka kipeää se tekisi. <3
Koko ajan sydämessäni oli reikä, enkä tiennyt mikä se oli, ennen kuin tulin tänne. Muutin ulkomaille, aloitin uuden elämän, ihanien uusien ihmisten ympäröimänä, olen oppinut itsestäni ihan hirveästi lisää ja ennen kaikkea rakastan uutta minua, joka täällä on kuoriutunut! <3
Olen alkanut kukoistamaan, ihan kuin olisin puhjennut kukkaan ja tiedän tasan tarkkaan, mitä haluan elämältä, ketkä ovat lähellä sydäntäni ja että en ole ikinä voinut näin hyvin, kuin nyt. <3
Se on jännää ajatella, että on toisella puolelle Eurooppaa pitänyt matkustaa, että löysin itseni uudestaan. Olin aivan hukassa itseni kanssa, tulevaisuuden suunnitelmat ja koko elämäni, olin kuin keinuvassa purjelaivassa, ikinä ei tiennyt milloin aalto tulee ja kaadun.
Minulla on ollut Suomessa aivan ihana lapsuus, nuoruus, olen saanut kokea ihania asioita, tutustunut uusiin ihmisiin, oppinut elämästä, en vaihtaisi niitä vuosia mihinkään, ne ovat minusta kuitenkin kasvattaneet sellaisen Sannin, joka ei helpolla luovuta, oppinut kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja saanut valtavan ihanan perheen ja ystävät ympärilleni. <3
Olette minulle erittäin tärkeitä, vaikka muutama kilometri tässä välissä onkin! <3
Ikinä ei voi tietää, mitä elämä tuo eteeni, muutanko muutaman kuukauden päästä Yhdysvaltoihin, jäänkö saarelle, manner Espanjaan, Italiaan, Ranskaan, minä vain kuljen sinne mihin sydämeni sanoo.
Se on aika ihanaa sanoa ääneen. <3
Uusia unelmia minulla on, jotka toteutan. Vuosia niihin voi mennä, mutta elämä on tehty elettäväksi, en halua katua mitään, haluan vain elää oman näköistä elämää. En kuuntele ketään, joka yrittää vaikuttaa elämääni, olen oman elämäni kuningatar.
Joten usko itseesi, niin kaikki on mahdollista. Pystyt mihin vain! <3
Haluankin lopettaa tämän blogin lauseeseen, joka kuvaa tämänhetkistä elämääni,
”Tää on kaunis päivä, mä oon sopivasti onnellinen” Robinin biisistä ”Onnellinen”.
Ihanaa, kun luit blogin. <3
kuullaan taas pian! <3
Terveisin Sanni<3